Tänään torstaina 19.4.2012 Laihian keskustassa liikkui jälleen outoja kiikareita kauppaavia ulkomaalaisia. Nuoret miehet kiersivät autolta autolle ja kauppasivat halpoja kiikareita. Kun sanoin soittavani poliisit tyyppi katosi nopeasti paikalta. Olivat liikkeellä tummansinisellä skoda felicialla jossa saksalaiset, tai sen näköiset kilvet. Olkaa varovaisia älkääkä erehtykö kokeilemaan kiikareita tai mitä tahansa he kauppaavatkaan. Seurauksena voi olla lompakon tai muun omaisuuden menettäminen, kun huomio kiinnittyy toisaalle ostotilanteessa. Muutama hölmö rupesi juttelemaan tyypeille ja altisti itsensä näin vaaralle. Seurasin tilannetta ja hölmön kokeillessa kiikaria tyyppi katseli hänen omaisuutta ja taskujaan. Ja kai niiltä joku typerys ostaakin eivät kai he muuten täällä vuodesta toiseen tälläistä harrastaisikaan. Myynnin lomassa he katselivat myös sisälle autoihin joissa ei ollut omistajia paikalla.
Vastaukset 5
- Typerykset:.!1%#++
.
Typeryksiltä ja turhan jaarittelijoilta kuuluukin käydä keräämässä ylimääräiset valuutat kuleksimasta
. - 96385
Onko laihialla muitakin kuin hölmöjä?
- khjjhjkhkh
On paljon pahempiakin, jopa jokunen vaasalainen.
- Heeeelp!!!!!
Uskaltaako Laihian läpi edes ajaa, vai onko kulmahousut sulkeneet koko liikenteen.Ois koti Laihian takana.
- Son nii.
Eikait Laihialaisilla muuten oo fyffee ku jos ovat sattuneet viemään löytöpulloja Alkoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1141361
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50736Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r132697- 70666
- 67616
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.100499Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20490Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32468- 34467
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115463Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e96459- 5458
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 51445
- 42410
- 52403