Saatiin tänään tietää että jos meiltä ei lähde kaikki muut paitsi kilteimmät kissat, lähtee lapset huostaan.
Meillä näitä kissoja on siis kerääntynyt aika lailla, niitä on nyt 5, huomenna 2.
näistä viidestä kaksi kuseksii ja paskoo sinne tänne, ne on pitänyt jo antaa ennestään pois , mutta yksi kissa joka kauan sitten karkasi , mutta tuurilla saatiin takasin on myös lähdössä, syytä ei todellakaan tiedetä.
Sossut rupesivat siis kiristämään. Jos ei kissoista muut lähde paitsi meidän siamilainen ja karvapallo, otetaan lapset huostaan. Olen siis yksi lapsista , 15vuotias. en ymmärrä tilannetta.. ärsyttää sen verran että hajoo pää kun viedään tälla lailla kissat pois , ja jos eivät lähtisi me lähdettäisiin. Mitä helvettiä tässä nyt tehdään kun hajoo pää ajatuksesta antaa "nimenomaan mun rakas kissa" pois ilman mitään järkevää syytä.
Pari päivää sitten sanoivat että kolme saa jäädä, joten suunniteltiin niin että se karannut kissa joka saatiin takasin jää, plus karvapallo ja siamilainen, mutta tänään kas kummaa se muuttui ja 2 saa jäädä, ja jollei jää niin me lapset lähetää menee.
rikkoivat siis sopimuksen, ja tänään me sanottiin et ne jää ja sossu sano
" pidetään sopimuksista kiinni , että 2 jää"..
!"%&&K %%#"%# %!"&)///( !!
Kissat syynä melkein huostaan ottoon.
349
13509
Vastaukset
- vittuuntunut lapsi?
oli pakko purkaa tieto jonnekkin päin nettiä, että saa ihmiset varoa että liika kissojen pitäminen voi aiheuttaa huostaan oton.
- mk
Mistä se sossu tietää että teillä on kissoja kun se ei niille kuulu että silleen. Ei sossu voi vaatia kissoita luopumaan kun se ei perusstu mihinkääm lakiin että silleen.
- myös vittuuntunu..
mk kirjoitti:
Mistä se sossu tietää että teillä on kissoja kun se ei niille kuulu että silleen. Ei sossu voi vaatia kissoita luopumaan kun se ei perusstu mihinkääm lakiin että silleen.
niinpä nuo kusipäät vaan tekee nimimerkillä omaa kokemusta on!
- kissan ampuja
niin.itse olen vammautunut kuormauton kanssa työssä.minun piti ampua kissa kun kela ja varma ei ole myöntänyt eläkettä.olen työkyvytön ja vammautunut niin ettei voi leikata halvaantumis vaaran takia oikea käsi ei toimi oikein ja kävely ei onnistu välillä.minulta rupesi ruoka loppumaan ja ei ollut rahaa ostaa 45 sentin ruoka purkkia kissalle.ei sitä voinut pitää nälässäkään.kelan ja varman ansiosta se minun piti ampua ja haudata.
- alwari_tuohitorvi
mk kirjoitti:
Mistä se sossu tietää että teillä on kissoja kun se ei niille kuulu että silleen. Ei sossu voi vaatia kissoita luopumaan kun se ei perusstu mihinkääm lakiin että silleen.
Jos tuo on todella totta, niin viekää vähäksi aikaa ne 2 kissaa jollekin tutulle hoitoon ja hakekaa sitten takas, jollei sossun akat juokse sitten teillä kotona tarkistamassa. Minusta niillä ei ole oikeutta vaatia tuota, eikä oikeutta tulla teille kotiin noin vain ja päästä edes kaikkiin huoneisiin urkkimaan. Poliisilla sellaiseen on oikeus jos on tarkistulupa jos epäillään vaikka, että asunnossa on huumeita.
Pitkäkää huolta kivoista kissoistanne! - alwari_tuohitorvi
mk kirjoitti:
Mistä se sossu tietää että teillä on kissoja kun se ei niille kuulu että silleen. Ei sossu voi vaatia kissoita luopumaan kun se ei perusstu mihinkääm lakiin että silleen.
Poliisilla on minusta ainoastaan lupa tunkeutua asuntoon, jos epäilee rikosta, eikä sossun akoilla, vaikka tiedän, että "epämääräisissä" perheolosuhteissa ne tunkee asuntoon myös, mutta se että onko se ollenkaan laillista pelkästään kissojen takia, niin vähän epäilen kyllä. Viekää 2 kissaa turvaan jos on joku tuttu, joka osaa hyvin huolehtia niistä jonkin aikaa ja hakekaa ne sitten takas. Ihme touhua kyllä täällä suomen maassa, kyllä "uudisasukkaita" saa olla täällä vaikka kuinka paljon ja niitä ylläpidetään, mutta ei auteta pulaan joutunutta SUOMALAISTA perhettä, jolla on kissoja perheenjäseninä, voi v.ittu! Pitäkee kirrimirreistänne hyvvee huolta :)
- karokarokaro
kissan ampuja kirjoitti:
niin.itse olen vammautunut kuormauton kanssa työssä.minun piti ampua kissa kun kela ja varma ei ole myöntänyt eläkettä.olen työkyvytön ja vammautunut niin ettei voi leikata halvaantumis vaaran takia oikea käsi ei toimi oikein ja kävely ei onnistu välillä.minulta rupesi ruoka loppumaan ja ei ollut rahaa ostaa 45 sentin ruoka purkkia kissalle.ei sitä voinut pitää nälässäkään.kelan ja varman ansiosta se minun piti ampua ja haudata.
Tää ei voi olla totta!?! Voi junalauta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- 77899999555555555555
Ei voi olla totta. Mutta jos on totta niin paremi suhtautua vähän rennommin niihin kissoihin, kyllä se kaksikin kissaa riittää.
- MIKÄ PERUSTELU?
mk kirjoitti:
Mistä se sossu tietää että teillä on kissoja kun se ei niille kuulu että silleen. Ei sossu voi vaatia kissoita luopumaan kun se ei perusstu mihinkääm lakiin että silleen.
Tuskin kyse on kiristyksestä, vaikka se sellaiselta saattaa tuntua.
Ovatko sanoneet mitään syytä sille, miksi kissoja pitää vähentää? Ettekö te saa huushollia pysymään hygieenisessä kunnossa kissojen takia? Jos ette, syy voi olla, että kotiympäristö on lasten terveyttä vaarantava. Onko jollakulla lapsista allergia, joka vaatisi kissoista luopumista (tässä tapauksessa kyllä pitäisi luopua kaikista, jotta allergeeneista päästäisiin eroon).
Tunnen erään entisen naapurini, naikkosen, jolle maistuu enemmän alko kuin kotinsa siivous. Siellä on kaninpaskaa ja kuseskelevia kissoja kämpän täydeltä. Lapset onneksi otettiin huostaan, he olivat yhtä "väsyneesti" hoidettuja kuin elukatkin ja usein haahuilivat myöhään ulkona alle kouluikäiset. Sitten joskus ämmä nuppi turvoksissa vaivautuu ulko-ovelle rääkymään, kun muistaa, että lapsetkin on olemassa. Ilmeisesti kalja loppu kun muukin muistuu mieleen. - yks monista
karokarokaro kirjoitti:
Tää ei voi olla totta!?! Voi junalauta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
kaikki on suomalaisiile alkuperäisille mahdollista monen laista kokenut ja vielä varmaankin monen laista nöyryytyustä edessä ei oo helppoo olla sairastunut vammautunut ja vielä suomalainen et sillai hyvin vointi valtio kehutaan ainaskin mutta kelle se on on iso ?
- vittuuntunut lapsi?
77899999555555555555 kirjoitti:
Ei voi olla totta. Mutta jos on totta niin paremi suhtautua vähän rennommin niihin kissoihin, kyllä se kaksikin kissaa riittää.
en sano etteikö riittäs, mutta kyllä vähän vituttaa kun jotku sossut alkaa tekee ihmisten elämästä NS parempaa, vaikka tekee siitä vielä paskempaa kun se oikeasti on?. ihmettelen vaan et miks pitää alkaa lässyttää : jos kissat ei lähde niin lapset lähtee huostaan??
- vittuuntunut lapsi?
alwari_tuohitorvi kirjoitti:
Poliisilla on minusta ainoastaan lupa tunkeutua asuntoon, jos epäilee rikosta, eikä sossun akoilla, vaikka tiedän, että "epämääräisissä" perheolosuhteissa ne tunkee asuntoon myös, mutta se että onko se ollenkaan laillista pelkästään kissojen takia, niin vähän epäilen kyllä. Viekää 2 kissaa turvaan jos on joku tuttu, joka osaa hyvin huolehtia niistä jonkin aikaa ja hakekaa ne sitten takas. Ihme touhua kyllä täällä suomen maassa, kyllä "uudisasukkaita" saa olla täällä vaikka kuinka paljon ja niitä ylläpidetään, mutta ei auteta pulaan joutunutta SUOMALAISTA perhettä, jolla on kissoja perheenjäseninä, voi v.ittu! Pitäkee kirrimirreistänne hyvvee huolta :)
parhaamme yrittäkäämme :)
- vittuuntunut lapsi?
myös vittuuntunu.. kirjoitti:
niinpä nuo kusipäät vaan tekee nimimerkillä omaa kokemusta on!
nimimerkistä uskottavuus kiinni?
• . . . . . .. . . . . . . . . . . ,.-‘”. . . . . . . . . .``~.,
. . . . . . . .. . . . . .,.-”. . . . . . . . . . . . . . . . . .“-.,
. . . . .. . . . . . ..,/. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ”:,
. . . . . . . .. .,?. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .\,
. . . . . . . . . /. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ,}
. . . . . . . . ./. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ,:`^`.}
. . . . . . . ./. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ,:”. . . ./
. . . . . . .?. . . __. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . :`. . . ./
. . . . . . . /__.(. . .“~-,_. . . . . . . . . . . . . . ,:`. . . .. ./
. . . . . . /(_. . ”~,_. . . ..“~,_. . . . . . . . . .,:`. . . . _/
. . . .. .{.._$;_. . .”=,_. . . .“-,_. . . ,.-~-,}, .~”; /. .. .}
. . .. . .((. . .*~_. . . .”=-._. . .“;,,./`. . /” . . . ./. .. ../
. . . .. . .\`~,. . ..“~.,. . . . . . . . . ..`. . .}. . . . . . ../
. . . . . .(. ..`=-,,. . . .`. . . . . . . . . . . ..(. . . ;_,,-”
. . . . . ../.`~,. . ..`-.. . . . . . . . . . . . . . ..\. . /\
. . . . . . \`~.*-,. . . . . . . . . . . . . . . . . ..|,./.....\,__
,,_. . . . . }.>-._\. . . . . . . . . . . . . . . . . .|. . . . . . ..`=~-,
. .. `=~-,_\_. . . `\,. . . . . . . . . . . . . . . . .\
. . . . . . . . . .`=~-,,.\,. . . . . . . . . . . . . . . .\
. . . . . . . . . . . . . . . . `:,, . . . . . . . . . . . . . `\. . . . . . ..__
. . . . . . . . . . . . . . . . . . .`=-,. . . . . . . . . .,%`>-- - miltä tuon pitäisi
vittuuntunut lapsi? kirjoitti:

. . . . . . . . . . . . . . . . . . .`=-,. . . . . . . . . .,%`>--näyttää?
- Nanna71
MIKÄ PERUSTELU? kirjoitti:
Tuskin kyse on kiristyksestä, vaikka se sellaiselta saattaa tuntua.
Ovatko sanoneet mitään syytä sille, miksi kissoja pitää vähentää? Ettekö te saa huushollia pysymään hygieenisessä kunnossa kissojen takia? Jos ette, syy voi olla, että kotiympäristö on lasten terveyttä vaarantava. Onko jollakulla lapsista allergia, joka vaatisi kissoista luopumista (tässä tapauksessa kyllä pitäisi luopua kaikista, jotta allergeeneista päästäisiin eroon).
Tunnen erään entisen naapurini, naikkosen, jolle maistuu enemmän alko kuin kotinsa siivous. Siellä on kaninpaskaa ja kuseskelevia kissoja kämpän täydeltä. Lapset onneksi otettiin huostaan, he olivat yhtä "väsyneesti" hoidettuja kuin elukatkin ja usein haahuilivat myöhään ulkona alle kouluikäiset. Sitten joskus ämmä nuppi turvoksissa vaivautuu ulko-ovelle rääkymään, kun muistaa, että lapsetkin on olemassa. Ilmeisesti kalja loppu kun muukin muistuu mieleen.ei ole allergioita ja pissalaatikoitakin oli 3-olivat vaan mieltä että "Kennel" liian iso--ja kaikkia rakastettiin yli kaiken-olivat sylissä viihtyviä kehrääjiä kaikki 3 jotka vietiin--ja tämän sitten pitäisi auttaa lapsia kun rakkaat lemmikit riistetään uhoamalla että entä jos alkaa tulla kouluista valituksia hajuista---
hienoa ennaltaehkäisyä sanon minä - sossut sax
alwari_tuohitorvi kirjoitti:
Jos tuo on todella totta, niin viekää vähäksi aikaa ne 2 kissaa jollekin tutulle hoitoon ja hakekaa sitten takas, jollei sossun akat juokse sitten teillä kotona tarkistamassa. Minusta niillä ei ole oikeutta vaatia tuota, eikä oikeutta tulla teille kotiin noin vain ja päästä edes kaikkiin huoneisiin urkkimaan. Poliisilla sellaiseen on oikeus jos on tarkistulupa jos epäillään vaikka, että asunnossa on huumeita.
Pitkäkää huolta kivoista kissoistanne!alvari-tuohitorvi...kyllä ne sossut vaan saa mennä kotiin jos on esim lastensuojelun asiakkaita tämä aloittajan perhe. Jos sossu tädit on kattoneet kotikäynnillä että on esim. kissan pissaa ja kakkaa pitkin nurkkia (niinkuin aloittaja kertoi että yksi kissoista tekee sitä) niin ovat voineet kattoa että lasten ei ole hyvä olla asunnossa jossa on sellasta. Siinä ehkä voi olla syy. Sen enempää ottamatta kantaa asiaan kun ei tiedä kaikkia faktoja. Jos ne voi ottaa lapset huostaan jos kodissa ei ole tarpeeksi siistiä heidän mitta puulla, tai jos lapset on likasissa vaatteissa päiväkodissa, niin miks ei sitten kissojen takia. Ne voi tehdä mitä vaan. Kyllä niillä löytyy lakipykälät joka paikkaan. Koska, lakihan on niinkuin se luetaan.
Minäkin tiedän perheitä joissa näin on toimittu. - lemmikin pitäjä
Jos te hoidatte huonosti kissoja.KERROSTALOSSA VARMAANKIN ASUTTE.Naapuri on ilmoittanut jos ette pidä että hiekkalaatikko olisi sisällä ja siihen tekisivät asiansa.Jos ne tekee sinne tänne ulkona, en minäkään sitä hyväksy.Ja tuo sinun kielen käyttö on sellaista että ei taida kotiasiat olla kunnossa.Kyllä vanhemmat on vastuussa teidän kissoista.Onko teillä pieniä lapsia ja niin edelleen.On minullakin kissa mutta minä asun omakotitalossa maalla kissani kulkee vapaana ulkona käy sisällä ja menee ulos tarpeilleen ei ole hiekkalaatikoita haisemassa sisällä.Kissat ja koirat ei kuulu kaupunki elämään, kyllä siellä on surkea haju tällä hetkellä kun kevät on.Kyllä talvella pitäisi koirien kasat kerätä talteen.Lumi sulaa niin se on keskellä jalkakäytävää.
- Hieno kuva!
vittuuntunut lapsi? kirjoitti:
nimimerkistä uskottavuus kiinni?
• . . . . . .. . . . . . . . . . . ,.-‘”. . . . . . . . . .``~.,
. . . . . . . .. . . . . .,.-”. . . . . . . . . . . . . . . . . .“-.,
. . . . .. . . . . . ..,/. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ”:,
. . . . . . . .. .,?. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .\,
. . . . . . . . . /. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ,}
. . . . . . . . ./. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ,:`^`.}
. . . . . . . ./. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ,:”. . . ./
. . . . . . .?. . . __. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . :`. . . ./
. . . . . . . /__.(. . .“~-,_. . . . . . . . . . . . . . ,:`. . . .. ./
. . . . . . /(_. . ”~,_. . . ..“~,_. . . . . . . . . .,:`. . . . _/
. . . .. .{.._$;_. . .”=,_. . . .“-,_. . . ,.-~-,}, .~”; /. .. .}
. . .. . .((. . .*~_. . . .”=-._. . .“;,,./`. . /” . . . ./. .. ../
. . . .. . .\`~,. . ..“~.,. . . . . . . . . ..`. . .}. . . . . . ../
. . . . . .(. ..`=-,,. . . .`. . . . . . . . . . . ..(. . . ;_,,-”
. . . . . ../.`~,. . ..`-.. . . . . . . . . . . . . . ..\. . /\
. . . . . . \`~.*-,. . . . . . . . . . . . . . . . . ..|,./.....\,__
,,_. . . . . }.>-._\. . . . . . . . . . . . . . . . . .|. . . . . . ..`=~-,
. .. `=~-,_\_. . . `\,. . . . . . . . . . . . . . . . .\
. . . . . . . . . .`=~-,,.\,. . . . . . . . . . . . . . . .\
. . . . . . . . . . . . . . . . `:,, . . . . . . . . . . . . . `\. . . . . . ..__
. . . . . . . . . . . . . . . . . . .`=-,. . . . . . . . . .,%`>--Teitkö itse?
- Ai ei vai?
MIKÄ PERUSTELU? kirjoitti:
Tuskin kyse on kiristyksestä, vaikka se sellaiselta saattaa tuntua.
Ovatko sanoneet mitään syytä sille, miksi kissoja pitää vähentää? Ettekö te saa huushollia pysymään hygieenisessä kunnossa kissojen takia? Jos ette, syy voi olla, että kotiympäristö on lasten terveyttä vaarantava. Onko jollakulla lapsista allergia, joka vaatisi kissoista luopumista (tässä tapauksessa kyllä pitäisi luopua kaikista, jotta allergeeneista päästäisiin eroon).
Tunnen erään entisen naapurini, naikkosen, jolle maistuu enemmän alko kuin kotinsa siivous. Siellä on kaninpaskaa ja kuseskelevia kissoja kämpän täydeltä. Lapset onneksi otettiin huostaan, he olivat yhtä "väsyneesti" hoidettuja kuin elukatkin ja usein haahuilivat myöhään ulkona alle kouluikäiset. Sitten joskus ämmä nuppi turvoksissa vaivautuu ulko-ovelle rääkymään, kun muistaa, että lapsetkin on olemassa. Ilmeisesti kalja loppu kun muukin muistuu mieleen.Sehän nimenomaan on kiristystä jos sanotaan että luovutte kissoista tai lapsista.
- En voi uskoa...
77899999555555555555 kirjoitti:
Ei voi olla totta. Mutta jos on totta niin paremi suhtautua vähän rennommin niihin kissoihin, kyllä se kaksikin kissaa riittää.
Ei kai tässä nyt ole kysymys mistään riittämisestä vaan sossun mielivaltasesta toiminnasta!!!
- suihkuun..
vittuuntunut lapsi? kirjoitti:
en sano etteikö riittäs, mutta kyllä vähän vituttaa kun jotku sossut alkaa tekee ihmisten elämästä NS parempaa, vaikka tekee siitä vielä paskempaa kun se oikeasti on?. ihmettelen vaan et miks pitää alkaa lässyttää : jos kissat ei lähde niin lapset lähtee huostaan??
Aivan järkevää poistaa kissoja. Eihän oikeasti siinä kissankusen hajussa pysty elämään. Varmasti on jo koulusta otettu sossuun yhteyttä, kun penskat haisevat.
Tykkään eläimistä, mutta jotain rajaa sentään. Jo kahden kissan jätökset saavat asunnon haisemaan, saatikka sitten jos tekevät tarpeensa jokapaikkaan. Jos otetaan eläimiä, ne myöskin hoidetaan kunnolla. - mojotsi
mk kirjoitti:
Mistä se sossu tietää että teillä on kissoja kun se ei niille kuulu että silleen. Ei sossu voi vaatia kissoita luopumaan kun se ei perusstu mihinkääm lakiin että silleen.
siis omg että silleen
- ohhoh!
alwari_tuohitorvi kirjoitti:
Poliisilla on minusta ainoastaan lupa tunkeutua asuntoon, jos epäilee rikosta, eikä sossun akoilla, vaikka tiedän, että "epämääräisissä" perheolosuhteissa ne tunkee asuntoon myös, mutta se että onko se ollenkaan laillista pelkästään kissojen takia, niin vähän epäilen kyllä. Viekää 2 kissaa turvaan jos on joku tuttu, joka osaa hyvin huolehtia niistä jonkin aikaa ja hakekaa ne sitten takas. Ihme touhua kyllä täällä suomen maassa, kyllä "uudisasukkaita" saa olla täällä vaikka kuinka paljon ja niitä ylläpidetään, mutta ei auteta pulaan joutunutta SUOMALAISTA perhettä, jolla on kissoja perheenjäseninä, voi v.ittu! Pitäkee kirrimirreistänne hyvvee huolta :)
kytäthän tulee sun asuntoos jos ne haluu. ei ne mitää lupia tartte, luuletko ettei ne pysty tekaisemaan rikosta/epäilyjä jos ne haluu. kokemusta asiasta.
- tiditididididdi
miltä tuon pitäisi kirjoitti:
näyttää?
Sehän on Pelle Hermanni.
- eläirakasmummeli
alwari_tuohitorvi kirjoitti:
Poliisilla on minusta ainoastaan lupa tunkeutua asuntoon, jos epäilee rikosta, eikä sossun akoilla, vaikka tiedän, että "epämääräisissä" perheolosuhteissa ne tunkee asuntoon myös, mutta se että onko se ollenkaan laillista pelkästään kissojen takia, niin vähän epäilen kyllä. Viekää 2 kissaa turvaan jos on joku tuttu, joka osaa hyvin huolehtia niistä jonkin aikaa ja hakekaa ne sitten takas. Ihme touhua kyllä täällä suomen maassa, kyllä "uudisasukkaita" saa olla täällä vaikka kuinka paljon ja niitä ylläpidetään, mutta ei auteta pulaan joutunutta SUOMALAISTA perhettä, jolla on kissoja perheenjäseninä, voi v.ittu! Pitäkee kirrimirreistänne hyvvee huolta :)
Hei ,,,kumpa ne kyseisen perheen lapset käy koulussa ja päiväkodissa niin ne on vaatteet kissankarvoja täynnä ja haisevat kissanpissalle kakalle...sieltä se sen perheen epäsiisteys näkyy ja haisee...ja lisäksi vielä tallaiset perheet jotka ovat sossun asiakkaita ,,ovat usein vielä UUSAVUTTOMIA , eivät osaa pitää kotia siistinä(voi mikä haju on tallaisessa kodissa) ,,,eivät osaa tai viitsi tehdä ruokaa vaan kannetaan kaupasta valmista maksalaatiikoa ja Saarioisten pitzaa lihapiirakoita ja kissoille hienoa purkki ruokaa sitten valitetaan ettei sossun antama raha riitä...Ehdotankin että kissat pois. Tallainen perhe tarviaisi tukea ja opetusta elämänhallintaan. Sitä paitsi tämä malli ikävä kyllä siirtyy ja periytyy , vielä lapsien aikuistuessa heidän koteihinsa....Ymmärrän kissankin jos se on terve eihän koti ole mikään eläitarha.....
- eläirakasmummeli
vittuuntunut lapsi? kirjoitti:
en sano etteikö riittäs, mutta kyllä vähän vituttaa kun jotku sossut alkaa tekee ihmisten elämästä NS parempaa, vaikka tekee siitä vielä paskempaa kun se oikeasti on?. ihmettelen vaan et miks pitää alkaa lässyttää : jos kissat ei lähde niin lapset lähtee huostaan??
Hei , vittuuntunut lapsi. Yritän sinua ymmärtää mutta oletko ajatellut että :
Jos teidän perhe ei Sossua ja sen apua tarvitse niin ei se Sossu silloin puutu myöskään teidän elämään... Mutta jos teillä on vähän ongelmia elämänhallinnassa ja olette riippuvaisia Sossun asiakkaita niin silloin sossulla on oikeus valvoa vähän teidän asiota. Teidän lasten parastahan ne sossuntädit ajattelevat. - yksi kissa
eläirakasmummeli kirjoitti:
Hei , vittuuntunut lapsi. Yritän sinua ymmärtää mutta oletko ajatellut että :
Jos teidän perhe ei Sossua ja sen apua tarvitse niin ei se Sossu silloin puutu myöskään teidän elämään... Mutta jos teillä on vähän ongelmia elämänhallinnassa ja olette riippuvaisia Sossun asiakkaita niin silloin sossulla on oikeus valvoa vähän teidän asiota. Teidän lasten parastahan ne sossuntädit ajattelevat.Samat ajatukset, jos on sossun asiakas, niin se tarkoittaa että sieltä haetaan toimentulotukea. Ja Viiden kissan ruokkiminen ei ole halpaa kaikki muut hiekat ja tykötarpeet. Ja jos perheen elättämiseen tarkoitetut rahat menee kissoihin, niin kyllä oikeassa sossutädit ovat, osa kissoista pois. Ja sitä paitsi se ei ole eläinrakkautta että omistaa monta kissaa, se on ahneutta. Oikea eläinrakas ihminen tietää että mitä enemmän eläimiä, sitä huonommalla hoidolla ne on, kun aika ei riitä kaikkien elukoiden päivittäiseen hoitamiseen.
- ----
suihkuun.. kirjoitti:
Aivan järkevää poistaa kissoja. Eihän oikeasti siinä kissankusen hajussa pysty elämään. Varmasti on jo koulusta otettu sossuun yhteyttä, kun penskat haisevat.
Tykkään eläimistä, mutta jotain rajaa sentään. Jo kahden kissan jätökset saavat asunnon haisemaan, saatikka sitten jos tekevät tarpeensa jokapaikkaan. Jos otetaan eläimiä, ne myöskin hoidetaan kunnolla.Pakko tähän väliin tunkea ihan asiaankuulumaton kommentti. Meikäläisen huushollissa asuu neljä kissaa eikä meillä tosiaankaan haise. Jos niitä laatikoita muistaa puhdistaa niin ei niistä hajuhaittoja ole, toki käytettävä hiekkakin vaikuttaa asiaan. Meillä ainakin eläimet hoidetaan kunnolla, ovat kaikki ns. pelastettuja tapauksia, eli lopetukseen olisivat menneet elleivät meille olisi tulleet. Mutta toisaalta, meillä ei myöskään eletä sossun rahoilla.
- mäoonvaamä
alwari_tuohitorvi kirjoitti:
Poliisilla on minusta ainoastaan lupa tunkeutua asuntoon, jos epäilee rikosta, eikä sossun akoilla, vaikka tiedän, että "epämääräisissä" perheolosuhteissa ne tunkee asuntoon myös, mutta se että onko se ollenkaan laillista pelkästään kissojen takia, niin vähän epäilen kyllä. Viekää 2 kissaa turvaan jos on joku tuttu, joka osaa hyvin huolehtia niistä jonkin aikaa ja hakekaa ne sitten takas. Ihme touhua kyllä täällä suomen maassa, kyllä "uudisasukkaita" saa olla täällä vaikka kuinka paljon ja niitä ylläpidetään, mutta ei auteta pulaan joutunutta SUOMALAISTA perhettä, jolla on kissoja perheenjäseninä, voi v.ittu! Pitäkee kirrimirreistänne hyvvee huolta :)
you racist..
- pitäkää kisut
vittuuntunut lapsi? kirjoitti:
nimimerkistä uskottavuus kiinni?
• . . . . . .. . . . . . . . . . . ,.-‘”. . . . . . . . . .``~.,
. . . . . . . .. . . . . .,.-”. . . . . . . . . . . . . . . . . .“-.,
. . . . .. . . . . . ..,/. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ”:,
. . . . . . . .. .,?. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .\,
. . . . . . . . . /. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ,}
. . . . . . . . ./. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ,:`^`.}
. . . . . . . ./. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ,:”. . . ./
. . . . . . .?. . . __. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . :`. . . ./
. . . . . . . /__.(. . .“~-,_. . . . . . . . . . . . . . ,:`. . . .. ./
. . . . . . /(_. . ”~,_. . . ..“~,_. . . . . . . . . .,:`. . . . _/
. . . .. .{.._$;_. . .”=,_. . . .“-,_. . . ,.-~-,}, .~”; /. .. .}
. . .. . .((. . .*~_. . . .”=-._. . .“;,,./`. . /” . . . ./. .. ../
. . . .. . .\`~,. . ..“~.,. . . . . . . . . ..`. . .}. . . . . . ../
. . . . . .(. ..`=-,,. . . .`. . . . . . . . . . . ..(. . . ;_,,-”
. . . . . ../.`~,. . ..`-.. . . . . . . . . . . . . . ..\. . /\
. . . . . . \`~.*-,. . . . . . . . . . . . . . . . . ..|,./.....\,__
,,_. . . . . }.>-._\. . . . . . . . . . . . . . . . . .|. . . . . . ..`=~-,
. .. `=~-,_\_. . . `\,. . . . . . . . . . . . . . . . .\
. . . . . . . . . .`=~-,,.\,. . . . . . . . . . . . . . . .\
. . . . . . . . . . . . . . . . `:,, . . . . . . . . . . . . . `\. . . . . . ..__
. . . . . . . . . . . . . . . . . . .`=-,. . . . . . . . . .,%`>--Feispalmihan se siin :D
- Jutun juju
---- kirjoitti:
Pakko tähän väliin tunkea ihan asiaankuulumaton kommentti. Meikäläisen huushollissa asuu neljä kissaa eikä meillä tosiaankaan haise. Jos niitä laatikoita muistaa puhdistaa niin ei niistä hajuhaittoja ole, toki käytettävä hiekkakin vaikuttaa asiaan. Meillä ainakin eläimet hoidetaan kunnolla, ovat kaikki ns. pelastettuja tapauksia, eli lopetukseen olisivat menneet elleivät meille olisi tulleet. Mutta toisaalta, meillä ei myöskään eletä sossun rahoilla.
Mutta kaikki eivät "muista" (tästäkö se tosiaan onkin kiinni?). Eivät puhdistaa, vaihtaa eivätkä hoitaa. Eivät edes vähän, puhumattakaan kunnollisesta. Kaikki eivät kykene huolehtimaan edes lapsistaan, miten sitten kissoista.
- vittuuntunut lapsi?
alwari_tuohitorvi kirjoitti:
Jos tuo on todella totta, niin viekää vähäksi aikaa ne 2 kissaa jollekin tutulle hoitoon ja hakekaa sitten takas, jollei sossun akat juokse sitten teillä kotona tarkistamassa. Minusta niillä ei ole oikeutta vaatia tuota, eikä oikeutta tulla teille kotiin noin vain ja päästä edes kaikkiin huoneisiin urkkimaan. Poliisilla sellaiseen on oikeus jos on tarkistulupa jos epäillään vaikka, että asunnossa on huumeita.
Pitkäkää huolta kivoista kissoistanne!( alwari_tuohitorvi)
pitää varmaan alkaa keksiin paikka minne loputkin kissat saa piiloon , koskaan tiedä kun ne keksii uuden syyn että viimesetkin kisut viedään pois :L - vittuuntunut lapsi?
sossut sax kirjoitti:
alvari-tuohitorvi...kyllä ne sossut vaan saa mennä kotiin jos on esim lastensuojelun asiakkaita tämä aloittajan perhe. Jos sossu tädit on kattoneet kotikäynnillä että on esim. kissan pissaa ja kakkaa pitkin nurkkia (niinkuin aloittaja kertoi että yksi kissoista tekee sitä) niin ovat voineet kattoa että lasten ei ole hyvä olla asunnossa jossa on sellasta. Siinä ehkä voi olla syy. Sen enempää ottamatta kantaa asiaan kun ei tiedä kaikkia faktoja. Jos ne voi ottaa lapset huostaan jos kodissa ei ole tarpeeksi siistiä heidän mitta puulla, tai jos lapset on likasissa vaatteissa päiväkodissa, niin miks ei sitten kissojen takia. Ne voi tehdä mitä vaan. Kyllä niillä löytyy lakipykälät joka paikkaan. Koska, lakihan on niinkuin se luetaan.
Minäkin tiedän perheitä joissa näin on toimittu.ne sossut kun käyvät täällä , näkevät kaiken pahana..
mun pelikokoelma saattaa mut vielä aikuisena mummojen yli ajavaks tappajaks kuulemma :D - en usko
Ai ei vai? kirjoitti:
Sehän nimenomaan on kiristystä jos sanotaan että luovutte kissoista tai lapsista.
Mitä syytä sossulla on kiristää ketään luopumaan lemmikeistään ilman jotain syytä? Tottakai sossu voi "kiristää" vaikkapa juoppoja ja narkkareitakin lopettamaan, tai lapset on otettava huostaan. Ei siinä mitään kiristetä, vaan katsotaan lapsen etua. Tietenkin näiden aivonsa sumentaneiden omasta mielestä kyse voi olla vaikka mistä, mutta who cares.
- Nanna71
eläirakasmummeli kirjoitti:
Hei ,,,kumpa ne kyseisen perheen lapset käy koulussa ja päiväkodissa niin ne on vaatteet kissankarvoja täynnä ja haisevat kissanpissalle kakalle...sieltä se sen perheen epäsiisteys näkyy ja haisee...ja lisäksi vielä tallaiset perheet jotka ovat sossun asiakkaita ,,ovat usein vielä UUSAVUTTOMIA , eivät osaa pitää kotia siistinä(voi mikä haju on tallaisessa kodissa) ,,,eivät osaa tai viitsi tehdä ruokaa vaan kannetaan kaupasta valmista maksalaatiikoa ja Saarioisten pitzaa lihapiirakoita ja kissoille hienoa purkki ruokaa sitten valitetaan ettei sossun antama raha riitä...Ehdotankin että kissat pois. Tallainen perhe tarviaisi tukea ja opetusta elämänhallintaan. Sitä paitsi tämä malli ikävä kyllä siirtyy ja periytyy , vielä lapsien aikuistuessa heidän koteihinsa....Ymmärrän kissankin jos se on terve eihän koti ole mikään eläitarha.....
lasten vaatteet ei haise.>En ole uusavuton vaan töissäkäyvä. Kotini pidän siistinä.Teen ruuan päivittäin itse.
- No haloo sullekin
En voi uskoa... kirjoitti:
Ei kai tässä nyt ole kysymys mistään riittämisestä vaan sossun mielivaltasesta toiminnasta!!!
No eiköhän tässä perimmiltään ole kyllä kyse jostain ihan muusta kuin kissoista, jos lapsia ollaan viemässä pois...
- ----
Jutun juju kirjoitti:
Mutta kaikki eivät "muista" (tästäkö se tosiaan onkin kiinni?). Eivät puhdistaa, vaihtaa eivätkä hoitaa. Eivät edes vähän, puhumattakaan kunnollisesta. Kaikki eivät kykene huolehtimaan edes lapsistaan, miten sitten kissoista.
En tässä ottanutkaan kantaa siihen, miksi ko. perheeltä ollaan kissoja viemässä tai siihen, miksi sossun asiakkailla ei niitä pitäisi olla. Kommentti kohdistui edeltävän kommentin lauseeseen "jo kahden kissan jätökset saavat asunnon haisemaan SAATIKKA sitten jos tekevät tarpeensa jokapaikkaan...." Eli kommentista saa sen käsityksen, että kaksikin kissaa haisuttaa koko huushollin, vaikka ne hoidettaisiinkin asianmukaisesti ja tekisivätkin tarpeensa oikeaan paikkaan...
Siksi kutsuinkin omaa kommenttiani asiaankuulumattomaksi. - Nanna71
suihkuun.. kirjoitti:
Aivan järkevää poistaa kissoja. Eihän oikeasti siinä kissankusen hajussa pysty elämään. Varmasti on jo koulusta otettu sossuun yhteyttä, kun penskat haisevat.
Tykkään eläimistä, mutta jotain rajaa sentään. Jo kahden kissan jätökset saavat asunnon haisemaan, saatikka sitten jos tekevät tarpeensa jokapaikkaan. Jos otetaan eläimiä, ne myöskin hoidetaan kunnolla.suruksesi täytyy ilmoittaa ettäei ole asian tiimoilta sossuu soiteltu eikä muutenkaa
- Nanna71
miltä tuon pitäisi kirjoitti:
näyttää?
taputukselta
- kyllä sossu tietää
mk kirjoitti:
Mistä se sossu tietää että teillä on kissoja kun se ei niille kuulu että silleen. Ei sossu voi vaatia kissoita luopumaan kun se ei perusstu mihinkääm lakiin että silleen.
Perustuu siihen lakiin, että sossu = yhteiskunta eli veronmaksajat, joiden ei todellakaan tarvi maksaa teidän 5 kissan kalliita Whiss kiss aterioita, puruleluja, paskapönttöjä eikä -hiekkoja !
Vanhukset, jotka ovat tämän maan itsenäisyyden taistelleet, tulevat vähemmällä toimeen ja ovat huonommin hoidettuja kuin nuorempien kotieläimet. - TOTTAKAI VOI
mk kirjoitti:
Mistä se sossu tietää että teillä on kissoja kun se ei niille kuulu että silleen. Ei sossu voi vaatia kissoita luopumaan kun se ei perusstu mihinkääm lakiin että silleen.
tuhoeläinten pitäminen lapsiperheissä on ehdottoman kiellettyä.
- hajunurkka
Ei kuule se kissajuttu taida olla syy vaan jäävuoren huippu.
Jo itse sanot että osa kissoista kuseksii ja paskoo sinnetänne. Mahtaa olla siistiä.
Kyllä luule, että jos kissat hoidetaan huolella ja koti hoidetaan huolella, ei mikään uhkaa. Tapauksessasi taustalla siis on
kyllä muutakin.
- everybodylvsme
mitä lääkettä se tarvitsee ymmärtämään että sossut ovat perseestä? sehän on päivän selvimpiä asioita.
- sosiologia
Lasten huostaanottoon tarvitaan vähän järeämpi peruste kuin 5 paskovaa kissaa. Jos lemmikkieläimet ovat vaaraksi lasten hyvinvoinnille ja terveydelle, käsitellään asiaa myös eläinsuojeluvalvojan kanssa. Aloitus on liibalaabaa ja voi hyvää päivää niille jotka tuohon retkuun menevät. Toki ainahan voi asiasta alkaa vääntämään jos ei ole muuta tekemistä kuin palstatrollin kanssa riitely.
- vittuuntunut lapsi?
sosiologia kirjoitti:

"Lasten huostaanottoon tarvitaan vähän järeämpi peruste kuin 5 paskovaa kissaa. "
kerro sama meitä valvoville " sossuille " - ....
vittuuntunut lapsi? kirjoitti:
"Lasten huostaanottoon tarvitaan vähän järeämpi peruste kuin 5 paskovaa kissaa. "
kerro sama meitä valvoville " sossuille "Miksi ne teitä valvoo?
- myös vittuuntunu
sosiologia kirjoitti:
Lasten huostaanottoon tarvitaan vähän järeämpi peruste kuin 5 paskovaa kissaa. Jos lemmikkieläimet ovat vaaraksi lasten hyvinvoinnille ja terveydelle, käsitellään asiaa myös eläinsuojeluvalvojan kanssa. Aloitus on liibalaabaa ja voi hyvää päivää niille jotka tuohon retkuun menevät. Toki ainahan voi asiasta alkaa vääntämään jos ei ole muuta tekemistä kuin palstatrollin kanssa riitely.
itsellä kokemusta olemattomista perusteista muksujen huostaanottoon,meni monta kuukautta itsellä saada purettua se vaikka ns perusteita ei ollutkaan..joutu oikeusavustajan avulla tappelee lapset pois..
- Olisko mikä sopiva m
sosiologia kirjoitti:
Lasten huostaanottoon tarvitaan vähän järeämpi peruste kuin 5 paskovaa kissaa. Jos lemmikkieläimet ovat vaaraksi lasten hyvinvoinnille ja terveydelle, käsitellään asiaa myös eläinsuojeluvalvojan kanssa. Aloitus on liibalaabaa ja voi hyvää päivää niille jotka tuohon retkuun menevät. Toki ainahan voi asiasta alkaa vääntämään jos ei ole muuta tekemistä kuin palstatrollin kanssa riitely.
Kukahan tuossa aloittajan tapauksessa omistaa asunnon?Silläkin taitaa olla jotakin merkitystä?.No teillä ei ainaskaan "hiiret hypi".
- Keksikää parempia
.... kirjoitti:
Miksi ne teitä valvoo?
Yleensä aiheesta. Ei savua ilman tulta, sanotaan. Ihminen on laiminlyönyt asioita tavalla tai toisella, jos on joutunut sossun hampaisiin. Se nyt vain on niin, että hyväettä viime kädessä sossu puuttuu pipipäiden tekemisiin.
Aloitus on ainakin suoraan Porvoosta. - Korpeaa!!!
Keksikää parempia kirjoitti:
Yleensä aiheesta. Ei savua ilman tulta, sanotaan. Ihminen on laiminlyönyt asioita tavalla tai toisella, jos on joutunut sossun hampaisiin. Se nyt vain on niin, että hyväettä viime kädessä sossu puuttuu pipipäiden tekemisiin.
Aloitus on ainakin suoraan Porvoosta.Satuitko huomaamaan, että aloittaja oli lapsi itse. Eli tuskin valitti kotinsa oloista. Jos sosiaalipuoli on ottanut hampaisiinsa, ei siinä auta mikään. Kyllä ne syyn löytää, jos ei kissoista, niin jostain muusta. Ne ovat nyt vaan päättäneet, että teidän perheessä on jotain perustavan luontoista vikaa, miksi lapset pitää ottaa huostaan. Ja kun keksittiin syykin, niin hyvä on. Vaikka kaikista kissoista luopuisitte, niin parhaassa tapauksessa huomaatte olevanne sijoitettuina kodin ulkopuolelle. Sosiaalitantoista ei eroon pääse. Kantapään kautta olen oppinut.
- Kokemusta on sossuis
Korpeaa!!! kirjoitti:
Satuitko huomaamaan, että aloittaja oli lapsi itse. Eli tuskin valitti kotinsa oloista. Jos sosiaalipuoli on ottanut hampaisiinsa, ei siinä auta mikään. Kyllä ne syyn löytää, jos ei kissoista, niin jostain muusta. Ne ovat nyt vaan päättäneet, että teidän perheessä on jotain perustavan luontoista vikaa, miksi lapset pitää ottaa huostaan. Ja kun keksittiin syykin, niin hyvä on. Vaikka kaikista kissoista luopuisitte, niin parhaassa tapauksessa huomaatte olevanne sijoitettuina kodin ulkopuolelle. Sosiaalitantoista ei eroon pääse. Kantapään kautta olen oppinut.
olisko mahdollista antaa kissat pois vain hetkeksi?
- grwght
Keksikää parempia kirjoitti:
Yleensä aiheesta. Ei savua ilman tulta, sanotaan. Ihminen on laiminlyönyt asioita tavalla tai toisella, jos on joutunut sossun hampaisiin. Se nyt vain on niin, että hyväettä viime kädessä sossu puuttuu pipipäiden tekemisiin.
Aloitus on ainakin suoraan Porvoosta.Nykyään todellakin voi kuka tahansa joutua sossun hampaisiin ilman mitään varsinaista syytä. Uusi lastensuojelulaki määrää että lastesuojeluilmoitus on tehtävä kun herää edes epäilys että lapsella ei ole kaikki hyvin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että lastensuojeluilmoituksesta on tullut niin naapurisotien kuin eronneiden parien sukujen riitakapula. Ja todellakin on tuttu ilmiö sosiaalitoimelle, kun laki tuli, ilmoitukset räjähtivät käsiin, minkä vuoksi lastensuojelu on täysin ruuhkautunut. Ja mikä pahinta ne jotka todella tarvitsevat apua, saattavat joutua odottamaan juurikin näiden turhien ilmoituksen vuoksi.
Tiesitkö että kuka tahansa (esim vihainen sekopää naapuri) voi soittaa sossuun että on kuullut teiltä tavallista enemmän itkua, tai epäillyt että olisit ollut päissään keskellä päivää pientä lasta hoitaen. Tähän riittää siis pelkkä epäilys, pelkästään se että naapurisi on pitänyt sinua omituisena. Ja sossut joutuvat ottamaan sen alunperin todesta, olit sinä kuka tahansa. Tästä alkaa hirvittävän rasittava prosessi jossa joudut ilman mitään syytä puolustelemaan itseäsi, päästämään kotiisi vieraita ihmisiä arvioimaan perhe-elämäänne. Ja on täysin tuurista kiinni milloin elämään sekaantuminen loppuu vai loppuuko ollenkaan.
Suosittelen tutustumaan aiheeseen ennen toisten tuomitsemista
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/hukassa-huostassa - EläinrakasEemeli
Kokemusta on sossuis kirjoitti:
olisko mahdollista antaa kissat pois vain hetkeksi?
Täytyygän asuntokin myydä ja käyttää ne rahat elämiseen että ei nyt pari kissaa paljoa merkkaa, sitä paitsi miten teillä on rahaa kissoihin jos tarvii hakea verovaroista elatusta? Lemmikit maksaa paljon. Minusta kaikki kotieläimet tulee antaa pois, 5 kissaa on jo neuroottista.
- ei harmistunut
vittuuntunut lapsi? kirjoitti:
"Lasten huostaanottoon tarvitaan vähän järeämpi peruste kuin 5 paskovaa kissaa. "
kerro sama meitä valvoville " sossuille "Olet murrkuikäinen ja kapinoit jokaista auktoriteetia vastaan,se on oikein sinulle että joudut ajatelemaan muutakin kuin kissaa.
Alaikäiset mankuvat ja vinkuvat jotain lemmikkiä ja sitten vanhemmat joutuvat ne kuitenkin hoitamaan.
Ja todella lapsihan sinä olet. - Nanna71
Olisko mikä sopiva m kirjoitti:
Kukahan tuossa aloittajan tapauksessa omistaa asunnon?Silläkin taitaa olla jotakin merkitystä?.No teillä ei ainaskaan "hiiret hypi".
kunta
- Nanna71
Korpeaa!!! kirjoitti:
Satuitko huomaamaan, että aloittaja oli lapsi itse. Eli tuskin valitti kotinsa oloista. Jos sosiaalipuoli on ottanut hampaisiinsa, ei siinä auta mikään. Kyllä ne syyn löytää, jos ei kissoista, niin jostain muusta. Ne ovat nyt vaan päättäneet, että teidän perheessä on jotain perustavan luontoista vikaa, miksi lapset pitää ottaa huostaan. Ja kun keksittiin syykin, niin hyvä on. Vaikka kaikista kissoista luopuisitte, niin parhaassa tapauksessa huomaatte olevanne sijoitettuina kodin ulkopuolelle. Sosiaalitantoista ei eroon pääse. Kantapään kautta olen oppinut.
nimenomaan ! hampaisiin jouduttiin siinä vaiheessa kun erosin väkivaltaisesta miehestä ja uudelleen kun poika alkoi lintsata kiusaamisen takia koulusta. näin se vaan menee-on niin maahan lyöty olo-toki on hyviäkin asioita ollut mutta tämä oli viimeinen pisara-koska koskaan aiemmin oman kunnan perhetyöntekijät eivät sanallakaan ole sanoneet että eläimiä pitää vähentää-siis minulle ei ole sanottu- kaverille olivat kyllä ehdottaneet että luovu pupuistasi
- setsemänkymppinen
Hei kuuleppas .....Olisiko se parempi ettei sossua olis olemassakaan...
Silloin jokaisen täytiysi pärjäillä omillaan niin ei terttisi haukkua sossua...Näin oli ennen ja kaikki etsivät elantonsa jostain ei ollut pummit suuna päänä...... - Ikävä tosiasia
grwght kirjoitti:
Nykyään todellakin voi kuka tahansa joutua sossun hampaisiin ilman mitään varsinaista syytä. Uusi lastensuojelulaki määrää että lastesuojeluilmoitus on tehtävä kun herää edes epäilys että lapsella ei ole kaikki hyvin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että lastensuojeluilmoituksesta on tullut niin naapurisotien kuin eronneiden parien sukujen riitakapula. Ja todellakin on tuttu ilmiö sosiaalitoimelle, kun laki tuli, ilmoitukset räjähtivät käsiin, minkä vuoksi lastensuojelu on täysin ruuhkautunut. Ja mikä pahinta ne jotka todella tarvitsevat apua, saattavat joutua odottamaan juurikin näiden turhien ilmoituksen vuoksi.
Tiesitkö että kuka tahansa (esim vihainen sekopää naapuri) voi soittaa sossuun että on kuullut teiltä tavallista enemmän itkua, tai epäillyt että olisit ollut päissään keskellä päivää pientä lasta hoitaen. Tähän riittää siis pelkkä epäilys, pelkästään se että naapurisi on pitänyt sinua omituisena. Ja sossut joutuvat ottamaan sen alunperin todesta, olit sinä kuka tahansa. Tästä alkaa hirvittävän rasittava prosessi jossa joudut ilman mitään syytä puolustelemaan itseäsi, päästämään kotiisi vieraita ihmisiä arvioimaan perhe-elämäänne. Ja on täysin tuurista kiinni milloin elämään sekaantuminen loppuu vai loppuuko ollenkaan.
Suosittelen tutustumaan aiheeseen ennen toisten tuomitsemista
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/hukassa-huostassaNIIN TOTTA! Täällä hyvinvointi-valtiossa voi mikä tahansa päivä olla kellä tahansa sossut oven takana. Ja eroon et niistä niin vaan pääse,vaikka et olisi mitään tehnyt ja perheessänne kaikki hyvin. Sitä sopii jokaisen miettiä. Pahimmat rikollisetkin saavat täällä maassa enemmän oikeutta,kun sossut asiakkaat.
- 2202
Ikävä tosiasia kirjoitti:
NIIN TOTTA! Täällä hyvinvointi-valtiossa voi mikä tahansa päivä olla kellä tahansa sossut oven takana. Ja eroon et niistä niin vaan pääse,vaikka et olisi mitään tehnyt ja perheessänne kaikki hyvin. Sitä sopii jokaisen miettiä. Pahimmat rikollisetkin saavat täällä maassa enemmän oikeutta,kun sossut asiakkaat.
Uusi lastensuojelu laki velvoitta atiettyjä ammattirymiä tekemään lastensuojeluilmoituksen aina kun epäilee, että perheessä olevien lasten tilannetta tulisi arvioida lastensuojelun näkökulmasta. Sihen riittää pelkkä epäily.
Lastensuojeluilmoitus ei tarkoita automaattisesti lastensuojeluasiakkuuden alkamista. ilmoituksen jälkeen perheen kokonaistlannetta kartoitetaan ja asiakkuudesta päätetään vasta sen jälkeen. Toki kiireelliset huostaanotot ovat asia erikseen.
Lastensuojelutyöntekijät toimivat todella pienillä resursseilla enkä usko hetkeäkään, että siellä aloitetaan turhia asiakkuuksia. Toki asiakkailla saattaa olla eri mielipide asiasta... ja lapset ovat tunnetusti lojaaleita vanhemmilleen. Moni asiakasperhe on sitä mieltä, että ovat turhaan "joutuneet hampaisiin" lastensuojelun osalta, mutta kyllä se palvelu on niin kallista yhteiskunnalle, ettei sitä turhaan perheille tarjota.
Ymmärtämättömyys siitä, miksi lastensuojelu on aloitettu, kertoo myös siitä, ettei perheessä ole realistista kuvaa omasta tilanteestaan... Huudellaan nettisivulla siitä, että sossut syytä suotta tunkevat kotiin ja syyttä suotta ollaan lasis-asiakkaina... Sillä vaan kerrotte, että viime hetkellä on teidänkin perheeseen saatu jotain tukea lapsille. Hyvä vanhempi ottaa vaikeassa tilanteessa kaiken mahdollisen avun lapselleen vastaan ja on yhteistyössä viranomaisten kanssa, ei näitä vastaan.
- Kokemusta paskoista.
Ihan hyvin toi voi olla tottakin. Ei niistä sossunpaskoista tiiä. Ei ne voi ilman syytä käskee teiän hävittää kissoja.
Tehkää niistä sossuista valitus jonnekii.
Nimim.Kokemusta niistä, ku meinas huostata, mut ei sit huostannukaan.- köyhä!
Ne sossunpaskat vaan antavat teille myös rahaa kuluihinne jos omat ei riitä, joten miksi purra ruokkivaa kättä?
Jospa aloittaja kertoisi että minkä kunnan sossu noin toimii, niin ehkäpä me epäileväiset tuomaat asian paremmin uskoisimme.
Kokemusta paskoista sanoisin sen, että jos hoidat asiasi kunnolla eli pystyt hoitamaan ja ruokkimaan kakarasi ilman ongelmia, ei sossunpaskat tule urputtamaan ja lapsia huostaanottamaan. Jos sossunpaskat puuttuvat elämääsi, on aika katsoa peiliin!
Kumpi tärkeämpi pullo vai pennut? köyhä! kirjoitti:
Ne sossunpaskat vaan antavat teille myös rahaa kuluihinne jos omat ei riitä, joten miksi purra ruokkivaa kättä?
Jospa aloittaja kertoisi että minkä kunnan sossu noin toimii, niin ehkäpä me epäileväiset tuomaat asian paremmin uskoisimme.
Kokemusta paskoista sanoisin sen, että jos hoidat asiasi kunnolla eli pystyt hoitamaan ja ruokkimaan kakarasi ilman ongelmia, ei sossunpaskat tule urputtamaan ja lapsia huostaanottamaan. Jos sossunpaskat puuttuvat elämääsi, on aika katsoa peiliin!
Kumpi tärkeämpi pullo vai pennut?En usko, että kukaan tarkoituksella haluaa kissoilleen saatikka lapsilleen mitään pahaa. Ei sossut sen enempää kuin lasten vanhemmat ja kissojen omistajat. Minä olen siinä mielessä onneton ihminen, että lapsia ei minulle ole suotu - omia en pysty synnyttämään, eikä adoptiokaan enää ole ajankohtainen. Perhe (mies ja hänen tyttäret ja oma lapsuudenperhe ja suku ja lisäksi kissamme) sen sijaan minulla on (mikä on mielestäni tosi paljon!) ja jollain tavalla - ihan kuten kaikki elävä tässä maailmassa - he saavat minut ilahtumaan kun näen heidän voivan hyvin.
Viiden kissan ylläpito ei voi olla syy huostaanottoon missään tapauksessa. Lapsen huostaanoton perusteet voivat olla vain ja ainostaan sellaiset, jotka todentavat lapsen vaaraan joutumisen kasvuympäristössä. Kissa tuskin sellainen syy on (vaikka niitä olisi useampi) - päinvastoin!
Minulla oli myös kissa, joka pissasi ja kakki vääriin paikkoihin. Syyksi paljastui virtsatietulehdus kissalla - kun se lääkittiin, loppui vääriin paikkoihin pissiminenkin. Toki on muitakin syitä miksi kissa toimii näin. Ja koska ne voivat olla monista syistä johtuvia, nettipalstalla ei niihin pysty vastauksia ja korjausohjeita kovin hyvin antamaan.
Toivon sinulle 'vittuuntunut lapsi´' kaikkea hyvää! Ja ennenkaikkea, on tosi hyvä, että näet vaivaa karvaisista ystävistä niin paljon, että avasit tämän keskustelun!
Viestini sinulle on, että älä koskaan lopeta välittämistä. Se on merkki siitä, että ajattelet.- Nanna71
köyhä! kirjoitti:
Ne sossunpaskat vaan antavat teille myös rahaa kuluihinne jos omat ei riitä, joten miksi purra ruokkivaa kättä?
Jospa aloittaja kertoisi että minkä kunnan sossu noin toimii, niin ehkäpä me epäileväiset tuomaat asian paremmin uskoisimme.
Kokemusta paskoista sanoisin sen, että jos hoidat asiasi kunnolla eli pystyt hoitamaan ja ruokkimaan kakarasi ilman ongelmia, ei sossunpaskat tule urputtamaan ja lapsia huostaanottamaan. Jos sossunpaskat puuttuvat elämääsi, on aika katsoa peiliin!
Kumpi tärkeämpi pullo vai pennut?millä laillatähän asiaan liittyy PULLO?
- Merikoski Tenttii
köyhä! kirjoitti:
Ne sossunpaskat vaan antavat teille myös rahaa kuluihinne jos omat ei riitä, joten miksi purra ruokkivaa kättä?
Jospa aloittaja kertoisi että minkä kunnan sossu noin toimii, niin ehkäpä me epäileväiset tuomaat asian paremmin uskoisimme.
Kokemusta paskoista sanoisin sen, että jos hoidat asiasi kunnolla eli pystyt hoitamaan ja ruokkimaan kakarasi ilman ongelmia, ei sossunpaskat tule urputtamaan ja lapsia huostaanottamaan. Jos sossunpaskat puuttuvat elämääsi, on aika katsoa peiliin!
Kumpi tärkeämpi pullo vai pennut?Hmm.Tietysti ne jää, joista enemmän saa.Hik.Iloa ja rahhaa.
- kaikkea sitä näikee
köyhä! kirjoitti:
Ne sossunpaskat vaan antavat teille myös rahaa kuluihinne jos omat ei riitä, joten miksi purra ruokkivaa kättä?
Jospa aloittaja kertoisi että minkä kunnan sossu noin toimii, niin ehkäpä me epäileväiset tuomaat asian paremmin uskoisimme.
Kokemusta paskoista sanoisin sen, että jos hoidat asiasi kunnolla eli pystyt hoitamaan ja ruokkimaan kakarasi ilman ongelmia, ei sossunpaskat tule urputtamaan ja lapsia huostaanottamaan. Jos sossunpaskat puuttuvat elämääsi, on aika katsoa peiliin!
Kumpi tärkeämpi pullo vai pennut?Huomasitko että otit kantaa kirjoitukseen joka kertoo nimenomaan lapsen pahasta mielestä kun joutuu luopumaan rakkaasta lemmikistään.
Jospa katsosit kenelle vastaat ja miten.
Ja mitä sillä on tekemistä yhtään minkään kanssa missä tämä on tapahtumassa??
Ps kukaan muu ei ole puhunut pullosta yhtään mitään - taidat olla ennakkoasenteinen katkeroitunut ja ainakin aika h...tin i....tti. - rotta soikoon
köyhä! kirjoitti:
Ne sossunpaskat vaan antavat teille myös rahaa kuluihinne jos omat ei riitä, joten miksi purra ruokkivaa kättä?
Jospa aloittaja kertoisi että minkä kunnan sossu noin toimii, niin ehkäpä me epäileväiset tuomaat asian paremmin uskoisimme.
Kokemusta paskoista sanoisin sen, että jos hoidat asiasi kunnolla eli pystyt hoitamaan ja ruokkimaan kakarasi ilman ongelmia, ei sossunpaskat tule urputtamaan ja lapsia huostaanottamaan. Jos sossunpaskat puuttuvat elämääsi, on aika katsoa peiliin!
Kumpi tärkeämpi pullo vai pennut?Kyllähän ihmisillä on viisi koiraakin ja kakarat päälle, mutta siinä onkin se MUTTA.
Nämä ihmiset eivät joudu sossun kynsiin kun he maksavat kakaransa ja koiransa itse. Elikkä sossulle se koiran ja kakaranpito ei kuulu millään muotoa.
Sano vanhemmillesi että hankkivat sellaiset työpaikat että pystyvät itse elättämään koko porukan, niin ei tarvtse tanttojenn puuttua.
Se on eläinsuojelulautakaunta ja pollari sitten puuttumassa esim. jos koirat raatelevat kadulla koiran. - Syyttää koukku-sormi
köyhä! kirjoitti:
Ne sossunpaskat vaan antavat teille myös rahaa kuluihinne jos omat ei riitä, joten miksi purra ruokkivaa kättä?
Jospa aloittaja kertoisi että minkä kunnan sossu noin toimii, niin ehkäpä me epäileväiset tuomaat asian paremmin uskoisimme.
Kokemusta paskoista sanoisin sen, että jos hoidat asiasi kunnolla eli pystyt hoitamaan ja ruokkimaan kakarasi ilman ongelmia, ei sossunpaskat tule urputtamaan ja lapsia huostaanottamaan. Jos sossunpaskat puuttuvat elämääsi, on aika katsoa peiliin!
Kumpi tärkeämpi pullo vai pennut?Idiootti! Aloittaja oli perheen lapsi itse. Tuskin ryyppää ja retostelee! Lukekaa kunnolla, ennenkuin alatte riehumaan. Voi perkele, sanon vaan!
- Nanna71
kaikkea sitä näikee kirjoitti:
Huomasitko että otit kantaa kirjoitukseen joka kertoo nimenomaan lapsen pahasta mielestä kun joutuu luopumaan rakkaasta lemmikistään.
Jospa katsosit kenelle vastaat ja miten.
Ja mitä sillä on tekemistä yhtään minkään kanssa missä tämä on tapahtumassa??
Ps kukaan muu ei ole puhunut pullosta yhtään mitään - taidat olla ennakkoasenteinen katkeroitunut ja ainakin aika h...tin i....tti.huomasin että olin kirjoittanut väärän alle---
- kaikkea sitä näkee
Nanna71 kirjoitti:
huomasin että olin kirjoittanut väärän alle---
Siis Nanna71 tuo mun kirjoitus oli sille köyhälle!
- persana.......
köyhä! kirjoitti:
Ne sossunpaskat vaan antavat teille myös rahaa kuluihinne jos omat ei riitä, joten miksi purra ruokkivaa kättä?
Jospa aloittaja kertoisi että minkä kunnan sossu noin toimii, niin ehkäpä me epäileväiset tuomaat asian paremmin uskoisimme.
Kokemusta paskoista sanoisin sen, että jos hoidat asiasi kunnolla eli pystyt hoitamaan ja ruokkimaan kakarasi ilman ongelmia, ei sossunpaskat tule urputtamaan ja lapsia huostaanottamaan. Jos sossunpaskat puuttuvat elämääsi, on aika katsoa peiliin!
Kumpi tärkeämpi pullo vai pennut?Ne sossunpaskat vaan antavat teille myös rahaa kuluihinne jos omat ei riitä, joten miksi purra ruokkivaa kättä?
Kuule se on perustuslaillinen oikeus saada avustusta.Ei siinä sossuja tarvitse kiitellä avusta eikä kuntaa.Sossut on kunnan kiristyneitten omavaltaisten rahahanojen vartijoita joita myös kuulemma muutaman sossun mukaan myös hiostetaan jos varoja menee liikaa..... vaikka onkin subjektiivisista oikeuksista kyse.
Jotkut sossut on diktaattorimaisia tiedetään.Ja kännäävät naapurit voivat aiheuttaa vittuillakseen ihan tahallaan ilmoituksia.Ne on kuulemma pakko ottaa huomioon vaikka kuka puliveivi niitä tekisi tai muuten seko tai kateellinen. - kokemusta p-skoista.
köyhä! kirjoitti:
Ne sossunpaskat vaan antavat teille myös rahaa kuluihinne jos omat ei riitä, joten miksi purra ruokkivaa kättä?
Jospa aloittaja kertoisi että minkä kunnan sossu noin toimii, niin ehkäpä me epäileväiset tuomaat asian paremmin uskoisimme.
Kokemusta paskoista sanoisin sen, että jos hoidat asiasi kunnolla eli pystyt hoitamaan ja ruokkimaan kakarasi ilman ongelmia, ei sossunpaskat tule urputtamaan ja lapsia huostaanottamaan. Jos sossunpaskat puuttuvat elämääsi, on aika katsoa peiliin!
Kumpi tärkeämpi pullo vai pennut?Eipä oo mulla mitään kakaroita.
Ja sitäpaitsi ei varmaan oo omavika että kiusataan koulussa ja sen takia lintsasin. Ja eräs keksi oman tarinan kaupassa käymisestä, joka johti kiir.sijoitukseen.
Ps. En olis hengissä, jos olisin joutunu olee lastarissa 18v asti. Se on fakta.
Ja tohon pennut vai pullo-kysymykseen; En juo alkoholia, eikä oo lapsia.
Kuulun jälkihuoltoon, että kyllähän ne on velvollisia maksamaan kärsimyksistä, jotka vieläpä ite aiheutti, tai ei se nykyinen sossu niitä aiheuttanu, mut edellinen kyllä.
Toisaalta mitäköhän yks pahoinpitelijä olis tehnyt jos en olis koskaan laitokseen joutunut, olisko koskaan ollut pahoinpitelemättä, vai jatkaisko sitä vieläkii. - yh-MAatushka
rotta soikoon kirjoitti:
Kyllähän ihmisillä on viisi koiraakin ja kakarat päälle, mutta siinä onkin se MUTTA.
Nämä ihmiset eivät joudu sossun kynsiin kun he maksavat kakaransa ja koiransa itse. Elikkä sossulle se koiran ja kakaranpito ei kuulu millään muotoa.
Sano vanhemmillesi että hankkivat sellaiset työpaikat että pystyvät itse elättämään koko porukan, niin ei tarvtse tanttojenn puuttua.
Se on eläinsuojelulautakaunta ja pollari sitten puuttumassa esim. jos koirat raatelevat kadulla koiran.Olen korkeasti kouluttautunut ja aina työtä tehnyt. Olen absolutisti, en juo, en polta. Silti sossut kyttää nurkissa, ja arvaapa miksi? Olen alueellani outo yksinhuoltaja! Voitko kuvitella!!
- Nanna71
kaikkea sitä näkee kirjoitti:
Siis Nanna71 tuo mun kirjoitus oli sille köyhälle!
sekoohan tässä jo vähemmästäkin rivit ku näitä lukee:)
- Minäjatytärjapoika
Kuule köyhä!
Sosiaalitoimen lastensuojelulla ei ole mitään tekemistä toimeentulon kanssa. Sen ei tarvitse ruokkia yhtään mitään ja ne voi todellakin toimia lastensuojelussa hyvin itsevaltaisesti ja mielettömästi.
Itse olen seurannut sossun 'apua' tyttärelleni hänen pienen lapsensa kanssa. Penniäkään ei sieltä ole tullut ja koko rumba alkoi perättömistä ilmiannoista, joita tekivät tietyt ihmiset, jotka halusivat vahingoittaa tytärtäni. He onnistuivat siinä hyvin.
Siihen asti kunnes itse näin miten lastensuojelu toimii (tai siis nimenomaan EI toimi) kuvittelin, että heillä on aidosti lapsen ja perheen paras mielessä ja tähtäimessä. Ei todellakaan ollut, ja jos lukee lastensujelulain, voin sanoa, että se on tyhjää sanahelinää. Lain tavoitteet eivät ole sossujen tavoitteita.- köyhä ja 2 lapsen yh
Blablablaa
Opiskele, hanki ammatti, tee työtä, hoida lapsesi kunnialla ja karsi omista menoistasi jos tarvis.
Näin pärjää ilman sossun apua ja lastensuojelun asioihin puuttumista.
JK. Perättömät ilmiannot ovat arkipäivää, joten ne tarkistetaan tarkoin eikä uskota mutuilua tai ilkeitä ihmisiä. - nyt suututtaa..
köyhä ja 2 lapsen yh kirjoitti:
Blablablaa
Opiskele, hanki ammatti, tee työtä, hoida lapsesi kunnialla ja karsi omista menoistasi jos tarvis.
Näin pärjää ilman sossun apua ja lastensuojelun asioihin puuttumista.
JK. Perättömät ilmiannot ovat arkipäivää, joten ne tarkistetaan tarkoin eikä uskota mutuilua tai ilkeitä ihmisiä.köyhä ja 2 yh -> voi kun tuo sun kirjoittama JK pitäisikin paikkansa. Viime viikolla muuten tuli hyvä dokumentti kuinka voi käydä kun sos tsto saa ilmiannon. Dokkarissa nähtiin kuinka pitkä prosessi se on jos lapset otetaan huostaan - vaikka ilman syytä.
Eli tuo sun JK ei pidä paikkansa - Huh huh...
Aiheettomat/keksityt asiat saavat juuri tuota paskaa aikaa, josta ei sitten pääse millään eroon. Itsekkin luulimme, että aina on asiat todella pahasti kun joku huostaanotetaan, mutta näin ei olekkaan AINA, vaan riittää jonkun kateellisen paskan KEKSIMÄT tarinat, joita ei ole koskaan edes tapahtunut, mutta kun joku ilmoittaa, niin tottahan sen täytyy olla.
- vittuuntunut lapsi?
köyhä ja 2 lapsen yh kirjoitti:
Blablablaa
Opiskele, hanki ammatti, tee työtä, hoida lapsesi kunnialla ja karsi omista menoistasi jos tarvis.
Näin pärjää ilman sossun apua ja lastensuojelun asioihin puuttumista.
JK. Perättömät ilmiannot ovat arkipäivää, joten ne tarkistetaan tarkoin eikä uskota mutuilua tai ilkeitä ihmisiä.olen 15 vuotias.
• . . . . . .. . . . . . . . . . . ,.-‘”. . . . . . . . . .``~.,
. . . . . . . .. . . . . .,.-”. . . . . . . . . . . . . . . . . .“-.,
. . . . .. . . . . . ..,/. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ”:,
. . . . . . . .. .,?. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .\,
. . . . . . . . . /. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ,}
. . . . . . . . ./. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ,:`^`.}
. . . . . . . ./. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ,:”. . . ./
. . . . . . .?. . . __. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . :`. . . ./
. . . . . . . /__.(. . .“~-,_. . . . . . . . . . . . . . ,:`. . . .. ./
. . . . . . /(_. . ”~,_. . . ..“~,_. . . . . . . . . .,:`. . . . _/
. . . .. .{.._$;_. . .”=,_. . . .“-,_. . . ,.-~-,}, .~”; /. .. .}
. . .. . .((. . .*~_. . . .”=-._. . .“;,,./`. . /” . . . ./. .. ../
. . . .. . .\`~,. . ..“~.,. . . . . . . . . ..`. . .}. . . . . . ../
. . . . . .(. ..`=-,,. . . .`. . . . . . . . . . . ..(. . . ;_,,-”
. . . . . ../.`~,. . ..`-.. . . . . . . . . . . . . . ..\. . /\
. . . . . . \`~.*-,. . . . . . . . . . . . . . . . . ..|,./.....\,__
,,_. . . . . }.>-._\. . . . . . . . . . . . . . . . . .|. . . . . . ..`=~-,
. .. `=~-,_\_. . . `\,. . . . . . . . . . . . . . . . .\
. . . . . . . . . .`=~-,,.\,. . . . . . . . . . . . . . . .\
. . . . . . . . . . . . . . . . `:,, . . . . . . . . . . . . . `\. . . . . . ..__
. . . . . . . . . . . . . . . . . . .`=-,. . . . . . . . . .,%`>-- - workerandmother2
köyhä ja 2 lapsen yh kirjoitti:
Blablablaa
Opiskele, hanki ammatti, tee työtä, hoida lapsesi kunnialla ja karsi omista menoistasi jos tarvis.
Näin pärjää ilman sossun apua ja lastensuojelun asioihin puuttumista.
JK. Perättömät ilmiannot ovat arkipäivää, joten ne tarkistetaan tarkoin eikä uskota mutuilua tai ilkeitä ihmisiä.Perättömät ilmiannot voivat johtaa jopa 15v takaa-ajoon ja kyttäämiseen -kuten meidän perheemme tapauksessa. Emme juo, polta, emmekä huoraa. Käymme töissä. Olemme korkeasti koulutettuja.
- vittuuntunut lapsi?
" Lasten huostaanottoon tarvitaan vähän järeämpi peruste kuin 5 paskovaa kissaa"
- samaa mieltä- animalfamily
Ei tarvita. Sossun mielestä yksikin ripuloiva kissa, joka siis on hetkellisesti sairas riittää.
Aitoa välittämistä ja sen opettelua olisi se, että annettaisiin myös perheenjäsen eläimelle mahdollisuus sairastaa. Nykynäkymin vain terve eläin on ainoa elämään oikeutettu eläin, muut lopetukseen! Ihme touhua!
- Nanna71
tekisi NIIN mieli kysyä ylemmältä taholta asiaa,kun lapsilta viedää niiden omat lemmikit---sanomalla että eivät voi muka asuu täällä----ja kissat hoidettu hyvin (ruuat sekä kisunhiekka-laatikot joita meillä oli 3)---surettaa itseä ja etenkin näiden 3 pojan puolesta.
Lastensuojelutarpeen selvitys on tehty eikä ole perusteita huostaanotolle----ennaltako tässä ehkäistiin??? miellyttävällä tavalla ei ainakaan---
T: "vittuuntuneen lapsen" äitif- edelleen köyhä
Kerro "äitif" se kunta jonka viranomaiset näin toimivat!
Vai puskastako vain patskaa huutelet multinikkinä? - marjamxx
Nanna, mihin kisut vietiin? Missä asutte, tämä kuulostaa ihan uskomattomalta - ei lemmikkejä viedä keneltäkään ilman todella painavia perusteita. Kerrotko tarkemmin mikä oli peruste etteivät voi asua teillä? Näillä nettipalstoilla on vaikea ymmärtää mikä oli se oikeasti oikea tilanne - kaikki niin helposti voidaan vääristellä - haluatko jutella - haluaisin auttaa.
- Nanna71
marjamxx kirjoitti:

näkyykö sinulle vastaaminen kaikille? on tullut sellaista viestiä että en halua että poika enempää pahoittaa mieltään---
- nyt suututtaa..
Nanna71 - tsemppiä teidän perheelle, toivottavasti saatte pitää kisut ja lapsille ei tuu paha mieli. Mut on sulla rohkee pioka ku kirjoittaa noin avoimesti - hieno juttu!!!
- Nanna71
nyt suututtaa.. kirjoitti:
Nanna71 - tsemppiä teidän perheelle, toivottavasti saatte pitää kisut ja lapsille ei tuu paha mieli. Mut on sulla rohkee pioka ku kirjoittaa noin avoimesti - hieno juttu!!!
Kiitos :) samaa mieltä olen
- Nanna71
ja siis korjaus-kyseesä ei ole janakkalan kunnan sosiaalityöntekijä
- Manna61
Minkä kunnan sosiaalityöntekijä toimii Janakkalassa ellei sen oma?
Täytyypä heti maanantaina ottaa asiasta selvää.
Nanna, muistapa se että netissäkään ei saa herjata ihmisiä eikä tahoja ihan mielensä mukaan. - suututtaa....
Manna61 kirjoitti:
Minkä kunnan sosiaalityöntekijä toimii Janakkalassa ellei sen oma?
Täytyypä heti maanantaina ottaa asiasta selvää.
Nanna, muistapa se että netissäkään ei saa herjata ihmisiä eikä tahoja ihan mielensä mukaan.Manna61 - ketään ei ole mainittu nimeltä!!!!!! Yhteiskunnan palveluita voi toki moittia - täytyy muistaa että ne palvelut on tehty meitä kansalaisia varten ja ovat siis meidän kaikkien käytössä tarpeen tullen.
- Nanna71
kyseessä on tämän kunnan ostama palvelu toiselta kunnalta jossa vanhin poika käy koulua
tässä kukaan sontaa huutele-näin vaan käynyt enkä itse aloittanut keskustelua vaan lapseni joten toivon että kommentit pysyy asiallisina - vittuuntunut lapsi?
en todellakaan ihmettele jos tarina ei ole uskottava,
sen verran hullulta kuulostaa ,mutta näin vain kävi. sontaa ei puhuta.
kissat vietiin eilen aamulla kello 9 , hämeenlinnassa olevaan " kissa koti kattilaan" sossun mukaan.- raivaajaa
Niin ja sopia kysyy ketkä tämän onnettoman sukupolven lapset kasvatti. Me ihan ite!rety
- kattilan kansi
Siis tuolla kissakoti Kattilassa ois nyt kivoja kissoja senkun hakee ??!
Olen HML:sta ja tiedän tuon paikan. - Voi kissan viikset
OOt muka 15-vuotias eli yläasteen 9:nnellä, etkä osaa alkeellisimpiakaan yhdyssanoja kirjoittaa yhteen etkä kaupungin nimeä isolla kirjaimella. Provoa koko kirjoituksesi. Olet joku, joka on muuten tyytymätön sossun toimintaan, ja yrittää esiintyä teini-ikäisenä.
- Nanna71
kattilan kansi kirjoitti:
Siis tuolla kissakoti Kattilassa ois nyt kivoja kissoja senkun hakee ??!
Olen HML:sta ja tiedän tuon paikan.hae vaan ja tuo takas kotiin ?:)
- vittuuntunut lapsi?
Voi kissan viikset kirjoitti:
OOt muka 15-vuotias eli yläasteen 9:nnellä, etkä osaa alkeellisimpiakaan yhdyssanoja kirjoittaa yhteen etkä kaupungin nimeä isolla kirjaimella. Provoa koko kirjoituksesi. Olet joku, joka on muuten tyytymätön sossun toimintaan, ja yrittää esiintyä teini-ikäisenä.
• . . . . . .. . . . . . . . . . . ,.-‘”. . . . . . . . . .``~.,
. . . . . . . .. . . . . .,.-”. . . . . . . . . . . . . . . . . .“-.,
. . . . .. . . . . . ..,/. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ”:,
. . . . . . . .. .,?. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .\,
. . . . . . . . . /. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ,}
. . . . . . . . ./. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ,:`^`.}
. . . . . . . ./. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ,:”. . . ./
. . . . . . .?. . . __. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . :`. . . ./
. . . . . . . /__.(. . .“~-,_. . . . . . . . . . . . . . ,:`. . . .. ./
. . . . . . /(_. . ”~,_. . . ..“~,_. . . . . . . . . .,:`. . . . _/
. . . .. .{.._$;_. . .”=,_. . . .“-,_. . . ,.-~-,}, .~”; /. .. .}
. . .. . .((. . .*~_. . . .”=-._. . .“;,,./`. . /” . . . ./. .. ../
. . . .. . .\`~,. . ..“~.,. . . . . . . . . ..`. . .}. . . . . . ../
. . . . . .(. ..`=-,,. . . .`. . . . . . . . . . . ..(. . . ;_,,-”
. . . . . ../.`~,. . ..`-.. . . . . . . . . . . . . . ..\. . /\
. . . . . . \`~.*-,. . . . . . . . . . . . . . . . . ..|,./.....\,__
,,_. . . . . }.>-._\. . . . . . . . . . . . . . . . . .|. . . . . . ..`=~-,
. .. `=~-,_\_. . . `\,. . . . . . . . . . . . . . . . .\
. . . . . . . . . .`=~-,,.\,. . . . . . . . . . . . . . . .\
. . . . . . . . . . . . . . . . `:,, . . . . . . . . . . . . . `\. . . . . . ..__
. . . . . . . . . . . . . . . . . . .`=-,. . . . . . . . . .,%`>--
voi kun olisinkin keksinyt tämän jutun omasta päästäni, - idi ootti!
Voi kissan viikset kirjoitti:
OOt muka 15-vuotias eli yläasteen 9:nnellä, etkä osaa alkeellisimpiakaan yhdyssanoja kirjoittaa yhteen etkä kaupungin nimeä isolla kirjaimella. Provoa koko kirjoituksesi. Olet joku, joka on muuten tyytymätön sossun toimintaan, ja yrittää esiintyä teini-ikäisenä.
hel vetin urpo! luuleks et tollasen asian jälkeen kiinnostaa jotkut vi tun isot kirjaimet ja yhdyssanat? ompa tosi oleellista täällä kirjotatko jonkun sanan isolla vai et! mieti aivoillas mitä toi nuori on saanu kestää niitten helv sossun akkojen takia! vaikutat joltain hel vetin ketkeroituneelta äikän maikalta joka kyttäilee täällä päivät pitkät et onko nyt varmasti pilkut ja pisteet oikeassa paikassa! kiitos sinulle, rupes oikein vituttaa toi sun kommenttis. sinulla ei varmaan koskaan ole ollut mitään tärkeetä elämässä? itselläni on aina ollut koiria ja voin sanoa että lemmikit voi olla ihmistäkin rakkaampia. pisti väkisinki miettii et jos joku sossun akka koittas tulla ottaa huostaan mun haukun, oi voi, sota siitä tulis ja ruumiita. mieti ennen kun lataat tänne noita säälittäviä kommenttejas! ja joo, ihan varmasti on pilkut, pisteet ja yhdyssanat päin vi ttua ja arvaa kiinnostaaks. Tsemppiä kuitenki vittuuntuneelle lapselle ja teidän perheelle ja älkää välittäkö noista idiooteista.
- Kissanmunat
Nanna71 kirjoitti:
hae vaan ja tuo takas kotiin ?:)
Siis, pidätkö mieluimmin kissat itselläsi ja annat lapset huostaan, kun saat valita?
Yksinkertainen vastaus, kiitos.. - KoneKuskiKorvesta
Voi kissan viikset kirjoitti:
OOt muka 15-vuotias eli yläasteen 9:nnellä, etkä osaa alkeellisimpiakaan yhdyssanoja kirjoittaa yhteen etkä kaupungin nimeä isolla kirjaimella. Provoa koko kirjoituksesi. Olet joku, joka on muuten tyytymätön sossun toimintaan, ja yrittää esiintyä teini-ikäisenä.
nääh.. en miekään kirjottele kirja kielellä täällä tai oikeestaan missään muuallakaan ja ikää jo 20v.... et elä siitä rupia täälä itkemään jostain semmosesta..;)
- Nanna71
Kissanmunat kirjoitti:
Siis, pidätkö mieluimmin kissat itselläsi ja annat lapset huostaan, kun saat valita?
Yksinkertainen vastaus, kiitos..no koitappa arvata---lapset tietenkin-kyse on siitä että lasten mieli on nyt pahoitettu
- suututtaa...
Voi kissan viikset kirjoitti:
OOt muka 15-vuotias eli yläasteen 9:nnellä, etkä osaa alkeellisimpiakaan yhdyssanoja kirjoittaa yhteen etkä kaupungin nimeä isolla kirjaimella. Provoa koko kirjoituksesi. Olet joku, joka on muuten tyytymätön sossun toimintaan, ja yrittää esiintyä teini-ikäisenä.
Nimim voi kissan viikset:
Oot sanassa - kun se aloittaa lauseen on vain ensimmäinen kirjain kirjoitettava isolla - vrt Oot
ja- sanan edessä ei kuulu olla pilkkua.
Mitä tästä opimme?? Eihän ne aikuisetkaan välttämättä osaa kirjoittaa kahta lausetta oikeaoppisesti.
- 10+10
Miksi sossu on puuttunut kissojen pitoonne? Miksi kissat kusevat ja paskovat sinne tänne? Eikö teillä ole hiekkalaatikkoa? Jos kissat ulkona kusevat ja paskovat naapureitten pihoihin, ei niistä siltikään sossuun ilmoitusta tehdä!
Meillä on ollut parhaimmillaan 7 kissaa ja kaksi koiraa eikä sossu ole koskaan tullut niistä urputtamaan. Miksi siis teidän kissoistanne?
Mikä on lasten huostaanoton syy? Kissatko muka?
http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/lastensuojelunkasikirja/tyoprosessi/huostaanotto/
Selvä provohan tuo aloitus on, mutta onnittelut siitä että kerrankin jotain muuta kuin vinkuminen kissojen luovutusiästä tai vapaasta ulkoilusta.- syytönyh
Sossu saa joltakin jonkun ilmoituksen -siitä alkaa kyttääminen. Ilmoitus saattaa olla kateellisen naapurin ja hänen kavereidensa aloittama. Mutta SINÄ joudut sen seuraukset kestämään. Mikäli sinulla sattuu olemaan eläimiä ja lapsia, OLET PULASSA. sILLÄ SILLOIN SOSSUT EIVÄT ANNA PERHEELLENNE RAUHAA, EI MILLÄÄN.HE KUN NÄKEVÄT NYT SELKEÄT SYYT KYTTÄÄMISELLE, varsinkin kun olet vielä -heidän mukaansa- riskiryhmässä, kun olet YKSINHUOLTAJA!! oLEN AINA TÖISSÄ KÄYNYT korkeasti koulutettu jatkuvasti lisäoppia saava yh, jolla on eläimiä. Se riittää syyksi jahtaamiseen, maineen likaamiseen ja jatkuviin syytöksiin. En juo, en polta ja miesten kanssa olen ollut sillai viimeksi 9 vuotta sitten. Että näillä mennään ja sossut perässä.
- 5 kissan isä
Ottakaa yhteyttä eläinsuojelu järjestöön ja eläin aktivisteihin, sitten lähtee sossun työntekijä hakemaan uutta työpaikkaa.
- siisti eläin
Eläinsuojelujärjestö vie paskovat kissat. Kissat oireilevat paskomalla. Terve kissa on aina siisti. Sossun täti saa ylennyksen.
- kis kis kis
siisti eläin kirjoitti:
Eläinsuojelujärjestö vie paskovat kissat. Kissat oireilevat paskomalla. Terve kissa on aina siisti. Sossun täti saa ylennyksen.
Saras kissa on siisti sorry vaan. Kailta tulee paskaa.
On meidänkin pihassa kissanpaskaa silloin tällöin, mutta kun ei ole pieniä lapsia niin mitä väliä.
Toinen noista paskojista on niin ihana kuin kissa voi ikinä olla.
Kun teen puutarhatöitä niin se tulee aina tervehtimään. Me ollaan hyviä kavereita ja kissalla on taatusti hyvä koti kun on noin ihmisläheinen ja ihana ja viisas kuin mikä. - kissankaki
siisti eläin kirjoitti:
Eläinsuojelujärjestö vie paskovat kissat. Kissat oireilevat paskomalla. Terve kissa on aina siisti. Sossun täti saa ylennyksen.
Et todellakaan tiedä, mitä puhut. Minulla on yksi kissa neljästä pienestä pitäen paskonut minne sattuu. Se ei ole onneton, ei sairas. Se nyt vain on sellainen ja sen kanssa eletään.
- ELÄINFRIIKKI224
eiii tyttö et saa luovuttaa sinä pidät ne kissat jos niin sanon!!!! vie tämä asia oikeuteen , ei siinä ole mitään vikaa jos on kissoja saatana....... ja eihän ne kiristellä saa.. voi herran jumala sentään tätä suomea!! JA KUULE LAITAPPA NIINISTÖ ASIJOILLE! terveisin eläinfriikki
- vittuuntunut lapsi?
oon kyllä poika :D
- kissa rakas
påå pökylle vaan ei yhteiskunta voi elättää vielä kissatkin
- Nyt suututtaa...
nimim. kissa rakas
Hei haloo, mitä menee kissan elättämiseen - minäpä kerron.
Kissa syö max 400 g ruokaa / päivä (iso kissa)
six pack kissan ruokaa maksaa n 5 e eli sillä pärjäilee noin viikon.
kissan hiekat maksavat kalleimmasta päästä 5/pussi - vaihto 1krt/2 viikkoa
eli sen kissan kulut ovat max. 30 e /viikko
Mitä tää on sen rinnalla, että joku teini-ikäinen lapsi joutuu luopumaan kissastansa? Mitä vois tarkoittaa se, että me aikuiset niin sossut kun muutkin - voisimme katsoa vähän pidemmälle
Itse oon eläinrakas ja voin vaan kuvitella et multa vietäis yks näistä rakkaista.
Sitä paitsi - eiköhän tässä kaikki olla jossain vaiheessa maksettu veroja oikein liian kans joten yhteiskunta vaan makselee takaisin pienen osan siitä jos on tarve. - minulla ei ole kot e
Nyt suututtaa... kirjoitti:
nimim. kissa rakas
Hei haloo, mitä menee kissan elättämiseen - minäpä kerron.
Kissa syö max 400 g ruokaa / päivä (iso kissa)
six pack kissan ruokaa maksaa n 5 e eli sillä pärjäilee noin viikon.
kissan hiekat maksavat kalleimmasta päästä 5/pussi - vaihto 1krt/2 viikkoa
eli sen kissan kulut ovat max. 30 e /viikko
Mitä tää on sen rinnalla, että joku teini-ikäinen lapsi joutuu luopumaan kissastansa? Mitä vois tarkoittaa se, että me aikuiset niin sossut kun muutkin - voisimme katsoa vähän pidemmälle
Itse oon eläinrakas ja voin vaan kuvitella et multa vietäis yks näistä rakkaista.
Sitä paitsi - eiköhän tässä kaikki olla jossain vaiheessa maksettu veroja oikein liian kans joten yhteiskunta vaan makselee takaisin pienen osan siitä jos on tarve.Niin onhan se rahaa,kun on 5 kissaa-siis 5x30e=150 ekua,no mutta kuulkaas nyt.
se on rahaa.vai mitä? - kalapurkki
minulla ei ole kot e kirjoitti:
Niin onhan se rahaa,kun on 5 kissaa-siis 5x30e=150 ekua,no mutta kuulkaas nyt.
se on rahaa.vai mitä?Ennenvanhaan kissat söi sen mitä ihmisiltä jäi. Haloo !!
Ei kaikki kissat hanki syöpää säilykeruuasta. - Täytyy muistaa
kalapurkki kirjoitti:
Ennenvanhaan kissat söi sen mitä ihmisiltä jäi. Haloo !!
Ei kaikki kissat hanki syöpää säilykeruuasta.että ne kissat söi myös hiiriä, rottia, lintuja yms. mitä kiinni saivat. Kissa ei pitkälle pötki ihmisten ruoantähteillä.
- Jupa
Täytyy muistaa kirjoitti:
että ne kissat söi myös hiiriä, rottia, lintuja yms. mitä kiinni saivat. Kissa ei pitkälle pötki ihmisten ruoantähteillä.
Miksi ei pötkisi? Meidän koiramme on 15 vuotta ja hyvin pärjännyt samalla ruoalla, kuin mekin, mausteet jätetty pois ym. Kuivanaksuja ja joskus muuta koiranruokaa ja luita.. Mutta pääasiallinen ruokavalio sama, kuin ihmiselläkin.
- angry bird
minulla ei ole kot e kirjoitti:
Niin onhan se rahaa,kun on 5 kissaa-siis 5x30e=150 ekua,no mutta kuulkaas nyt.
se on rahaa.vai mitä?nimim. minulla ei ole kot...ja jotain
tuo esimerkki oli yhdelle kissalle ja max eurot.
Ymmärrät varmaan että markkinat ovat suuret - veikkaisin et edullisimmillaan pääsis johonkin 10 / viikko tilanteeseen ehkä vielä edullisemmin. - Mutta...
Jupa kirjoitti:
Miksi ei pötkisi? Meidän koiramme on 15 vuotta ja hyvin pärjännyt samalla ruoalla, kuin mekin, mausteet jätetty pois ym. Kuivanaksuja ja joskus muuta koiranruokaa ja luita.. Mutta pääasiallinen ruokavalio sama, kuin ihmiselläkin.
Kissa on lihansyöjä kun taasen koira ihmisen tapaan omnivori..
- kissat rules
Nyt suututtaa... kirjoitti:
nimim. kissa rakas
Hei haloo, mitä menee kissan elättämiseen - minäpä kerron.
Kissa syö max 400 g ruokaa / päivä (iso kissa)
six pack kissan ruokaa maksaa n 5 e eli sillä pärjäilee noin viikon.
kissan hiekat maksavat kalleimmasta päästä 5/pussi - vaihto 1krt/2 viikkoa
eli sen kissan kulut ovat max. 30 e /viikko
Mitä tää on sen rinnalla, että joku teini-ikäinen lapsi joutuu luopumaan kissastansa? Mitä vois tarkoittaa se, että me aikuiset niin sossut kun muutkin - voisimme katsoa vähän pidemmälle
Itse oon eläinrakas ja voin vaan kuvitella et multa vietäis yks näistä rakkaista.
Sitä paitsi - eiköhän tässä kaikki olla jossain vaiheessa maksettu veroja oikein liian kans joten yhteiskunta vaan makselee takaisin pienen osan siitä jos on tarve.tarkoitat varmaan että kissan hiekka pussi maksaa tuon 5euroa? koska kallein maksaa muistaakseni melkein 7euroa kaupassa.. tulee osteltua vähintään kerran viikossa tuo halvin pussi kun on 2 kissaa itsellä.
- sossutulalla
Kyse ei ole kuka elättää kenet, vaan siitä miten valtaa väärin käytetään. Meidän perhe elättää itse itsensä, mutta valheellisten ilmoitusten takia sossu kyttää nurkissa.
- Anne
Tsemppiä sulle - v...nut lapsi. Toivotaan et ne muuttaa vielä mielensä.
- kissarakas93
Sossulla ei ole oikeutta kiristää kissojen kustannuksella ja se on kusettamista jos eka luvataan että 3 saa jäädä sitten se onkin vaan 2 saa pitää muut pois tee ilmoitus jonnekkin koska SOSSU ei tosiaan kiristä tollasilla asioilla sossu on muutenkin nii kakkamainen paikka että minulla on itselläni 3 kissaa ja niistä en luovu sitten millään tsemppiä
- niinpÄ23
ainut minkä tässä näen on se,että kissojako ruokitaan veromaksajien rahoilla.Kissat syö aika paljon lasten rahoja
- nyt suututtaa..
nimim niinpÄ23 - luepas tuo mun aikaisempi viesti - se näyttää sopivan sullekin.
- Voipyhäsylvi...
Missään ei ole sanottu että perhe olisi toimeentulotuen asiakas vaan lastensuojelun. Tt-tuki on tasan sen mitä on, siihen ei anneta mitään kissalisää joten jos jollain on lemmikkejä hän ruokkii ne sillä osalla mikä muuten menisi vaikka vaatteisiin/viinaan/elokuviin/mihin ikinä.
- sossu
Mitäs jos luopuisitte lapsistanne! Olen huomannut, että monille nämä "lemmikit" ovat lapsia rakkaampia, kai teillekin. Jos ette pysty huolehtimaan elikoista ja siisteydestä, niin mikäs muukaan siinä auttaa?
- Nanna71
varmasti luopuisin kaikista kissoista lasten takia mutta pojan kirjoituksessa olikin kyse onko tälläinen ees laillista---
- Ei ole laillista
Nanna71 kirjoitti:
varmasti luopuisin kaikista kissoista lasten takia mutta pojan kirjoituksessa olikin kyse onko tälläinen ees laillista---
mutta viranomaisia on liki mahdoton saada vastuuseen toimistaan.
- Ei ole laillista
Ei ole laillista kirjoitti:
mutta viranomaisia on liki mahdoton saada vastuuseen toimistaan.
Lisään vielä että laki takaa lastensuojelulle yksinoikeuden jokaiseen suomalaiseen lapseen joten perheen on "pakko" totella sossua. Eli siis laillisuus tässä asiassa on hieman epätarkkaa.
- mirriläiset
Eläinfriikille että ketä oikein tytöttelet? Ja kyllä sossu voi näin toimia jos ei uskalla heille laittaa vastaan.
- Sinäkin ikäännyt
Kyllähän isoäitisi joutaa ulosteissaan makaamaan sinun kissimirrien takia. Kunhan niille vaan riittää ruokaa, rakkautta ja lattiatilaa ulosteille, viis mummosta.
- suututtaa...
Sinäkin ikäännyt kirjoitti:
Kyllähän isoäitisi joutaa ulosteissaan makaamaan sinun kissimirrien takia. Kunhan niille vaan riittää ruokaa, rakkautta ja lattiatilaa ulosteille, viis mummosta.
Sinäkin ikäännyt - nimimerkille!
Tällä kirjoituksella kissoista ei ole mitään yhteneväisyyttä sun esittämän asian kanssa.
Tai joo - jos sulla on sellainen isoäiti (mikä tarkoittaa että jälkikasvu ei paljoa mummusta huolta kanna) niin...
Mut todella ontuva vertaus.
- Kallen tyttö
Mietin tässä että minkä vuoksi yleensä perheenne on sosiaalitoimen tarkkailussa. Ei varsinainen väävaraisuus sitä edellytä. Eikä myöskään
toimeentulo-asunto-kodinhoito ym. tukien saanti . Mitä taas tulee kissojen määrään ja niiden paskomiseen ja mahdolliseen pitoon niin se saattaa olla syy sosiaalitoimen tulla kotiin .Ehkä pitäisi myöskin terveydenhoidon ja mahdollisen eläinsuojelunkin poiketa. Kissa ilman paskimistakin on llergisoiva pehmeine karvoineen. Lapsi perheessä 1-2 kissaa on aivan sopiva määrä. Kissan pitää saada ruokaa,juomaa. Se pitää pitää puhtaana. Se pitää rokottaa,kastrodoida,madottaa.Se on perheen jäsen ilman ulosteitaan ja raapimisiaan. Purkauksinesi olet ilmeisesti vanhin. Ellet pärjää sossun ihmisten kanssa hae apua perheellesi ja vaihto-ehtoa kissa tarpeeseen jostain muualta. Vaikka Mannerhemin Lastensuojelliitolta tms. Tai jos sinulla olisi joku vanhempi sukulainen jolle voisit kertoa mikä oikeasti on pielessä. Sosiaali puolen henklökunta toimii niin monella puolella että urautuvat. Heille tulee putkinäkö. On asunnottomat,alkoholistit,vanhukset,jne. Kaikki samaa massaa.
Ongelma teillä on nyt jossain muualla kuin kissoissa.
Tänne kirjoittavat,lokaa heittävät sinne tänne ei ole apusi. - jeptottaehkä
Ystävä pariskunnalta huostaanotettiin lapsi koska he eivät suostuneet luopua kolmesta koirastaan, jotka ulostivat ja kusi sisään. Kämppä ihan hirveessä kunnossa ja hirveä haju.
He siis valitsivat pitää paskasen asunnon ja koirat...
Alotus voi siis kyllä pitää paikkaansa, mut ongelmat on pikkasen laajemmat kuin kissat....- ..-..
Tuollaiselta roskasakilta täytyykin ottaa kakarat pois.
- Jossittelua
Jos pojalla on astma ja on yritetty vähentää eläimiä.
- Kerro totuus!
Sosiaalitoimisto tuskin puuttuu turhaan, kerrohan kaikki... millainen roskasakki perheesi todellisuudessa on!
- Nanna71
sellainen roskasakki-että asun 2 nuorimman kanssa itsekseni-olen siis yh-äiti, ja käyn töissä hoitoapulaisena. Lasten isästä erosin väkivallan takia vuosia sitte
- ......
Siis onko kyse jostain rahasta että vanhemmat eivät pysty elättämään samaan aikaan kissoja ja lapsia? Sitten ymmärrän tilanteen mutta kyse on siisteydestä niin on sitä lapset nyt pahemmissakin sikoläteissä asuneet ilman huostaanottoa.
- Nanna71
ei ole siitä kyse-ihan töitätehden elätän lapset ja elätin ne 5 kissaakin-nyt vähempää määrää--
- Voi elämän kevät =)
Pakko nauraa tälle kissajutulle... ei voi olla totta !!!!!
Sossu määrää kissat tai lapset ???
Sossu ei tiedä onko jollain kissoja vai ei ole, vai käykö joku valvomassa teitä jatkuvasti kotona ???
Sitten sellainen asia ..jos te olette sossun asiakkaita, hyvinhän teillä menee... on tietokonekkin millä tänne sontaa kirjoitatte heh heh hee..
Antakaa mun kaikki kestää, minun tuttu perhe on sossun asiakkaita, ei niillä ole tietokonetta edes..ei se ole välttämätön juttu kellekkään =)
Keksikää parempia juttuja tänne nauran täällä... Miksi kissoja ei ole leikattu? Leikatut kissat eivät karkaile. Eivät myöskään tappele toisten kissojen kanssa, jos on leikattu. On kissojen vessat siistit? Jotkut ovat erittäin tarkkoja laatikon siisteydestä. Minulla on leikattu kissa joka ei ole kertaakaan paskonut tai kuseskellut sisälle. Laatikolla käy varsinkin talvella, kun on pakkasta.
Kuuluuko Janakkala nykyään Hämeenlinnaan? Vai onko vielä oma, "itsenäinen"?
On vähän outo asia, että sosiaalitoimella on mahdollisuus ja oikeus puuttua perheen
lemmikkeihin. No sossulle ei ole mikään mahdotonta!- kissa+pari koiraa
Kissafani63 - kyllä ne leikatutkin karkailee niin se vaan on. Ne eivät ehkä ole niin laajalla reviirillä kuin leikkaamattomat mut lähimetsään kuitenkin. Niin ja valitettavasti leikatut poikakissat - niillä on joskus tapana ruikkia sinne tänne.
- ..
kissa+pari koiraa kirjoitti:
Kissafani63 - kyllä ne leikatutkin karkailee niin se vaan on. Ne eivät ehkä ole niin laajalla reviirillä kuin leikkaamattomat mut lähimetsään kuitenkin. Niin ja valitettavasti leikatut poikakissat - niillä on joskus tapana ruikkia sinne tänne.
No eipäs yleistetä. Mulla on leikatut kollit, eivätkä ole ikinä tehneet tarpeitaan muualle kuin laatikkoon.
Oon törmänny samantapaseen tapaukseen, tosin kyseessä oli yh-äiti ja poika ja perheessä oli 7 kissaa isossa asunnossa, ja kissoista viel 5 oli puoliksi ulkokissoja... Kauheeta oli joutua sivusta kattoon ku yks kerrallaan kissoista pakotettiin luopumaan, koska asuinolot muka parani sillä. Ihan uskomatonta sossuilta moinen toiminta.
Ei voi muuta todeta ku voimia ko. perheelle.- no just just
Jos teidän kissat sotkee ympäri huushollia, eli merkkailevat ja tekevät isommatkin jätökset mihin sattuu, ei se ole enää mikään koti, jossa asuu lapsia, se on pahempi kuin sikolätti. Kissoja ei keräänny kenellekkään yllättäen ja kaksi riittää jokaiselle, jos edes niistä saisi huolehdittua. Ymmärrän tilanteen oikein hyvin, teidän vanhemmat eivät edes kissoista pysyt huolehtimaan, miten sitten lapsista ?
Ei kyllä kuulu paskaakaan sossulle, eläinsuojeluviranomaiset on sitten asia erikseen. Pidä pintas!
- ei p*skaa syödä
Kyllä se kuuluu sossullekkin, kun kissat kuljettavat tassuissaan sitä paskaa ja kustaan, myös ruokapöydille jne. Lapset ja aikuiset sairastuvat, voivat sairastua vakavastikin ! Ja kun on noin tyhmää sakkia, että kissoja vaan ilmestyy heille, niin parempi näin, kuin se, että joku sairastuu, ja sosku maksaa sairaalamaksunkin.
- oireilevia kissoja
Ihan varmasti aloittajan tapauksessa on muutakin syytä sossujen puuttumiseen kuin kissojen lukumäärä.
Olen itse ollut kissankasvattajana lapseni kanssa ja kissoja oli välillä toista kymmentä. Siitä huolimatta meillä ei yksikään kissa paskonut nurkkiin. Kissanpentu oppii siistiksi jo alle kaksiviikkoisena. Me emme olleet sossun asiakkaita, vaan huolehdimme kissoista omalla kustannuksellamme ja myimme siistejä, eläinlääkärin tarkastamia, rekisteröityjä pentuja.
Sinun kannattaa kysyä suoraan siltä sossun tädiltä mitä muuta tähän holhouspakettiin kuuluu. Sossu maksaa avustuksia veronmaksajien rahoilla ja saattaa olla, että yhdellä perheellä saa olla vain yksi koira tai kaksi kissaa.
Minä en ainakaan halua maksaa verorahoillani paskovien kissojen kuluja. Samalla kuluu myös asunnon pinnat ja hajuhaittaa ilmenee naapurissa asti.
Anteeksi vain, mutta et huomaa miten teillä harrastetaan eläinrääkkäystä, sillä olet kasvanut tuossa navetassa ikäsi. Olet jo 15v. Voit aivan hyvin mennä itse kirjastoon tai nettiin ottamaan selvää kissojen hoidosta. Vanhemmillasi ei tunnu olevan hajuakaan asiasta.
Päätä nyt, että hommaat itsellesi kunnon ammatin ja työpaikan. Kun olet saanut asiasi kuntoon, niin voit hankkia itsellesi niin kalliin kissan kuin haluat. Sossun asiakkaana sinulla ei ole koskaan viimeistä sanaa sanottavana, eikä pidäkkään olla. Ymmärrät asian sitten, kun olet saanut itse jotain säästettyä. - Ihime kitinää...
Eläinten- ja lastenystävänä on sanottava, että kyllä minäkin ottaisin kissat tai lapset pois, jos ulosteet ovat perusteena... Kyllä asija on niin, että koti jossa mukulat menöö, on oltava puhas. Jos kissojen paskoja ei hoidettua saa sen vertaa, että ihan sossu siitä valittaisi, niin peiliin kannattaa katsoa...
Ei sen mikään ikea-kuvaston koti piä olla, mutta ei se nyt ole oikein missään kaatopaikallakaan asua, ei vaikka lapset itse (vanhempiensa huonolla esimerkillä) ovat tottuneet ties mihin paskaisuuteen.
Eläinsuojelu- ja terveysviranomaiset saisi muutenkin olla kyllä valvomassa kakaroiden kämppiä, jotka sossun piiriin kuuluu. Kakarat menee risoissa vaatteissa, nenät vuotaa ja jatkuvasti sairaana. Mutta epähygieniahan ei voi olla mikään syy... Se on meidän oikeus.
Ja kuten todettua, jos joutuupi lastensuojelun tai sossun piirissä asioimaan, syynä oikea tarve tai muu, niin sen kitisemisen sijaa voi epäkohdat korjata kuntoon ja poru loppuisi siihen. :)- tervekuin pukki
Olet aika lailla väärässä. Lapset, joita pidetään liian puhtaissa oloissa ilman eläinystäviä ovat sairaimpia ilman minkäänlajin vastustuskykyä.
- Koko tarina...
Mahtaakohan koko tarina olla tässä..Ihmisellä on tapana jättää kertomatta sellaiset asiat, jotka saattavat heidät huonoon valoon....
- hyvä sossu!!
eihän viisi ole paljon,puuttuisivat huusholleihin,joissa on kymmeniä kissoja ja joista ei edes huolehdita. Ompa sossun keinot vähissä,jos lapset ja elukat hoidetaan hyvin,v....ako se kelleen kuuluu!!
1 - sosiaalityö***
Kyllä sosiaalihuolto voi vaatia eläinten vähentämistä. Ei ne kiristä vaan sanoo totuuden. Se on myös paljon kiinni siitä monta ihmistä teillä on, monta eläintä ja minkä kokoisessa asunnossa kaikki on. Sitten kun kissat kuseksii ja paskoo pitkin poikin, niin se on terveydellinen seikka ja myös hygienia kärsii. Jos teillä on ihan pieniä lapsia siis jotka voi tunkee suuhunsa kaiken, niin sitä suuremmalla syyllä eläimet vähenee tai lapset sijoitetaan muualle. Se on ihan normaali käytäntö. Eikä tilanne sinun vika ole vaan vanhempies kun on eläimiä niin paljon ottanut.
Ja kun sosiaalihuolto asiaan puuttuu, niin olette vissiin toimeentulotuen asikkaita tms.? Sosiaalihuolto auttaa pakollisissa tilanteissa kun ihminen ei pärjää ja niiden ei kuulu esim. rahallisesti osallistua eläimien pitoon eli sekin siinä on et jos saatte rahaa ruokaan sossusta niin kun eläimiä on vähemmän niin myös teillä ruokaa sillon enemmän. Niin... Kissatkin pitää syöttää ja hoitaa ja se maksaa rahaa... Ehkä teidän perhe on itkenyt liikaa sossussa, että raha ei riitä mihinkään, joten sossut ovat ottaneet kovemmat otteet järjenkäyttöön... Kotieläimiä kun toimeentulotuki ei korvaa, jollei ole pakottavaa syytä pitää sellaista/sellaisia.
Ensisijaisesti tt-tukirahat on riitettävä perheen elättämiselle ja jos yli jää, niin sitten muihin asioihin.- vittuuntunut lapsi?
kyllä sitä ruokaa kuules "mies?" riittää.
• . . . . . .. . . . . . . . . . . ,.-‘”. . . . . . . . . .``~.,
. . . . . . . .. . . . . .,.-”. . . . . . . . . . . . . . . . . .“-.,
. . . . .. . . . . . ..,/. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ”:,
. . . . . . . .. .,?. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .\,
. . . . . . . . . /. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ,}
. . . . . . . . ./. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ,:`^`.}
. . . . . . . ./. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ,:”. . . ./
. . . . . . .?. . . __. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . :`. . . ./
. . . . . . . /__.(. . .“~-,_. . . . . . . . . . . . . . ,:`. . . .. ./
. . . . . . /(_. . ”~,_. . . ..“~,_. . . . . . . . . .,:`. . . . _/
. . . .. .{.._$;_. . .”=,_. . . .“-,_. . . ,.-~-,}, .~”; /. .. .}
. . .. . .((. . .*~_. . . .”=-._. . .“;,,./`. . /” . . . ./. .. ../
. . . .. . .\`~,. . ..“~.,. . . . . . . . . ..`. . .}. . . . . . ../
. . . . . .(. ..`=-,,. . . .`. . . . . . . . . . . ..(. . . ;_,,-”
. . . . . ../.`~,. . ..`-.. . . . . . . . . . . . . . ..\. . /\
. . . . . . \`~.*-,. . . . . . . . . . . . . . . . . ..|,./.....\,__
,,_. . . . . }.>-._\. . . . . . . . . . . . . . . . . .|. . . . . . ..`=~-,
. .. `=~-,_\_. . . `\,. . . . . . . . . . . . . . . . .\
. . . . . . . . . .`=~-,,.\,. . . . . . . . . . . . . . . .\
. . . . . . . . . . . . . . . . `:,, . . . . . . . . . . . . . `\. . . . . . ..__
. . . . . . . . . . . . . . . . . . .`=-,. . . . . . . . . .,%`>--
- Hiirulainen
En kehdannut lukea edes koko viestiketjua, mutta kyllä kaksi kissaa pitäisi riittää lemmikiksi kun yksikin jo saa aikaan paljon kissankarvapalloja nurkkiin ja entäpä "kuset ja paskat" minne ne tulee. Tulee mieleen oma lapsuus, olin noin 10 vuotias kun naapurin yläkerrassa asui vuokralla eräs nuoripari joilla oli kissa ja heillä oli 1-vuotias lapsi myös, olin aivan ymmällä kun lapsi sai maistella lattialla ryömiessään samoja ruoka-jytysiä joita oli kissa jo mutustellut.(hui hitto sentään miten välinpitämätöntä se oli minun mielestä, vaikka olin vain 10-vuotias, ymmärsin että mikä on kerran ollut kissan suussa, ei se kuulu lapsen syötäväksi enää, vai kuinka??? Olisi ollut kyllä sossulla asiaa mutta eihän siihen aikaan (1960 luvulla) puututtu naapurien touhuihin ihan vähässä kummassa.
- vielä sönkätään
Tilannetta kuvastaa hyvin avaajan sanonta,"karkuun päässyt kissa......"
- Nanna71
tämä karkuun päässyt kissa oli siis ulkokissa-joka sai liikkua ulkona maalla asuessamme--oli sitten seikkailuillaan yli kk mutta tuli takaisin että se siitä
- JuuriP45
Kissat on voimakkaita allergisoijia, jos on oireita, joita ei saada kuriin, kissat on laitettava pois.
Joku syy on sille että sossu puuttuu,ja jos niin on käynyt, kannattaa kaikki omat valinnat tehdä lasten parhaaksi, silloin sossu voi puuttua. On totta että joskus niiden toimet ampuu yli, mutta suunsoitto siin ei auta. Jos itse olisin tuossa tilanteessa, ilman mutinoita pitäisin vain luvatun määrän kissoja, ( osa totuutta on sekin, että mikä 5 kissassa on parempaa kuin kahdessa ). Odottelisin rauhassa lasten kasvua 2 kissan kanssa. Sitten vaikka tupa täyteen kissoja. Mutta lapset on aikuisten ajatuksissa aina oltava eläinten edellä. - neljä kisua kotona
sossulla ei mitään oikeutta määrätä kissoja poistettavaksi, taistelkaa tyranniaa vastaan. nämä kylmät sossutädit-sedät kuriin. käyttävät pelottelua, virasta pois tällaiset typerykset.
- misuksi
äitinä tiedän,että kyllä 15v lapsi rakastaa lemmikkejään. entäs niiden hoitaminen. yleensä se jää aikuisille.
vähänaikaa sitten olin tekemisissä 16v lapsen ja hänen alkoholisti äidin kanssa. kissoja 1 aikuinen,1 nuoripentu ja 4 kuusiviikkoista pentua. kodin ollessa muutenkin,kuin sikolätti oman hajunsa jättivät lemmikit,jotka kusivat ja paskoivat minnesattuu. toinen tapaus on tuoreempi,kun 70v papparainen yrittää pitää villiintynyttä/sisäsiittoista kissalaumaa rivitalossa. kissoista ei luovuta periaatteella. laskut jää maksamatta ja kissat lisääntyy. ne kuseksii ja paskoo ympäri kämppää :(
onko tälläinen ihmisarvoista elämää?
minusta ei ja sos.työntekijät ovat puuttuneet asiaan.
lapselle puhuin itse eläinten hoitamisesta ja sovimme,että hän voi jättää 2 kissaa,jotka leikataan. vanhus taas ei halua luopua kissoista,joten nähtäväksi jää mitä tapahtuu - safd fsda
Kissojen elättäminen maksaa paljon. Ja jos ei rahat riitä, niin sitä mennään luukulle? Sossu pitäisi olla viimeinen vaihtoehto. Jos haluatte pitää kissat, niin pitäkää niistä huolta ja menkää töihin!
- 987563421
Helppo sanoa että menkää töihin.. Jokainen menee varmasti töihin jos toinen ihminen ottaa töihin.. Hankala on mennä töihin paikkaan johon ei oteta..
- Mosse kissa
Kannattas opettaa kissa kotiruokiin. Mun likkakaverin kissa eli 19 vuotiaaksi kun söi samaa jouhelihaa kuin kotiväkikin.
- Nanna71
töissä ollaan--ja tiedoksi että kissat on viety perhetyön toimesta perjantaina.
ja ikinä ei ole kukaan sanonut ettei niitä ole hyvin hoidettu- - Jaana
Nanna71 kirjoitti:
töissä ollaan--ja tiedoksi että kissat on viety perhetyön toimesta perjantaina.
ja ikinä ei ole kukaan sanonut ettei niitä ole hyvin hoidettu-Ja mitä he sanoivat syyksi niiden viemeselle? Koko selitys?
- kissat vähemmäksi
järetöntä pitää noin paljon kissoja,12 cal töitä,yksi kissa riittää,valtio hei miks ette peri kissa veroa,näin sais taas valtio miljardeja,ja vois elin tarvikkeiden alv-laskea ja bensan hintaa
- rebellious_junky
eipä ole omiakaan elukoita rokotettu/rekisteröity tai verotettu.. turhaa rahanmenoa, eikä elukoista tarvitse mihinkään ilmoittaa. toisekseen, valvottavia olisi niin paljon että valvonnan toteutus olisi täysin mahdotonta. Itselläkin osoite muuttuu joka välissä, ja en muuten tasan varmaan ilmottele muutoistani mihinkään kun postissa ei tule muuta kun perintä ja ulosottomiehen kirjeitä. Onnea vaan poliisille etsintään kun vuokra maksetaan käteisellä, vuokra sopimuksessa on tekastu nimi, eikä verottajakaan tiedä musta yhtään mitään.. pankkikortit vedetty silpuks 4 vuotta sitte ku poliisit meinas mut saada jo kiinni..
Etsintäkuulutukseni syy: Mun vanhin koira puri sosiaalitanttaa jalkaan, kun tämä tuli ovesta sisään. Tämä ilmoitti poliisille, joka soitti eläin suojeluun. Heti kun sosiaali tantta oli häipynyt, lähdin koirien ja omaisuuden kanssa kämpästä, ja hyvin on pärjätty sen jälkeen. Nyt ei sosiaali tantat tule minua häiriköimään, kun teen verottomia töitä, ajelen autolla missä ei ole kilpiä ollut kymmeneen vuoteen, eikä tarvi ollakaan.. täällä perämettillä ei tarvi olla oikeastaan mitään lupia kuha tekee hommansa oikeen, eikä aiheuta harmia ihmisille. Eihä täällä ole ees omaa poliisilaitosta.. - hoovee.
Jos tämänkin aivoripulin kirjoittaja ystävällisesti poistaisi ihan ensimmäiseksi itsensä ihmislajin geenipoolista...
- niinpä niin
Itse olen toimeentuloasiakas, eikä mieleenikään tulisi hankkia kissaa niin paljon kuin sitä haluaisinkin, koska yksinkertaisesti ei ole varaa. Sitähän voisi joutua käyttämään välillä eläinlääkärissäkin jotka on tosi kalliita ja tietenkin hiekka ja ruokakustannukset.
Nurkkiin paskovaa ja kuseksivaa kissaa en kyllä kauaa kattelisi....- Älyhoi....
"Nurkkiin paskovaa ja kuseksivaa kissaa en kyllä kauaa kattelisi...."
Teeppä kaikille kissoille palvelus: älä ota kissaa. Et selkeästikkään ymmärrä eläimistä hölkäsen pöläystä.
Valitettavaa että olet toimeentulotuen asiakas mutta aloittajan perhe ei taida olla joten en ymmärrä miten asia tähän liittyy. - Nanna71
Älyhoi.... kirjoitti:
"Nurkkiin paskovaa ja kuseksivaa kissaa en kyllä kauaa kattelisi...."
Teeppä kaikille kissoille palvelus: älä ota kissaa. Et selkeästikkään ymmärrä eläimistä hölkäsen pöläystä.
Valitettavaa että olet toimeentulotuen asiakas mutta aloittajan perhe ei taida olla joten en ymmärrä miten asia tähän liittyy.nimenomaan ! kiitos :)
- Niinpä.
Olen samaa mieltä.
Olet jotenkin vittuuntunut lapsi.
Ja vieläpä muuten aika turhasta asiasta.
Eipäs tuossa mitään muuta olekkaan. Jatka tuota ja toivottavasti saatte pitää ainakin ne kolme kissaa mistä sopivat.- vittuuntunut lapsi?
vaikka sovittiin kolmesta, silti jäi 2.
- 26
Sossulla on perusteet toimia niinkuin ne toimii, ei ne kiusalla mitään tee. Riippuu siitä, montako lasta on perheessä, minkä ikäisiä, asunnon koko, vanhempien tilanne ja muuta vastaavaa. Se järkevä syy voi olla vaikka siinä, että pienemmät lapsista voivat sairastua jos on kissojen jätöksiä ympäriinsä. Elämässä joutuu tekemään enempi tai vähempi kompromisseja, mutta tärkeintä että niistäkin selviää yli.
- 3 7 10
Jos aloitus ei ole vitsi tai provo, on asia niin, että isi tai äiti kusettaa nyt lapsiaan...
- hillybilly767
ei muutaku kissat väliaikaseen hoitoon.. ei ihmisen tarvi luopua elukoistaan jos ei taho, kuha soskut luulee et elukoista on luovuttu.. meil oli kans joku vuos sitte sosiaalitanttojen kanssa ongelmia, ja me vietiin 2 heppaa, 4 koiraa ja muutamat kanit naapurin talliin hoitoon. ku soskut oli käneet, me haettiin elukat takasin, ja sen jälkeisillä tarkastuskäynneillä sanottiin et meil on vaan elukoita hoidossa.
Mitäköhän v***** se tämmöne nyt on!? Meilläki on 3 kissaa joista yks sitte karkaa jos ala ovi tai ton yhen huoneen ovi on auki... Mut se jää onneks toho pihalle. Sitte on yks joka kuseskelee ainaku tilaisuus tullee mut ei meile niinkö oo tullu mtn tommosta nii miäköhä se tää juttu nyt sitte on?
- lasten puolesta
3 poikaa äiti, ainakin, joten varmaan asuntona 3h keittiö. Ja siihen päälle sisälle ulostavat/pissaavat kissat (tai ainakin osa). Lasten huostaanotto tulee suorittaa mikäli koti ei voi taata lapselle turvallista, terveydellistä yms asuin ympäristöä. Anteeksi, mutta mielestäni kohdallanne ei toteudu ainakaan tuo terveydellinen. Valinnanhan luulisi kyllä olevan selvä, jos laitetaan lapset vastaan lemmikit.
- vittu
Huonoin trollaus ikinä...
KELA ja Sosiaalivirasto ei suosi lemmikkieläimiä.
Eläinlääkäri on armeliaampi kun valelääkäri hän lopettaa kärsivänyksilön yleensä
välittömästi ja lähettää laskun sureville omaisille vasta postissa jos niin sovitaan?- no voihan
provo
- jormo
Lapsen etuun vedoten voidaan jokainen lapsi huostaanottaa suomessa. Ilmianto epäilys tai valtavirrasta poikkeava elämäntapa riittää hyvin syyksi. Lapsen voi saada takaisin helpoiten se tapahtuu "parannuksen ja katumuksen kautta" vanhemmat myöntävät virheensä ja tekevät parannuksen katuen vanhoja tapojaan. Taistelun tietä voi myös yrittää mutta voiton mahdollisuus on pieni. Huostaanotto saattaa olla lapselle niin traumaattinen ettei se välttämättä unohdu koskaan. Ilmianto ei koskaan ole perätön eikä huostaanotto tarpeeton.
- Kuultua on paljon
Hei Jormo... Vai ei ilmianto ole koskaan turha... Mulla oli jo 15 vuotta sitten kampaamossa asiakas joka kertoi parhaan keinon saada naisena lapsi itselleen... siis erotilanteessa... Kerrot vaan sossun daameille, jotta Mies silleen koskettelee hieman lasta... Ja sen seurauksena mies ei kyl pahemmin ole lapsen elossa mukana moneen vuoteen muuta kuin valvotusti kuulemma ja se tarkoittaa huonetta jossa sossun edustaja istuu samassa huonessa ja kuuntelee jokaisen sanan ja katsoo leikit.... Tutkinta vie jopa viitisen vuotta kuulemma. Ja keino on ilmainen. Asiakas kertoi jotta tehoaa aina. Tottakai tapaukset tulee tutkia kunnolla ja se vie aikaa aina. Sen tajuaa jokainen. Monet kuulemma ottavat sossuun yhteyden avioeroissa ja riidoissa ja aikaansaadaan lopputulos jonka muuten saisi aikaan vain lakimiehen suuren laskun kautta. Valtio maksaa taas laskun...
- Mikä jää hoitamatta
Sossun väki ei hääri kenenkään eikä keidenkään sellaisten kanssa eikä ympärillä, joka osaavat itse hoitaa kaikki asiansa. Kissojenkaan takia sossu ei lähde asioimaan mihinkään, joten jutun takana on ihan muunlaisia ongelmia, joko alkoholi- tai lasten kasvatus- / huolehtimis- ja mitä kaikkea sitä nyt onkaan, kun elämä ja sen asiat eivät ota onnistuakseen.
Mutta sossua, kaikkea ja kaikkia muita kuin itseään on hyvä syyttää, ettei vaan tartte ruveta funtsimaan, mikä itseltä ei onnistu, mitä jää hoitamatta ja huolehtimatta ja minkä laisella asenteella asioitansa handlaa.- laatuyksilö
Asioita voi jäädä hoitamatta, mikäli kapeakatseinen yhteisö suosii alasajoasi, ja jopa virkamiesvoimin, joita he ohjaavat. Riittää, että olet omilla aivoillasi ajatteleva, epäkohtiin huomiota kiinnittävä laatuyksilö.
- avatar_1960
HEI MITEN SAAN ALOITETTUA UUDEN KESKUSTELUN,OSAAKO JOKU NEUVOA???
- ÄIPPÄ59
En tiedä tarkkaan tilannettasi, mutta lähtökohtana voi olla kissojen aiheuttama ns. terveyshaitat, jos ne sottaa paikkoja. Laittakaa yhteiset tavoitteenne ja sopimuksenne paperille molempien osapuolten allekirjoitukset niihin, sekä molemmille samanlaiset kappaleet sopimuksista. ( itse en voisi asua lasteni kanssa sellaisessa asunnossa, jossa lemmikit saa sotkea paikat. minulla on yksi kissa. Pitää olla realisti mikä on järkevää.) Varmaan alunperin on ollut jokin muu syy, että olette joutuneet sossujen kanssa tekemisiin. Pelkät kissat ei riitä huostaanottoon. KAIKKEA HYVÄÄ SINULLE T: ÄIPPÄ59
- kissarankkuri
onneksi joku instanssi ajattelee kissojenkin hyvinvointia
- juupaseipäs
Perättömät ilmoitukset voivat olla alkujuuri jatkuvalle häirinnälle.
- vihreäviltti
Miksi kaikki ihmiset tuntuvat kuvittelevan että jos on sossun kanssa tekemisissä niin on työtön ja kinuu sieltä rahaa??
- Järjetöntä elämää
Sossun kanssa tekemisissä olevilla on nämä kaikki samat ongelmat.Kannattaa vaan katsoa sinne omaan peiliin ennen kun menee muita syyttelemään.Ei sieltä tavallinen tilapäisesti vaikeuksissa oleva saa mitään apua jos Sossun luukulle menet.Tuntuu että tässä perheessä ei pystytä houlehtimaan itsestä ,lapsista saatikka kissoista.Olette varmaan seurannassa pitkään mikä on oikein.
- voieitaas
Järjetöntä elämää kirjoitti:
Sossun kanssa tekemisissä olevilla on nämä kaikki samat ongelmat.Kannattaa vaan katsoa sinne omaan peiliin ennen kun menee muita syyttelemään.Ei sieltä tavallinen tilapäisesti vaikeuksissa oleva saa mitään apua jos Sossun luukulle menet.Tuntuu että tässä perheessä ei pystytä houlehtimaan itsestä ,lapsista saatikka kissoista.Olette varmaan seurannassa pitkään mikä on oikein.
Järjetön olet, kun syyllistät tavallista perhettä noin. Haloo!
- sossu on *********
kissan hiekan tilalla voisi käyttää purua joka olisi hiukan halvempaa itse saan purua isäni pomolta joka on sahan pitäjänä ja kissani syö ruokaa myös ruokaa mitä ihminenkin ja ostan kissan ruokaa joka on halpaa itse olen eläinlääkäri joten minun ei tarvitse maksaa kalliita eläinlääkäri käyntejä koska itselläni on tarvittavat välineet ja aineet ja mitä tulee leikattuihin kissoihin jotkut karkailevat mutta omat kissani eivät lähde pihapiiristä mihinkään omasta mielestäni se on jokaisen oma asia montako kissaa haluaa minä pidän 1-2 kissaa sopivana määränä mutta ei viisikään ole paha jos kissat pissailee ja kakkailee että asuntoon tulee bakteereja se ei ole tietenkään ole hyvä asia koska ainahan lapset ovat etusijalla mutta sossu ei voisi kiristää sillä eihän sen pitäisi millään lailla kuulua sossuille onko kissoja
- VERO luuvitonen
Nappi otsaan heti alkuunsa sossun kissoille!!!!
- No sinä
et kyllä todellakaan ole minkään sortin lääkäri! :D
- Eläinlääkäri
No sinä kirjoitti:
et kyllä todellakaan ole minkään sortin lääkäri! :D
En usko minäkään, että sossu on ******** nimimerkillä kirjoittava on eläinlääkäri.
Eläinlääkärin opinnot kestävät niin kauan, että siihen mennessä kun diplomin saa on jo oppinut pistämään tekstiin edes muutaman pilkun ja pisteen, ja aloittamaan virkkeet isolla kirjaimella.
Asumismuoto ratkaisee. Jos asutte maaseudulla, tai omakotitalossa, niin ei kenelläkään pitäisi olla kissoista mitään valittamista, mutta kerrostaloasunnossa niistä voi jotakin kai sanoa.
Vie kissat sosiaalitoimistoon ja sano että tekee niille mitä haluaa.- ei patjan päälle
Ei kun aivan päinvastoin. Kissat eivät saa olla vapaana!
- yökötää loiskissat
Antakaa osoite minä tulen ja tapan kissat mielelläni aivan omin käsin.
veronmaksajien puolesta! - ihme tyyppejä
ei patjan päälle kirjoitti:
Ei kun aivan päinvastoin. Kissat eivät saa olla vapaana!
kissa saa OLLA VAPAANA OMASSA PIHASSA JÄRKI KÄTEEN IHMINEN
- Laiton
ihme tyyppejä kirjoitti:
kissa saa OLLA VAPAANA OMASSA PIHASSA JÄRKI KÄTEEN IHMINEN
Omassa pihassa mutta ei kerrostalon pihassa eikä naapurin pihassa.
- Maksaja/kärsiä
Kelako maksaa kissojen/koirien ruuat/hoidon, kymmenen koiraa oli vuokralaisilla kaiken maksoi yhteiskunta ja vuokranantaja kärsi tuhotun huoneiston ja maksamattomat vuokrat ????
Näinkö niitä pitää yhteiskunnan paapoa ??- Maksajaa kuvottaa
Mitä kaikkea muuta moni patjanpäälle ruokittava on keksinytkään.
Sosiaalipummaaminen on taiteenlaji mielikuvotus ja luovuus on patologisella valehtelijalla rajana.
Ja osa sossuja uskoo tai ei uskalla antaa kielteistä päätöstä.
- Huostaanotettu
Halloo! Eihän se nyt noin mene, ei kissat ole syy huostaanottoon. Täytyy olla joku oikea peruste huostaanotolle. Vanhempien alkoholin väärinkäyttö, mielenterveysongelmat, jaksamattoomuus huolehtia lapsista esim. Ja ensin perhettä hoidetaan, tuetaan, autetaan, jos näistä ei apua ja taustalla iso ongelma, voidaan lapset huostaanottaa. Huostaanoton peruste on aina lapsen paras. Joskus vanhemmat eivät jostain syystä kykene tai jaksa, silloin lapsen etu on olla perheessä, jossa on turvallista kasvaa ja kehittyä.
- huostassa, ei otettu
Huostaanotto on miltei aina väärin. Lapsen valinta ja ratkaisu on tärkeä. Kuka kuuntelee oikeasti lasta ennen huostaanottoa? Ei kukaan.
- nn
Ootteko ihan tosissanne miettyny, että ehkä siihen on jokin syy ettette saa kissoja pitää? Kannattais varmaan tsekata ensin noi ihan perus perheasiat kuntoon ennen ku rupee jotain kissoja haalimaan...
Normaalissa perheessä jossa kaikki on kunnoossa kun ei nääs käy sosiaalityöntekijät ja näin ollen myöskään puutu eläinten pitoon jos niitä hoidetaan asianmukaisesti eikä niistä ole tehty eläinsuojeluilmoitusta.
Että tuskin on siinäkään familyssä ihan kaikki kunnossa kun sossutädit vierailee ja uhkaa lasten huostaan otolla.- näinseon
Asiaton valheellinen ilmoitus voi olla syynä pitkäaikaiseen häirintään. Jos se vielä tapahtuu kunnan johtohenkilöiden toimesta, on vaikea osoittaa sitä vääräksi auktoriteettipelon/-uskon takia.
- ei patjan päälle
Meillä on liikaa elätettäviä ilman kissojakin. (ajattelee moni) Joka haluaa pitää lemmikkejä on heidän ne itse oikealla työllään elätettävä. Kyllä hädässä olevia tulee auttaa tilapäisesti, mutta ei mitään loiseläjiä.
Viranomaisilla minu mielesä pitäisi olla oikeus tehdä tarkastuksia jos tämä huoltosuhde jatkuu kauan mutta ei parin viikon aikaisia asiakkaita.
Kai te itsekkin ymmärrätte, että muut elättää teitä ja kissojanne!
Kaikki ei tee sitä kovin mielelään! - rryryyyyy
ootteko te hakeneet sossusta raha-apua kissojen ylläpitoon?
- Nanna71
ei todellakaan olla
Alkaa taas ottaaa päähän tässäkin olevat, kaikki tietävät vastaajat. Mitäs ryyppäät, osta ruokaa, hoida lapses, siivoo kotis. Kyllä vika löytyy, jos sossu uhkalee.
EI OLE, EI LÖYDY! Aina syytellään turhaan. Haukkuminen loukkaa, kun ei juo eikä käytä aineita. Yrittää vaan elää ihmisiksi, mutta kun tuloja ei ole, ja pienellä pitäisi tulla toimeen.
Te, joilla kaikki on hyvin, älkää tulko syyttelemään. Se on loukkaavaa.
Kiitos.- hohhoijaa
Ikävä totuus on se, että tänä päivänä on nuoria lapsiperheitä, jotka eivät todellakkaan ymmärrä, että lapset ja lasten etu pitäisi tulla ennen kotieläimiä.
Perheissä on kolme- viisi koiraa, jossakin perheessä 15 kissaa.
Kylmä totuus on, että lapsille tarkoitetut lapsilisät ja kodinhoitotuki menevät eläinten hyvinvointiin; eläimille ostetaan monipuolista vitaminipitoista ruokaa ja
lapset syövät ranskiksia ja kalapuikkoja.
Lisäksi koirat maksavat vähintään 500 euroa. Sen lisäksi tulee kaikki eläinlääkäri kulut.
On todellakin korkein aika, että sossu puuttuu asiaan. Minun mielestäni sossun ei tarvitse antaa minkäänlaista taloudellista tukea lemmikkien hoitoon.
Lapsiperheiltä. joissa on esim viisi koiraa, pitäisi ottaa lapsilisät ja kodinhoitotuki pois, sillä perusteella, että rahat eivät mene lasten hyvinvointiin,vaan eläimille.
Ei ihmiset maksa sen tähden veroja, että niillä elätetään kasvavaa kotieläin laumaa. Verorahat tarvitaan kipeämmin muihin sosiaalimenoihin, kuten kasvaviin terveydenhuolto menoihin- help yourself
Eräät kunnat jo maksavat eläinlääkärikuluja varattomien asiakkaiden lemmikkien hoidosta, sillä ELÄIMET YLLÄPITÄVÄT IHMISTEN MIELENTERVEYTTÄ JA TERVEYTTÄ YLIPÄÄTÄÄN. Myös ne likaavat lemmikit lisäävät vastustuskykyämme muitakin taudinaiheuttajia kohtaan.
- Ne on sekasin
Ne sossun väki on kusettajia ja siinäkin se nähtiin kun menin hakemaan rahallista avustusta niin ne kehtaa tarjota mulle jotain kissoja vaihtoehtoisena avustuksena.
Nyt selvisi mistä ne niitä kissoja saa mutta en minä halua mitään toisten kissoja kun menen rahallisia tukia kyselemään.
Siis ihan ihme touhua kyllä tuo on jo. - a1111
Lapsia ei Suomessa turhaan sijoiteta, ei yhtä äkkisesti, kuten 7 lehti ilmoittelee. Takana on pitkä tie, jossa on yritety auttaa koko perhettä. Ensin mietitään tarkkaan - lapsi on väliaikaisesti huostassa ja samanaikaisesti keskustellaan vanhempien kanssa ja selvitellään tilannetta. Harvoin tällä sivustolla kukaan meistä haluaa kertoa tarkemmin omasta elämästään ja niistä syistä, jotka vievät meidät siihen, että tarttetaan apua. Ennen apua sai naapureilta - nykyään kai viranomaisilta., Mutta huostaanotto on niin kallis juttu yhteiskunnalle, et ei siihen mennä kuin ns kaikki muut keinot on ensin kokeiltu. Huostaanotto on aika usein myös väliaikainen .- heti kun pystytään - lapsi palautetaan omaan kotiin, mutta tätä ennen on ihan hytvä, että esim. viinapullojen kanssa pyörivät vanhemmat saavat apua Lapsi on kuitenkin aina syytön vanhempien ongelmiin - lapsellahan elämä on edessä, joten hän tarttee eniten apua ja tukea. Olisi meidänkin jossain mielessä hyvä ottaa mallia muualta päin maailmaa, jossa ihmiset vielä auttaa toisiaan. Meistä on tullut jotenkin niin omaan perheeseen keskittyviä, että jos elämässä tapahtuu joku iso kriisi - jäädään aika usein yksin
- näinon näppylät
Lapsia sijoitetaan Suomessa useimmiten turhaan. Ja tämä on fakta.
enkel matematik
- ...
Sossuilla on liikaa valtaa, ja aina ne piiloutuu vaitiolovelvollisuuden taakse.
Kyllä lapsia huostaanotetaan ilman asianmukaisia perusteita. Ensisijainen tukimuotohan on avohuollon tukitoimi, mutta koska kunnat säästävät rahaa, niin avohuollon tukitoimia ei anneta. En kyllä ymmärrä miten sitten on varaa huostaanottaa lapsia ja maksaa keskimäärin 300e/ vrk/ lapsi. Korkein kuulemani vuorokausihinta on 800e/ lapsi... Sossut saa varmaan provikkaa sijoittamistaan lapsista, koska tekevät huostaanottoja niin mielellään, eivätkä vastaavasti suostu purkaa huostaanottoja.
Mutta jos 5 kissaa on liikaa (sehän ei mihinkään lakiin perustu), niin miten karjatilallisilla ja hevostilallisilla voi olla lapsia????- samaasia
"Mutta jos 5 kissaa on liikaa (sehän ei mihinkään lakiin perustu), niin miten karjatilallisilla ja hevostilallisilla voi olla lapsia????"
Varmasti sossu puuttuu asiaan jos lapset asuu navetassa tai hevostallissa. - korruptio on
Kaikki on suhteellista. Mikäli olet sukulainen tai ystävä kuntasi päättäjille, et joudu kohtaamaan vastaavaa asiatonta hyökkäilyä kuin muualta tullut. Sääli, mutta korruptio jyllää vahvana..
- Piip.
Janakkalan kunnan sosiaalityöntekijät ja lasten huostaanotosta vastaavat löytyvät helposti googlettamalla, samoin kissakoti kattilan tiedot.
Onko aloittaja ja keskusteluun osallistunut/osallistuneet multinikit varmoja siitä että haluavat osallistua panetteluun ja virkamiesten syyllistämiseen?
Muistakaa että myös nettikirjoittelusta joutuu vastuuseen ja siitä on moni tuomittukin.
Nyt jäitä hattuun vaikka kuinka huvittaisi jaskaa jauhaa.- Nanna71
kuten ylempänä mainitsin kyseessä' ei ole janakkalan kunnan lastensuojelun työntekijät
- eyesopenhigh
Meillä viattomilla ja syyttömillä sijaiskärsijöillä on oikeus puolustautua ja yrittää vaikuttaa sekä avata silmiä.
- duunari
Kissojen elätys maksaa ja minä en halua maksaa veroistani teidän kissojen
elätystä. Sossu on oikeassa määrätessään selkeästi liiat lemmikit pois.- ei duunari
Perhe ei ole hakenut sosiaalitoimesta tukea kissojen elättämiseen. Jos olisikin saanut toimeentulotukea, heillä olisi yhtäläinen oikrus lemmikkeihin kuin muillakin ihmisillä. Varmasti veroeuroja menee paljon semmoiseen, mitä et halua veroistasi maksaa. Herrat kun ei kysele mihin haluat veroeurosi käytttää.
- omavarainen
Me kustannamme työvaroistamme kissojemme elannon.
- OR
Kaikkea sitä, saatana, kuulee! Pistäkää pesäpallomaila heilumaan ja tappakaa ne katit!
Miten ihmiset voi asua kissanpaskan ja -kusen hajussa? Hyi helvetti!- eläinystävällinen
Mieluummin kissanpaska kuin alko, huumeet, tupakka...
- kissatpoislaiskoilta
Kämppänne on siis kuin sikolätti. Elukoitten paskaa joka paikassa,
Kun asuu kerrostalossa niin pitää huomioida jonkin verran myös muita ihmisiä. Kaikki he maksavat vuokraa asumisestaan eivätkä halua paskanhajuista kaatopaikkaa ulko-ovensa pieleen. - 1312312312312
Jos on sossun asiakas ja omistaa 5 kissaa, on syytä katsoa kyllä peiliin. Saatana muiden verorahoilla syötetä teidän katteja.
- ajattele vähän
sossun asiakas voi olla, muutenkin kuin hakemalla toimeentulotukea. Kaikki eroperheet, joilla on lapsia, ovat sossun asiakkaita. Lastenvalvoja on osa sosiaalitoimea. Perheen äiti totesi tuolla ylempänä, että perhe ei ole hakenut toimeentulotukea.
- Sossutäti
Pidetään kissat ja lopetetaan lapset? :)
- Vittuuntunut lapsi?
• . . . . . .. . . . . . . . . . . ,.-‘”. . . . . . . . . .``~.,
. . . . . . . .. . . . . .,.-”. . . . . . . . . . . . . . . . . .“-.,
. . . . .. . . . . . ..,/. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ”:,
. . . . . . . .. .,?. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .\,
. . . . . . . . . /. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ,}
. . . . . . . . ./. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ,:`^`.}
. . . . . . . ./. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ,:”. . . ./
. . . . . . .?. . . __. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . :`. . . ./
. . . . . . . /__.(. . .“~-,_. . . . . . . . . . . . . . ,:`. . . .. ./
. . . . . . /(_. . ”~,_. . . ..“~,_. . . . . . . . . .,:`. . . . _/
. . . .. .{.._$;_. . .”=,_. . . .“-,_. . . ,.-~-,}, .~”; /. .. .}
. . .. . .((. . .*~_. . . .”=-._. . .“;,,./`. . /” . . . ./. .. ../
. . . .. . .\`~,. . ..“~.,. . . . . . . . . ..`. . .}. . . . . . ../
. . . . . .(. ..`=-,,. . . .`. . . . . . . . . . . ..(. . . ;_,,-”
. . . . . ../.`~,. . ..`-.. . . . . . . . . . . . . . ..\. . /\
. . . . . . \`~.*-,. . . . . . . . . . . . . . . . . ..|,./.....\,__
,,_. . . . . }.>-._\. . . . . . . . . . . . . . . . . .|. . . . . . ..`=~-,
. .. `=~-,_\_. . . `\,. . . . . . . . . . . . . . . . .\
. . . . . . . . . .`=~-,,.\,. . . . . . . . . . . . . . . .\
. . . . . . . . . . . . . . . . `:,, . . . . . . . . . . . . . `\. . . . . . ..__
. . . . . . . . . . . . . . . . . . .`=-,. . . . . . . . . .,%`>--
Kirjoittakaa valitus eduskunnan oikeusasiamiehelle, sosswulle ei kuulu lemmikkinne, ellei eläinsuojeluviranomainen asiasta anna kielteistä lausuntoa.
Soita poliisille ja kysy voiko ne tommosta tehä?!
- kaikennähnyt
Tuskimpa ne sossu tädit tässäkään perheessä niiden kissojen takia on ruvennu käymään. Jos on kissanpaskaa pitkin lattioita ja kämppä haisee kissankuselle niin eihän sellainen paikka ole sopiva kasvu ympäristö lapsille ja siihen pitääkin lastesuojelun puuttua. Se että on viisi kissaa ei ole mikään syy millekkään jos homma hoidetaan siten että koti pysyy ihmistenkin asuttavassa kunnossa. Työtähän siinä on, mutta jos sitä ei ole valmis tekemään niin ei silloin ole valmis niitä eläimiäkään pitämään. Siihen päälle kun lisätään se että perheessä varmasti muitakin ongelmia joita pitäisi hoitaa niin jostakin sen ylimääräisen taakan keventäminen on aloitettava.
- Mielivalta yleistä
Tapauksesi ei ole lainkaan ainoa, jossa sosiaalityöntekijät ovat huostanneet lapsia eläintenpidon takia.
J.P. Roosin huostaanottokirjasta löytyy sosiaaliviraston asiakirjojen perusteella tehty tapausseloste perheestä, jonka kaikki lapset ( muistaakseni 5kpl)huostattiin, koska ( kunnolliset, raittiit ja mielenterveydeltään moitteettomat) vanhemmat eivät suostuneet luopumaan koirien kasvatuksesta, joka oli myös heidän elinkeinonsa.
Sitten sossussa keksittiin huostan syyksi, ettei perheen talo ollut tarpeeksi hieno (uusi). Sijaisvanhemmille, jotka olivat sossun tuttavia maksettiin kuitenkin lasten hoidosta uuden omakotitalon hinnan verran. Omakotitalon verran rahastaneessa sijaisperheessä lapset joutuivat hieromaan sijaisisää vastoin tahtoaan ja olemaan huolissaan riittävätkö rahat ruokaan.
Tapausseloste on Huostaanottokirjassa muistaakseni nimellä elämäntavat huostaanoton syynä.
Myös eläimenkarvoilla on ollut merkittävä osuus huostaanotoissa. Yksi törkeimpiä Suomessa sattuneita tapauksia on Haapasten tarina, jossa yhden maatalon lapsen vaatteista löytynyt karva( jonka vainoharhainen sossu kuvitteli häpykarvaksi) aiheutti lähes 3 vuotta kestäneen molempien lasten huostaanoton ala-arvoiseen sijoituspaikkaan ilman lakisääteisiä oikeuksia tavata vanhempia .Juttu löytyy nimellä Haapasten tarina.
- seri52
Kissoista pitää todella pitää huolta. Ei se tarkoita sitä, jos lapsia on niin kissat joitakin olentoja vain siellä missä kissat asustaa.
Kissat tarvitsevat kodin siinä missä lapsetkin. Ne eivät ole mitään heittopusseja joista yritetään päästä pois kun elämä on mennyt pieleen.
Kissat tarvitsevat ihmisiä ja ihmiset ihanaa kyllä tarvitsevat kissoja pysyäkseen normaaleina.
Kissathan tuovat harmoniaa, selkeyttä ja sitä että lapsillakin olisi jokin huollettava.
Tyttäreni otti kissan vuonna 1998, tytär asuu tällä hetkellä omaa kotiaan. Mutta se 14 -vuotias kissa on yhä minulla äidillä.
Ja se tuo rakkautta joka kerta, kuka sen muistaa ja kuka sen näkee. - Sairasta.
Sinun vanhempasi ovat huonoja. Pyydä, että sinut huostaanotetaan, tulet varmasti onnellisemmaksi.
- psykiatri
Oletko psykiatri vai muuten vain kusipää?
- Mielivalta yleistä
Löysin linkitkin näihin kammottaviin tapauksiin, joissa eläimet olivat tekosyy turhille huostaanotoille:
Anu Suomelan osiosta J.P. Roosin huostaanottokirjasta löytyy sosiaaliviraston asiakirjojen perusteella tehty tapausseloste perheestä, jonka kaikki lapset ( muistaakseni 5kpl ja nuorinta yritettiin huostata suoraan Synnäriltä)huostattiin, koska ( kunnolliset, raittiit ja mielenterveydeltään moitteettomat) vanhemmat eivät suostuneet luopumaan koirien kasvatuksesta, joka oli myös heidän elinkeinonsa.
Sitten sossussa keksittiin huostan syyksi, ettei perheen talo ollut tarpeeksi hieno (uusi) mutta perhettä ei kuitenkaan haluttu auttaa rakentamaan taloa sossun mielenmukaiseksi. Sijaisvanhemmille, jotka olivat sossun tuttavia maksettiin kuitenkin lasten hoidosta uuden omakotitalon hinnan verran . Omakotitalon verran rahastaneessa sijaisperheessä lapset joutuivat hieromaan sijaisisää vastoin tahtoaan ja olemaan huolissaan riittävätkö rahat ruokaan.
Tapausseloste on Huostaanottokirjassa nimellä Anu Suomela elämäntavat huostaanoton syynä.
http://www.mv.helsinki.fi/home/jproos/huostaanottokirja.pdf
Anu Suomela elämäntavat huostaanoton syynä
Myös eläimenkarvoilla on ollut merkittävä osuus huostaanotoissa. Yksi törkeimpiä Suomessa sattuneita tapauksia on Haapasten tarina, jossa yhden maatalon lapsen vaatteista löytynyt karva( jonka vainoharhainen sossu kuvitteli häpykarvaksi) aiheutti lähes 3 vuotta kestäneen molempien lasten huostaanoton ala-arvoiseen sijoituspaikkaan ilman lakisääteisiä oikeuksia tavata vanhempia .Juttu löytyy nimellä Haapasten tarina.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9294813
kuinka eläimenkarvasta tulee häpykarva ja väärä insestisyyte pidetään hengissä vuosikaudet - susanne_76
Tämän on pakko olla huijausta koko keskustelu aloituksineen. Mikään lai maailmassa ei velvoita luopumaan lemmikkieläimistä! Itse en niistä YHDESTÄKÄÄN luopuisi, todellakaan.
Voiko ihmiset olla näin saadanan tyhmiä että edes kuvittelevat kenelläkään olevan sellainen valta että voisi päättää montako kissaa taloudessa saa olla. Jos aloittajat ovat näin tyhmiä niin antakaa toki sossun päättää, myös monta kertaa paskotte päivässä.- Ihmiset ovat ...
Jos joku ei itse kykene pitämään huolta sen enempää kissoista kuin lapsistakaan, niin jonkun on huolehdittava. Sossuviranomainen on sitä varten.
- vittuuntunut lapsi?
"Tämän on pakko olla huijausta koko keskustelu aloituksineen. Mikään lai maailmassa ei velvoita luopumaan lemmikkieläimistä! Itse en niistä YHDESTÄKÄÄN luopuisi, todellakaan."
ei ole huijausta, näin vain tapahtui - häirintääkokenut
Ihmiset ovat ... kirjoitti:
Jos joku ei itse kykene pitämään huolta sen enempää kissoista kuin lapsistakaan, niin jonkun on huolehdittava. Sossuviranomainen on sitä varten.
Mutta jos perhe huolehtii sekä lapsistaan että eläimistään, niin miten ihmeessä sossu toimisi oikein häiritessään perhettä syyttä vuosikymmeniä?
- 12v sitten "asiakas"
Sossuhan on semmonen että kaivavat kaiken esille jos sinne "luukulle" joskus joutuu menemään. Ei käy kateeksi ketään joka sinne joutuu menemään.
- minä ja musti
kertoisitko nimimerkki "12v sitten asiakas", miten pääsit sossusta eroon.
minä en sairauteni takia kykene enään koskaan tekemään työtä, enkä pääse eläkkeellekkään, olen väliinputoaja, ja ikärasismin kohde kelan puolelta.
mutta sossussa on PAKKO asioida, vaikka en haluaisi.
niiden kohtelua ei kukaan selväjärkinen kestä, ja monet itkutkin olen saanut kestää.
onneksi minulla on koira, jonka kanssa lenkkeillä, muuten olisin jo napin ampunut otsaani.
Sossu on kaikin puolin helevetin julma paskalafka, joka kyllä antaa mutta enemmän ottaa...
- Lorvikatari
Totuus on, että nuo laiminlyödyt eläinparat eivät ole ainoa syy lasten huostaanotolle. Perheessä on todennäköisesti muitakin ongelmia joista 15-vuotias ei välttämättä edes tiedä. Jos lapset elävät asunnossa jossa kissat saattavat tehdä tarpeensa sankyyn tai ruokapöydälle, on todellakin aihetta pyytää sosiaaliviranomaiset hätiin, se on kaikkien etu. Ei ole eläinrakkautta se, että omistaa liian monta eläintä eikä kykene niistä huolehtimaan.
- for5
Lapsi kyllä tietää, mitä tuntee. Kissat ovat hänelle rakkaita.
- lukumagiaa
Tuttuni joutui lastensuojelun asiakkaaksi. koska perheen lapsi oli piirtänyt koulussa paras ystäväni - piirustustehtävään perheen lemmikkikoiran kuvan. Sossut kävivät sitten parittain tutkimassa täysin moitteettoman perheen kotia moisesta syystä( ei kuulemma ole normaalia, jos lapsi kokee eläimen parhaaksi ystäväkseen). Ei ihme, että lastensuojeluun uppoaa niin paljon rahaa.
Kumma juttu on myös tuo sossujen lukumagia. He käyvät aina nuuskimassa pareittain. Hyvässä perheessä pitää sossun mielestä olla kaksi aikuista ( yksinhuoltajat ja uus- ja suurperheet ovat epäilyttäviä), kaksi lasta ja lapsilla mielellään kaksi harrastusta per lapsi. Ja perheessä max. kaksi lemmikkiä.- Anu Suomela
Ota selvää asioista ennenkuin tulet väittämään tuollaista susanne_76.
Tuossa oli juuri sossun papereiden pohjalta tehty tapauskertomus perheestä, jonka koirankasvatus johti lasten huostaanottoihin.
http://www.mv.helsinki.fi/home/jproos/huostaanottokirja.pdf
Anu Suomela elämäntavat huostaanoton syynä
- ????????
Ikävä tilanne. Sossu on vittumainen paikka, käyttävät mielivaltaista valtaansa oman mieltymystensä mukaisesti. Kissat hoitoon jollekin tutulle vähäksi aikaa. Ei se sossulle kuulu, montako kissaa teillä on.
Muutenkin kannattaa aina elämässä muistaa, että kukaan ei ole luotettava, vaikka kuinka esittäisi ystävää. Toisella ihmisellä ei saa mennä elämässä hyvin, koska monet ovat niin kateellisia. - Huolehdi lapsista
Tosi hyvä juttu, että otetaan huostaan. Keskity lapsista huolehtimiseen ja perheen elannon hankkimiseen, äläkä eläimien vangitsemiseen.
- Sniff_ Murrrrrr
Kyllähän sossu voi uhkailla vaikka ja millä. Mulle sanottiin et on luovuttava autosta, vaikka asun erittäin huonojen liikenneyhteyksien päässä. Omista isokokoisen koiran joka nostelee tavaroita ja myös tuo niitä pyydettäessä. Itselläni etenevä nivelrikko, epäonnistunut lonkkaleikkaus, selässä vamma sekä muita jatkuvaa hoitoa vaativia sairauksia. Kun en suostunut luopumaan autosta niin keksivät et on luovuttava koirasta. Heitin sosson henkilölle vastakysymykset.
- Miten pääsen kauppaan, labroihin, lääkäreihin tai liikkuisin koirani kanssa jne jne ellei mulla ole autoa ?
- Ja miten pitää tämänhetkista yleivointiani yllä, ellei olisi apuna koiraa jonka kanssa liikkua, ulkoilla ja saada virikkeitä päiviin ?
- Mahtaako työntelijällä olemaan omia lapsia ? Luopuisitko lapsistasi, jos ne olisi elämääsi tuova voimavara ?
Otin yhteyttä erään sairaalan sosiaalitoimenjohtajaan ja kyselin et miten näin voi oikein olla. Hetken oli linja hiljanen. Vastaus ... eihän keneltäkään voi viedä sitä virikettä, jolla jaksaa jokapäiväistä elämää jne jne
Johtaja soitti sossuun ja hetken päästä tilanne löysi vallan toisenlaisen äänen kelloonsa. Kiitos valtavasti avuista, joita silloin sain.
Kaikilla on esimiehensä ja on muitakin tahoja josta apua kannattaa kysellä.- persetyö
"BY LOPEN KAUPPILASTA TULLEET SOSSU/PERHETYÖNTEKIJÄT mitä ikinä onkaan."
Monilla perheillä on hirveitä kokemuksia perhetyöstä. Mitä tahansa laittomuuksia voi siinä tapahtua.
Perhetyötä määrätään silloin kun jo suunnitellaan huostaa tai huostapäätös on jo tehty , ei estämään huostaa. Perhetyön tehtävä on löytää huostapäätöksen tueksi mitä tahansa negatiiviseksi käännettävää näyttöä.
Perheiden kokemuksia perhetyöstä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9098848 - sumuverho
persetyö kirjoitti:
"BY LOPEN KAUPPILASTA TULLEET SOSSU/PERHETYÖNTEKIJÄT mitä ikinä onkaan."
Monilla perheillä on hirveitä kokemuksia perhetyöstä. Mitä tahansa laittomuuksia voi siinä tapahtua.
Perhetyötä määrätään silloin kun jo suunnitellaan huostaa tai huostapäätös on jo tehty , ei estämään huostaa. Perhetyön tehtävä on löytää huostapäätöksen tueksi mitä tahansa negatiiviseksi käännettävää näyttöä.
Perheiden kokemuksia perhetyöstä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9098848Hyvä huomio, ei ennaltaehkäisevää vaan valmistelevaa.
- nbvcvbn
Mistä se sossu tietää, että teillä on kissoja? Taitaa ongelma on muualla.
- Kollit vaan pois
Ja lapset ovat allergisia niille kissoille vai?
Ja yhteiskunta eli me työssä käyvät elätämme ne teidän kissannekin vai?- vaikka 1000 kissaa
Yhden lapsen huosta maksaa veronmaksajiille 80.000-150. 000 vuodessa/per lapsi eikä bisnes tunne mitään tulosvastuuta. Ei myöskään verovastuuta, sillä esim. lapsibisneksessä toimiva Mehiläinen maksoi veroa voitoistaan vain prosentin verran. Voitot kotiutetaan veroparatiiseihin suomalaisen verottajan ulottumattomiin.
Kissojenpito, kymmenienkin kissojen pito on paljon halvempaa ja myös paljon turvallisempaa kuin valvomattomassa sijaishuollossa eläminen. Sijaishuoltoa Suomessa ei tutki eikä valvo mikään instanssi ja tämän myöntävät niin lapsiasiavaltuutettu kuin sijaishuollon järjestötkin.
http://www.knuutilaki.net/node/33 - vittuuntunut lapsi?
jos vähän viitsisit vilkaista kommentteja, sieltä löytyy tekstiä että meidän yksikään perheen jäsen ei ole allerginen kissoille
- tiedän tapauksen
Jopas nyt on tehty asioista suurempia kuin ne ovat. Toki ei saa vähätellä lapsen/lasten surua menettäessä lemmikkinsä. Näin tapahtuu monista eri syistä perheissä jotka ovat tai eivät ole sosiaalitoimen tuen piirissä.
Tässä tapauksessa on rivienkin välistä luettavissa, ettei tämä lemmikkiasia ole ydin. Perheessä on varmasti muita asioita jonka takia he tarvitsevat sosiaalitoimen tukipalveluita. Kissa asia on nyt yksi asia johon on puututtu muiden asioiden lisäksi. Kaikki ei ole aina niin mustavalkoista.
Tässä puolin ja toisin lietsotaan ja mollataan että sosiaalitoimi on paha tai perheet jotka tarvitsevat sosiaalitoimen tukltoimia olisivat jotenkin huononpiarvoisia kuin sellaiset ihmiset jotka eivät tarvitse. Toki on monia perheitä, joissa oikesti on pahoja ongelmia sekä sosiaalityöntekijöitä, jotka ovat ammattitaidottomia tai kyynistyneitä. Mutta ei pidä yleistää.
Eiköhän suurinosa sosiaalityöntekijöistä todella välitä asioista ja toimivat lasten ja perheiden parhaaksi. Ja eiköhän suurinosa apua saavista perheistä ole jonkin takia rajoittuneita selviämään täysin yksin ja näin tarvitsevat tukea, ohjausta tai puuttumista asioihin.
Tämä nyt on tällaista kummallista purkautumista jokainen omista kokemuksistaan, joita ei oikein voi verrata toisiinsa. Jokaisen asia on yksilöllinen ja kukaan ei voi tietää asioiden täydellistä laitaa.
Ei kuitenkaan ole ehkä kovin fiksua tällä tavalla täällä toimia. Itse asiassa minä satun tietämään tämän tapauksen....koskaan ei voi tietää kenen tietoon asiat kulkeutuvat tällaisissa paikoissa.
Mutta purkautumiskeinonsa kullakin. Toivottavasti löytyy myös rakentavimpia keinoja käydä asiaa läpi. - julkista kaikki
Olet rohkea kun kerrot tapauksesta nm. vittuuntunut lapsi.
Pyydä nähtäväksi perhetyöntekijöiden ja sossujen perheestänne kirjoittamat asiakaskirjaukset ja lue ne. Niistä selviää mitä he suunnittelevat. Papereiden pitää lain mukaan tulla teille 2 viikossa. Jos eivät tule, se on merkki siitä, että tekeillä on jotain hämärää, josta teidän ei haluta tietävän.
Sossulla tai perhetyöntekijällä ei ole oikeutta päättää lemmikeistänne eikä varsinkaan uhkailla huostaanotolla, jota valitettavasti kyllä tapahtuu lastensuojelussa koko ajan.
Ikävä kyllä suomalaisia sosiaalityöntekijöitä eivät koske mitkään vastuu- tai korvausvelvoitteet. Heidän ei tarvitse noudattaa mitään lakeja tai asetuksia, eikä maksaa korvauksia aiheuttamistaan vahingoista. Turha ja aiheeton laittomin perustein tehty huostaanotto on tapauksessanne täysin mahdollinen. Jopa todennäköinen kun taustalla on yksityinen lastensuojelulaitos.
Julkisuus on ainoa ase, miten voit vaikuttaa eli kerro tapauksesta mahdollisimman monelle päättäjälle.
Soita ja kirjoita lehtiin, johtavalle sosiaalityöntekijälle, perhetyön pomolle, tulosvastuujohtajalle ja sosiaaliasiamiehelle.
Sossuporukkaa pelottaa vain se, että heidän keskimäärin päivänvaloa kestämättömistä tekosistaan tulee julkisia.- Sinun hintasi
Nyt alkoi lastensuojelussa ALE. Hinnat perhehoidossa alkaen vain. 68.000- 127.800 euroa/ lapsi / vuosi, laitoshoidossa vain 100. 800 e -150. 480 e/ lapsi / vuosi!
PERHEKOTIHOITO vain 5700- 10650 kk/ lapsi
eli 68.000- 127.800 euroa/ lapsi / vuosi
Lastensuojelun sijaishuollon ammatillisen perhekoti-
hoito: halvin 190 euroa ja kallein 355 euroa. Keski-
määräinen hinta on 265,26 euroa:
- Perhekoti Aurinkopiha Oy, Perhekoti Aurinkopiha
- Lilja Kodit Oy, Perhekoti Kuusikko
- SOS-Lapsikylä ry, Tapiolan SOS-lapsikylä
- Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö, Lapsi- ja perhetyö, ammatillinen
perhehoito
- Katrin palvelukoti Oy, Vanhakartanon perhekoti
- Katrin palvelukoti Oy, Pietolan perhekoti
- Kiviranta Kodit Oy, Perhekoti Mattila
- Perhetukipiste Oy, Perhekoti Mukulamäki
- Temakodit Oy, Perhekoti Veerala
SIJAISHUOLLON LAITOSHOITO vain 8400 - 12 540kk/ lapsi
edullisin vuorokausihinta on 280 euroa ja kallein 418
euroa. Keskimääräinen hinta on 342,57 euroa:
VAIN 100. 800 e -150. 480 e/ lapsi / vuosi
- Ryhmäkoti Tinttaralla Oy, Ryhmäkoti Tinttaralla
- Pienryhmäkoti Eppu Oy, Pienryhmäkoti Eppu
- Lilja Kodit Oy, Pienryhmäkoti Peippo
- Paasikiven Nuorisokylän Säätiö, Paasikiven Nuorisokylä
- Perhekuntoutuskeskus Kepilä Oy, Perhekuntoutuskeskus Kepilä
- Carema Oy, Mehiläinen lastensuojeluyksikkö Karjaa
- Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö, Lapsi- ja perhetyö, ALATALO
- Mainio Vire Oy, Kiva Koti Hausjärvi
- Vanhakallion perhekoti Oy, Vanhakallion perhekoti
- Mervi Jaako Oy, Pienryhmäkoti Unikko
- Pienryhmäkoti Harmony Oy, Pienryhmäkoti Harmony
- Folkhälsan Syd Ab, Vastaanotto ja ryhmäkoti Kotipesä
- Kiviranta Kodit Oy, Ryhmäkoti Kiviranta
- Sipilän Varakoti Oy, Itsenäistymisyksikkö Myötätuuli
- Huoltsikka Oy, Nuorisokoti Veikkola
- Suojaverkko Oy, Nuorisokoti Villa Dorothea
- Pienryhmäkoti Havumäki Oy, Pienryhmäkoti Havumäki
- Pienryhmäkoti Havumäki Oy, Pienryhmäkoti Hima
- Yhteiset Lapsemme ry, Monikulttuurinen Koti Ilola
- Yhteiset Lapsemme ry, Monikulttuurinen Koti Laurila
- Pienryhmäkoti Arjen Sydän Oy, Pienryhmäkoti Arjen Sydän
- Vantaan Palmukoti Oy, Vantaan Palmukoti
- Pienryhmäkoti Helmi Oy, Pienryhmäkoti Aatu
- Folkhälsan Syd Ab, Villa Familia
- Keravan Palmukoti Oy, Keravan Palmukoti
- Palmukoti Oy, Palmukoti
- Kuntoutuskoti Kasvun Portaat Oy, Ryhmäkoti Kasvun Portaat
- Sivukadun Nuorisokoti Oy, Nuorisokoti Hessu
- Sivukadun Nuorisokoti Oy, Nuorisokoti Hopo
- Osmanpolku Oy, Lastenkoti Aallonharja
- Kiviranta Kodit Oy, Kontiomäki
- Mediverkko Lasten ja Nuorten Palvelut Oy, Lastensuojeluyksikkö Kotirin-
ne
- Sipilän Varakoti Oy, Pienryhmäkoti Jokihelmi/Jokituuli
- Saverola Oy, Nuorisokoti Saverola
- Saverola Oy, Nuorisokoti Saviniemi
- Aulangon Nuorisokoti Oy, Nuorisokoti Aulis
- Pienryhmäkoti Romppu Oy, Pienryhmäkoti Romppu
- Töölön Palmukoti Oy, Töölön Palmukoti
- Mansikkapuisto Oy, Perheryhmäkoti Mansikkapuisto
- Myötämieli Oy, Tuulenpesäkoti
- Romano Missio ry, Kotimäen pienryhmäkoti
- Romano Missio ry, Päiväkummun lastenkoti
- Pienryhmäkoti Silmula Oy, Pienryhmäkoti Silmula
- Folkhälsan Syd Ab, Kansainvälinen lastenkoti
- CTM Oy Sosiaali- ja terveyspalvelut, Pienryhmäkoti Hovilinna
- CTM Oy Sosiaali- ja terveyspalvelut, Pienryhmäkoti Myllylinna
- CTM Oy Sosiaali- ja terveyspalvelut, Pienryhmäkoti Merilinna
- Tukikoti Kaislikko Oy, Tukikoti Kaislikko
- Pienryhmäkoti Puolenhehtaarin Metsä Oy, Metsäapila
- Satu-Koti Oy, Lasten ja nuorten koti Lopen Kauppila
- Aapelus Oy, Aapeluskoti Riihinen
- Aapelus Oy, Aapeluskoti Tuohinen
- Konstan Koti ja Koulu Oy, Hollolan toimipiste
- Konstan Koti ja Koulu Oy, Heinolan toimipiste
- Laaban Oy, Riihenmäen ryhmäkoti
- Laaban Oy, Ryhmäkoti Metsäpolku
- Desiker-Aurinkomäki Oy, Nuorisokoti Harakkamäki
- Desiker-Aurinkomäki Oy, Pienryhmäkoti Ilvesmäki
- Desiker-Aurinkomäki Oy, Nuorisokoti Siilimäki
- Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö, Lapsi- ja perhetyö, OTSO
- LapsiperhePalvelu Stark Oy, Tukikoti Tasapaino
- Temakodit Oy, Lastenkoti Veera
http://karviainen.tjhosting.com/kokous/201181-5.PDF - ....................
Sinun hintasi kirjoitti:

http://karviainen.tjhosting.com/kokous/201181-5.PDFHuvittaa katsella noita kustannuksia kun vertaa millä ihmisen tai lapsen pitäisi elää nomraalissa kodissa per päivä se on reilusti alla kymppi ja vaikka siihen lisäisi vuokraa ja vaatetta se jää reilusti alle tuon per päivä.
Plus että edes kunnon ruokaan ja vattteisiin saati harrastuksiin ei riitä sossun perusnormista rahaa.
Nuo hoitokodit antaa lausiontoja tottakai muka riippumatta siitä että saavat lapsesta tuloja... :D repeilen oikeasti tälläiselle korruptiolle.
- Turhat eläämet pois
Sosiaalituet pois jos perheessä on kissoja tai koiria tai jokin muu eläin.
En pidä sitä järkevänä että veronmaksajien kukkarosta ruokitaan toisten eläämiä.
Nyt olisi aika ottaa jokainen koiranomistaja rekisteriin ja keväisin kaikki koiranomistaja kakkapökäleitä keräämään teittenvarsilta sakon uhalla.
Myös koiravero ja kissavero olisivat hyvä kerätä että saataisiin kulut katettua mitä nää turhat eläämet aiheuttaa.Muumoassa ne lisäävät hiildoksiidin määrää ja aivan turhaa.Jo niiden pelkkä hengittäminen saastuttaa saatikka kun ajatellaan niiden välillisiä kuluja mitä aiheutuu rikoontuneista huonekaluista ja sähköä menöö karvoja imuroores ja pesuaineita ja kissanhiekkaa kannetaan turhaan autolla ja tuodaan vielä ulkomailta.Montako hiilivoimalaa jauhaa sähköä imurien käyttöön.- kissat tekosyy
Eläimet ovat tekosyy.
Jos olet 15v, joku laitos saa sinusta kolmen vuoden ajalta parhaimmillaan 500. 000 euroa rahaa. Ilman mitään valvontaa tai tulosvastuuta. Ja voi sen jälkeen rahastaa vielä jälkihuollolla.
Sellaista tilaisuutta harva yritys jättää käyttämättä.
Ei vaikuta kovinkaan luotettavalta paikalta tuo laitos, jonka valvontaan perheenne on joutunut. Tässä netistä poimittua:
"Siellä ainoastaan työntekijät itse tarvitsisivat terapiaa. Osaavat ainoastaan kierroilla ja valehdella.Lapsista siellä ei välitetä.Pelkkä rahan tulo kiinnostaa. Aivan rikollista touhua. Toivonkin,että viranomaiset tutkisivat huolella sen paikan/työntekijöiden tekemiset ja puhumiset." - noin.150 000/vuosi
Kannattaa miettiä mitä saalista tässä oikein tavoitellaan.
Hinnat tuossa listassa menevät halvimmasta kalleimpaan ja
- Satu-Koti Oy, Lasten ja nuorten koti Lopen Kauppila on listan loppupäässä eli yhden lapsen/nuoren "hoito" on lähempänä 150. 000 euroa kuin 100. 000 euroa/ vuosi.
http://karviainen.tjhosting.com/kokous/201181-5.PDF - neuvoja
noin.150 000/vuosi kirjoitti:
Kannattaa miettiä mitä saalista tässä oikein tavoitellaan.
Hinnat tuossa listassa menevät halvimmasta kalleimpaan ja
- Satu-Koti Oy, Lasten ja nuorten koti Lopen Kauppila on listan loppupäässä eli yhden lapsen/nuoren "hoito" on lähempänä 150. 000 euroa kuin 100. 000 euroa/ vuosi.
http://karviainen.tjhosting.com/kokous/201181-5.PDFJuoni on tässä kuviossa aika läpinäkyvä. Kyse on 150.000 euroa kappale lastensuojelulaitokseen tuovista lapsista, ei kissoista.
Nyt on hyvin tärkeää, että luette asiakaspaperinne ja suostutte näennäisesti kaikkeen ehdotettuun ( viekää kissat vaikka kavereille vähäksi aikaa) ettekä osoita suuttumusta tai käyttäydy huonosti perhetyöntekijöille ettekä sosiaalityöntekijöille. Epäsiististä kodista ja lasten aggressiosta( yksi aiheellinen tulistuminenkin muuttuu sossun papereissa hoitoa kaipaavaksi käytöshäiriöksi) saa yhdessä väännettyä huostaanoton, vaikka kumpikaan perusteista ei yksin eikä yhdessä täytäkään laillisen huostaanoton kriteerejä.
Kissoista luopumisen vaatimuksen tarkoitus on saattaa teidät tolaltanne, käyttäytymään siten, että syitä huostaanottoon löydettäisiin.
Tästä lähtien äänitä kaikki tapaamiset perhetyöntekijöiden kanssa äläkä suostu jäämään heidän kanssaan ilman omaa todistajaa. Pyydä aina paikalle joku perheenjäsenistäsi.
Sinuna myös palkkaisin juristin ja googlaisin sosiaalityöntekijän yhteydet laitokseen.
Googlaa sossun nimi ja liitä perään laitoksen emoyhtiön tai yksikön nimi, perhetyöntekijän nimi, laitoksen johdon nimiä jne. - Nanna71
neuvoja kirjoitti:
Juoni on tässä kuviossa aika läpinäkyvä. Kyse on 150.000 euroa kappale lastensuojelulaitokseen tuovista lapsista, ei kissoista.
Nyt on hyvin tärkeää, että luette asiakaspaperinne ja suostutte näennäisesti kaikkeen ehdotettuun ( viekää kissat vaikka kavereille vähäksi aikaa) ettekä osoita suuttumusta tai käyttäydy huonosti perhetyöntekijöille ettekä sosiaalityöntekijöille. Epäsiististä kodista ja lasten aggressiosta( yksi aiheellinen tulistuminenkin muuttuu sossun papereissa hoitoa kaipaavaksi käytöshäiriöksi) saa yhdessä väännettyä huostaanoton, vaikka kumpikaan perusteista ei yksin eikä yhdessä täytäkään laillisen huostaanoton kriteerejä.
Kissoista luopumisen vaatimuksen tarkoitus on saattaa teidät tolaltanne, käyttäytymään siten, että syitä huostaanottoon löydettäisiin.
Tästä lähtien äänitä kaikki tapaamiset perhetyöntekijöiden kanssa äläkä suostu jäämään heidän kanssaan ilman omaa todistajaa. Pyydä aina paikalle joku perheenjäsenistäsi.
Sinuna myös palkkaisin juristin ja googlaisin sosiaalityöntekijän yhteydet laitokseen.
Googlaa sossun nimi ja liitä perään laitoksen emoyhtiön tai yksikön nimi, perhetyöntekijän nimi, laitoksen johdon nimiä jne.näin teen :)
- miksi?
noin.150 000/vuosi kirjoitti:
Kannattaa miettiä mitä saalista tässä oikein tavoitellaan.
Hinnat tuossa listassa menevät halvimmasta kalleimpaan ja
- Satu-Koti Oy, Lasten ja nuorten koti Lopen Kauppila on listan loppupäässä eli yhden lapsen/nuoren "hoito" on lähempänä 150. 000 euroa kuin 100. 000 euroa/ vuosi.
http://karviainen.tjhosting.com/kokous/201181-5.PDFMiksi tästä on tehty niin kannattavaa liiketoimintaa. Voisi melkein ajatella että kyse on kansalaisten tarkoituksellisesta ahdingosta kuten tehtiin puolustusvoimauudistuksessa es. liittovaltiohankkeen ajamiseksi.
- Kissatäti-83
No on kyllä ihme toimintaa jos tuo on totta!
Meillä oli aikanaan kotona asuessani parhaimmillaan 15 kissaa (toki niistä oli 9 pentua..kahden naaraan pennut). Me siis kasvatimme rotukissoja, mutta joukossa oli ihan maatiaisiakin ja kävimme näyttelyissä kissojemme kanssa ympäri suomea.
Olis varmaan sossun tädit seonnu jos olisivat tajunneet tuon kissamäärän (joka siis parhaimmillaan oli 9 aikuista kissaa) ja siihen lisäksi 1-2 koiraa! Huhhuh...mihin maailma oikein on menossa??
Voisiko sossu olla huolissaan niistä kissoista jotka tekee asiansa ympäriinsä?? Ei meinaan ole kovin hygieenistä. Mutta jos ne oli muutenkin jo lähössä, niin niiden perään ei kannata itkeä.
Vanhemmillani on myös pari kissaa lähdössä viimeiselle matkalleen, koska eivät vaan käytä hiekkalaatikkoa. Tai käyttää, mutta niiden laatikko on joko olohuoneen sohvalla (voi olla myös sohvan selkänoja tai alusta) tai kylppärissä.
Mutta ei tuo aloittajan kuvaama tapaus ole kyllä minkään lain nojalla peruste huostaanottamiselle! Lapset ei rakkaista lemmikeistä kärsi vaan niiden menettämisestä (ihan mielettömien syiden takia). Lemmikit opettavat lapsille vastuuta ja mielestäni myös myötätuntoa.- äiti ja poika
Joo...ja mua on uhkailtu huostaanotolla (siis mun poika olisi otettu), koska silloinen mieheni oli masentunu ja oli oman lapsensa kanssa (ja tietty exänsä kanssa) lastensuojelun asiakas ja niitten tilannetta seurattiin koko ajan aktiivisesti. Mies ei koskaan suostunut kertomaan miksi? Ei tuollaista seurantaa tehdä huvin vuoksi!
Kerran mieheni (siis exä) oli mennyt niille haahkoille puhumaan mun työstä. No ei se ole kaupanalaa kamalampaa. Mutta kun nää skitsot eukot kuuli, että mä teen vuorotyötä ja lapsi on vuororyhmiksessä hoidossa...ja joudun aamuvuoroon todella aikaisin lähtemään ja sitten iltavuorossa oon myöhään hakemassa lasta kotiin...niin ne tosiaan uhkas työni takia huostaanotolla! Ei saisi tehdä vuorotyötä!! Lapsi kärsii ja kaikkee!!
Joo...suomessa onkin niin paljon valinnan varaa!! Ja toisekseen tämä on minun alani ja sitä en vaihda!
Hieman kiehahdin silloin kun exältäni kuulin siitä puhelusta! Sanoinpa vielä, että antaa olla viimeinen kerta kun mun ja mun lapsen asioista niille puhuu...me emme ole niiden asiakkaita ja seurannassa...mieheni oli (ja on) exänsä kanssa, joten keskittyy vaan niihin eikä minuun!
Edelleen minua raivostuttaa, että exäni vaati rehellisyyttä ja minulle ei suostunut kertomaan miksi olivat noin kovan suurennuslasin alla lapsensa kanssa!! Se on sen verran kallista hommaa kunnalle/valtiolle, että ei niitä huvikseen järkätä ilman kunnon syytä. Joskus ex-anopiltakin sitä yritin udella, mutta sekin meni hirveän vaikeaksi asiasta...tiesi, mutta ei kertonut. No eipä se sen asia olisi ollutkaan, mutta ärsytti silti, kun en tiennyt syytä miksi minutkin lapseni kanssa pistettiin saman suurennuslasin alle sen takia!!
Meni vähä OT, mutta pointti siis on, että eipä olisi eka kerta jos nää sossutädit uhkailee mitä idioottimaisimmilla syillä huostaanotolla!
- kissat tai lapset
Jos lapset joutuvat elämän kusessa ja paskassa, on jomman kumman lähdettävä muualle. Kissojen tai lasten. Kissan ulosteissa piilee monia bakteereeja joista voi koitua vaikeita sairauksia.
Sossu ei kiristä vaan tekee työtään. Eikä niitä kissoaj voisi sitten hoitaa niin etteivät kuse ja pasko mihin sattuu. Hiekkalaatikko johon pitää joka päivä vaihtaa hiekat. hajuhaittoja varmasti on jo teidän naaapureissakin. Asutteko millaisessa talossa? Kerrostalo? Rivitalo? Omakotitalo?- Huostabonus kaikille
Kunta/ kaupunki saa valtiolta sitä enemmän rahaa mitä enemmän huostaanottoja tehdään. Valtionapujen perusteena oleva lastensuojelukerroin lasketaan vain tehtyjen huostaanottojen perusteella.
Myös sossu saa huostabonuksen jos huostaanottaa ja laitos hyvät rahat eli kaikki muut paitsi perheenne hyötyvät hommasta taloudellisesti.
- mistä kyse
Onko kyse siitä että kissoja pitäisi opettaa sisäsiisteiksi, vai mistä? Eläinkouluttaja osaa senkin jos ei itse osaa. Vai onko tilaa liian vähän kissoille? Lapsia paljon ja huutavia? Vaikea vastata, jos ei tiedä mikä on perusteena toisella osapuolella. Onko sinulle kerrottu syytä? Entä onko ruokaa riittävästi kissoille ja lapsille?
-Kun tietää syyn, voisi jotain keksiä ongelmaan. - Lopen laitostavaa
Hommahan on aivan selvä. Lapsia yritetään järkyttää, jotta heidät saataisiin napattua satoja tuhansia euroja vuodessa Lopen laitokselle tuottavaan julkisrahoitteiseen sosiaalivankeuteen.
Perhetyön pitäisi lain mukaan olla vapaaehtoista. Pyytäkää sossulta, että saatte vaihtaa laitoksen perhetyöntekijät jonkun vähemmän ahneen tahon esim. kirkon perhetyöntekijöihin.- Nanna71
perhetyö on nyt tänään 30.4 lopetettu- eikä meillä ole sosiaalissa mitään asiakkuutta ollut nyt eikä jatkossa
- joutsen10
Enpä tiedä, miten sinua lohduttaisin. Olen itse äiti, jolta on neljä lasta ollut huostaanotettuna. Syitä siihen oli monia, päälimmäisenä kai oma masennukseni ja epätoivoni ja huoleni. Olin jossain vaiheessa valmis tappamaan meidät kaikki ja siksi hain apua.Sossun kanssa toimiminen tai heidän toimintansa oli pääosin järkyttävää ja mielivaltaista ja laitonta. Tästä on jo hiukan aikaa ja lapseni ovat jo aikuisia. Tyypillistä oli juuri asioilla uhkailu. Ei voi mitenkään vetää kissojen lähtöä ja lasten huostaanottoa samalle viivalle siis jotkut kissat ei voi olla syy vaikka paskoisivat ihan mihin tahansa. Voimia sinulle. Hyvä, että purat johonkin suuntaan. Koska olet 15, sinua pitäisi kulla huostaanottojutussa ja kissajutussakin. Voi kun voisin auttaa sinua käytännössäkin ja neuvoa oikealle taholle. Voitko ilmaista missä päin Suomea olet
- Käyttäjätunnus 32
Luin KOKO viestiketjun,mitä moni ei ole tehnyt kommenttinsa jättäessään.
Ketjun aloitti nuorukainen,avautui tänne,ja saa sitten asiattomuuksia vastaukseksi,tosin viisastakin neuvoa.Äiti Nanna kommentoi asiallisesti,vaikka täällä solvataan pulloista ym,toinen on työssä
Eli ,lukekaa hyvät ihmiset koko ketju,ennen kuin julmasti hyökkäätte vastaan.
Tiedän täällä kirjoittavan monen yksinäisen,eläkeläisen,mielenterveyspotilaan,ym,mutta käytöstavat ne kyllä kuuluvat kaikille.Joka lyötyä lyö,sillä vasta huonosti menee!:)
Olen itse työssäkäyvä yh-äiti,ja meillä on kissoja!!Ne ihan pissaa,ja kakkaa,syövätkin jopa.
Maksan veroni,kuten ketjun aloittajan äitikin.Tosi törkeitä vastauksia,jos on niin hemmetin paha olla itsellään,niin purkauskeinona olisi joku muu kuin kissojaan sureva nuorukainen.
Mun mielestäni osoitti suurta uskallusta kirjoittaa tänne,sekä pojan,että äidin,ja asiallisesti,vaikka mitä saissea tuli vastaukseksi.Myös asiallisia,mutta kuka tappamassa kissoja,ym sairasta,tuomitsee,vaikkei tiedä hevon peetä!!
Kyllä se yhteiskunta valitettavasti maksaa monelle laitapuolen kulkijalle verorahoista elämiskuluja,maahanmuuttajille,itsensä sairastuttaneille,no en henkilöi tarkemmin,mutta päihde ym.lisääntyneet ongelmaiset,itse itsensä tuhonneet ja heitäkin jeesataan..
Ja,perhetyö puuttuu jos lapsella on kouluongelmia(vaikka tilanne parantunut),eli ei tuostakaan saa tehtyä syytä,että ennemmin kissat kuin lapsi.
Ja eräs kommentti,eläimet pois kaupungista.Eli kaupunki koiritta ym,mahdoton tehtävä :D
Teen eläinsuojelutyötä,nyt minulla on emo 4 pentua,omat kissat hoidossa,hain nämä lopetus uhan alta,ja ihan kaupungissa ollaan..Lapsenikin hoidan,ja ruokin.
Sinä "vittuuntunut lapsi" ja äitisi,tsemppiä Teille,hienosti oli, ettette provosoituneet kurjista vastauksista.Mä niin tiedän tunteen,tänne ei ongelmiaan kannata kirjoittaa,saa vaan huonomman mielen,tai jos osaisi suodattaa negatiiviset pois,ja ottaa neuvosta vaarin,asia kommenteista..Teidänkin puolella ollaan...
Mä ihan kiehuin puolestanne,mutta se,että pojalla eläinrakkaus,ja äiti joka asiallisesti vastaa,vaikka lokaa tulee niskaan,Te olette "vahvoilla" elämässä!
Ei nuo jotka "räyhäävät"ja solvaavat,heillä se vasta huonosti meneekin...Ja ressukat eivät tajua sitä itse,purkavat vihansa täällä asiattomuuksillaan,mutta tietokone,niin monen "terapeutti"hyvä kiukutella,ja esittää omat johtopäätökset,kuinka kakkaa lattiallla,on pulloa,t(eikä tiedetä toisen asioista mitään)ai ei edes uskota,että nuoren kirjoitus,puututaan tekstin ulkoasuun ym..
No,ei välitetä,hoidetaan lapsoset,kissat,ja yh,n tukenahan saattaapi olla jotkut tuetkin,nauttikaamme niistä,joillain kun ei ole lasta,vihaavat jopa eläimiä,ja katkeria elämäänsä.- Nanna71
Kiitos-ihana kirjoitus,että edes joku uskoo että tässä oikeasti on kyse lapsen pahasta mielestä--meissä jokaisessa on vikoja-minussakin-mutta teen parhaani tarjotakseni lapsille hyvän elämän töissäkäyden ja kotona rumbaaa pyörittäen. Kiltteyttäni vastaan (minulle jopa sanottiin että olen liian kiltti,koska ajattelin lapsia joiden omien kissojen välillä en halunnut tehdä poisantovalintaa--(-sitten kirjattiin että annetaan ne kumpikin pois). Näin 2 vanhinta menettivät "Omat kissansa" ja ns yhteiset 2 saivat jäädä:(
Asialle tuskin enää mitään voi-näillä mennään ja koitan parhaani mukaan lohduttaa lapsia. Nuorimmaisen (ekalla luokalla) pahamieli on käsinkosketeltavaa---on niin paha mieli että sydäntä särkee--
- ÄLLITÄLLI
Olet lapsi (ja sen huomaa kirjoituksestasi). Montako teitä kaiken kaikkiaan on ja minkäikäisiä muut? No, ongelmia varmaan on paljon muitakin kun sossutantat on vakivieraita, tuskin pelkästään kattien takia taitaa olla alkoholiongelmaa oikein olan takaa. No mieti nyt itsekin, asutteko kerrostalossa vai maalla, missä kissojen pitää kulkea vapaana, kuitenkin kusevat ja paskovat sisälle? Ei ole opetettu kissoja astioille tai edes laitettu sellaisia? Jos kissat kusee ja paskoo sisälle, et siis siivo tai kukaan muukaan? Mahtaa olla mukava asua tuollaisessa huushollissa, kissankusi haisee aivan hirveelle ja kaiken lisäksi riittääkö sinulla tai edes kellään siellä kotona senvertaa ajatusta kukmmoinen bakteeri/tautipesä se sinun kotisi on. Olet jo senikäinen että sinun pitäisi ymmärtää vai mitä se äiti ja isi tekee?? Tarvitsette apua koko sakki.
- Flandre
Eikös ole vähän liikaa kissoja? vaikee sanoa mitään ku ei tiedä lasten ja aikuisten määrää. Entäs raha ja kodin koko? että niin.
- vittuuntunut lapsi?
"Eikös ole vähän liikaa kissoja?"
täällä jossain kommenteissa on viestiä että on ylikin kuin viisi.
mikset kysy suoraan heiltä?
- raaka totuus
En tiedä tilanteen syytä, miksi vaativat, aiheuttavatko muille asukkaille (naapureille) harmia ulostamisella, eli valituksia on tullut?
Vai onko kyseessä tilanne, jossa sosiaalihuolto on rahallinen apu?
Niin ikävää kuin tuollainen onkin ja tuntosi herkässä, on siihen kuitenkin syynsä.
Jos valituspohjainen, on totta vaan, ettei toisille asukkaille pidä aiheuttaa tarpeetonta haittaa ulosteiden, kissojen tai muiden kotieläinten muodossa. Kotieläimet ei oikein miellä tontin rajaa, kuusiaitaa tai muitakaan meille ihmisille olennaisia rajoja omiksi rajoikseen vaan voivat käydä naapurin hiekkalaatikolla tai koira voi myös aiheuttaa esim pelkoa toisilla ihmisillä. Kyllä omien lasten täytyy voida kokea turvallisuutta omalla pihalla. Miten itse kokisit vieraiden kotieläinten käynnin omien tärkeiden paikkojen sotkemisessa?
Tuo vain täytyy huomioida, ihminen on aina vastuuhenkilö kotieläinten suhteen.
Toinen juttu: Sosiaalihuoltoon ei kuulu kuin välittämättömien elinkustannusten huomioiminen. Eikä valitettavasti pidäkkään. Kyllä se vanhempi tai vanhemmat perheessä itse rahoittavat eläimet, mikäli on varaa. Rakkaus eläimiin ei vain kuulu etusijalle. Ensin vain täytyy pystyä huolehtimaan itsestä ennen kuin siihen voi liittää ja hankkia kotieläimiä. Ei sossun tehtävä ole olla "työnantaja", vaan apu erilaisten vaikeiden elämäntilanteiden helpottamiseen. Jos sosiaalihuolto lähtisi rahoittamaan kaikkien unelmia ja mieltymyksiä, olisi se rahallisesti todella suuri. Sosiaaliavun varassa elävä ihminen ei valitettavasti pysty huolehtimaan oman elämän hankinnoista ja kyllä se katsoo luonnollisesti hyvinvoinnin myös kissojen suhteen ontuvan.
Ensin täytyy olla oma elämä kunnossa ja siihen se hyvinvoiva kotieläin on hyvä hankkia.
Jo pelkät eläinlääkärikäynnit vievät pohjaa kotieläimen hyvinvoinnilta, jos niihin ei ole itsellä varaa. Kotieläin tarvitsee rakkauden lisäksi ihmistä, joka sen terveyttä pystyy myös vaalimaan. Eikä yhteiskunta ole velvollinen huolehtimaan muusta kuin ihmisen välttämättömimmästä tarpeesta.
Itsekkin laittaisin koiran, mutta oma rahallinen tilanne ei salli. Mahdolliset eläinlääkärikäynnit veisi liian tiukille. En laita, koska en pystyisi takaamaan koiran hyvinvointia. Mieluusti kyllä laittaisin, mutta elämäntilanne ratkaisee, valitettavasti.
Toivottavasti ymmärsit pointtini ja kun oikein yrität rakentaa oman elämän aikuistuttuasi, voit laittaa myös rakkaita lemmikkejä elämääsi, huolehtia niistä niin että te molemmat voitte hyvin;) - näinhän se meni
Kaikille kirjoittajille
1. Alunperi tässä ei puhuttu lainkaan
a. rahasta
b. kuka maksaa kissojen ruuat yms.
c. asunnosta ja sen koosta
d. alkoholista yms päihteistä
jne
tätä vois jatkaa vaik kuinka.
Kyse oli siitä, että se sisäsiisti kisu joka jo oli luvattu pitää - vietiinkin pois.
2. Kirjoittaja on rohkea nuori mies, joka muuten on yksi meidän eläkkeen maksajista...
3. Kirjoittajan äiti on myös asiallinen ja onneksi jättää huomiotta typerät kommentit
4. En ole tietoinen kuka/ mikä taho määrää kuinka monta kissaa/koiraa/marsua jne. , saa omistaa. Mulla on pari koiraa ja tällä hetkellä yks kissa. Varmaan te kerrotte sen minulle ketkä kommentoivat esim. että on liikaa kissoja.
5. Nämä "huostaanotetut" kissat eivät ole kunnalle ilmaisia, kyllä kunta maksaa eläintenhoitajalle ihan käypän vuorokausihinnan joka on varmaan siellä 10 e/kissä/vrk - koirat on hieman kalliimpia. Ettekös ole huolissanne näistä veromarkoista?
Tsemppiä perheelle!!!!! Sossun tädit on päättäneet.. jospa isukki ja äitykkä yrittäisi ensin jotenkin hoitaa lapset, ettei tarvitsisi huostaanottoa. Hyvä että yhteiskunta huolehtii. Lapsilla hyvä olla lemmikeitä.. mutta kohtuus kaikessa.. Mikäli kissat kuseksii mihin sattuu, on ammoniakin haju mahtaa olla aika kuvottava. Yhteen ei käy onnenlahjat.. on pariskuntia jotka haluaisivat sen yhden rakkaan ainokaisen.. sitä koskaan saamatta ja sitten toinen ääripää tehtaillaan tenavia..kykenemättä kuitenkaan hoitamaan, kasvattamaan ja rakastamaan. Niin muuten rakastaminen on sitä että huolehdit lapsistasi.Pitää olla aika painavat syyt jotta sossun väki tulee vierailulle.Tarinoita riittää, tulee jatkossakin riittämään.. http://www.youtube.com/watch?v=MSLDZlQTWbA
- kummallista
Kumma ettei soska uhannut kissojen huostalla vaan lapsien. Jokatapauksessa tiedän ettei kissojen sisäsiisteyskasvatus ole helppoa mutta jotain rajaa sentään.
- 2+1
Kuulehan, ei se sossu mitään kissoja teiltä ole viemässä. Äitisi/isäsi kusettaa koska on tympääntynyt ainaiseen kissanpaskojen siivoamiseen ja syyttää siitä sellaista tahoa, jonka kanssa et tule tekemisiin vielä vuosikausiin oman perheesi osalta.
Sanon sen kokemuksesta. Kun itse olin pieni äitini vittuuntui varsin nopeasti lemmikkeihin tai pelotteli meitä lapsia lemmikeistä (Varo se puree! Se hyökkää! Katso miten ruma se on! Älä koske siihen!). Sitten yks kaks saattoi lemmikki olla jonakin päivänä poissa ja äiti vastasi että kävi palauttamassa eläinkauppaan kun gerbiili, hamsteri yms. oli niin vaarallinen ettei siihen voinut koskea. Oikeasti hän heitti ne läheiseen metsään ja antoi kuolla sinne, mutta sain kuulla tästä vasta myöhemmin. En vieläkään aikuisiällä tiedä mikä ajoi äitini näin käyttäytymään, kai oli hauskaa katsella lemmikkiään surevaa lasta.- Nanna71
kylläpä vei :( Olen eläinrakas-hoidin kissat hyvin (kerrostalossa asutaan eikä KUKAAN ikinä valittanut hajuista rapussa). töistätultua ja joka ilta kävin pissalaatikot läpi. Kissat olivat meille kaikille rakkaita-ruokaa niillä oli aina sekä rakastavaa syliä.
Nyt sen kaiken rakkauden saa jäljellä olevat 2 kissaa ja 1 hetken meillä vielä oleva kaverin kissa - 46436532
Nanna71 kirjoitti:
kylläpä vei :( Olen eläinrakas-hoidin kissat hyvin (kerrostalossa asutaan eikä KUKAAN ikinä valittanut hajuista rapussa). töistätultua ja joka ilta kävin pissalaatikot läpi. Kissat olivat meille kaikille rakkaita-ruokaa niillä oli aina sekä rakastavaa syliä.
Nyt sen kaiken rakkauden saa jäljellä olevat 2 kissaa ja 1 hetken meillä vielä oleva kaverin kissaMiksi ei vaan kieltäydy? Et anna kissoja etkä lapsia. Jos yrittävät tulla vonkumaan niin et päästä sisälle. Koko perheen pitäisi suojella itseään eikä alistua natsitätien mielivallalle.
- nosecrets
46436532 kirjoitti:
Miksi ei vaan kieltäydy? Et anna kissoja etkä lapsia. Jos yrittävät tulla vonkumaan niin et päästä sisälle. Koko perheen pitäisi suojella itseään eikä alistua natsitätien mielivallalle.
Ja ota yhteys ylimpään poliisipäällikköön -siis poliiseja valvovaan- tahoon ja eduskunnan oikeusasiamieheen. Tee asiasta suuri, autat sillai myös muita.
- voimia ja tsemppiä
Voimia koko perheelle ja kissoille myös. Pitäkää yhtä. Älkää välittäkö lastensuojelusta tietämättömien irvailuista. Karmea totuus selviää aikanaan heillekin.
Puolustakaa itseänne ja varautukaa juonitteluun. Äänittäminen kannattaa.
Olisin vielä muutama vuosi sitten pitänyt äänittämistä vainoharhaisuutena. En pidä enää. Ellei asiakkaalla ole todisteita tai todistajia, hänestä kirjataan papereihin mitä tahansa, siis aivan mitä tahansa.
Minä uskon teitä , uskon teihin. Te selviätte tästä kyllä yksinkertaisia varokeinoja noudattamalla.
Tsemppiä ja kertokaa myöhemmin kuinka kävi. - näinkö meille aina t
Onkohan tässä nyt kysymys siitä, että perhetyöntekijä on ylittänyt valtuutensa ja koska kysymyksessä on viranomainen, niin perhe on pelästynyt säikyttelyä ja uhkailua.
Tuolla on samantapainen juttu, jossa perhetyöntekijä on laittanut äidin muuttamaan toiseen päähän Suomea.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10558623- Nanna71
nimenomaan näin kävi-- siitä syystä kyseinen "apu" lopetettiin kun seinään kun totuus selvisi miten on kieroiltu
- ave m
Amerikassa ja Australiassa annetaan perheille mahdollisuus järjestää eläintenhoito ennen mitään sanktioita, mutta Suomessapa onkin suoraviivaista toimintaa, jossa inhimillisyys ei näyttele osaa eikä arpaa.
- rekisteröitymätön**
MIstä tiedät, ettei heille ole annettu jo mahdollisuutta? Tai useampaa?
- vittuuntunut lapsi?
suomessa sossu/perhetyöntekijät ei tiedä mistään mitään
- vittuuntunut lapsi?
rekisteröitymätön** kirjoitti:
MIstä tiedät, ettei heille ole annettu jo mahdollisuutta? Tai useampaa?
njoo, annettiinhan meitin äidille mahdollisuus pitää joko kissat tai lapset
- ave m
rekisteröitymätön** kirjoitti:
MIstä tiedät, ettei heille ole annettu jo mahdollisuutta? Tai useampaa?
Tiedän siitä, että minulle annettiin mahdollisuus allekirjoittaa lapsen huostaanottopaperit tai jos en allekirjoita, en saa nähdä lastani ja hänet huostaanotetaan silti.
- suojeltu tulevaisuus
Heikoksi on mennyt suomalaisten yhteishenki , ilmiannot ovat korvanneet lähimmäisavun.
Kaverille ei nykyisin haluta jättää edes lapsia, Suomi myydään kilon paloina sille joka vähiten tarjoaa ja lapset myydään sille lastenkotiyrittäjälle, joka heitä kovimpaan hintaan pahiten pahoinpitelee.
Ainoat jotka säästyvät tuhoavalta kyyläykseltä ja sosiaalivankeudelta ja uskaltavat vielä lisääntyä ovat omissa yhteisöissään kotiäitiensä ja koraanikoulujensa suojissa kasvaneet.
Kukkahattutäteihin ja korruptoituneeseen sosiaalikoneistoon uskovat hölmöt suomalaiset saavat hyvin suojellun tulevaisuuden, jossa eletään ilman yksityisyydensuojaa, oikeusturvaa ja muita pahoja länsimaisia oikeusperiaatteita. - rekisteröitymätön**
Teillä on siis 3 alaikäistä lasta ja viisi lemmikkiä taloudessa, joka syystä tai toisesta on jo sosiaaliviranomaisten tarkkailussa.
Sanoisin, että jos jaksamisen (esim. kodin siistinäpitämisen) ja vaikka toimeentulon kanssa on ongelmia, lemmikkien vähentäminen on hyvin suoraviivainen tapa parantaa tilannetta.
teidän tapauksessanne, jossa osa lemmikeistä ei saanut edes niin paljon aikaa omistajiltaan, että olisivat oppineet sisäsiisteiksi ja lisäksi lemmikkejä karkaileekin, pitäisin tilannetta myös eläinsuojelullisena ongelmana.
Kissan sisäsiisteysongelmien syy voi olla myös se, että kissoilla ei ole tarpeeksi tilaa ja hiekkalaatikoita. Jotkut kissat vaativat oman laatikon, eivätkä käytä toisten laatikoita: kakkaaminen ja pissaaminen kun samalla merkkaa reviiriä. Teillä siis on riittämättömät olot ja tilat kaikille kissoillenne.
On siis erittäin perusteltua vaatia teitä luopumaan lemmikeistä.
Jos TODELLA välittäisit kissoista ja niiden hyvinvoinnista, olisit iloinen, että teidät pakotettiin luopumaan niistä. Mutta ehkä oletkin vaan itsekäs ja välität pelkästään omasta ilostasi ja olet sokea lemmikkiesi hyvinvoinnille.- kisukoti
Meidän yksi misu on aina tehnyt hätänsä muualle kuin laatikkoon. Pitää vain siivota jälkiä ja pestä pyykkiä, niin kyl se siitä. Kissa on ihan tyytyväinen meillä noin muuten.
- tätimoonika.
Mulla on neljä kissaa eikä meillä haise kakat eikä pissat.Kissan potta pitää siivota ainakin pari kertaa päivässä,kissat alkaa pissiä muualle jos potta on likainen.Joten älkää yleistäkö,että jos on monta kissaa asunnossa,niin on kaaos ja kusenhaju.Ei se niin ole.Se on emännästä/isännästä kiinni,ei ne kissat itse siivoo.
Sosiaalitoimisto ei voi pakottaa luopumaan lemmikeistä. - 8 kissan omistaja
Kaikki puhuu, että kissat maksaa paljon. Eikä maksa , kaikki on suhteellista.Jotkut käyttävät rahat alkoon, tupakkaan,huumeisiin tai harrastuksiin, toiset lemmikeihin. Kissojen ylläpito on siihen verrattuna hyvin pieni kulu. Ja voin sanoa, että ei kissan pissa haise jos astia on pesty hyvin ja sitä tyhjentelee useasti päivän aikana. Ja vaikka kattini syövät eläinkaupan ruokaa niin ei maksa paljoa...tupakka aski maksaa enemmän päivässä....
- ei lemmikeille
Aloittajan kissat hoidetaan sossun avustuksilla eli veronmaksajien rahoilla, joten aloittajan kissat maksavat todellakin liikaa. Sossun avustukset on tarkoitettu ihmisille tilapäiseen apuun, ei lemmikeille.
- Höpsistä
ei lemmikeille kirjoitti:
Aloittajan kissat hoidetaan sossun avustuksilla eli veronmaksajien rahoilla, joten aloittajan kissat maksavat todellakin liikaa. Sossun avustukset on tarkoitettu ihmisille tilapäiseen apuun, ei lemmikeille.
nimimerkille ei lemmikeille:
Eihän se niin mennyt etkö lukenut kunnolla? No kuka nyt maksaa sille Kissahoitolan pitäjälle korvauksen arvaatko?
- Md: Dereck shepard
sympatiat ovat kissojen puolella :)
- mätä lastensuojelu
Nm sosiologia . Annat väärää tietoa lastensuojelusta.
Huostaanoton syyksi Suomessa on todistettavasti riittänyt (ilman mitään muuta syytä ) vanhempien koirankasvatus, äidin ohimenevä väsymys, lapsen lounasnälkä, lapsen leikki päiväkodissa, päivähoitajan keksimä aiheeton ja perusteeton rikosepäily, sosiaalityöntekijän keksimä aiheeton ja perusteeton rikosepäily, perhetyöntekijän valheelliset kirjaukset ja nuoren tai vanhemman joutuminen rikoksen uhriksi.
Kaikki nämä tapaukset on dokumentoitu mm. J.P. Roosin, Leeni Ikosen ja Anu Suomelan toimesta.
Vaikka oikeusistuimet ja muut viranomaiset todistaisivat epäilyt ja niiden perusteella tehdyt huostaanotot vääriksi , lasta ei välttämättä palauteta kotiin. Useissa tapauksissa lasten kotiinsaaminen on oikeudenpäätöksenkin jälkeen vaatinut vanhempien kokopäivätaistelun, laajan mediajulkisuuden ja käsittelyn EU- oikeudessa kuten esim. tapauksissa Niko ja K&T vastaan Suomi. Jos tarina on edes totta.. niin eiköhän tässä ole kysymys jostain ihan muusta kuin kissoista. Vaikea uskoa että sossu olisi saanut nimettömän ilmoituksen, että siellä on nyt liikaa kissoja, menkää ja ottakaa huostaan ja uhkailkaa samalla, naurettavaa. Voihan niitä eläimiä olla vaikka kuinka paljon, eri juttu miten ne hoidetaan. Eiköhän se ongelma ole ihan jotain muuta.. Sehän jo kertoo jotain, että kotieläin kuseksii mihin sattuu..tiedetään että kissat on siistejä otuksia.. Jospa ne tajuavat protestoida huonoja oloja jos ei ihmislapsi sitä ymmärrä tehdä.
Ei lapset ymmärrä täysin kaikkea mitä ympärillä tapahtuu, onko se normaalia vai ei. Yleensä tuppaa käymään että sama show jatkuu jälkikasvulla.. plus että siihen lisätään väkivalta ym... Masennustakin voi käyttää tekosyynä olla tekemättä mitään..- vittuuntunut lapsi?
Perhetyöntekijät vaativat kissat pois ja uhkailivat huostaanotolla
- alkotonjasavuton
Voi että mitä tietämättömyyttä. Kissa on siisti eläin, mutta heissäkin on yksilöitä. Meillä yksi 5-vuotias on pienestä pitäen tehnyt hätiään sinne tänne, se kun on sen tapa. Tutkittu on, mitään sairautta ei ole ja kisu rakastaa meitä, muita kissojamme ja kotiaan. Että yksilöitäkin on. Tupakkaa ja alkoa emme käytä.
- ELÄINFRIIKKI224
huoh no poika sitten! no oletko tehnyt asialle mitään?? :O
- Kotikissa...?
ta!Kaikki kissat kangassäkkii ja jokeen.. Jos huostaanotolla uhataan ei kissan henki paina.. Muutenki vittumaisia elukoita ku ei tajua mitään eikä osaa edes sisäsiistejä olla.. Turhia elukoi
- .
Provohan tuo aloitus on.
- catte
Koeta kestää SOSSU tädit ovat tunnetusti umpi byrokraattisia pilkku viilareita jotka eivät osaa joustaa missään asioissa. Todennäköisesti heidän koulutuksessaan tuhotaan kaikki empatia.
- kiia 1234
joo ihan pöliää tommonen !! sossut perseeseen
- ELÄINFRIIKKI224
olikohan tämä poika trolli??
- ahahahaha
ONKOHAN TROLLIT TAAS ASIALLA?? AHHAHA
- SE JOKA SÄÄLII
Sinne laitokseen pitäisi joku valitus laittaa. Mun mielestäni toi ei ole yhtään oikein ! Toivottavasti vanhemmat on ottanut yhteyttä laitokseen ja yrittäny saada asiaa toisinpäin. ja uskon että siellä on yritetty saada kissat pysymään perheessä. Ne jotkut sossut pitäis kyllä viedä oikeuteen !
- muita ongelmia?
Aloittajan kannattaisi tutustua Sossun toimintaan. Avustusrahat eivät ole salaisia ja jokainen päätös on perusteltu kirjallisesti. Asiat on helpompi hyväksyä, jos ymmärtää niiden tarkoituksen. Sossusta saa apua vain välttämättömiin menoihin. Netistä saa lisätietoa.
Ennenvanhaan sanottiin, että kissa elää kiitoksella ja lapsi tuo leivän tullessaan. Kumpikaan ei pidä nykyaikana paikkaansa. Kissa on yhtä kallis kuin koirakin. Lisäksi kissa on leikattava, muuten se karkailee ja merkkailee.
En ihmettele, että teidän perheenne harrastusmäärärahat eivät riitä viiteen kissaan. En myöskään usko, että ne poistaisivat ongelmianne. Kissa on vain eläin. Minä tiedän. Minulla on ollut kissa. - Nanna71
ihan selvennykseksi minun puoleltani että kyseinen laitos ei ole MINUN mielestäni todellakaan nuorille huono paikka-päinvastoin ! Ainakin meillä jo alussa yhteistyö pelasi hyvin koskiessa vanhimman lapsen asiaa
- VOI SINUA
Ehkäpä et vain tajua,että juuri kauppila yrittää saada sinulta lapset huostaan. Osaavat selän takana kieroilun ja valehtelun. Sekä ne nimettömät puhelinsoitot. Herää. Mieti,että kuka siitä hyötyy,kun sinun lapsi/lapset huostaanotetaan.
- Vittuuntunut lapsi?
Olen tässä katsellut joitain kommentteja , muunmuassa;
- "Ehkäpä et vain tajua,että juuri kauppila yrittää saada sinulta lapset huostaan. Osaavat selän takana kieroilun ja valehtelun. Sekä ne nimettömät puhelinsoitot. Herää. Mieti,että kuka siitä hyötyy,kun sinun lapsi/lapset huostaanotetaan."
- "Sinne laitokseen pitäisi joku valitus laittaa. Mun mielestäni toi ei ole yhtään oikein ! Toivottavasti vanhemmat on ottanut yhteyttä laitokseen ja yrittäny saada asiaa toisinpäin. ja uskon että siellä on yritetty saada kissat pysymään perheessä. Ne jotkut sossut pitäis kyllä viedä oikeuteen !"
- "Lopen Kauppilasta tehty monta valitusta. Täysin rikollista toimintaa. Asiakkaista keksitään valeita ja sairaita juttuja sosiaaliviranomaisille,että saadaan huostaanotto jatkumaan lapsen täysikään saakka. Keinoja kaihtamatta. Vain rahan tulo kiinnostaa. Vaitiolovelvollisuuden varjossa kyseinen pulju pystyy harrastamaan rikollista toimintaansa. Koska välttämättä edes itse asiakas ei tiedä mitä sairaita juttua heistä on sossuille keksitty/kerrottu. Toinen heidän pravuurinsa tuntuu olevan nämä nimettömät puhelinsoitot ja ilmoitukset sossuille. Sillä olen kuullut,että useammasta kauppilan asiakkaasta on tehty sellaisia. Kauppilassa ei ole edes monella työntekijällä mitään tarvittavaa pätevyyttä. Itse pitäjällä on taustallaan talousrikoksia ja hämäriä uskonlahkoja. Kuten myös työntekijöilläkin osalla. TÄYSIN RIKOLLISTA TOIMINTAA! Koko laitos ja sen työntekijöiden tekemiset ja puhumiset pitäisi tarkoin tutkia ja laittaa lappu luukulle."
Miten helvetissä semmonen laitos ees sitten on vielä ?
Näiden tekstien perusteella ajattelen ,että tämäkin voisi olla mahdollista;
Jos kerran kauppilan väki selittelee sairaita ja uskomattomia asioita sossuille , ( esim. meidän tilannetta muokattu oikein urakalla , väitetään että sonta ja pissa haisi päivittäin ja että nenää kirvelee ,joka ei kenenkään meidän perheen ja KAVEREIDEN mielestä ole totta) , joten olisiko mahdollista että tämä kauppila on kaiken takana, selittänyt paskaa ja saanut huostaanotto edun , alkanut kiristämään meitä, saada kaikki lapset huostaan jatkossa etsimällä mahdollisia syitä ( tai noiden tekstien perusteella alkaa kusettamaan kaikesta) jotta he onnistuisivat?
Onko tämä mahdollista, onko kauppila näin paha? tuntuu pahalta jos on koska veljeni on siellä tälläkin hetkellä. - Nanna71
VOI SINUA kirjoitti:
Ehkäpä et vain tajua,että juuri kauppila yrittää saada sinulta lapset huostaan. Osaavat selän takana kieroilun ja valehtelun. Sekä ne nimettömät puhelinsoitot. Herää. Mieti,että kuka siitä hyötyy,kun sinun lapsi/lapset huostaanotetaan.
mitä nyt olen kuullut-taidan tajuta--.--
- Nanna71
luin:(
- mankimän
Sossut eivät voi viedä kissoja pois. Siihen tarvitaan eläinsuojelu todistamaan että kissoilla olisi huonot oltavat. Jostain olen myös lukenut että lemmikin vieminen lapselta väkisin aiheuttaa traumoja.
Ja totuushan on se että jos sossut eivät saa tahtoansa jossain asiassa läpi, ottavat ne vallan koko talosta ja perheen päällä ei ole enään mitään sanomista mihinkään. Vallalla leikkiviä vittupäitä siis.. Ja on hyvinkin mahdollista että perhetyö tekee perheen päälle vain enemmän stressiä, ja asiat menevät vain huonompaan suuntaan kuin ilman sossuja, ja homma päättyy huostaanottoon kun äiti/isi on niin stressaantunut, eli voisi katsoa sossujen syyksi, ja sossut ovat aina niin ylpetä kun saavat pojan huostaan "oi että, teinpä nyt hyvän teon, pojan elämä paranee huimasti" ja asioiden oikea laita saattaa olla itsemurha tai lopulta spurguna kadulla. - voijoi
Suomen sosiaalihuoltojärjestelmä on viturallaan. Pidetään lapsia steriileissä oloissa, vaaditaan päivittäisiä peseytymisiä ja lopputuloksena saadaan sairastumisaltis heikko astmaatikko. Luonnollinen kontakti eläinystäviin puuttuu ja sitä sossut jostakin syystä haluavatkin.
- Lapsesi ei ole Sinun
Huostaanottoja tulee harjoittaa ahkerasti koska vain silleen saadaan rahaa kunnalle kun valtio maksaa muhkeat tulot jokaisesta huostaanotosta suomessa. Muistaakseni jokaisesta lapsesta saadaan kaupungille tai kunnalle noin 70 000 euroa. Miten luulisitte kunnan ja kaupunkien sosiaalitoimien olevan muuten kiinni toiminnassaan.... Jostain sen rahan on tultava niihikin. Minusta kannattaisi poliittisesti vaikuttaa asiaan jonkun puolueen kautta. Tai julkisuuden kautta. On se jo koettu ettei valtiolla ole kauaa varaa rahoittaa ns. lastensuojelun kautta kuntia tai kaupunkeja. Tottakai lapset pois narkeilta ja muilta sopimattomilta, mutta minusta normaalit ja lapsiaan rakastavat ja hyvin laspiaan hoitavat vanhemmat tulisivat saada oikeuden kasvattaa lapsiaan itse. Lapsi kokee kauhua ja pelkoa kun erotetaan pakolla irti ja eroon omista vanhemmistaan. Nyt julkisuus aiheesta on todella alkanut.
- Ahaa!
MInusta tuntuu, että sinä hyvä lapsi valehtelet!
Kerropa totuus vanhemmistasi ja kotioloistasi.- Nanna71
pyydän poikaa kertomaan kunhan kotiutuu koulusta
- Ai lapset valehtelee
Ja edelleen lapsia haukutaan valehtelijoiksi niinkuin edell. kommentissa... Just niin. Mee .itun vanhus seniilikotiin, hanki erikoislekurilta oikeat napit oikeaan diagnoosiin ja opi jotta lapsetkin voivat puhua totta ja lapsilla voi olla aitoa tuskaa. Just tollaset seniilit tulee saada pois lasten ulottuvilta. Ja sellaisia sekoSeppoja ja HuuruTytsyi on edelleen lasten kanssa. Ja kerro totuus omasta valehtelustasi ja kerro miksi lapset muka valehtelevat. Miksi lapsen valehtelu juolahtaa mieleesi ensiksi...

- KUKA AUTTAA
Eikö hyvänen aika täältä maasta löydy mitään tahoa,mikä olisi tuosta rikollisesta toiminnasta kiinnostunut!? Saako täällä valehdella ihmisistä sosialiviranomaisille ihan niin paljon,kun haluaa? Keksiä sairaita juttuja,että itse hyötyisi siitä monta tonnia kuukaudessa! Toisilta viedään lapset syyttä suotta ja valehtelija vaan nauttii ja rikastuu toisten kärsimyksestä! Tätä toimintaa voi näemmä jatkaa vuosi tolkulla ja ketään ei kiinnosta! KUKA VOISI AUTTAA???
- Loppulause...
No eduskunta ja politiikka voisi auttaa kun annetaan valtion varoja sairaaseen toimintaan joka tekee pahaa lapsille ja vain raha on vaikuttimena lasten erottamiseen oikeista vanhemmistaan. Heikoin tai tekaistuin perustein. Pelkkien puhtaiden naapuririitojen tai ilmiantojen pohjalta. Ei kukaan istu vankilassakaan ilman painavia ja vahvoja todisteita, mutta HyvinVointiValtio Suomessa lapset joutuvat yleisen kasityksen mukaan rahantulo ruljanssin perusteiksi. Taitaa suomella sittenkin olla liikaa valtion varoja, kun lapsista leivotaan julmalla tavalla varallisuutta joillekin jotka tekee suurta businesta... Kirjoittakaa omista kokemuksistanne Iltalehtiin, eduskuntaan ja ajankohtaisohjelmiin jos olette joutuneet uhriksi Normaaleina, Raittiina ja Rakastavina Koteina, joissa ei ole mielisairauksia tai muutakaan sellaista, joka voi olla haitallista lapselle. Rakastakaa lapsianne ja hoitakaa hyvin ja toivotaan ettei kukaan pakolla vie pikkuisia pois ja kuskaa pakolla toiselle puolelle suomea ilman perusteita. Ja kuittaa veronmaksajien ja valtion varoja tekastuin perustein. Vanhemmat joutuvat olemaan varpaillaan vaikka useimmat rakastavat lapsiaan ehdoitta ja ovat kunnollisia.
- Nanna71
ilmeisesti ei kukaan-ikävä tosiasia....ellei saa jotain erikoista tahoa kiinnostumaan onegelmasta
- Nanna71
korjaus asiaan-poikani käyttää sanaa sossu---kyseessä EI OLE SOSSU vaan täysin vapaaehtoinen perhetyö paikasta jossa vanhin lapseni käy koulua !!! Emme siis ole lastensuojelun asiakkaita muu perhe! Jokaisen perheen kanssa tehdään yhteistyötä sieltä jos vanhemmat/vanhempi siihen itse vapaaehtoisesti suostuu
mutta heräsi melkoinen keskustelu lastensuojelusta sekä perhetyöstä-epäkohtiin on todellaa puututtava !!!!
tsemppiä ja toivoa kaikille niille joita on väärin kohdeltu !toivon että asiat selviää teidän eduksenne - Hyvää joulua
Teidän perheenne tuli mieleen näin joulun alla kun aloin muistella lastensuojeluun joutuneita perheitä ja joidenkin hirveitä kohtaloita.
Kuinka selvisitte rytäkästä?
Toivottavasti olette hengissä kaikki, kissat kanssa!
Hyvää joulua koko perheelle.
Se, mikä ei tapa, vahvistaa. - uskon sinua
Sossuilla on yleisesti tapana uhata milloin milläkin aiheella. Naapurin tyttö uhattiin viedä mielisairaalaan, mutta ei sitten vietykään. Meitä uhattiin parilla muulla asialla, mutta otettuani yhteyttä lastensuojelijoiden esimieheen, uhkaukset mitätöitiin.
- 5 kisua meillä
Mikähän on tilanne nytten?
- Anonyymi
mitä vittu oikeesti voi jumalauta
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581381Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491195Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä231131Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2111070- 1261041
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk307947- 42919
- 72885
- 73869