Ilmaston lämpeneminen

Väittävät, että ilmasto on lämmennyt huomattavasti viime vuosina.

"Miksi sitten on niin helvetin kylmää varsinkin aamuisin?"

MarttyyriMallari-TTt

32

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ....................

      Viherhihhulit ovat kautta aikojen väittäneet yhtä sun toista.

      1970-luvulla puhuttiin "happosateista" ja "metsäkadosta" (metsät kuitenkin todellisuudessa voivat paremmin kuin koskaan)
      1980-luvulla puhuttiin otsonikadosta
      1990-luvulla puhuttiin sademetsien tuhosta
      2000-luvulla puhutaan "ilmastonmuutoksesta", joka muka olisi ihmisen aikaansaannoksia (jääkaudetkin varmaan?)

      Viherhihhulien muodit tulevat ja menevät, ei niistä kannata välittää. Paitsi että nyt on menty jo niin pitkälle, että tämä viimeisin hihhulismi vaikuttaa jo veroihin ja työpaikkoihin, kun yritykset siirtyvät Kiinaan ilmastoveroja pakoon.

      • Melko typerää

        Asenteellisen mistään miitään tietämättömän kirjoittelua tälläinen:

        "Viherhihhulien muodit tulevat ja menevät, ei niistä kannata välittää. Paitsi että nyt on menty jo niin pitkälle, että tämä viimeisin hihhulismi vaikuttaa jo veroihin ja työpaikkoihin, kun yritykset siirtyvät Kiinaan ilmastoveroja pakoon. "

        Ilmasto ei ole vakaassa tilassa oleva systeemi, vaan se muuttuu jatkuvasti. Vaikka luonnollista vaihtelua onkin, se ei tarkoita, etteikö ihminenkin voisi toiminnallaan aiheuttaa vaihtelua. Juuri aikaisempien tuntemiemme luonnollisten vaihteluiden perusteella voimme päätellä ilmaston olevan hyvin herkkä erilaisille muutostekijöille.

        Maapallon keskilämpötilan luotettava arviointi ei ole helppoa, sillä tietoa tarvitaan samalta ajanjaksolta ympäri maailman. Nykyistä keskilämpötilaa lämpimämpiä aikoja on todennäköisesti koettu ainakin jääkausien välillä noin 125 000 vuotta ja 3 miljoonaa vuotta sitten. Aiempia lämpötilan muutoksia on pystytty selittämään mm. auringon säteilyn, maan kiertoradan ja mannerten sijainnin muutoksilla. Mikään näistä tunnetuista tekijöistä ei selitä tämän hetkistä tilannetta.

        Nykyinen lämpötila itsessään ei kuitenkaan tee tilanteesta vielä poikkeuksellista. Poikkeuksellista on lämpenemisen nopeus. Jääkairaus- ja sedimenttitutkimusten avulla ei löydy merkkejä näin nopeasta lämpenemisestä viimeiseen 50 miljoonaan vuoteen. Jääkausien jälkeen on tapahtunut jopa 4–7 asteen lämpenemistä, mutta noin 5 000 vuoden aikahaarukalla. Nykyisellä tahdilla keskilämpötilan arvioidaan voivan nousta 5 astetta jo sadassa vuodessa. Alueellisesti näin nopeaa lämpenemistä onkin jo havaittu. Esimerkiksi Pohjois-Amerikan arktiset alueet ovat lämmenneet kolme astetta vain 30 vuodessa.

        Myös ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on poikkeuksellisen korkea, ja sen nousu on ollut nopeaa. Viimeisen 650 000 vuoden aikana hiilidioksidipitoisuus on vaihdellut välillä 180–300 ppm, kun nykyinen taso on 380 ppm. Vastaavia lukemia ei todennäköisesti ole koettu viimeiseen kolmeen miljoonaan vuoteen.

      • ................
        Melko typerää kirjoitti:

        Siinä meille tyypillisen aivopestyn viherhihhulin kirjoitus. Suoraan jostakin ekoterroristien propagandapamfletista lainattu. :D

      • kirkasvalo

        Olipa typerää tosiaan

        alkaa pyörittämään taas samaa puhkikulunutta levyä lämpenemisestä.
        Johan tuo on todistettu että lämpenemistä ei ole tapahtunut enää 15 vuoteen ja hiilidioksiidipitoisuudella ei ole silläkään korreloivaa vaikutusta lämpenemiseen.

      • No brain, no gain
        ................ kirjoitti:

        Siinä meille tyypillisen aivopestyn viherhihhulin kirjoitus. Suoraan jostakin ekoterroristien propagandapamfletista lainattu. :D

        Mikäs tyypillinen aivottoman tyhjänpuhujan kirjoitut tämä sitten.

      • Lämpenee ilmasto
        kirkasvalo kirjoitti:

        Olipa typerää tosiaan

        alkaa pyörittämään taas samaa puhkikulunutta levyä lämpenemisestä.
        Johan tuo on todistettu että lämpenemistä ei ole tapahtunut enää 15 vuoteen ja hiilidioksiidipitoisuudella ei ole silläkään korreloivaa vaikutusta lämpenemiseen.

        Todista, että on todistettu. Vaan vaikea on todistaa, kun ei ole todistettu, vaan ilmasto lämpenee, halusit tai et.

        Sataprosenttinen varmuus on tieteessä käytännössä mahdotonta ja tieteen luonteen vastaista. Kriittisyys on olennainen osa tieteellistä tutkimusta ja vie sitä eteenpäin. Jos asian sanotaan olevan tieteellisesti todistettu, se ei tarkoita jokaisen tutkijan olevan asiasta tismalleen samaa mieltä. Kyse on riittävän suuresta enemmistöstä.

        Kansainvälinen, yli tuhannesta johtavasta tiedemiehestä koostuva ilmastopaneeli IPCC kerää ilmastonmuutokseen liittyvää tutkimusta ja koostaa tutkimusten enemmistön tukemat tulokset. IPCC:n koostamien tuloksien varmuustaso ilmoitetaan myös suhteessa niitä tukevien tutkimusten määrään. Paneelin tehtävä ei ole luoda yksimielisyyttä siellä missä sitä ei ole, vaan sen tulokset heijastavat myös tutkimustiedoissa näkyvää epävarmuutta.

        IPCC:n uusimman, neljännen raportin mukaan on erittäin todennäköistä, että viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana havaittu lämpeneminen johtuu ihmisten aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä. Tämä tarkoittaa yli 90 prosentin varmuutta. Tutkimustiedon lisääntyessä varmuus on kasvanut edellisen raportin yli 66 prosentin varmuudesta.

      • Butr

        Lämpeneminen luultavasti tappaa suuren osan nyt elossa olevista ihmisistä seurausvaikutustensa kanssa (nälänhätä, taudit, sodat) ja sinä täällä jauhat paskaa ettei lämpenemisytä olisi tapahtunut.

      • valo on kirkas
        Lämpenee ilmasto kirjoitti:

        Todista, että on todistettu. Vaan vaikea on todistaa, kun ei ole todistettu, vaan ilmasto lämpenee, halusit tai et.

        Sataprosenttinen varmuus on tieteessä käytännössä mahdotonta ja tieteen luonteen vastaista. Kriittisyys on olennainen osa tieteellistä tutkimusta ja vie sitä eteenpäin. Jos asian sanotaan olevan tieteellisesti todistettu, se ei tarkoita jokaisen tutkijan olevan asiasta tismalleen samaa mieltä. Kyse on riittävän suuresta enemmistöstä.

        Kansainvälinen, yli tuhannesta johtavasta tiedemiehestä koostuva ilmastopaneeli IPCC kerää ilmastonmuutokseen liittyvää tutkimusta ja koostaa tutkimusten enemmistön tukemat tulokset. IPCC:n koostamien tuloksien varmuustaso ilmoitetaan myös suhteessa niitä tukevien tutkimusten määrään. Paneelin tehtävä ei ole luoda yksimielisyyttä siellä missä sitä ei ole, vaan sen tulokset heijastavat myös tutkimustiedoissa näkyvää epävarmuutta.

        IPCC:n uusimman, neljännen raportin mukaan on erittäin todennäköistä, että viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana havaittu lämpeneminen johtuu ihmisten aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä. Tämä tarkoittaa yli 90 prosentin varmuutta. Tutkimustiedon lisääntyessä varmuus on kasvanut edellisen raportin yli 66 prosentin varmuudesta.

        Ameriikkalaiset lopettivat IPCC:n, tämän lätkämailajoukkueen rahoituksen huomattuaan että kyseessä on puhallus.
        East Anglian johtaja Jones taas oli pakotettu tulemaan kertomaan julkisuuteen miten lämpenemsidataa oli peukaloitu ja pyysi anteeksi, samalla ilmoitti että globaalia mittaustuloksellista lämpenemistä ei ole tapahtunut 1995 jälkeen.

      • Bullshit
        valo on kirkas kirjoitti:

        Ameriikkalaiset lopettivat IPCC:n, tämän lätkämailajoukkueen rahoituksen huomattuaan että kyseessä on puhallus.
        East Anglian johtaja Jones taas oli pakotettu tulemaan kertomaan julkisuuteen miten lämpenemsidataa oli peukaloitu ja pyysi anteeksi, samalla ilmoitti että globaalia mittaustuloksellista lämpenemistä ei ole tapahtunut 1995 jälkeen.

        Tämä on bullshittiä. Nyt kaivattaisiin vähintään linkkiä tai jotain muuta omia sanojasi painavampaa tähän kohtaan.

        Ja tähän tämä Himalajan jäätikköuutinen kokonaisuudessaan, mistä oli tuo loppu jätetty pois tarkoitushakuisesti.

        Pariisi. Maailman suurimpiin lukeutuva jäätikköalue Aasiassa ei ole viime vuosina sulanut toisin kuin monet muut kaltaisensa. Ranskalaistutkimuksen mukaan Karakorumvuoriston jäätikkö on paikoin jopa hivenen paksuuntunut vuosien 1999 ja 2008 välillä.

        Himalajan länsiosassa sijaitseva Karakorum ulottuu Kiinaan, Intiaan ja Pakistaniin, ja sen alueella sijaitsee maailman toiseksi korkein vuorenhuippu K2. Jäätikön pinta-ala on miltei 20 000 neliökilometriä, mistä reilua neljäsosaa tutkittiin satelliittikuvien perusteella.

        "Karakorumin tilanne on ilmeisesti hieman erilainen (kuin muualla jäätiköillä)", Julie Gardelle Grenoblen yliopistosta kuvasi tuloksia.

        "Mutta tämä ei millään tavoin poista todisteita yleisestä maapallon lämpenemisestä", hän varoitti.

      • kirkkaampi valo
        Bullshit kirjoitti:

        link...link...link

        http://joannenova.com.au/2011/02/house-votes-244-179-to-kill-u-s-funding-of-un-ipcc/

        http://www.dailymail.co.uk/news/article-1250872/Climategate-U-turn-Astonishment-scientist-centre-global-warming-email-row-admits-data-organised.html

      • Ilmasto lämpenee
        kirkkaampi valo kirjoitti:

        http://www.skepticalscience.com/did-phil-jones-really-say-global-warming-ended-in-1995.html

        Samainen Phil Jones BBC:n haastattelussa:

        BBC: Do you agree that from 1995 to the present there has been no statistically-significant global warming

        Phil Jones: Yes, but only just. I also calculated the trend for the period 1995 to 2009. This trend (0.12C per decade) is positive, but not significant at the 95% significance level. The positive trend is quite close to the significance level. Achieving statistical significance in scientific terms is much more likely for longer periods, and much less likely for shorter periods.

        BBC: How confident are you that warming has taken place and that humans are mainly responsible?

        Phil Jones: I'm 100% confident that the climate has warmed. As to the second question, I would go along with IPCC Chapter 9 - there's evidence that most of the warming since the 1950s is due to human activity.

        Phil Jones is saying there is a warming trend but it's not statistically significant. He's not talking about whether warming is actually happening. He's discussing our ability to detect that warming trend in a noisy signal over a short period. To demonstrate this, look at the HadCRUT temperature record from 1995 to 2009. The linear trend is that of warming. However, the temperature record is very noisy with lots of short term variability. The noisy signal means that over a short period, the uncertainty of the warming trend is almost as large as the actual trend. Hence it's considered statistically insignificant. Over longer time periods, the uncertainty is less and the trend is more statistically significant.

        Eli ilmasto lämpenee

      • Jep jep

        Juu lyllä, USA:n kongressi ei todellakaan toimi luonnonuojelullisin perustein vaan raa'an kapitalistisien markkinatalouden periaatteiden mukaan, siksi äänestettiin rahoitusta vastaan. Raha, raha ja vieläkerran raha, se on tärkeämpää siellä kuin mikä on maapallon tulevaisuus.

      • Jep jep
        Jep jep kirjoitti:

        Juu kyllä, USA:n kongressi ei todellakaan toimi luonnonuojelullisin perustein vaan raa'an kapitalistisien markkinatalouden periaatteiden mukaan, siksi äänestettiin rahoitusta vastaan. Raha, raha ja vieläkerran raha, se on tärkeämpää siellä kuin mikä on maapallon tulevaisuus.

      • valokirkasvalo
        Ilmasto lämpenee kirjoitti:

        http://www.skepticalscience.com/did-phil-jones-really-say-global-warming-ended-in-1995.html

        Samainen Phil Jones BBC:n haastattelussa:

        BBC: Do you agree that from 1995 to the present there has been no statistically-significant global warming

        Phil Jones: Yes, but only just. I also calculated the trend for the period 1995 to 2009. This trend (0.12C per decade) is positive, but not significant at the 95% significance level. The positive trend is quite close to the significance level. Achieving statistical significance in scientific terms is much more likely for longer periods, and much less likely for shorter periods.

        BBC: How confident are you that warming has taken place and that humans are mainly responsible?

        Phil Jones: I'm 100% confident that the climate has warmed. As to the second question, I would go along with IPCC Chapter 9 - there's evidence that most of the warming since the 1950s is due to human activity.

        Phil Jones is saying there is a warming trend but it's not statistically significant. He's not talking about whether warming is actually happening. He's discussing our ability to detect that warming trend in a noisy signal over a short period. To demonstrate this, look at the HadCRUT temperature record from 1995 to 2009. The linear trend is that of warming. However, the temperature record is very noisy with lots of short term variability. The noisy signal means that over a short period, the uncertainty of the warming trend is almost as large as the actual trend. Hence it's considered statistically insignificant. Over longer time periods, the uncertainty is less and the trend is more statistically significant.

        Eli ilmasto lämpenee

        Alarmistien tietokone mallinnus ei toiminutkaan halutulla tavalla ja nyt he syyttävät tästä lämpötilamittauksia jotka eivät osoitakkaan lämpenemistä.
        Eli lämpeneminen tapahtuu ainoastaan alarmistin tietokoneruudulla.

        http://www.forbes.com/sites/jamestaylor/2012/04/11/a-new-global-warming-alarmist-tactic-real-temperature-measurements-dont-matter/

      • Raha ratkaisee
        valokirkasvalo kirjoitti:

        Alarmistien tietokone mallinnus ei toiminutkaan halutulla tavalla ja nyt he syyttävät tästä lämpötilamittauksia jotka eivät osoitakkaan lämpenemistä.
        Eli lämpeneminen tapahtuu ainoastaan alarmistin tietokoneruudulla.

        http://www.forbes.com/sites/jamestaylor/2012/04/11/a-new-global-warming-alarmist-tactic-real-temperature-measurements-dont-matter/

        Kyllä se tiedetään myöskin kenen pussiin Forbes ja sen kirjoittajat pelaavat:

        Information for the World's Business Leaders - Forbes.com

        Raha.raha ja vielä kerran raha. Ei uskottavuutta.

      • Ajankohtaista asiaa

        Edelleen ajankohtainen:

        Happosadetta kulkeutuu Suomeen kaukaa

        Tutkijat havaitsivat EACN:n tuloksien perusteella jo 1960-luvun loppupuolella uhkan ilman ja sadeveden happamoitumiselle. Merkittävää oli lisäksi se, että happamoittavat ilmansaasteet kulkeutuivat maasta toiseen. Koska vallitsevat ilmavirtaukset kulkevat Euroopassa lounaasta koilliseen, Pohjoismaat olivat tässä haitallisten aineiden kulkeutumisessa vastaanottavana osapuolena. Ne toimivat aktiivisesti ja toivoivat laajaa selvitystä ilmansaasteiden kulkeutumisesta. OECD (Euroopan taloudellinen yhteistyö- ja kehitysjärjestö) saatiin 1970-luvun alkupuolella käynnistämään koko järjestön kattava yhteisohjelma LRTAP (Long Range Transport of Air Pollutants) ilmansaasteiden kaukokulkeutumisen mittaamiseksi. Tavoite oli selvittää toisaalta paikallisten ja toisaalta kaukaisempien lähteiden rikkipäästöjen suhteellinen merkitys alueelliseen ilman saastumiseen. Erityispaino ohjelmassa oli sateen happamoitumisen selvittämisessä. Suuren yleisön tietoisuuteen happosade nousi viimeistään kärsiviä metsiä esittävien uutiskuvien avulla. Keski-Euroopan metsät kuolivat pystyyn, varsinkin vuortenrinteiden havupuut olivat vaarassa.

        Ilmatieteen laitoksen perustama Suomen LRTAP-verkko käsitti 5 asemaa, jotka muodostivat linjat etelästä pohjoiseen ja lounaasta koilliseen. LRTAP-ohjelma vaati paljon työtä, asemilla kerättiin päivittäin näytteet ilman kaasumaisista ja hiukkasmaisista rikkiyhdisteistä sekä sadevedestä, jotka analysoitiin Helsingin laboratoriossa. Samoihin aikoihin YK:n alaisen Maailman Ilmatieteen järjestön (WMO) puitteissa alettiin jäsenmaissa seurata ilmanlaatua ilmakemian ja meteorologian näkökulmista. Suomessa asemia perustettiin kaksi, Jokioisten ja Sodankylän ilmatieteellisille

        Edelleen ajankohtainen:

        WWF: Metsäkato uhkaa 7 kertaa Suomen kokoista aluetta

        STT
        5.5.2011 12:56 (Päivitetty 5.5.2011 12:56)

        Maailman luonnonsäätiö WWF varoittaa, että 232 miljoonaa hehtaaria metsää häviää vuoteen 2050 mennessä, jos jotain ei tehdä pian. Suomen pinta-alaan suhteutettuna tämä tarkoittaa lähes seitsemän kertaa Suomen kokoista aluetta.

        Suomessa vierailevan WWF:n metsäohjelman johtajan Rod Taylorin mukaan metsäkato johtuu pitkälti huonosta maankäytöstä.

        – Osaa maasta käytetään tehottomasti ja toisaalta osa metsistä taas raivataan tarpeettomasti, hän sanoo.

        Eniten metsäkadon estämiseksi voivat tehdä valtiot ja yritykset, mutta Taylorin mukaan suomalaiset voivat auttaa vähentämällä lihan syömistä ja valitsemalla kotimaista lihaa.

        Suomen metsien tulevaisuuteen metsäkato ei suoranaisesti vaikuta. Taylor kuitenkin arvioi, että asialla voi olla vaikutusta suomalaisiin yrityksiin. Niiden kanssa markkinoilla kilpailevat yritykset, jotka laittomasti puuta hakkaamalla saavat tehtyä halpoja tuotteita.

      • Ajankohtaista asiaa

        Edelleen ajankohtainen:

        Otsonikato
        Otsonikerros suojaa UV-säteiltä

        Otsoni (O3) on sinertävä ja pistävänhajuinen kaasu, joka on myrkyllinen niin ihmisille kuin useimmille muillekin eliöille. Myrkyllisyytensä ohella otsonilla on myös hyödyllinen ominaisuus: se suodattaa auringonvalosta pois ultraviolettisäteitä.

        Ominaisuuksiinsa nähden otsonia esiintyy maapallolla juuri sopivasti: luontaisesti sitä ei ole paljoakaan lähellä maanpintaa, mutta 15 - 25 kilometrin korkeudella stratosfäärissä kaasua on sen verran tiheässä, että puhutaan otsonikerroksesta.

        Alailmakehässä otsonista on miltei pelkästään haittaa, ja se on yksi pahimmista ilmansaasteista. Ei ole kuitenkaan olemassa mekanismia, jonka avulla alailmakehässä haitallista otsonia voitaisiin siirtää vahvistamaan yläilmakehän haitalliselta ultraviolettisäteilyltä suojaavaa otsonikerrosta.
        Teoriasta otsoniaukoksi

        Otsonikerroksen heikkenemisestä ryhdyttiin kantamaan huolta 1970-luvulla. Kaksi ilmakehätutkijaa esitti teorian, jonka mukaan kloorifluorihiilivetyjä eli CFC-yhdisteitä ja haloneita saattaisi kulkeutua stratosfääriin ja vaikuttaa siellä otsonin hajoamiseen.

        Teoria otsonikadosta herätti vilkasta keskustelua ja käynnisti tutkimushankkeita. Vuonna 1977 perustettiin kansainvälinen otsonikomitea valmistelemaan otsonikerroksen suojelusopimusta. Sopimus solmittiin vuonna 1985 Wienissä. Samana vuonna Etelämantereen yläpuolella havaittiin ensimmäisen kerran niin kutsuttu "otsoniaukko".
        UV-säteily voimistuu

        Sittemmin otsonikatoa on havaittu paitsi Etelämantereen yläpuolella myös pohjoisella pallonpuoliskolla – Suomi mukaan lukien.

        Myös UV-säteilyn määrän on todettu lisääntyneen maanpinnan lähellä. Voimakkaampi UV-säteily vaikuttaa sekä ihmiseen että ympäristöön; se lisää ihosyöpätapauksia ja silmäsairauksia, heikentää ihmisten ja eläinten vastustuskykyä sekä vähentää kasvien kasvua niin maalla kuin meressäkin.
        Suojelussa on edistytty

        Otsonikerroksen suojelussa on edistytty. CFC-yhdisteiden, halonien ja muiden otsonikerrosta heikentävien aineiden tuotanto ja kulutus on nykyisin lähes kokonaan kielletty kaikissa teollisuusmaissa, ja käytön lopettamisesta on sovittu myös kehitysmaissa.

        Suurin otsonikatoa koskeva epävarmuustekijä liittyy kasvihuoneilmiöön. Kasvihuoneilmiön voimistumisen seurauksena yläilmakehän lämpötilan on todettu laskevan, mikä edistää otsonin hajoamista erityisesti pohjoisella pallonpuoliskolla.

        Edelleen ajankohtainen:

        Brasilian senaatti ehdottaa heikennyksiä metsälakiin. Amazonin metsätuho kääntyy pahempaan suuntaan, jos sademetsiä suojelevaan lakiin tehdään ehdotetut muutokset. Presidentti Dilma voi käyttää veto-oikeuttaan, ja pitää kansainväliset lupauksensa metsätuhon vähentämiseksi ja ilmastonmuutoksen hidastamiseksi.

        PÄIVITYS: Joulukuun äänestystä lakiesityksestä lykättiin maaliskuuhun 2012, ja siitä taas eteenpäin tuntemattomaan ajankohtaan, joten meillä on vielä aikaa vakuuttaa presidentti Dilma!

        Hyviä uutisia: trooppisten metsien hävittäminen maailmassa on vähentynyt viime vuosina. Centre for Global Development (CGD) -ajatushautomon tutkimusten mukaan osasyitä tähän ovat talouden taantuman myötä vähentynyt kysyntä sekä valuuttakurssien ja korkojen tasot.

        Maakohtaiset erot ovat kuitenkin suuria: erityisesti metsäjätit Brasilia ja Indonesia ovat vähentäneet selvästi metsähakkuita viime vuosina, kun taas Myanmarissa, Malesiassa, Perussa ja Venezuelassa hakkuut ovat lisääntyneet. Trooppisen puun suurin markkina-alue on Kiina, ja sen talous on kasvanut koko hakkuiden vähenemisen ajan.

        Edelleen ajankohtainen: Ilmaston muutos.

    • Tosi on

      Jäi mediassa vähälle julkisuudelle tieto viimeviikolla, että Tiibetin jäätikkö ei ole sulanutkaan vaikka meille on niin uskolteltu. Salalailu ja uskotelu vain jatkuu ja kenelle siitä on hyötyä?

      • Tosimies.

        Niin muuten jäi,nyt en edes muista mistä siitä luin mutta ei sitä kovin hehkutettu vaikka luulisi olevan mullistava tieto ettei Kakorumin jäätikkö sulakkaan;)

        ps taidanpa lämmittää tänään oikein puusaunan kun on niin kylmä;)

      • Ilmasto lämpenee
        Tosimies. kirjoitti:

        Niin muuten jäi,nyt en edes muista mistä siitä luin mutta ei sitä kovin hehkutettu vaikka luulisi olevan mullistava tieto ettei Kakorumin jäätikkö sulakkaan;)

        ps taidanpa lämmittää tänään oikein puusaunan kun on niin kylmä;)

        Ja tähän tämä Himalajan jäätikköuutinen kokonaisuudessaan, mistä oli tuo loppu jätetty pois tarkoitushakuisesti.

        Pariisi. Maailman suurimpiin lukeutuva jäätikköalue Aasiassa ei ole viime vuosina sulanut toisin kuin monet muut kaltaisensa. Ranskalaistutkimuksen mukaan Karakorumvuoriston jäätikkö on paikoin jopa hivenen paksuuntunut vuosien 1999 ja 2008 välillä.

        Himalajan länsiosassa sijaitseva Karakorum ulottuu Kiinaan, Intiaan ja Pakistaniin, ja sen alueella sijaitsee maailman toiseksi korkein vuorenhuippu K2. Jäätikön pinta-ala on miltei 20 000 neliökilometriä, mistä reilua neljäsosaa tutkittiin satelliittikuvien perusteella.

        "Karakorumin tilanne on ilmeisesti hieman erilainen (kuin muualla jäätiköillä)", Julie Gardelle Grenoblen yliopistosta kuvasi tuloksia.

        "Mutta tämä ei millään tavoin poista todisteita yleisestä maapallon lämpenemisestä", hän varoitti.

    • Termit haltuun

      Jos nyt ihan ensin vaikka opettelisit ymmärtämään, että ilmasto ei ole sama kuin sää. Siis ilmasto ei ole sama kuin sää.

      • Termit haltuun II

        Jos nyt ihan ensin vaikka opettelisit ymmärtämään, että ilmasto on säiden summa. Siis ilmasto on säiden summa.

      • ilmasto ei ole sää
        Termit haltuun II kirjoitti:

        Jos nyt ihan ensin vaikka opettelisit ymmärtämään, että ilmasto on säiden summa. Siis ilmasto on säiden summa.

        Ilmasto ei ole päivän sää, niinkuin aloittaja leikkisästi antaa ymmärtää. Eli ilmasto ei ole sama kuin sää - edelleenkään . Siis ilmasto ei ole sää.

    • biggjhk

      On se välillä helvetin kuumaakin.
      Ja nyt puhutaan keskilämmöistä pitkällä ajalla, eikä sinun lämpömittaristasi.

      • .................

        Välillä on kuumaa, välillä viileätä. Niin se on aina ollut.

      • -l-
        ................. kirjoitti:

        Ei ihminen havaitse ilmastonmuutosta muuta kuin niin että palaa 40 vuoden tauon jälkeen jollekin alueelle. Hitaat muutokset hukkuvat päivittäisiin ja vuosittaisiin vaihteluihin, koska miesmuisti on niin lyhyt.

      • Muuttuu Ilmasto
        ................. kirjoitti:

        Välillä on kuumaa, välillä viileätä. Niin se on aina ollut.

        Ilmasto ei ole vakaassa tilassa oleva systeemi, vaan se muuttuu jatkuvasti. Vaikka luonnollista vaihtelua onkin, se ei tarkoita, etteikö ihminenkin voisi toiminnallaan aiheuttaa vaihtelua. Juuri aikaisempien tuntemiemme luonnollisten vaihteluiden perusteella voimme päätellä ilmaston olevan hyvin herkkä erilaisille muutostekijöille.

        Maapallon keskilämpötilan luotettava arviointi ei ole helppoa, sillä tietoa tarvitaan samalta ajanjaksolta ympäri maailman. Nykyistä keskilämpötilaa lämpimämpiä aikoja on todennäköisesti koettu ainakin jääkausien välillä noin 125 000 vuotta ja 3 miljoonaa vuotta sitten. Aiempia lämpötilan muutoksia on pystytty selittämään mm. auringon säteilyn, maan kiertoradan ja mannerten sijainnin muutoksilla. Mikään näistä tunnetuista tekijöistä ei selitä tämän hetkistä tilannetta.

        Nykyinen lämpötila itsessään ei kuitenkaan tee tilanteesta vielä poikkeuksellista. Poikkeuksellista on lämpenemisen nopeus. Jääkairaus- ja sedimenttitutkimusten avulla ei löydy merkkejä näin nopeasta lämpenemisestä viimeiseen 50 miljoonaan vuoteen. Jääkausien jälkeen on tapahtunut jopa 4–7 asteen lämpenemistä, mutta noin 5 000 vuoden aikahaarukalla. Nykyisellä tahdilla keskilämpötilan arvioidaan voivan nousta 5 astetta jo sadassa vuodessa. Alueellisesti näin nopeaa lämpenemistä onkin jo havaittu. Esimerkiksi Pohjois-Amerikan arktiset alueet ovat lämmenneet kolme astetta vain 30 vuodessa.

        Myös ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on poikkeuksellisen korkea, ja sen nousu on ollut nopeaa. Viimeisen 650 000 vuoden aikana hiilidioksidipitoisuus on vaihdellut välillä 180–300 ppm, kun nykyinen taso on 380 ppm. Vastaavia lukemia ei todennäköisesti ole koettu viimeiseen kolmeen miljoonaan vuoteen.

    • Kun sattui olemaan

      pari päivää poikkeuksellisen lämmin sää, niin ex-presidenttimme sössötti naama pirullisessa virneessä kuinka ilmastonmuutoksen etenemisen näkee kun ikkunasta ulos katsoo.

      Oliko Halonen näin tietämätön ilmasto-asioista? Vai aliarvioiko hän kansan älyä näin rankasti?

      Punavihreillä perskeleillä tosin on se periaate, että käytetään niitä valheita mitkä milloinkin tuntuvat tarkoituksiin sopivilta. Toimittajakaverit mediassa kun eivät menneitä hölmöilyjään päivänvaloon tongi, vaan ovat keskittyneet mm. perussuomalaisten sanomisten uusien tulkintojen keksimiseen.

      • 16

        Pistetääs tästä ilmastonmuutoksen vastustajien logiikalla ja sillä samalla järjettömyydellä vasta-argumentti:

        Ilmastohan lämpenee ihan kohisten, vasta pari-, kolmekuukautta sitten oltiin pakkasella , -20 ja nyt ollaan jo plussan puolella reilusti päivittäin ja eikun lämpenee vaan.

    • viherhihhulit?

      Ei sellaisia hihhuleita kuin viherhihhulit ole olemassa.

      Hihhulit-nimi liittyy vain erääseen uskonlahkoon.

    • 5464564

      Ihmiset eivät tunnu tajuavan, että ilmastonmuutos ei tarkoita sitä, että ilmasto lämpenisi joka paikassa. Se voi myös olla päinvastoin.

    • Biljkl

      "Miksi sitten on niin helvetin kylmää varsinkin aamuisin?"

      Sinulla on varmaan kylmä, koska veri ei enää kierrä jaloissa. Eikä päässä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      167
      2069
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1921
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      56
      1596
    4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      179
      1482
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      161
      1409
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      177
      1395
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1238
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      76
      1193
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1178
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1075
    Aihe