Sotilasakatemian läpikäynyt ja kantakaupungin bussifirmaa vetävä paikkalispääministerimme tietotaidot on punnittu tämän vaalikauden osalta nyt suhteellisen syvällisesti.
KH:n puheenjohtaja on ylin toimeenpanovaltaa käyttävä henkilö kaupungissa ja hänellä pitäisi näinollen olla kaikki langat käsissään. Kun vaalikausi nyt lähestyy loppuaan näyttää siltä että puheenjohtajalla on langat kyllä käsissään, mutta ne ovat niin sekaisin ettei solmujen aukomiseen riitä enää vaalikauden loppu.
Näiden surullisen kuuluisien virheiden ja väärinkäytösten jälkeen on asioita yritetty selittää parhain päin ja jos ei muu ole auttanut, on tartuttu valheisiin. Tiedotuksen alkeita ei ilmeisesti sotakorkeakoulussa opeteta koska tietoa ei kaupunkilaisille jaeta kuin pakon edessä jos silloinkaan.
Pisteeksi iin päälle kuulin että pullerin urheiluhallin valtionapuanomusta Tapio Vekka oli yrittänyt täydentää hätäpäissään tekstiviestillä. Tässä kohtaa tulisi valtuustonkin jo herätä, koska vaalikautta on sentään jäljellä vielä muutama kuukausi ja jonkun on siihenkin asti asioita hoidettava.
KH:n PJ ei ole tehtäviensä tasalla
28
239
Vastaukset
- Jukolan Laura
Olen sitä mieltä että Vekka ei ole universumin älykkäimpien ihmisten joukossa. Monet lausunnot joita hän on lehtien palstoilla väläytellyt eivät vastaa kuvaa asiantuntevasta ja älykkästä ihmisestä. Bussifirman johtaminenkin verovaroin tuettuna ei todennäköisesti vaadi toimitusjohtajalta kuin henkilöstön työvuorolistojen rustaamista.
- Vicehäradshövding
Ahkera ja nuhteeton mies tämä kadettiupseeri evp, MBA Tapio Vekka. Kunnioitan, Voisi levätä laakereillaankin. Mikä ihmeen geeni suomalaisissa aiheuttaa noin kauhean kateuden. En ole perinyt mitään, mutta raivoisalla työnteolla ja hyvällä karjalaisella pelisilmälläni olen hankkinut sen verran, ettei toisia tarvitse kadehtia.
Apropås tämä Jenni Haukio-case! Mikä tuhansien solvausten vyöry verkoissa. Miljoona homomielistä/-kallisteista suomalaista äänestäjää presidentinvaaleissa ei anna anteeksi, että Pekka Haavisto ja petipoikansa ovat pahasti sivuraiteella politiikassa. Pekalla näyttää menneen kaikki motivaatio, mutta se petipoika rullaa innolla mummojen hiuksia. Hyvä niin! No, naisten kateus vain siksi, että jotkut näkivät presidentinrouvan iltapuvun miehustassa protokolla-asemaa osoittavat korkeat kunniamerkit nauhoineen. Kauneudelleen ja viehätysvoimalleenhan korea presidentska ei mahda mitään. Silmät säkenöivät, vartalo on täydellinen ja sääret perfekt, tyyli hiottu, sopivan yläluokkainen. Bernadotte-naisten paksut pohkeet, leveät lanteet ynnä pitkät leuat ovat jotenkin maalaisempaa sorttia. Entisen alusmaan akateeminen, sofistikoitunut, itäinen hallitsijapari yritettiin tosin ruotsalaisen median taholta jotenkin mitätöidä, nonsaleerata. Kateutta sielläkin.
Jenni Haukio on akateeminen, poliittisen pomouran puolueessaan tehnyt nainen, kolme kirjaa tuottanut runoilija ja nyt kirjamessujen johtaja Turussa, jossa valmistelee väitöskirjaansa ja tienaa omaa eläkettään. Siinä on lukihäiriöisillä Bernadotteilla, Ranskan keisarin tallirengin jälkeläisillä, ihmettelemistä. Ruotsin johtava päivälehti totesi Niinistöjen vierailun sataneen tasavaltaa entistä hanakammin halajavien ruotsalaisten pussiin. Suku on jo ilmeisen degeneroitunut, vaikka maalaislätkämies on sukuun naitu. Kaksi kuningasperheen perillistä kolmesta on aivan pihalla, laiskistunut, edustusrahoja nautiskeleva, yökerhoissa viihtyilevä. Kuningatar hyppää alvariinsa kauneusleikkauksissa maailmalla ja kuningas ties missä...Vaan suomalainen presidenttipari oli edustava, valtiosääntöoikeuden ja valtiontalouden eksperttiä, varatuomari, vicehäradshövding Sauli Niinistöä myöten. Kuningas selvästi nautti Niinistön seurasta, viihtyen tämän kanssa molemmat vierailupäivät aamusta iltaan. Ensi viikolla odotamme sitten presidenttiparin valtiovierailua sukulaiskansan pariin Viroon. - Skvallerchefen
Vicehäradshövding kirjoitti:
Ahkera ja nuhteeton mies tämä kadettiupseeri evp, MBA Tapio Vekka. Kunnioitan, Voisi levätä laakereillaankin. Mikä ihmeen geeni suomalaisissa aiheuttaa noin kauhean kateuden. En ole perinyt mitään, mutta raivoisalla työnteolla ja hyvällä karjalaisella pelisilmälläni olen hankkinut sen verran, ettei toisia tarvitse kadehtia.
Apropås tämä Jenni Haukio-case! Mikä tuhansien solvausten vyöry verkoissa. Miljoona homomielistä/-kallisteista suomalaista äänestäjää presidentinvaaleissa ei anna anteeksi, että Pekka Haavisto ja petipoikansa ovat pahasti sivuraiteella politiikassa. Pekalla näyttää menneen kaikki motivaatio, mutta se petipoika rullaa innolla mummojen hiuksia. Hyvä niin! No, naisten kateus vain siksi, että jotkut näkivät presidentinrouvan iltapuvun miehustassa protokolla-asemaa osoittavat korkeat kunniamerkit nauhoineen. Kauneudelleen ja viehätysvoimalleenhan korea presidentska ei mahda mitään. Silmät säkenöivät, vartalo on täydellinen ja sääret perfekt, tyyli hiottu, sopivan yläluokkainen. Bernadotte-naisten paksut pohkeet, leveät lanteet ynnä pitkät leuat ovat jotenkin maalaisempaa sorttia. Entisen alusmaan akateeminen, sofistikoitunut, itäinen hallitsijapari yritettiin tosin ruotsalaisen median taholta jotenkin mitätöidä, nonsaleerata. Kateutta sielläkin.
Jenni Haukio on akateeminen, poliittisen pomouran puolueessaan tehnyt nainen, kolme kirjaa tuottanut runoilija ja nyt kirjamessujen johtaja Turussa, jossa valmistelee väitöskirjaansa ja tienaa omaa eläkettään. Siinä on lukihäiriöisillä Bernadotteilla, Ranskan keisarin tallirengin jälkeläisillä, ihmettelemistä. Ruotsin johtava päivälehti totesi Niinistöjen vierailun sataneen tasavaltaa entistä hanakammin halajavien ruotsalaisten pussiin. Suku on jo ilmeisen degeneroitunut, vaikka maalaislätkämies on sukuun naitu. Kaksi kuningasperheen perillistä kolmesta on aivan pihalla, laiskistunut, edustusrahoja nautiskeleva, yökerhoissa viihtyilevä. Kuningatar hyppää alvariinsa kauneusleikkauksissa maailmalla ja kuningas ties missä...Vaan suomalainen presidenttipari oli edustava, valtiosääntöoikeuden ja valtiontalouden eksperttiä, varatuomari, vicehäradshövding Sauli Niinistöä myöten. Kuningas selvästi nautti Niinistön seurasta, viihtyen tämän kanssa molemmat vierailupäivät aamusta iltaan. Ensi viikolla odotamme sitten presidenttiparin valtiovierailua sukulaiskansan pariin Viroon.Niin miksikö ruotsalaislehdistö sillai nonsaleerasi? Lehdistö ihmetteli Saulin lapsivaimoa, ainutlaatuista koko maailmassa, noin näkyvällä paikalla.Kysyivät millainen psyykke on ihmisillä, joista toinen on vapaaehtoisesti lapseton, naimisissa melkein isoisänsä ikäisen , entisen charmikkaan miehen, kanssa, ja toinen lapsenlapsen ikäisen tytterön kanssa. Kalle ja Sauli ovat suurinpiirtein samanikäisiä, vaimojen ikäero 35 vuotta. Viktoria on nimittäin Jennin ikäinen. Ongelmia on presidenttiparillamme. Kuningas varmasti nautti; samanlaisia kompleksipellejä molemmat poijjaat. Viktorialla, paksut jalat tai ei, on mahtavasti karismaa! Äly ja lämpö suorastaan räjähtää. Jenni-paralla ei ole lainkaan "utstrålninkia", kirjoittivat ruotsalaislehdet. Vanhana syntynyt, oli yhden kommentti.
No ei kumma kun "pienen runotyttömme " elämän päämäärä on aina ollut päästä presidentin rouvaksi. (Itse kertonut. Kun Jenni oli 10, oli Sauli 40. Se oli esimerkkinä Ruotsi lehdistössä.) Aamiaispöydessä Jenni kuulemma lukee runojaan Saulille. Senkin olivat ruotsalaiset saaneet selville. Arvatkaas mitä ajattelevat? - Krigsbarn
Skvallerchefen kirjoitti:
Niin miksikö ruotsalaislehdistö sillai nonsaleerasi? Lehdistö ihmetteli Saulin lapsivaimoa, ainutlaatuista koko maailmassa, noin näkyvällä paikalla.Kysyivät millainen psyykke on ihmisillä, joista toinen on vapaaehtoisesti lapseton, naimisissa melkein isoisänsä ikäisen , entisen charmikkaan miehen, kanssa, ja toinen lapsenlapsen ikäisen tytterön kanssa. Kalle ja Sauli ovat suurinpiirtein samanikäisiä, vaimojen ikäero 35 vuotta. Viktoria on nimittäin Jennin ikäinen. Ongelmia on presidenttiparillamme. Kuningas varmasti nautti; samanlaisia kompleksipellejä molemmat poijjaat. Viktorialla, paksut jalat tai ei, on mahtavasti karismaa! Äly ja lämpö suorastaan räjähtää. Jenni-paralla ei ole lainkaan "utstrålninkia", kirjoittivat ruotsalaislehdet. Vanhana syntynyt, oli yhden kommentti.
No ei kumma kun "pienen runotyttömme " elämän päämäärä on aina ollut päästä presidentin rouvaksi. (Itse kertonut. Kun Jenni oli 10, oli Sauli 40. Se oli esimerkkinä Ruotsi lehdistössä.) Aamiaispöydessä Jenni kuulemma lukee runojaan Saulille. Senkin olivat ruotsalaiset saaneet selville. Arvatkaas mitä ajattelevat?Homokallisteiset panettelevat, vaan on Jenni Haukio mahtava akateeminen kaunotar, pomonainen, väitöskirjaa väsäävä. Tämä Viktoria Pitkäleuka pestannut kolme lastenhoitajaa yötä päviää tukkeamaan vauvan suun. Ei ole kuulemma silmiään vieläkään aukonut, lapsirukka.Vicki ei päässyt yliopsitoon, ei kukaan kolmesta Bernadottesta. Laseja vaan kallistelevat- Ockerbyn lätkäjätkä tekee työt heikolla sanavarastollaan.
- felix domesticus
Krigsbarn kirjoitti:
Homokallisteiset panettelevat, vaan on Jenni Haukio mahtava akateeminen kaunotar, pomonainen, väitöskirjaa väsäävä. Tämä Viktoria Pitkäleuka pestannut kolme lastenhoitajaa yötä päviää tukkeamaan vauvan suun. Ei ole kuulemma silmiään vieläkään aukonut, lapsirukka.Vicki ei päässyt yliopsitoon, ei kukaan kolmesta Bernadottesta. Laseja vaan kallistelevat- Ockerbyn lätkäjätkä tekee työt heikolla sanavarastollaan.
Kaunotar??? Makuja on monenlaisia. Jos tykkää ohuttukkaisista pienisilmäisistä pikkunäteistä lapsivartaloisista laudoista. Ja aikaahan Jennikäisellä on kun ei tarvi lapsia hoitaa eikä hankkia.
- mietippä sitä.......
Skvallerchefen kirjoitti:
Niin miksikö ruotsalaislehdistö sillai nonsaleerasi? Lehdistö ihmetteli Saulin lapsivaimoa, ainutlaatuista koko maailmassa, noin näkyvällä paikalla.Kysyivät millainen psyykke on ihmisillä, joista toinen on vapaaehtoisesti lapseton, naimisissa melkein isoisänsä ikäisen , entisen charmikkaan miehen, kanssa, ja toinen lapsenlapsen ikäisen tytterön kanssa. Kalle ja Sauli ovat suurinpiirtein samanikäisiä, vaimojen ikäero 35 vuotta. Viktoria on nimittäin Jennin ikäinen. Ongelmia on presidenttiparillamme. Kuningas varmasti nautti; samanlaisia kompleksipellejä molemmat poijjaat. Viktorialla, paksut jalat tai ei, on mahtavasti karismaa! Äly ja lämpö suorastaan räjähtää. Jenni-paralla ei ole lainkaan "utstrålninkia", kirjoittivat ruotsalaislehdet. Vanhana syntynyt, oli yhden kommentti.
No ei kumma kun "pienen runotyttömme " elämän päämäärä on aina ollut päästä presidentin rouvaksi. (Itse kertonut. Kun Jenni oli 10, oli Sauli 40. Se oli esimerkkinä Ruotsi lehdistössä.) Aamiaispöydessä Jenni kuulemma lukee runojaan Saulille. Senkin olivat ruotsalaiset saaneet selville. Arvatkaas mitä ajattelevat?Kummalla enemmän painoarvoa ihmis-/parisuhteissa?
Älykkyysosamäärällä vai ikäerolla?
Ollaanko kiimasia eläimiä vai ajattelevia yksilöitä?
Hä? - Isoäiti
Skvallerchefen kirjoitti:
Niin miksikö ruotsalaislehdistö sillai nonsaleerasi? Lehdistö ihmetteli Saulin lapsivaimoa, ainutlaatuista koko maailmassa, noin näkyvällä paikalla.Kysyivät millainen psyykke on ihmisillä, joista toinen on vapaaehtoisesti lapseton, naimisissa melkein isoisänsä ikäisen , entisen charmikkaan miehen, kanssa, ja toinen lapsenlapsen ikäisen tytterön kanssa. Kalle ja Sauli ovat suurinpiirtein samanikäisiä, vaimojen ikäero 35 vuotta. Viktoria on nimittäin Jennin ikäinen. Ongelmia on presidenttiparillamme. Kuningas varmasti nautti; samanlaisia kompleksipellejä molemmat poijjaat. Viktorialla, paksut jalat tai ei, on mahtavasti karismaa! Äly ja lämpö suorastaan räjähtää. Jenni-paralla ei ole lainkaan "utstrålninkia", kirjoittivat ruotsalaislehdet. Vanhana syntynyt, oli yhden kommentti.
No ei kumma kun "pienen runotyttömme " elämän päämäärä on aina ollut päästä presidentin rouvaksi. (Itse kertonut. Kun Jenni oli 10, oli Sauli 40. Se oli esimerkkinä Ruotsi lehdistössä.) Aamiaispöydessä Jenni kuulemma lukee runojaan Saulille. Senkin olivat ruotsalaiset saaneet selville. Arvatkaas mitä ajattelevat?Lapseton se Urpilaiskakin, uraa tehdäkseen, mitättömällä tusinatutkinnolla maalaisyliopistossa. Vaan siinähän tuo tämänpäväisine migreeneineenkin Jyrkin kyljessä istui; seisoa ei jaksanut. Ja Jyrkillä selkä kramppasi.Perussuomalaiset painoivat päälle ja kyselivät, millä maksetaan 4,8 biljoonan markan tuleva velkavastuu Etelä-Euroopan kommunistisen falangin hunsvottimaille. . Jyrki kun oli päälle päätteeksi vajaa viikko sitten ilman eduskunnan valtuutusta kutsunut kaikki Ankaran yliopiston opiskelijat Suomeen. "Suomessa on opiskelu ja opsikelija-asuntokin ilmaista", Jyrki laususkeli silmät säteillen. Ilmankos ischias iski!
Lapsettomia olivat edellisen hallituksenkin kokoomusministerinaiset Risikko, Holmlund ja se golftukiaisissaan ministerinpestinsä menettänyt Oulun uimamaisteri. Vaan kaikki oitis adoptoivat lapsen Kiinasta.Rahalla saa... - Inkeri
felix domesticus kirjoitti:
Kaunotar??? Makuja on monenlaisia. Jos tykkää ohuttukkaisista pienisilmäisistä pikkunäteistä lapsivartaloisista laudoista. Ja aikaahan Jennikäisellä on kun ei tarvi lapsia hoitaa eikä hankkia.
Voi kateutta! Maailman kaunein presidentska, kertoi Dagens Nyheter! "Kohta tasavalta on tosiasia, FAKTUM!" Vaan omat pitää silpoa. Noin upea väitöskirjaa it-alalta tekevä Jenni Haukio, pitkällä pomouralla ei tällaisten kateellisten uralla menestymättömien nössöjen mieskotikissojen vonkumisista välitä. Kiimassa huutaa nyt tämä felix. Haukio on protokollanainen komeilla arvomerkeilä, kansallinen instituutio.Olinpa paikalla Tukholmassa ja luin lehdet.
VENÄJÄN DUUMAN PUHEMIES LAUSUI SUOMEN SAANEEN USKOMATTOMAN SIVISTYNEEN JA KAUNIIN PRESIDENTINROUVAN. VENÄJÄ ON VANHA SIVISTYSMAA JA HERROILLA ON SIELLÄ SILMÄÄ. - Iloitkaamme
Isoäiti kirjoitti:
Lapseton se Urpilaiskakin, uraa tehdäkseen, mitättömällä tusinatutkinnolla maalaisyliopistossa. Vaan siinähän tuo tämänpäväisine migreeneineenkin Jyrkin kyljessä istui; seisoa ei jaksanut. Ja Jyrkillä selkä kramppasi.Perussuomalaiset painoivat päälle ja kyselivät, millä maksetaan 4,8 biljoonan markan tuleva velkavastuu Etelä-Euroopan kommunistisen falangin hunsvottimaille. . Jyrki kun oli päälle päätteeksi vajaa viikko sitten ilman eduskunnan valtuutusta kutsunut kaikki Ankaran yliopiston opiskelijat Suomeen. "Suomessa on opiskelu ja opsikelija-asuntokin ilmaista", Jyrki laususkeli silmät säteillen. Ilmankos ischias iski!
Lapsettomia olivat edellisen hallituksenkin kokoomusministerinaiset Risikko, Holmlund ja se golftukiaisissaan ministerinpestinsä menettänyt Oulun uimamaisteri. Vaan kaikki oitis adoptoivat lapsen Kiinasta.Rahalla saa...Oululaisminsiteri Suvi Lindenin Eleonoora, Suomen kaikkien aikojen tunnetuin adoptiolapsi Kiinasta. Toi vanhemmilleen, politiikan kiireisille ammattilaisille, suuren onnen....
- Jääkärieverstivääpel
Ei se mitään sotakorkeeta ole käynyt. kadettikoulun silloin joskus, kun pääsyvaatimuksena oli ylioppilastutkinto ja muuten vain reipas henkilö.
Johtajajuudesta ei voi paljon kommentoida..!!!?!?!?!?!?!??!?!- Entisen kadetin äiti
Yliopistoihin on yleensä pääsyvaatimuksena ylioppilastutkinto, myös uudenmuotoiseen kadettikouluun. Tampereen yliopiston opetusjaostoihin ovat päässeet ei-ylioppilaatkin. Tapio Vekalla on kadettikoulun lisäksi lisäksi kansainvälinen MBA-tutkinto, englanninkielellä suoritettuna, oliko bisnespuolelta.Yhteen aikaan samalta kadettikurssilta saattoi lähteä jopa 4 - 5 kauppakorkeaan tai kansainvälisiä englanninkielellä suoritettavia MBA-tutkintoja lukemaan, erityisesti USA:ssa vaihto-oppilasvuotensa 16-17 -vuotiaina high schoolinsa käyneet. Oma poikani yritettiin tuolloin lähes väkisin rekrytoida Amerikan merivoimiin "sivistyneenä eurooppalaisena" amerikkalaisuutta markkinoimaan. Luennointi muutamalla naistenklubilla Nevadassa talvisodastamme vei nuoren pojan mainetta mainetta eteenpäin.
Silloinen pääesikunnan tiedotuspäällikkö, myöhempi prikaatikenraali ja kansanedustaja Olli Nepponen vetosi v.1990 voimakkaasti kadetteihin ja kadettiupseereihin, että muistaisivat upseerivalansa ja pysyisivät armeijan palveluksessa. Vaurastuneet evp-kadettiupseerit, pankkiirit, pankkiiriliikkeissä ovat kuitenkin vetäneet puoleensa lisää uusia lähtijöitä. Erityisesti ruotsalaiset yritykset Suomessa arvostavat suomalaisen kadettikoulun johtamisoppeja, päätellen siitä, että suomenruotsalaiset kilpakisaajat ilman sotilasjohtamisoppeja ovat jääneet lehdellä soittelemaan. "Isänmaata voi puolustaa myös yritysmaailmassa nurkkia valtaamalla". Tuntemani tällaiset kadettiupseerit ovat yhä pankkimaailman palveluksessa tyytyväisinä pankkiireina. - verkot tötterölle
Entisen kadetin äiti kirjoitti:
Yliopistoihin on yleensä pääsyvaatimuksena ylioppilastutkinto, myös uudenmuotoiseen kadettikouluun. Tampereen yliopiston opetusjaostoihin ovat päässeet ei-ylioppilaatkin. Tapio Vekalla on kadettikoulun lisäksi lisäksi kansainvälinen MBA-tutkinto, englanninkielellä suoritettuna, oliko bisnespuolelta.Yhteen aikaan samalta kadettikurssilta saattoi lähteä jopa 4 - 5 kauppakorkeaan tai kansainvälisiä englanninkielellä suoritettavia MBA-tutkintoja lukemaan, erityisesti USA:ssa vaihto-oppilasvuotensa 16-17 -vuotiaina high schoolinsa käyneet. Oma poikani yritettiin tuolloin lähes väkisin rekrytoida Amerikan merivoimiin "sivistyneenä eurooppalaisena" amerikkalaisuutta markkinoimaan. Luennointi muutamalla naistenklubilla Nevadassa talvisodastamme vei nuoren pojan mainetta mainetta eteenpäin.
Silloinen pääesikunnan tiedotuspäällikkö, myöhempi prikaatikenraali ja kansanedustaja Olli Nepponen vetosi v.1990 voimakkaasti kadetteihin ja kadettiupseereihin, että muistaisivat upseerivalansa ja pysyisivät armeijan palveluksessa. Vaurastuneet evp-kadettiupseerit, pankkiirit, pankkiiriliikkeissä ovat kuitenkin vetäneet puoleensa lisää uusia lähtijöitä. Erityisesti ruotsalaiset yritykset Suomessa arvostavat suomalaisen kadettikoulun johtamisoppeja, päätellen siitä, että suomenruotsalaiset kilpakisaajat ilman sotilasjohtamisoppeja ovat jääneet lehdellä soittelemaan. "Isänmaata voi puolustaa myös yritysmaailmassa nurkkia valtaamalla". Tuntemani tällaiset kadettiupseerit ovat yhä pankkimaailman palveluksessa tyytyväisinä pankkiireina.Myös käynti Nallen kanssa fasaanijahdissa auttaa.
- Seniorska
verkot tötterölle kirjoitti:
Myös käynti Nallen kanssa fasaanijahdissa auttaa.
Nuorten pankkiirien 18-tuntiset työpäivät, nykyisin kännykälläkin päiyvstäen turbulenssiöinä, ei mahdollista hupielämää. Pörssit ovat auki läpi vuorokauden eri puolilla maailmaa ja koko ajan tapahtuu. Itsekin päivystän pojalleni uteliaisuuttani maailman medioista, pitääkseni yllä edes ruotsin ja englannin taitojani. Isän on sitä paitsi lapsetkin käytävä pörssisalista käsin laskemassa. Vaan työelämän haasteellisuus, sehän se voittaa. Vanhempi polvi voi myös eläköidyttyään tukea ruuhkavuosiaan elävää sukupolvea .Onneksi pankkiirin palkka mahdollistaa kotiäitiyden akateemisellekin vaimolle.
- Attend a GOURSE
Entisen kadetin äiti kirjoitti:
Yliopistoihin on yleensä pääsyvaatimuksena ylioppilastutkinto, myös uudenmuotoiseen kadettikouluun. Tampereen yliopiston opetusjaostoihin ovat päässeet ei-ylioppilaatkin. Tapio Vekalla on kadettikoulun lisäksi lisäksi kansainvälinen MBA-tutkinto, englanninkielellä suoritettuna, oliko bisnespuolelta.Yhteen aikaan samalta kadettikurssilta saattoi lähteä jopa 4 - 5 kauppakorkeaan tai kansainvälisiä englanninkielellä suoritettavia MBA-tutkintoja lukemaan, erityisesti USA:ssa vaihto-oppilasvuotensa 16-17 -vuotiaina high schoolinsa käyneet. Oma poikani yritettiin tuolloin lähes väkisin rekrytoida Amerikan merivoimiin "sivistyneenä eurooppalaisena" amerikkalaisuutta markkinoimaan. Luennointi muutamalla naistenklubilla Nevadassa talvisodastamme vei nuoren pojan mainetta mainetta eteenpäin.
Silloinen pääesikunnan tiedotuspäällikkö, myöhempi prikaatikenraali ja kansanedustaja Olli Nepponen vetosi v.1990 voimakkaasti kadetteihin ja kadettiupseereihin, että muistaisivat upseerivalansa ja pysyisivät armeijan palveluksessa. Vaurastuneet evp-kadettiupseerit, pankkiirit, pankkiiriliikkeissä ovat kuitenkin vetäneet puoleensa lisää uusia lähtijöitä. Erityisesti ruotsalaiset yritykset Suomessa arvostavat suomalaisen kadettikoulun johtamisoppeja, päätellen siitä, että suomenruotsalaiset kilpakisaajat ilman sotilasjohtamisoppeja ovat jääneet lehdellä soittelemaan. "Isänmaata voi puolustaa myös yritysmaailmassa nurkkia valtaamalla". Tuntemani tällaiset kadettiupseerit ovat yhä pankkimaailman palveluksessa tyytyväisinä pankkiireina.MBA-koulutus on kurssi. Sen pituus on 60 opintopistettä, tarkoittaa yhtä vuotta. Siis ei KOULUTUS lainkaan. siihen saavat osallistua kaikki. Useimmiten se on maksullinen. Ne joilla on varaa, maksavat. Erityisesti USA ja GB ovat paikkoja, joissa rahalla saa mitä vaan, koulutuksiakin.
Tapio Vekka on 40. Ei varmaankaan käynyt tätä "modernia" kadettikoulua.
MBA on VAIN bisnesspuolen koulutus. B tarkoittaa BUSINESS, äiti-rukka. Mitä muuta olet käsittänyt väärin?
Vekka on siis käynyt armeijan ja vuoden bisnesskurssin. - Jatkooon
Attend a GOURSE kirjoitti:
MBA-koulutus on kurssi. Sen pituus on 60 opintopistettä, tarkoittaa yhtä vuotta. Siis ei KOULUTUS lainkaan. siihen saavat osallistua kaikki. Useimmiten se on maksullinen. Ne joilla on varaa, maksavat. Erityisesti USA ja GB ovat paikkoja, joissa rahalla saa mitä vaan, koulutuksiakin.
Tapio Vekka on 40. Ei varmaankaan käynyt tätä "modernia" kadettikoulua.
MBA on VAIN bisnesspuolen koulutus. B tarkoittaa BUSINESS, äiti-rukka. Mitä muuta olet käsittänyt väärin?
Vekka on siis käynyt armeijan ja vuoden bisnesskurssin.MBA on jatkokoulutuskurssi. Minkä jatko Vekalla?
- Vicehäradshövding
Jatkooon kirjoitti:
MBA on jatkokoulutuskurssi. Minkä jatko Vekalla?
Master of Business and Administration. Yess! Optiomiljoonilla oli helppo maksaa 100 000 markan opintovelka jenkeissä. Kauppakorkeassa lopputentit. "Kateus vie kalatkin vedestä"
Kvinnlig vicehäradshövding, lycklig mamma - Kadettens mamma
Attend a GOURSE kirjoitti:
MBA-koulutus on kurssi. Sen pituus on 60 opintopistettä, tarkoittaa yhtä vuotta. Siis ei KOULUTUS lainkaan. siihen saavat osallistua kaikki. Useimmiten se on maksullinen. Ne joilla on varaa, maksavat. Erityisesti USA ja GB ovat paikkoja, joissa rahalla saa mitä vaan, koulutuksiakin.
Tapio Vekka on 40. Ei varmaankaan käynyt tätä "modernia" kadettikoulua.
MBA on VAIN bisnesspuolen koulutus. B tarkoittaa BUSINESS, äiti-rukka. Mitä muuta olet käsittänyt väärin?
Vekka on siis käynyt armeijan ja vuoden bisnesskurssin.Uusimuotoinen kadettikoulu alkoi v. 1984
- opistoups ups aliups
Entisen kadetin äiti kirjoitti:
Yliopistoihin on yleensä pääsyvaatimuksena ylioppilastutkinto, myös uudenmuotoiseen kadettikouluun. Tampereen yliopiston opetusjaostoihin ovat päässeet ei-ylioppilaatkin. Tapio Vekalla on kadettikoulun lisäksi lisäksi kansainvälinen MBA-tutkinto, englanninkielellä suoritettuna, oliko bisnespuolelta.Yhteen aikaan samalta kadettikurssilta saattoi lähteä jopa 4 - 5 kauppakorkeaan tai kansainvälisiä englanninkielellä suoritettavia MBA-tutkintoja lukemaan, erityisesti USA:ssa vaihto-oppilasvuotensa 16-17 -vuotiaina high schoolinsa käyneet. Oma poikani yritettiin tuolloin lähes väkisin rekrytoida Amerikan merivoimiin "sivistyneenä eurooppalaisena" amerikkalaisuutta markkinoimaan. Luennointi muutamalla naistenklubilla Nevadassa talvisodastamme vei nuoren pojan mainetta mainetta eteenpäin.
Silloinen pääesikunnan tiedotuspäällikkö, myöhempi prikaatikenraali ja kansanedustaja Olli Nepponen vetosi v.1990 voimakkaasti kadetteihin ja kadettiupseereihin, että muistaisivat upseerivalansa ja pysyisivät armeijan palveluksessa. Vaurastuneet evp-kadettiupseerit, pankkiirit, pankkiiriliikkeissä ovat kuitenkin vetäneet puoleensa lisää uusia lähtijöitä. Erityisesti ruotsalaiset yritykset Suomessa arvostavat suomalaisen kadettikoulun johtamisoppeja, päätellen siitä, että suomenruotsalaiset kilpakisaajat ilman sotilasjohtamisoppeja ovat jääneet lehdellä soittelemaan. "Isänmaata voi puolustaa myös yritysmaailmassa nurkkia valtaamalla". Tuntemani tällaiset kadettiupseerit ovat yhä pankkimaailman palveluksessa tyytyväisinä pankkiireina.kadettikoulu on varmaan hyvä paikka, jos tarvitaan hiihdonopettajaa ja muuta pyssyleikkien kouluttajaa, mutta siviili johtamiseen tarvitaan kaveri mikä on käynyt Yliopiston tai amk koulutuksen,koska siellä ei leikitä sotaa tai hiihdetä pitkin latuja ja lasketella mäkiä....;)
Kuinka moni ei ole päässyt kadettikoulua läpi??? vastaus luultavasti nolla :)
Toisin on siviilikouluissa.
Kadettikoulusta valmistuu niin pääsee huutamaan lapsille ja pelotteella johtamaan lapsukaisia... miten oikeesti voi ihminen huutaa nuorille lapsille koko työuransa???? Kapiainen on aina kapiainen ja tosipaikan tullen voi kaikki päätellä itse mitä ne ovat:)
En arvostele heidän johtamista, mutta miettikää vähän.......
miettikää moniko upseeri on esim eronnut?
Onko heidän johtamat siviili firmat menestyneet?
Taksi kuskina ovat kyllä hyviä, kun palvelevat asiakasta ;)
Portsarina no jaa.....
Ajatelkaa itse miten heidän 4vuoden sotaleikeillä johdetaan esim jotain liikenneyritystä... Sen näkee, juttelee kuskien kanssa HYVIN MENEE;) Autot huippu kunnossa;) Aikataulut eivät yhtään kireeksi vedetty, mutta sakko rapsahtais. - HEH HEE
opistoups ups aliups kirjoitti:
kadettikoulu on varmaan hyvä paikka, jos tarvitaan hiihdonopettajaa ja muuta pyssyleikkien kouluttajaa, mutta siviili johtamiseen tarvitaan kaveri mikä on käynyt Yliopiston tai amk koulutuksen,koska siellä ei leikitä sotaa tai hiihdetä pitkin latuja ja lasketella mäkiä....;)
Kuinka moni ei ole päässyt kadettikoulua läpi??? vastaus luultavasti nolla :)
Toisin on siviilikouluissa.
Kadettikoulusta valmistuu niin pääsee huutamaan lapsille ja pelotteella johtamaan lapsukaisia... miten oikeesti voi ihminen huutaa nuorille lapsille koko työuransa???? Kapiainen on aina kapiainen ja tosipaikan tullen voi kaikki päätellä itse mitä ne ovat:)
En arvostele heidän johtamista, mutta miettikää vähän.......
miettikää moniko upseeri on esim eronnut?
Onko heidän johtamat siviili firmat menestyneet?
Taksi kuskina ovat kyllä hyviä, kun palvelevat asiakasta ;)
Portsarina no jaa.....
Ajatelkaa itse miten heidän 4vuoden sotaleikeillä johdetaan esim jotain liikenneyritystä... Sen näkee, juttelee kuskien kanssa HYVIN MENEE;) Autot huippu kunnossa;) Aikataulut eivät yhtään kireeksi vedetty, mutta sakko rapsahtais.Onneksi nykyään Puolustusvoimien johtajakoulutusta ei arvosteta siivilipuolella ;) Mitä helkkarin tekoa jollain Auk:n tai Ruk:n käynneellä henkilöllä on! Ja mitä resursseja johtaa yhtään mitään porttien ulkopuolella! Samoin Kadettikoulun käyneelle yleensä nauretaan, jos semmoinen alkaa ja luulee olevansa jotain... Kyllähän se on totta, että ei siellä oikeata koulua käydä, kun tanssitaan, hiihdetään, opetellaan syömään, leikitään sotaa ja ollaan kuin jotain suuria johtajia huh huh oikeasti se on leikkimistä mikä naurattaa lähinnnä siviilejä, kun "isot miehet" luulevat olevansa herroja ja hidalkoja, mutta karu totuus paljastuu ne ovat "tyhjiäarpoja" siviilissä...
Ajatelkaa nyt esim pääsykokeita, juoksutesti, haastattelu, arvosanat Aukista Rukista ei hyvää päivää:)
Minulla on sotilaallista työuraa sotatoimialueelta, kun kapiaiset leikki lasten kanssa varuskunnan metsäleirillä telttaleikkejä.
- jjhgfdd56787
Kyllä on totta että Vekka ja Kiemunki johtavat kaupunkia tällä hetkellä todella väärään suuntaan. Jos kuntalaiset ymmärtäisivät millä vauhdilla tämä parivaljakko palveluita alas ajaa, niin Libyan tie olisi Hämeenlinnan tie.Kiemunki ennakoi jossain pääterveysaseman alasajoa - minä sanon että herätkää ennenkuin on liian myöhäistä.
- Terveysmatkailija
Hyvä Kiemunki!
Käytän Mehiläistä ja Eiran sairaalaa ynnä Tallinnan hammaslääkäri Kaartista ja Stanfordin kardiologiani Luurilaa Vita-terveysasemalla Mikonkadulla.
Ajakaa alas pääterveysasema. Clostridium-sairaalabakteeerin saastuttama, hengenvaara! - Seniorska
Mitä ne 55 muuta mykkää valtuutettua tekevät, Kärpänen poislukien. Käynyt kolmasti tarkkailemassa valtuuston kokousta. Suoritusportaan naishöperöitä. Kelvottomia ottamaan kantaa mihinkään laajempiin talouspoliittisiin kysymyksiin. Äänestäjät näitä höperöitä naisnapinpainajia valitsevat. Syyttäkää heitä. Kaupungin urillaan pääkaupungissa ansioitunut akateeminen väki karttaa näitä koalitioita.
- fjdö
Onneksi on pitkät kesälomat edessä, ei ne enää, ennen syksyä ehdi kovin paljon tuhoja tehdä.
- ölkjhgfd3456789
Koko jengi on niin syvästi kiitollisuuden velassa bisneksen suuntaan että nehän tekee mitä niille sanellaan. Jos saavat valtakirjan vielä neljäksi vuodeksi eteenpäin niin meillä ei ole kunnallisia palveluita kaupungissa lainkaan.
- dgsgsd
Valtuutetuista osa on todellakin sellaista pakollista "täyttömassaa" istuvat kokouksissa ja nostavat palkkion, puoltavat AINA muutaman hyvä veli sisko (ryhmyreiden?) päätöksiä, olivat niistä henkilökohtaisesti sitten mitä mieltä vaan.
Kaupungin työntekijät eivät sahaa omaa oksaansa, eivätkä mahdollisesti mielipiteensä myyneet, jotain hyötyä kaupungin päätökösistä saaneet, valtuutetut juuri omia mielipiteitään ilmaise. Näistä turhakkeista, pitää päästä ensi kaudella eroon!
Katselen ehdokaslistoja aivan eri silmällä kuin aiemmin. Luultavasti etsin ehdokkaan muista kuin, nykyisin johdossa olevista, SDP kok. -puolueista.
Jokainen voi vaikuttaa ja pienistä puroista syntyy iso virta. Kaupunkia pitää johtaa sydämellä ja viisaudella, ei ahneudella ja välinpitämättömyydellä.- vitsivitsi
Jos ei muuten uskalla äänestyksissä itseään ilmaista, suosittelen pyytämään käyttämään suljettua lippuäänestystä.
- Simon kaveri no 1
Suljettu lippuäänesty on valtuuston kokouksessa liian silmiinpistävä ja se jää pöytäkirjaan, joten eivät uskalla sitäkään käyttää. Kostoisku on aika ikävä, sitten jälkeenpäin: ei tule luottamuspaikkoja (lue palkkoja), sukulaiselle työpaikkaa jne. Joskus takavuosina kävin istumassa valtuuston lehterillä ja kyllä oli naurussa pitelemistä kun muutamat 'rohkelikot' pitivät pitkät puheet käsiteltävän aiheen pohjaehdotusta vastaan ja sitten, eivät kuitenkaan jättäneet eriävää ehdotusta. Hoh-hoijaa. Suurin osa ei koskaan sanonut mitään. Joku joskus sentään kuiskutteli vaivihkaa naapurille. Aikamoista nyhverösakkia olemme valinneetkin eli saimme mitä tilasimme ja nyt sitten niitetään mitä kylvettiin.
- juuuu siiiiiii
Käsittämätöntä tämä nykytouhu.
Uskon että uudella kaudella avoimuus lisääntyy ja uudet valtuutetut uskaltavat olla eri mieltä, niin välillä pitääkin olla. Miksi meillä muuten olisi monipuoluejärjestelmä?
Ilmapiiri paranee ja hallintotapa tervehtyy. Asiat riitelevät, eivät ihmiset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872