Apuva!

Mä olen ihan totaalisen ihastunut, ollut samaan poikaan/mieheen ollut jo kuusi vuotta. Itse asiassa se taisi olla rakkautta ensi silmäyksellä, kun me ekan kerran kohdattiin ja se vaan kolahti ihan täysillä. Oltiin vaan tosi nuoria ja se oli sellaista sähläämistä et loppujen lopuks nähtiin aika harvoin ja silloin kun nähtiin, päädyttiin aina sänkyyn. Koskaan ei ollut väliä et seurusteliks toinen tai molemmat, me kaks oltiin aina se pääasia ja kaikki muut ihmiset vaan meidän elämän sivurooleissa. Nyt ei oltu kuitenkaan nähty pariin vuoteen ja sitten viime keskiviikkona mä näin se, tosin se ei nähnyt mua, mutta nyt mä en mitään muuta taas ajattele kuin sitä miestä. Mä itse seurustelen, enkä kovin onnellisesti ja tää tunne vaan loitontaa mua mun nykyisestä poikaystävästä. Tavallaan ihanaa tuntea pitkästä aikaa jotain, mutta ei tää varmaan mihinkään johda. Mut parempi kai edes haaveilla siitä, kuin elää tunnekuolleena muumiona yksin tai kaksin?? Mä vaan oon niin levoton et tekis mieli juosta sen miehen luo ja kysyy siltä suoraan et voisko meistä tulla enää mitään. Mä en jaksa enää miettii sitä, auttakaa!?!
2211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ota siihen yhteyttä! =)

Äänestä
  • Mä soitin sille eilen, se oli vaan aika kännissä et saanyt nähdä ottaako se takas yhteyttä.. Ei me oikeastaan edes puhuttu mistään eli siis ei vielä mikään asia selvinnyt mihinkään suuntaan. Ainakin sillä on nyt mun numero! =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hilippa kirjoitti:

Mä olen ihan totaalisen ihastunut, ollut samaan poikaan/mieheen ollut jo kuusi vuotta. Itse asiassa se taisi olla rakkautta ensi silmäyksellä, kun me ekan kerran kohdattiin ja se vaan kolahti ihan täysillä. Oltiin vaan tosi nuoria ja se oli sellaista sähläämistä et loppujen lopuks nähtiin aika harvoin ja silloin kun nähtiin, päädyttiin aina sänkyyn. Koskaan ei ollut väliä et seurusteliks toinen tai molemmat, me kaks oltiin aina se pääasia ja kaikki muut ihmiset vaan meidän elämän sivurooleissa. Nyt ei oltu kuitenkaan nähty pariin vuoteen ja sitten viime keskiviikkona mä näin se, tosin se ei nähnyt mua, mutta nyt mä en mitään muuta taas ajattele kuin sitä miestä. Mä itse seurustelen, enkä kovin onnellisesti ja tää tunne vaan loitontaa mua mun nykyisestä poikaystävästä. Tavallaan ihanaa tuntea pitkästä aikaa jotain, mutta ei tää varmaan mihinkään johda. Mut parempi kai edes haaveilla siitä, kuin elää tunnekuolleena muumiona yksin tai kaksin?? Mä vaan oon niin levoton et tekis mieli juosta sen miehen luo ja kysyy siltä suoraan et voisko meistä tulla enää mitään. Mä en jaksa enää miettii sitä, auttakaa!?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu