Elikä,
Huomasin ovuloineeni n. 13-15.4. Ainakin uskoisin tämän olleen ovulointia, sillä hirveät lima massat olivat lähteneet liikkeelle. Nämä jutut ovat vielä suht uusia minulle sillä olen vasta lopettanut hormonalisen ehkäisyn. Käytämme tosin kumia, mutta hormoonit eivät sopineet minulle.
Nyt kuitenkin iski pelko sillä olen huomannut ravaavani vessassa, kuumeinen olo ilman kuumetta, jatkuva nälkä ja tänään oli hassu yökötyksen tunne. Tosin nämä kaikki voivat johtua siitä, että hormonalinen ehkäisy vasta lopetettu. Pelkoa tosin ei helpota se, että pari päivää sitten tuntui kuin kuukautiset olisivat alkaneet, ilman kuukautisia. Vasta tänään on ollut valkovuodossa muutama tippa verta, mikä minulle on erittäin epätavallista kuukautis vuotoa. Yleensä alkaa ryminällä. Tämä siis myös ennen hormonalista ehkäisyä.
Mietinkin nyt että mikäli olisin kumista huolimatta raskautunut tuolloin 13-15.4 välillä, niin milloin kannattaisi testailla?
Milloin kannattaa testata?
epätietoinen2342322
1
105
Vastaukset
- nou hätä
Ei huolta, et sinä raskaana ole. Moista oirelistaa ei voi olla vielä viikon kuluttua ovulaatiosta. Oireesi johtuvat siis todennäköisesti hormonien lopettamisesta. Ja tehän olette käyttäneet ehkäisyä. Kumi on oikein käytettynä erittäin luotettava vaihtoehto. Muuten: siitä, millaiset kuukautiset sinulla on ollut ennen horm.ehkäisyä ei voi päätellä, millaiset ne ovat sen jälkeen. Sen verran sekaisin voi kroppa olla ehkäisyn lopettamisen jälkeen, että kuukautiset ovat oudot tai pysyttelevät poissa melko pitkäänkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18613767
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585493Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454960Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1563734Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402873Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1201811Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3731714Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371525