Yes

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush pyysi lauantaina kongressia hyväksymään perustuslainmuutoksen, joka estäisi homoliitot koko liittovaltion alueella.

Bush varoitti kiivaassa radiopuheessaan, että homoliitot opettavat ihmisiä "väheksymään ihmiskunnan tärkeintä instituutiota". Hän totesi, että perustuslainmuutos on vakava asia, mutta kansakunnalla ei ole nyt muuta vaihtoehtoa.
Vaikka kongressi hyväksyisikin muutoksen, homojärjestöt ehtivät vielä kerätä nimiä saadakseen aiheesta kansanäänestyksen marraskuun presidentinvaalien yhteyteen.
6445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

On siellä Bushin päässä jotain järkeäkin näköjään...

Äänestä

Ensinnäkin kyse on avioliiton määrittelystä yhden miehen ja yhden naisen väliseksi.

Edes Bush ei ole ilmaisuut vastustavansa "civil unions" samaa sukupuolta olevien partnerien välillä.

Eihän homoavioliitto ole Suomessakaan mahdollinen. Tietääkseni Hollannissa ja Belgiassa on.

Koko demokraattinen länsimaailma on siirtymässä kohti homojen ja lesbojen hyväksymistä osaksi yhteiskuntaa marginalisoimisen sijaan.

USA:ssa kyse on avioliitosta - Massachusettsissa ja New Hampshiressa homoavioliitto on laillinen - mutta ei osavaltion ulkopuolella. Kaupuankien mayorit ovat alkaneet sallia avioliittolupien myöntämisen myös homopareille.

Kyse on USA:n monikerroksisesta järjestelmästä ja demokratiasta (jossa ei haluta liikaa Washingtonin =liittovaltion sekaantumista asioihin), josta suomalaisilla ei ole yleensä harmainta aavistusta. Niinpä Bushin ainoa keino estää homoavioliittojen eteneminen on Yhdysvaltain perustuslain muutos, joka määrittelisi avioliiton miehen ja naisen väliseksi.

Tämä ei sinänsä estä "homoliittoja" Suomen mallin mukaan.

Eri asia tietysti on, haluavatko amerikkalaiset, että perustuslakiin kirjataan syrjinnältä haiskahtava lisäys.

Äänestä
  • Vai että syrjinnältä haiskahtava lisäys.Tuo lisäyshän on perustuslakiin liitettynä rasistinen
    ja länsi-maissa ainoa laatuaan.

    Äänestä

Presidentti Bush on tässä asiassa oikeassa.Olen samaa mieltä.

Äänestä
  • Joten sinäkään et siis oikeastaan ymmärrä, mistä periaatteellisesta poliittisesta taistelusta USA:ssa on kyse, mikä sinänsä ei ole suurikaan ihme, koska suomalaiset eivät ymmärrä Amerikan todellisuutta eivätkä sikäläisen demokratian syvyyttä. Nyt siis presidentti tarjoaa Washingtonissa kongressille peräti pyhän perustuslain muutosta. (On siihen ennenkin muutoksia = amendments tehty, mutta lisäksi osavaltioiden pitäisi 2/3 enemmistöllä hyväksyä paikallisissa kongresseissaan (house senaatti) Washingtonin mahdollinen perustuslain lisäys, jota Bush nyt ajaa.

    Monet osavaltiothan jo ovat kieltäneet samaa sukupuolta olevien avioliitot.

    Toiset taas sallivat sen, ja siellä täällä vapailla vaaleilla valitut "kaupunginjohtajat"/pormestarit/mayorit (paikalliset pressat) ovat sallineet avioliittolupien antamisen sukupuolesta riippumatta.

    Yhdysvaltain lakia yleensäkään ei ole olemassa koko liittovaltion tasolla. Kaikki päätyy lopulta Korkeimpaan Oikeuteen (=muutama eliniäksi valittu "judge", joiden tehtävänä on tulkita Perustuslakia ja tehdä ennakkopäätöksiä koko valtakunnalle - esim. tapaus Roe vastaan Wade, joka kumosi aborttikiellon Yhdysvalloissa. Siis kaikkialla huolimatta paikallisista laeista tai mielipiteistä, koska kyse oli Perustuslain tulkinnasta.)

    Joten se siitä. Tajusitko?

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Joten sinäkään et siis oikeastaan ymmärrä, mistä periaatteellisesta poliittisesta taistelusta USA:ssa on kyse, mikä sinänsä ei ole suurikaan ihme, koska suomalaiset eivät ymmärrä Amerikan todellisuutta eivätkä sikäläisen demokratian syvyyttä. Nyt siis presidentti tarjoaa Washingtonissa kongressille peräti pyhän perustuslain muutosta. (On siihen ennenkin muutoksia = amendments tehty, mutta lisäksi osavaltioiden pitäisi 2/3 enemmistöllä hyväksyä paikallisissa kongresseissaan (house senaatti) Washingtonin mahdollinen perustuslain lisäys, jota Bush nyt ajaa.

    Monet osavaltiothan jo ovat kieltäneet samaa sukupuolta olevien avioliitot.

    Toiset taas sallivat sen, ja siellä täällä vapailla vaaleilla valitut "kaupunginjohtajat"/pormestarit/mayorit (paikalliset pressat) ovat sallineet avioliittolupien antamisen sukupuolesta riippumatta.

    Yhdysvaltain lakia yleensäkään ei ole olemassa koko liittovaltion tasolla. Kaikki päätyy lopulta Korkeimpaan Oikeuteen (=muutama eliniäksi valittu "judge", joiden tehtävänä on tulkita Perustuslakia ja tehdä ennakkopäätöksiä koko valtakunnalle - esim. tapaus Roe vastaan Wade, joka kumosi aborttikiellon Yhdysvalloissa. Siis kaikkialla huolimatta paikallisista laeista tai mielipiteistä, koska kyse oli Perustuslain tulkinnasta.)

    Joten se siitä. Tajusitko?

    Ymmärsikö kirjoittaja mitä itse kirjoitti?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bush kirjoitti:

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush pyysi lauantaina kongressia hyväksymään perustuslainmuutoksen, joka estäisi homoliitot koko liittovaltion alueella.

Bush varoitti kiivaassa radiopuheessaan, että homoliitot opettavat ihmisiä "väheksymään ihmiskunnan tärkeintä instituutiota". Hän totesi, että perustuslainmuutos on vakava asia, mutta kansakunnalla ei ole nyt muuta vaihtoehtoa.
Vaikka kongressi hyväksyisikin muutoksen, homojärjestöt ehtivät vielä kerätä nimiä saadakseen aiheesta kansanäänestyksen marraskuun presidentinvaalien yhteyteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu