Olisiko sinulla ollut seuraa, jos olisit hyväksynyt porukoissa syrjäänvetäytyvän, hiljaisen ja lukossa olevan roolin? Minulla olisi ollut tuollaisena mahdollisuus roikkua useammassakin porukassa, mutta eipä ole kiinnostanut. Ehkä tätä voisi kutsua joksikin syvällä olevaksi arkuudeksi/häpeäksi, mutta vittuako kiinnostaa olla joku roikkuja, jota kukaan ei oikeasti kaipaa ja joka ei pysty ottamaan osaa kommunikaatioon. Jotkut pystyvät tuollaisestakin roolista ilmeisesti nauttimaan, ja olen heille siitä hieman kateellinen.
Eräässä yliopiston tuutor-ryhmässäkin oli yksi poika joka roikkui mukana kaikissa tapahtumissa sellainen kehitysvammainen virne naamalla, vaikkei ikinä puhunut käytännössä sanaakaan...jossain peli-illassa mutisi muutaman sanan. Muut ryhmäläiset saattoivat unohtaa koko tyypin olemassaolon ja hänen nimensäkin. Ilmeisesti silti ihan tykkäsi olla mukana.
Nykyään olen avoimempi ja puheliaampi, vaikka syrjäytynyt ja arka vieläkin. Voisinpa mennä nyt lukioon tai olisipa masennukselta voimia aloittaa jokin uusi yliopisto-ala missä jaksaisi käydä ja yrittää kehittää suhteita ihmisiin.
Estyneen roolin hyväksyminen
9
421
Vastaukset
- :shy me:
Itselläni on niin, että olen jo "syntymätemperamentiltani" sisäänpäinkääntynyt, hitaasti lämpenevä ja ujo. Porukoissa toimin tuon oman perusluonteeni vastaisesti, eli yritän olla sosiaalinen ja muita huomioiva. Sosiaalisuus ei minussa ole synnynnäistä, mutta sosiaalisia taitoja voi opetella ja oppia. Kuitenkin se on ihan äärettömän raskasta minulle. Tsemppaan kauheasti noissa sosiaalisissa tilanteissa, ja harva niissä edes tajuaa kuinka ujo olen. Sitten ne ujouden pilkahdukset tulkitaankin ylpeydeksi tms.
Niin kauan kuin muistan ujoudesta on puhuttu kuin häiriötilasta, josta pitää pyrkiä pois, vaikka se on luonteenpiirre siinä missä joku muukin. Tunnen itsestäni kuitenkin huonoutta sen vuoksi, häpeän itseäni. Haluaisin uskaltaa olla tuo mainitsemasi tuutor-ryhmän puhumattoman pojan kaltainen, joka "roikkuisi" siinä ryhmässään sellaisena kuin itse sattuu olemaan yrittämättä olla muuta. Vaatisi rohkeutta...
Nykyään vietän paljon yksin aikaani, koska en yksinkertaisesti jaksa tsempata sosiaalisia tilanteita. Toivoisin kuitenkin, että tapaisin jossain muita ujoja ja outsidereita. - n24.....
Minä en halua olla yksinäinen, vaikka keskimääräistä hiljaisempi tyyppi olenkin. Haluan ystäviä ja miehen, ja melkein ainoa keino on olla aktiivinen ja roikkua porukoissa mukana. Siksi on pakko yrittää muuttaa itseään ja yrittää olla puheliaampi ja pirtsakampi, tsempata sosiaalisissa tilanteissa. Tämä ei aina tosin onnistu ja minut tuomitaan hiljaiseksi ja tylsäksi tyypiksi. Mutta minkäs sille mahtaa. Olen ollut monessa mukana, opiskellut, ollut vaihdossa, töissä, harrastuksissa, asunut kämppäkavereiden kanssa.. En tosiaankaan nauti ulkopuolisen roolista, mutta joissakin porukoissa tulen toimeen paremmin kuin toisissa. Häpeän kyllä itseäni ja välillä on roikkuja-fiilis, mutta välillä tuntuu jopa että ihmiset pitävät minusta ja minulla on hauskaa.
- pö-ö-ö
n24.....
Itse kiinnostuu aina pelkistä hiljaisista introverteistä. Koska olen itsekkin samanlainen. Ei kaikki vaadi sitä että pitää kokoajan olla pälättämässä. Voi tietty tulle se kuuluista vaivautunut kahvilareissu kyseisenlaisen ihmisen kanssa mutta jos kummatkin hyväksyy asian. Ei siinä ole mitään vikaa. Puhuu sen verran kun on asiaa. Siinäpä se :) Kyllä sulle joku löytyy. Hyväksy asia ja koita etsiä samanlaista. ;) - Adalmiina83
pö-ö-ö kirjoitti:
n24.....
Itse kiinnostuu aina pelkistä hiljaisista introverteistä. Koska olen itsekkin samanlainen. Ei kaikki vaadi sitä että pitää kokoajan olla pälättämässä. Voi tietty tulle se kuuluista vaivautunut kahvilareissu kyseisenlaisen ihmisen kanssa mutta jos kummatkin hyväksyy asian. Ei siinä ole mitään vikaa. Puhuu sen verran kun on asiaa. Siinäpä se :) Kyllä sulle joku löytyy. Hyväksy asia ja koita etsiä samanlaista. ;)Tuttuja tuntemuksia..tosin aika paljon oon päässyt pahimmista jännityksistä kun olen oppinu arvostamaan itseeni ja pois häpeästä. Et jotkut vois pitää nykyään jopa ulospäinsuuntautuneena. Silti oon läheisissä ihmissuhteissa aika varovainen monien pettymysten takia..ja oon vähän oman tien kulkija. Jos jonkun tekis mieli vaihtaa ajatuksia mulle voi kirjoittaa: [email protected]. On jotenkin sellanen fiilis et ois kiva kirjotella jonkun tai useammankin kanssa jos tullaan juttuun.
- n24......
pö-ö-ö kirjoitti:
n24.....
Itse kiinnostuu aina pelkistä hiljaisista introverteistä. Koska olen itsekkin samanlainen. Ei kaikki vaadi sitä että pitää kokoajan olla pälättämässä. Voi tietty tulle se kuuluista vaivautunut kahvilareissu kyseisenlaisen ihmisen kanssa mutta jos kummatkin hyväksyy asian. Ei siinä ole mitään vikaa. Puhuu sen verran kun on asiaa. Siinäpä se :) Kyllä sulle joku löytyy. Hyväksy asia ja koita etsiä samanlaista. ;)Minä taas vihaan välillä itseäni, enkä järin pidä ihmisistä joilla on samoja ominaisuuksia. Nautin enemmän hauskojen ja energisten, puheliaiden seurassa ja parasta on jos sellainen ihminen hyväksyy minut ja muuttaa minua itseänikin vähän energisempään suuntaan.
- ...........
n24...... kirjoitti:
Minä taas vihaan välillä itseäni, enkä järin pidä ihmisistä joilla on samoja ominaisuuksia. Nautin enemmän hauskojen ja energisten, puheliaiden seurassa ja parasta on jos sellainen ihminen hyväksyy minut ja muuttaa minua itseänikin vähän energisempään suuntaan.
Juttusi kuulostavat täsmälleen omilta tuntemuksiltani. Kiinnostaisi tietää, että oletko "synnynnäinen hiljainen" vai koetko että jotkut ikävät seikat kasvaessasi ovat tehneet sinusta sellaisen? Itse kun olen miettinyt miksen pysty hyväksymään hiljaisuuttani, enkä myöskään viihdy hiljaisten seurassa. Kuvittelen ainakin sen johtuvan siitä etten ole hiljainen ja syrjäänvetäytyvä temperamentiltani - vanhempien alistavat kasvatusmetodit, naljailu koulussa ja eristyminen ovat tehneet minusta sellaisen.
- n24.......
........... kirjoitti:
Juttusi kuulostavat täsmälleen omilta tuntemuksiltani. Kiinnostaisi tietää, että oletko "synnynnäinen hiljainen" vai koetko että jotkut ikävät seikat kasvaessasi ovat tehneet sinusta sellaisen? Itse kun olen miettinyt miksen pysty hyväksymään hiljaisuuttani, enkä myöskään viihdy hiljaisten seurassa. Kuvittelen ainakin sen johtuvan siitä etten ole hiljainen ja syrjäänvetäytyvä temperamentiltani - vanhempien alistavat kasvatusmetodit, naljailu koulussa ja eristyminen ovat tehneet minusta sellaisen.
Koen olevani synnynnäinen hiljainen, sillä sellainen olen ollut lapsesta saakka. Kiusattukin on, mutta en usko sen kovinkaan vaikuttaneen asiaan vaikka jossain vaiheessa niin ajattelinkin. Toki ei kiusaaminen nyt asiaa ainakaan auttanut.
Eli tempperamentiltani olen vain hitaampi ja hiljaisempi. Mutta uskon kuitenkin kasvatusympäristön vaikuttaneen asiaan. Hiljaiset vanhemmat, ei sisaruksia, ei paljoa ihmisiä ympärillä lapsena, opitut käyttäytymismallit, vanhempien opetus siitä ettei asioista saa puhua ja häpeillään yhdestä sun toisesta jne. Jos olisin syntynyt iloiseen suurempaan perheeseen laajalla tuttavapiirillä ja paremmalla tuurilla niin olisin luultavasti aika erilainen. Hyvät vanhemmat minulla siis on siinä mielessä ollut ettei ole ollut mitään alistamista tai väkivaltaa tms., liikaa huolehtimista ja hyysäämistä senkin edestä, en kai oppinut kunnolla taistelemaan huomiosta mitä raa'assa maailmassa tarvitaan jne...
- ex-730
Sikäli kun olen porukoissa ollut, olen aina ollut juuri sellainen satunnaisia välihuomautuksia tekevä, porukalle epäolennainen roikkuja. Kyllä se hävettää. Onko sellainen edes seuraa?
Puheliaisuuteen itsensä pakottaminen on ainakin minulle vaarallista. Sitä tulee päästelleeksi suustaan ties mitä typeryyksiä, ylilyöntejä ja ankeuksia, joita sitten häpeää jälkikäteen ja fiilikset synkistyvät entisestään. Pähkäilen joskus sitä jonkun jenkin sananpartta, "it's better to keep your mouth shut and be thought a fool than to open your mouth and remove all doubt." Tuota on paha kiistää, mutta toisaalta puheetta on ystävättä. Ei kukaan ratkaisua tuohon dilemmaan näkemään sattunut oo? Riippuu täysin porukasta! Olen minä seuraillut ja hiljaisena hengaillut yhdessä harrastusporukassa. Siellä on minuakin hiljaisempi tyyppi, joka on täysin toivottu ja kaivattu vaikkei juuri mitään ikinä sano. Minua se ainakin on kannustanut olemaan oma itseni, vaikken mikään ilopilleri olekaan. Erilaiset ihmiset on rikkaus. Kyllä hiljaa saa olla!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka runnoo: datakeskuksille tulee UUSI yritystuki
"Suomen valtio erikseen tukee esimerkiksi kryptovaluuttaan tai aikuisviihteeseen tai muuhun keskittyviä datakeskuksia."562215Eläkeläiset siirrettävä muuttotappioalueille
Joutoväki pois ruuhkauttamasta elättäjien arkea. Samalla putoaa jokaisen asumiskulut ja rahaa jää enemmän kuluttamiseen.2012051- 1161392
En kerro nimeäsi nainen
Sillä olet nyt salaisuus jota kannan sydämessäni. Tämä mitä tunnen ja kuinka sinuun vahvasti ihastuin on jo niin erikoin711180- 96995
Olet kiva ihminen
En kiellä sitä yhtään. Sinussa on hyvin paljon erinomaisia puolia, enemmän varmasti kun meissä muissa. Sitten on puoli73939Auta mua mies
Ota vielä yhteyttä, keksi oikeat sanat että vuosien ajan kasvanut muuri murtuu meidän väliltä vaikka aluksi vain vähän.78889Uuden upotuskasteen vaiettu ongelma
Alkuseurakunnan kaste oli useamman vuosisadan upotuskaste, joka toimitettiin joko ulkona luonnon vesistöissä tai kasteki58887Ja tääkin vielä...
Kukakohan on valittanut, Salmiko itse? https://www.viiskunta.fi/rehtori-valittiin-ahtarissa-ilman-hakumenettelya-o/1347933855- 61746