onko kokemusta siitä, että sijoitettulapsi pelkää mutta ei osaa kertoa mitä?!
Pelot liittyvät tapaamisiin vanhemman kanssa, mutta lapsi ei kerro tai ei kenties osaa kertoa tai sitten ei uskalla tms.
Millaisia pelkoja teillä päin, miten ovat tulleet esiin, mitä keinoja olette käyttäneet ns. lypsämiseen??
Pelot liittyvät tapaamisiin vanhemman kanssa, mutta lapsi ei kerro tai ei kenties osaa kertoa tai sitten ei uskalla tms.
Millaisia pelkoja teillä päin, miten ovat tulleet esiin, mitä keinoja olette käyttäneet ns. lypsämiseen??
Vastaukset 5
Vanhimmat
meillä on pelätty vaikka mitä...
ihan huolesta: sillä nämä lapset ovat vanhempiensa vanhempia: että äiti juo eikä pärjää miehille, että äiti sairastuu, että vieraat huutelevat rumia äidille, että isä hakkaa äiti jne..
on myös pelätty, että joutuu pois meiltä, että vanhemmat vievät tapaamisesta mennessään eivätkä palauta. on pelätty kertoa omista tapahtumista. koska ei tiedetä kuinka niihin reagoidaan.
lisäksi pelot vaihtelevat iän ja sijoituksen keston myötä.
istu ihan hiljaa lapsi sylissäsi ja kuuntele.
varovasti voit auttaa: sinua pelottaa, pelottaakos? onko sinulla joku murhe? haluatko jutella? jos lapsi osaa jo kertoa.
kun tilanne on kyllin paha ja lapsi tuntee riittävää turvallisuutta niin hän puhuu
Yksi tieto on, että sellaisia asioita, jotka eivät koskaan ole olleet puhetta (vauvana tapahtuneet)ei voi täysin hoitaa puheella. Siksi tällaisia lapsia on myöhemmin esim. käytetty tapahtumapaikoilla, entisessä pihapiirissä, päiväkodissa yms.
Tällaisen tilanteen voi laukaista vaikka tietty tuoksu. Eräs lapsi alkoi kertoa hyvin pienenä olleista tupakointikokemuksistaan, kun käytävä oli täynnä savua.
Toisena esimerkkinä voidaan pitää lapsen läheisyydenpuutetta vauvana. Jos hän kokee, ettei ole saanut olla riittävästi sylissä, sitä ei hoida mikään puhe vaan se, että pidetään myöhemmin sylissä. Toivottavasti hätiin ehtii joku aikuinen ennen kuin sen tekee joku muu porukka.
Vauvana tullut pimeänpelko voi kestää koko elämän.
äidin juomista, hänen miesystäviään ja sitä pääsenkö takaisin kotiin (sijaisvanhempien luokse.)
Meillä pelätään väkivaltaa, kun pitää mennä tapaamisiin. Samoin pelätään sitä, että bio-äiti ryöstää, eikä lapsi löydä enään koskaan sijaisper-
heeseen.
Näillä lapsilla on myös paljon pelkoja, joita he eivät välttämättä tiedosta tai eivät osaa pukea sanoiksi. Olemme käyttäneet piirtämistä apuna.
Olemme saaneet monia pelkoja pois näin.
Nyt lapset ovat jo suurempia ja pystyvät puhua peloistaan jo aika hyvin.
Lapsi pelkäsi alussa, että bioäiti tulee ja kidnappaa hänet. Välillä hän meni piiloon eri paikkoihin, ettei bioäiti löytäisi häntä meiltä kotoota. Tästä pelosta ollaan päästy jo ohi. Lapsi ei siis nää bioäitiään ollenkaan, joten hän on päässyt pelostaan kokonaan. Nykyään hän sanookin, että jos bioäiti näkisi hänet jossakin, ei häntä tunnistaisi, koska on kasvanut niin paljon.
Pimeän pelko on myös todella tuttua. Ihanaa aikaa on kesä, kun on niin valoisaa! Mutta syksyn tullen sitten niitä yövaloja laitellaan vähän joka paikkaan. Eiköhän siitäkin sitten jossakin vaiheessa yli päästä.