Attendo Oy

Kannattaa tutustua käytännössä kyseisen ns"hoivafirman" palveluihin ja käytäntöön. Onko henkilökunta koulutettua ja motivoitunutta?
Kannattaa kysyä henkilökunnalta, jos haluaa oikean mielipiteen hoidon tasosta tai edellytyksistä hoitaa työnsä kunnolla.
Ko yhtiö on saanut mediassa paljon kyseenalaista huomiota.
On irvokasta kaupungin edustajilta väittää, että Attendo Oy:n tarjoamat palvelut täyttävät kaupungin edellyttämät laatukriteerit.
Hyvät omaiset, ottakaa selvää ja vaatikaa vanhuksillenne hyvää hoiotoa.
491488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Jep! Puhut asian juuri niin kuin se on! Yöhoitajia ei lisätä, vaikka henkilökunnalta kysytään äänestyksellä,minne kaupungin myöntämät kaksi lähihoitajaa tulisi sijoittaa yö- vai päivävuoroon. Henkilökunta äänesti työntekijät suurella enemmistöllä yövuoroon ja äänestystulos on nyt HYLÄTTY. Tämä kertoo yrityksen henkilöstöpolitiikasta...Hämeenlinnan kaupunki on jättänyt noudattamatta Aluehallintoviraston määräyksen (11.7.2011)nostaa henkilökuntamäärän 0,6 koko hoivakodissa. Tämä tarkoittaa 6,9 koulutetun hoitajan lisäämista taloon ja avustavaan henkilökuntaan (hoiva-apulainen) 0,1-0,15 asukasta kohden (asukkaita 66). Attendo laskee avustavaan henkilökuntaan myös palkanlaskijat Oulussa ja aluejohtajan plus muut yritysen johdossa toimivat...sitten ihmetellään miksi hoitajia ei ole itse asukastyössä ja jos omaiset kyselevät henkilökunnan mitoitusta, ketkä hoitavat heidän läheisiään, niin hoitajia on kielletty asiaa kertomasta asian laitaa ja puhumasta jos osastolla kouluttamattomia työntekijöitä. Nouskaa omaiset kapinaan ja vaatikaa tietää ketkä läheisiänne hoitavat! Vaatikaa laadukasta hoitoa ja virikkeellisyyttä läheistenne elämään. Te olette se kanava, minkä kautta asiat saataisiin paremmalle tolalle. Työyhteisö on kyseisessä paikassa sitoutunutta, mutta ei hoitajat pysty enää taistelemaan näitä hyväveli (palvelujen ostaja-tuottaja) rattaita vastaan.

Äänestä
  • Attendo on suuri yritys joka ajattelee vain voittoja yritykselle.Se repii ne hoitaja-parkojen selkänahasta jotka tekevät työtä suurella sydämellä ja joiden ääntä ei kuunnella.Moni on kyseisestä firmasta lähtenyt kun ei ole enää jaksanut .Omaisten tulisi todellakin vaatia että heidän vanhuksiaan olisi hoitamassa riittävästi henkilökuntaa sillä työtä on paljon ja hoitajat uupuvat kun heitä ei kuunnella ja aika ei tahdo riittää kuin perushoitoon.

    Äänestä

  • Attendon ainoa päämäärä on rikastuminen ruoka on aivan roskaa ei täytä ravintoaineiden osalta toivottua laatua. Kaikki on valmiita eineksiä joista on poistettu ravintoaineet ja ruoka on tosi pahaa. Vanhus on tottunut syömään kotiruokaa ja kun sitten pakotetaan einesruokaan niin eihän se maistu. Esim pakolaisille ei kelvannut einesruoka vaan heille järjestettiin kunnon ruokaa näin toimitaan suomessa ensin mamut sitten suomalaiset ihme kun rasismi lisääntyy

    Äänestä

  • vinttura kirjoitti:

    Attendo on suuri yritys joka ajattelee vain voittoja yritykselle.Se repii ne hoitaja-parkojen selkänahasta jotka tekevät työtä suurella sydämellä ja joiden ääntä ei kuunnella.Moni on kyseisestä firmasta lähtenyt kun ei ole enää jaksanut .Omaisten tulisi todellakin vaatia että heidän vanhuksiaan olisi hoitamassa riittävästi henkilökuntaa sillä työtä on paljon ja hoitajat uupuvat kun heitä ei kuunnella ja aika ei tahdo riittää kuin perushoitoon.

    5v jaksoin vanhuspalvelua aivan alaarvoista touhua attendolta mutta vanhuksia voidaan kohdella tosi huonosti ei herrat välitä. Ruoka on ravintoarvolta alaarvoista joutais possujen ruuaksi en tiedä söisikö possutkaan

    Äänestä

Henkilökunta motivoitunutta, ihania tyyppejä. JaksamistA TEILLE KAIKILLE!

Äänestä

Joo olisi kyllä ihan kiva jos muutkin kun hoitajat aukaisisi suunsa ja kertoisivat näkemyksistään paikallisille lehdille vaikka mielipidepalstalla. On uskomatonta kuinka Keinukamarin "johto" voi kertoa ummet lammet ihan omia keksimiä TARINOITA tilanteesta ja asiat sillä liipataan. Nämä hyvät hoitajat vaihtavat ammattia, kun kokevat että tekemällä hyvällä työllä ei mitään merkitystä. Keinukamarissa ei enää auta että kehutaan vaan hyväksi hoitajaksi. Papukaijan merkki ei merkitse mitään enää! Enemmän auttaisi jos isompi joukko tulisi apuun hyvävelijärjestelmää vastaan. Nyt kaikki asiasta tietävät auttamaan ja tuomaan esille asiat, kun nämä muutamat hyvät hoitajat ei kohta enää jaksa.

Äänestä

On se nyt kumma, ettei Attendoa saada ruotuun. Ei muuta kun uusi mediamylly pystyyn. Aivan häikäilemätöntä jos henkilökunnan äänestystulos mitätöidään!!!! Koulutettu henkilökunta on alansa asiantuntujoita omassa yksikössään. Laittakaa Lulu Riikonen asialle , niin saadaan tämäkin tilaaja-tuottaja malli pöngittyä, mikä hyväveligolf tässäkin on takana!!!

Äänestä
  • Olin 5v attendolla töissä ja kukaan ei välittänyt mistään tulosta piti vaan syntyä suurella voitolla. Ruoka alaarvoista valmiita eineksiä. Vitamiinit puuttuu ruuasta vanhukset aliravittuja. Ihan järkyttävää hommaa.

    Äänestä

joku reipas vois laittaa tän ketjun kaikkien lehtien toimittajien sähköpostiin.

Äänestä

Kyllähän sitä jokainen hoitaja haluasi työnsä hoitaa täydellisesti, muttakun ei onnistu. Liian vähän henkilokuntaa niin ei millään pysty irtoomaaan moneen paikkaa samaan aikaan! samalla pitäisi hoitaa kaikki muut työt (tilaukset,paperi,apteekki) jnejne. Nyt kannattaisa Attendon ja Karjalaisen avata viimeistään silmänsä! Ja vainan naurettavaa sekin että henk.kunta on äänestäny lisähoitajat yövuoroon,mutta sitten joku vaan päättää että ei tulekkaan yöhön.. miksi edes piti äänestää? aivan käsittämätöntä touhua ! Hoitajat parhaansa yrittää koko talossa ja kiitoksena on sanomista tai se että "asenne on huono" niinpä niin...

Äänestä
  • Kyllä on todella pettynyt olo itsellä ja tunnelma töissä kun näin johtoporras huijaa.....ja vielä näin törkeästi. Sanotaan että henkilökunta saa itse päättää ja sitten nauretaan päin naamaa heh heh asia on jo päätetty. Mitä vielä......?

    Äänestä

Jos olis miesvaltainen ala, peput olis penkissä ollut jo aikapäiviä sitten. Mitäs jos ? Pääsis johtoporras suoritusportaaseen. Kannattaisko kokeilla- mitäs jos painosta liittoakin toimintaan. Ja omaiset kannustamaan sovittuna päivänä. Ei tässä nyt palaveriot auta enää- niin kauan on asiaa vatvottu julkisuudessa. Ottakaa huomionn, että me omaiset olemme seuraavat, jotka kenties makaamme kakkaisissa vaipoissa tuntitolkulla, ihot karrella.

Äänestä

SuPer on ainakin ollut aktiivisena Keinukamarin tilanteessa, silti Attendo ja kaupunki löytää porsaanreikiä mihin livistää...ja julkisuudesta... Attendo ja kaupunki saa mitä tilaa ;)

Äänestä

Laittakaa kuulkaa hoitjat ulosmarssiks niin kuin ennen tehtiin, meitä hoidatte tulevaisuudessa ja itse ainakin lupaan olla vaikea, mutta hoitajista pitävä asukas.En ole ollut vielä muitten hoidettavana, mutta rykimättä paras.

Äänestä

Taas superilaiset aloittivat parkumisen, ollaan kuultu jo ihan tarpeeks.

Äänestä
  • meehän kuule kerran avuksi ja jos sinulla tunnepuoli on kohdallaan, voit vaikka nähdä ettei kohtalosi ole kiva, kun vanhukseksi joudat. On ehkä vielä pahempaa.

    Äänestä

  • Taitaa viestiketju olla tavoittanut johtoportaan ;) Tervetuloa keskusteluun mukaan! Käyhän se kommunikointi näinkin!

    Äänestä

  • Ootte kuulkaa ihan väärässä ammatissa. Jos se on noin vaikeeta, niin vaihtakaa alaa.

    Äänestä

Viestisi varmaankin koskee tilaajajohtajaa ja muita pomoja kyseisen asian tiimoilta. Näin ollen olen asiasta samaa mieltä. Jos kommenttisi koskee hoitajia, niin oletettavasti kuulut ensimmäiseen ryhmään, jonka mainitsin ;)

Äänestä

Onko Hämeenlinnassa vielä kaupungin omistamia vanhainkoteja? Ensi syksyn vaaleissa äänetetään ehdokasta joka edes yrittää estää vanhustenhoidon myynnin yksityiselle puolelle. Nämä nykyiset ovat jo tehneet riittävästi tuhoa.

Pitääkö paikkansa että yksityiset "ryöstävät" myös hoidokin tilillä olevat rahat?

Äänestä

Valtuutettu Harri Lintumäki kävi tuomassa kaupungin tervehdyksen Kansallisten seniorien 40-vuotisjuhlaan. Harvoin olen kuullut tökerömpää puhetta.
Pahin heitto oli, että nyt on tutkittu ja " tieteellisesti todistettu ", että vanhustenhoito Hämeenlinnassa on paljon paremmin järjestetty kuin vanhukset ja heidän omaisensa väittävät. Mitään selvitystä tieteellisestä näytöstä ei tullut eikä voinut juhlapuhujalta kysyä.
Samoin hän valitteli päätöksentekoilmapiiriä kaupungissa, ennen oli hyvin, kun ei haastettu riitaa ja yhdessä sovittiin asioista.
Ei siis mitään ymmärtämystä sille, että ihmiset syystä ovat tyytymättömiä alasajoon kaikissa palveluissa, vanhukset mukaan lukien. Päinvastoin, emme näköjään ymmärrä miten hyvin asiat ovat, turhaa kritiikkiä esitetään ja ilmapiiri on muuttunut ikäväksi.
Tällainen valtuutettu täällä on istunut 20v päättämässä asioista, mm.keskussairaalan asioista! Kykenemätön empatiaan, Innoparkin ja HPK:n sotkuissa ryvettynyt.
Älkää hyvät kansalaiset enää tällaisia äänestäkö valtuustoon, tavallinen ihminen on heille vain turha marisija, jota ei tarvitse kuunnella.

Äänestä

Sama mantra oli HäSassa Kiemungin toimittamana. Tätä valitusta saadaan kuulla varmaan syksyyn saakka. Voi Lulu ja Kari mitä olette menneet tekemään?

Äänestä
  • Asioita on vatvottu nyt niin kauan (1,5v), että koen kyseessä olevan intensiivisen väsytystaktiikan. Sekä työntekijöitä että asukkaita koskevaan valvovan viranomaisen päätöksiin vedoten. Asiaa on nyt puitu puolitoista vuotta ja tilanne ei ole millään tavalla muuttunut. Mikä on valvovan viranomaisen asema nyky-yhteiskunnassa jos määräyksiä ei noudateta? Itse olen valmis jatkamaan prosessia niin kauan kun oikeus toteutuu, sen lupaan sekä henkilökunnalle, asukkaille, että omaisille. Kun aikoinaan tein kantelun yöhoitajien vähentämistä vastaan, olen sen tehnyt asukkaita ja henkilökuntaa ajatellen. En ikinä olisi uskonut että itsestään selvä päätös voi olla näin monimutkainen. Jaksamista kaikille asukkaille ja omaisille. Pitäkää oikeuksistanne kiinni kynsin ja hampain ja edelleen ..me tarjoamme laadukasta hoitoa koko sydämestämme niillä puiteilla mitä henkilöstölisäyksiä kaupunki meille ripottelee ohi AVI:n määräyksien

    Äänestä

Oletteko miettinee asian viemistä eteenpäin mm. oikeusasiamies, ministeri tai EU ihmisoikeus tuomioistuimeen? Koska olette asiassa oikeassa ja AVI on päätöksensä antanut, mitä ei noudateta, niin ollaan esimerkki siitä miten asiat joudutaan ratkaisemaan kun kaupunki ei määräyksiä noudata. Oikeus voittaa!

Äänestä

Lintumäki ja Kiemunki & co ovat tottuneet siihen, että kun pieni päättäjäporukka päättää, muut tekevät, eivätkä kyseenalaista tai pullikoi vastaan. Näin on menty täällä jo pitkään ja lopputulos on kaikkien nähtävillä.

Syksyllä on muiden aika näyttää, miten muulla tavoin, voi asioita hoitaa.

Äänestä

No, pian se Harri on siellä itsekin! Katsotaan sitten hoidon taso jostain ne silloinkin säästävät ja vaipat housuissa makoilla. Mailma maksaa teot,itse kullekkin.

Äänestä
  • No ei se Harri paskavaipoissa viimesiä päiviä vietä ku sillä on massia millä palkata parasta hoitoa.

    Äänestä

Ja Kuse Ninakin kusas kintuille kuulemma. Paljon porua, vähän villoja.

Äänestä

voivoi, nyt sai Kamarin vinkujat mitä tilasivat ja lentävät pihalle kuin leppäkeihäät ja kaupunki ottaa itse haltuunsa keinukamarin omilla työntekijöillään. Toivottavasti nämä median ystävät ovat nyt onnellisia kun tämä on ainaisen vinkumisen ja tappelemisen tulos.
Toivotaan että tämä ruikutustiimi löytää uudet työpaikkansa kaukaa Hämeenlinnasta ;)

Äänestä
  • Missä ne on passissa odottamassa Kamariin pääsyä, ne kaupungin työntekijät?

    Äänestä

  • Mistä työntekijät? kirjoitti:

    Missä ne on passissa odottamassa Kamariin pääsyä, ne kaupungin työntekijät?

    No sieltähän ne kanta-voutilasta siirtyy kun se paikka pistetään jäihin..

    Äänestä

  • Keinari....
    Et selvästikkään osaa ajatella asiaa keinukamarissa asuvien vanhuksien kannalta!!!?
    On varmasti pelottavaa on tutut kasvot vaihtuvat uusiin tuntemattomiin ihmisiin, jotka eivät tunne asukkaiden historiia tuttuja tapoja ja tottumuksia.

    Äänestä

No onko ihme jos näin käy.. joka asiasta talossa rutistaan.. mikään ei ole koskaan hyvin, ja jos ei tahto mene läpi kampanjoidaan koko talo itsensä taakse ja mennään mediaan.. Sääliksi käy vaan nuo asukkaat jotka menettävät tutut hoitajansa ja saavat vieraat tilalle..

Äänestä

Tässäkö on nyt tulos, johon "aktiivihenkilöt" pyrkivät mediavyöryllä?!
Asukkaiden lisäksi, sääliksi käy niitä työntekijöitä, jotka eivät ole missään vaiheessa seisseet valitusten takana...

Äänestä

Asiaa tästä Kaupunkiuutisissa tänään.

Äänestä

Mistään ei tarvitsisi valittaa, eikä puuttua mihinkään jos mitoituksia noudatettaisiin. Valitettavasti hoito-alalla on näitä yksilöitä, jotka nielevät kaiken mukisematta, kumartaen
työehtosopimusta kiertävän työnantajansa toimia. Hämeenlinnan kaupungilla on suunnitelmansa, kunhan saavat lakipykälät tarkistettua etteivä taas toimillaan mene perse edellä puuhun. Asioilla on tapana järjestyä, vaikka välillä vaikeamman kautta. Onneksi on vielä hoitajia, jotka saavat suunsa auki ja aktiivisia omaisia, jotka reagoivat kun aihetta on. Asia ei todellakaan Keinukamarin kohdalla ole loppuun käsitelty :)

Äänestä

talon "aktiiviryhmä" jaksaa rutista joka asiasta.. sääli sinänsä koska mielipiteiden takana ei seiso koko talo.. tuskin edes niinkään iso ryhmä kuin nyt, ellei porukan mukana päädy rutisijatiimiin..
Mukana on ehkä muutamia aktiiviomaisia, mutta kyllä siellä on paljon niitäkin jotka tuntevat suurta häpeää näitä "mediahoitajia" kohtaan, koska kaikki omaisethan ei suinkaan koe asioiden olevan huonosti..

Katsotaan mihin nämä mediamyllyt päätyvät töihin tutkimaan tilastoja ja mitoituksia :D

Äänestä

Mielenkiintoinen kommentti sinulta 17 5 :) ! Olet ehkä ymmärtänyt väärin sen mistä "rutistaan" ja siksi näkökantasi tilanteeseen tuntuu olevan suppea...tai ehkä kuulut niihin harvoihin hoitajiin, ketkä ei seiso ajetun asian takana ja vaadi valvovan viranomaisten päätösten noudattamista. Hoidon laatu Keinukamarissa on loistava, siitä ei ole rutistavaa. Totta se, että aktiiviomaisia löytyy, upea asia! Löytyy omaisia jotka hiljaa seisovat takanamme, kiitos heille myös! On myös omaisia, jotka saattavat todellakin tuntea suurta häpeää. Sitäkin täytyy arvostaa, kun usein häpeän takaa nousee esille syyllisyys siitä että hoivakodissa on läheinen, jota ei ole kiireiden takia käyty katsomassa..ehkä kuulut heihin 17 5? Hienoa että on mielipiteitä, muutenhan ei tästäkään asiasta keskustelua syntyisi...eikä medialla olisi merkitystä...eikä kukaan olisi tietoinen Hämeenlinnan kaupungin ja hoivafirmojen laiminlyönneistä!

Äänestä

Vilpurille ja työyhteisölle tsemppiä!!!

Äänestä

Tämä ongelma on läpi suomen. Vanhuksille syötetään psyykelääkkeitä,ettei ne häiritse, huutamalla vessahätä ! Vaipat vaihdetaan kun ehditään/viitsitään. Sama koskee vammaisia laitoksessa. Ruuat tai niiden määrä on ohhoijaa ! Mistään inhimillisestä arvokkaasta hoidosta ei ole tietoakaan. Ne on vain pelinappuloita joista vedetään kunnon fyrkat. Näin se vaan menee oikeasti.

Äänestä

Kyllä Attendon tyyli on törkeä, kokemukseni perusteella ruokakuluissa säästetään, annetaan tietty summa rahaa, millä henkilökunta tilaa ruokaa. Ruokatilauksen summan ollessa pienempi kun mitä on annettu rahoja, ni silti menoissa yritetään johdon määräyksestä säästää!!! Herranjumala mitä summia asukkaat maksavat elämisestään ja Attendo kehtaa sivuillaan mainostaa monipuolista ruokaa asukkaille. Tulisikohan muutosta, jos johto ( Lindberg, Harjula,Attendon johtaja Karjalainen pikkupomot ) laitettais samalle dieetille vaikka kuukaudeks? Kaksi kertaa vuodessa perunalastuja ja yks munkki.. SAIRASTA!!!!

Äänestä
  • 5-6000e /kk maksaa hoitopaika

    Äänestä

Ylellä (Häme) eilen kuultua: AVI: Keinukamarin henkilöstömitoitus laitettava kuntoon! Etelä-Suomen aluehallintovirasto on käsitellyt jo toistamiseen Keinukamaria koskevaa asiaa. Toistamiseen myös päätös on sama - henkilöstötilannetta on parannettava.

Mitä tähän vastaa tilaajajohtaja Lindberg...? " Päätös ei aiheuta toimenpiteitä"

On tää hauska heppu tää Lindberg! Milloinkohan se saa jonkun herjaus syytteen, kun noinkin julkisesti uskaltaa kumota valvovan viranomaisen päätöksen?

Äänestä
  • Ihan mieletön tuo Lindberg. Ei kyllä ikinä jatkoon saa miestä äänestää tuossa ammattikuvassaan!! Pois tuollainen pallilta istumasta ja Leena Harjula myös. On se kyllä hyvä että nyt tuollainen lausunto tullut Avilta jotta mummujen olot paranee ja sisäinen turvallisuus kasvaa! Hienoa!!!!!!

    Äänestä

Eilinen A-studio kertoi omaa karua kieltänsä verbaalisesti lahjakkaasta Attendon johtajasta, joka onnistui vastaamaan lähes jokaiseen kysymykseen toistolla. Sanaseppona tunnettu Lindberg taas sanaili itsensä unholasta kansan huulille :)

Äänestä
  • Suosittelen tietsikan kautta YLE Areena katsottavaksi, jotta tiedätte millaisia hoivalan johtajta ovat. Vain yhden aatteen-lauseen miehiä.

    Äänestä

Mutta ruokahuolto on tosialaarvoista. Valmiita eineksiä kammottavan mamuisia. Mamuille ei kelvannut attendon ruuat mutta vanhusten on pakko syödä tosi alaarvoista ruokaa. Vanhuksia ei kuunnella vaan ruoka pitää olla tosi halpaa. Mamut osaa vaatia. Valmis eines on täysin ilman ravintoaineita. Kukaan ei välitä

Äänestä

Ruokaa saa nykyään kaupoista kotiinkuljetuksella. Normaali kaupan hinta + kuljetusmaksu ja tilaus verkossa. Osa valmisaterioista ja -tuotteista on hyvinkin ravinnerikkaita ja siihen kun lisäät kasvikset ja hedelmät, niin varmasti hakkaa Attendon pöperöt mennen tullen hinnassa ja laadussa. Ihan vaan vinkkinä niille jotka eivät pysty käymään itse kaupassa.

Äänestä
  • Silloin kun oma läheinen ei voinut enää tehdä ruokaa kun muisti alkoi temppuilla niin sai niitä kaupungilta tilattavia valmisruokia kotiinsa. Mutta niissä oli laskettu ravintoarvot oikein. Kaupan valmisruoat ovat liian suolaisia eikä niissä ole tarpeeksi proteiinia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


vanhus 1 kirjoitti:

Kannattaa tutustua käytännössä kyseisen ns"hoivafirman" palveluihin ja käytäntöön. Onko henkilökunta koulutettua ja motivoitunutta?
Kannattaa kysyä henkilökunnalta, jos haluaa oikean mielipiteen hoidon tasosta tai edellytyksistä hoitaa työnsä kunnolla.
Ko yhtiö on saanut mediassa paljon kyseenalaista huomiota.
On irvokasta kaupungin edustajilta väittää, että Attendo Oy:n tarjoamat palvelut täyttävät kaupungin edellyttämät laatukriteerit.
Hyvät omaiset, ottakaa selvää ja vaatikaa vanhuksillenne hyvää hoiotoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu