ÄIDIN SYDÄN

Palautin juuri eskaripaikan hyväksymislomakkeen päiväkotiin ja päiväkodin hoitaja ylpeänä onnitteli minua, että lapsi on melkein eskarilainen. Onnea!

Kun kävelin kotiin päin, niin surullisena ajattelin, että lapseni on jo kasvanut aika isoksi ja olen ihan konkreettisesti menettämässä sen pienen syli- ja pusutteluvauvan, joka minulla muutama vuosi sitten oli.
Lapseni itsenäistyy ja vahvistuu, hänellä on oma maailma ja omat ajatukset. Omat ystävät.
Ketä minä nyt hoivaan?

Olen tietenkin onnellinen, mutta myös surullinen. Hyvin ristiriitaista.
Onko kenelläkään muulla tällaisia tuntoja?
10863
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Samanlaiset tuntemukset oli itsellä vuosi sitten kun kuopusta eskariin saattelin..
Ja nyt sitten ensi syksystä kouluun...Juuri niin, on onnellinen ja iloinen lapsen kasvusta ja uuden oppimisesta ja elinpiirin laajentamisesta, mutta; jokin ajanjakso
on päättymässä jota et takaisin saa. Se aiheuttaa haikeuden tunteen vaikka kuinka ajattelisit, että näinhän sen kuuluukin mennä!

Äänestä

Lohduksi voin sanoa, että eskarilaisia ja vielä pieniä koululaisiakin saa pitää kyllä sylissä :).

Äänestä

Haikeaa, ymmärrän sen. Mutta lapsen parasta pitää ajatella, hänen itsenäistymistä ja pärjäämisen opettelua, opeteltava myös niitä pikku kolhujen vastaanottamista joita elämä varmasti tarjoilee. Kyse on lapsesta, hänen selviämisestä tulevaisuuden maailmassa, kun äiti ei ole enää joka pipiin puhaltamassa. Eskari oli meidän 6 vuotiaalle todellinen kasvun paikka. Oikein innolla odottaa jo syksyn ekaluokkaa, kavereita on tullut ja lukeminenkin jo sujuu jollain lailla.

Äänestä

hmmmm...laita sun poitsulle punaiset rukan kurahousut jalkaan....:) älä luovu sun äitiydestä, vaan olet ja käyttäydyt kuin ihan niin kuin himo ÄITI!! Olis muuten ihan okei,luulen että sun tää poitsukin tykkäisi...:) Kurikset jalkaan,sadetakki ylle ja äitin pussailtavaksi...:) Eihän poitsut isoksi halua kasvaa...eihän....:) Sataa sataa ropisee..........:)

Äänestä
  • Tietenkin poika tykkää kuriksista, kun äiti tulee niin äidilliselle tuulelle.
    Mietin, miksi naisille on niin tärkeää pomottaa ja näyttää valtansa jopa vaatteiden kautta.

    Pussailu ja kannustus kasvamisen johdosta on tärkeää lapselle. Äiti menköön komeroon nyyhkimään, ei lapsi siitä onneksi pienene!

    Haikeus kuuluu asiaan, ajan jarruttaminen mm. ulkoisten merkkien kautta on ihme juttua.

    Äänestä

hoiva mihinkään koulutien alkuun pääty.

Äänestä

Minulla esikoisen eskarin aloitus aiheutti vauvakuumeen... Ja saa nähdä, että miten se vauvakuume pahenee, kun nyt jo toinenkin lapseni lähtee eskariin. Haikeaa! Lapset kyllä ovat innoissaan olleet koulutietä aloittamassa, äidille varmaan paljon pahempi paikka tämä kasvun askel...

Äänestä

Mun äiti ei rakastanut mua, hän pieksi minua, käski minut pois kotoa kun olin 14 v... pieksäminen kohdistui nimenomaan minuun, veljeni sai olla rauhassa... siis mun olisi pitänyt olla poika mut olin tyttö... ei arvoa...

Äänestä
  • Minun äidilläni oli sama kohtalo, hänen äitinsä ei oppinut koskaan rakastamaan tytärtään, mutta kaksi poikaa äidin veljet saivat muorin suosion. Tilanne meni niin pitkälle että pappa vei tyttärensä asumaan sisarensa luokse siksi kun näki että tyttö kärsi.

    Äänestä

Onkos se eskari oikealta nimeltään ehkä esikoulu vai ?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


hdcfkmjucl, kirjoitti:

Palautin juuri eskaripaikan hyväksymislomakkeen päiväkotiin ja päiväkodin hoitaja ylpeänä onnitteli minua, että lapsi on melkein eskarilainen. Onnea!

Kun kävelin kotiin päin, niin surullisena ajattelin, että lapseni on jo kasvanut aika isoksi ja olen ihan konkreettisesti menettämässä sen pienen syli- ja pusutteluvauvan, joka minulla muutama vuosi sitten oli.
Lapseni itsenäistyy ja vahvistuu, hänellä on oma maailma ja omat ajatukset. Omat ystävät.
Ketä minä nyt hoivaan?

Olen tietenkin onnellinen, mutta myös surullinen. Hyvin ristiriitaista.
Onko kenelläkään muulla tällaisia tuntoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu