yksinäinen

Mua kiusattiin pari vuotta sitte. Se oli sellasta haukkumista, eikä millään keposilla nimillä. Olin läski, paskahousu, tyrkky ja mun sisaruksia haukuttiin mun kuullen (en viitti mainita niitä rumimpia). Mut syrjittiin melkein joka porukasta. Vanhat kaverit lopetti moikkaamisen ja juttelemisen, ku olin niin nolo. Kerkesin kestää sitä puoli vuotta, kunnes sain sellasen itkukohtauksen, että äiti alko ihmetellä. En ainakaa itseni mielestä ollu hirveän epäviehättävä. Vähän ylipainoa, ja toistan vähän ja ihan normaalin näkönen olin, luulisin. Olen kyllä melko pitkä. Kaikista pahinta oli, että siihen osallistu melkein koko koulu. Tuntu, etten ollu missään turvassa. Se aiheutti mulle hirveitä itsetunto-ongelmia, siksi mulla ei ollu siihen aikaan läheisiä ystäviä. Masennus iski ja puoli vuotta sitte yritin itsemurhaa. Se tuli julki ja nyt käyn juttelemassa psykiatrilla. Se tuottaa jo tulosta, en syö mitään lääkkeitä, mutta mulla ei oo edelleenkään sellasta läheistä ystävää. Tutustuminen on vaikeaa, ku pelkään koko ajan kaiken toistumista. Aina, kun joku tulee lähelle, mä vähän niinku työnnän sen pois. Sanon vaa, että jos vähättelee kiusaamisen seurauksia, nii saa kyllä työntää päänsä paskakasaan.