Ei oikeutta maassa saa...

Laritsa M

Millähän perusteella alioikeus tuomitsee jonkun vuosiksi vankilaan ja hovioikeus vapauttaa? Ihan kuin olisi sattumanvaraista kärsiikö joku syytön pitkää tuomiota tai onko joku murhaaja päästetty vapaaksi. Tapaus Auer askarruttaa.

3

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaarlo...

      Luulisin sinulla olevan kovan migreenin, kun et malta edes öisin nukkua, vaan vaivaat itseäsi ajatelemalla asioita, joihin et pysty millään lailla vaikuttamaan.

    • Pikkujutut päin p:tä.

      Minulla on ollut alioikeudessa 5-juttua joista yksi eteni hoviin.

      Joka ainoan tuomio oli päin honkia, todellakin. Näin jälkikäteen rehellisesti sanottuna.
      Minusta tehtiin syyttömänä syyllinen ja jopa yleinen syyttäjä vetosi puolestani hovioikeuteen jossa tuomio ei kuitenkaan muuttunut.

      Oltuani konna, tehtiin minusta viaton pulmunen.

      Kaikki jutut olivat sinänsä harmittomia.
      Pari kolaria ja seurusteluhämminkiä sekä yksi auton salakuljetus.

      Luottamukseni katosi jo poikamiesvuosina.
      Ainoa keino vältyä vääriltä tuomioilta on pysyä oikeuskäsittelyjen ulottumattomissa.

    • puistattaa,,,,

      Auer on kansan silmissä syyllinen miehensä murhaan, hän on sen suunitellu ja harkinnu hyvin tarkkaan ettei jää kiini teostaan,
      harmi kun me ihmiset olemme niin herkästi huijattavissa, menemme ymmäleen jos joku totisella naamallaan väittää olevansa syytön, ja kaikesta huolimatta on kymäverinen rikollinen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      179
      13494
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      158
      5483
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4920
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3709
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      40
      2843
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      128
      2042
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      119
      1783
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      372
      1697
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      137
      1515
    Aihe