Baba's yacht tour

Alanyaan ihastunut

Elikkäs tällä kyseisellä "party boatilla" oltiin kun tällä viikolla Alanyassa vierailtiin. Paikalla oli myös nuoren näköinen valokuvaajapoika, oli keksinyt itselleen nimen "Yussi", myönsi siis että oli halunnut suomalaisen lempinimen. Hän pyysi myöhemmin paatilla perhettäni illaksi syömään johonkin hänen tuttunsa "ravintolaan" tai muuhun sen tapaiseen. Olin jo silloin epäileväinen ja kysyin että pyytääkö hän kaikkia aina, mutta hoki että vain mukavia ihmisiä..

Loppujen lopuksi lähdimme siskoni kanssa illalla kahdeksan aikaan kahdestaan (Yussi tuli hakemaan meitä hotellilta) ja olimmekin reissussa 5 asti aamulla. Hän tarjosi drinkkejä lisää ja lisää.. Minä join siskonikin puolesta, kun hän vanhempana ehkä huomasi mistä saattoi olla hommassa kyse. Menimme myös kyseisen "Yussin" kotiin.. Kovasti olisi halunnut että olisin jäänyt yöksi. Haluan tästä mainita, sillä itse hieman kyseiseen tyyppiin ihastuin ja olisinkin halunnut jäädä yöksi. Sisko onneksi pakotti lähtemään takaisin hotellille. Onneksi tämä lysti ei maksanut minulle mitään, enkä suostunut mihinkään kummaan pussailua lukuunottamatta, joten jos kyseessä olikin joko aikomus saada meidät tuhlaamaan rahamme hänen tuttujensa baareissa tai sitten sänkypuuhat, niin hän "jäi nollille".

Tämä on ikävää, sillä en vieläkään ole täysin varma oliko hän vain ystävällinen ja oikeasti piti minusta, vai halusiko hän vain huijata "tyhmiä suomalaisia". Kun kotiin palattiin niin meninkin netistä vähän googlettamaan Turkkilaisista miehistä tietoa, niin kyllähän sieltä löytyikin harmittavan paljon juuri tämän tapaisia kokemuksia.. Pointti tässä jutussa oli kuitenkin se, että onko kukaan muu ollut kyseisellä "party boatilla" ja millaista henkilökunta on silloin ollut? Olen syksyllä menossa uudestaan Turkkiin ja lupasin käydä silloin uudestaan..

Itse laivalla oli todella hauskaa ja tämä Yussi pyysikin meitä seuraavana päivänä vielä sinne. Sisko siis oli antanut numeronsa kun melkein suostui jättämään minut yöksi, jos vain vastaisin aina kun hän soittaisi. Onneksi lähdimme kuitenkin yhdessä pois, tämä Yussi jopa heitti meidät hotellille takaisin..

Tästä tuli nyt vähän tämmöinen sekava pätkä, mutta toivottavasti jotain selkoa saitte.

9

537

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yasemin...

      Kaikkia pyytää ja on muuten kihloissa erään Tanskalaisen kanssa. Varsinkin noilla party boateilla miehet todella playereita ja ihme ettei vienyt sua sinne laivan hytteihin, jonne ne yleensä vie varsinkin Venäläisiä naisia :)

      Tautisia ne miehet on oikeest, siis hiv on aika yleinen siellä. Joten onneks et menny pidemmälle :)

      Itse katsellut sitä menoa jo lähes 10 vuotta, koska asun kesät siellä perhesuhteiden takia.

      • Alanyaan ihastunut

        Joo vasta 18 olen ja tuntui se kyllä hyvin, HYVIN, oudolta kun kaikki pörrää ympärillä.. Sitä kanssa rupesin miettimään että oliskin ollut kiva tuliainen joku hiv. Suomalaisena on kyllä tosi vaikea ymmärtää sitä toimintaa.. :D kaikkein eniten ärsyttää se, että vaikka tietää ettei ole kyse muusta kuin seksistä ja/tai rahasta, niin silti haluan ja aion mennä takaisin. Nyt toki hieman aiempaa viisaampana..

        Sitten alakerrasta kun olin hakemassa juotavaa, niin kaksi pojua siinä kysyi kohteliaasti että voisinko tutustua heidän kaveriinsa joka olisi kiinnostunut minusta. Uskottavasti "esiintyvät" ja siitä sen ainakin tajuaa että on useammankin kerran varmaan samat jutut toistettu.

        Tämä valokuvaajakin kun tarjosi ties kuinka paljon juotavaa ja ajelutti meitä ympäri kaupunkia, kämppäkin oli aaikas suuri, niin varmaan hyvät rahat saanut ties mistä toiminnasta.. Kun ihmettelimme miten hänellä on varaa, niin höpisi jostain että on joku firma (tms. toimintaa) Helsingissä ja semmoista..

        Mutta niin, yksin en välttämättä uskaltaisi lähteä. En raiskatuksi tulemisen pelosta, vaan ihan siitä syystä että olen liian sinisilmäinen... Kiitos vastauksestasi. :)

      • hugi
        Alanyaan ihastunut kirjoitti:

        Kyllä ne Alanyassa kesätöissä olevat pojat paljon turistimimmejä tapaa ja tapailee useita yhtä aikaa, joten niiden kanssa kannattaa olla varovainen. Mutta ihmisiähän nekin on, vaikka kiusauksia tulee työn puolesta niin ei se tietty tarkoita, etteikö ne voisi sinuun ihastua tai rakastua tai toisinpäin... Mutta kaukosuhteen hoitaminen on työlästä ja hankalaa. Tiedän useitakin naisia, jotka seurustelevat tai ovat naimisissa turkkilaisen kanssa ja Alanyassa tavanneet, mutta ihan helppoa se ei ole...

    • tyttäret pienet

      Party boateilla ei ole muuta tarkoitusta kuin rahat pois ja pimppiä vielä päälle. Ja vain enkut, ryssät ja suomalaiset menee halpaan. "kun se niin vakuutti rakastavansa mua!" Mammat meinaa, että ovat niin ainutlaatuisia, vaikka jampat on nähneet tuhansia mimmejä kesän aikana...

    • totuus.satuttaa?

      luotettavan ja rehdin miehen voi löytää, mutta harvassa niitä on. nämä turistien pyörittäjät tosiaan vannovat kaikille rakkauttaan, ei kannata uskoa. itsekin olen sortunut kun olen niin sinisilmäinen mutta nyt tiedän totuuden.. kyseisellä paatilla en ole koskaan vieraillut, mutta samanlaista on meno kaikkialla. mutta kyllähän monet ovat turkista miehen löytäneet! vähän kakspiippuinen juttu, sillä kyllähän näiden ''playereidenkin'' täytyy joskus rakastua ja asettua aloilleen?

      • 11+16

        =) näimpä. Asettuminen tapahtuu yleensä vasta vanhemmilla päivillä, kun on lennetty tarpeeksi turistikukasta kukkaan =D Tosin osa ei rauhoitu edes silloin ja pieni osa nuorista pojista kohtaa "rauhoittajansa" jo nuorena. Mutta varsin epäileväisesti kannattaa rakkaudenjulistuksiin suhtautua. Pelaajaa ja pyörittäjää suurin osa valitettavasti on. Ja "paattipojilla" houkutusta riittää, kun vähäpukeista daamia pyörii joka päivä laivalla.

      • Pennda
        11+16 kirjoitti:

        Ihan oikein kun matkustatte tuollaisiin ulkoilmabordelleihin. Laivallakin iso kyltti "puhumme Sumea, kylä puhu tälä vain!". Drinkit terästettyinä ties millä huumeilla ja koko laivueella vähintään 20 eri sukupuolitautia.

      • cokkomic
        Pennda kirjoitti:

        Ihan oikein kun matkustatte tuollaisiin ulkoilmabordelleihin. Laivallakin iso kyltti "puhumme Sumea, kylä puhu tälä vain!". Drinkit terästettyinä ties millä huumeilla ja koko laivueella vähintään 20 eri sukupuolitautia.

        No joo-o. Tässä taas tuntuu joku tietävän ja paljon! Tuskin paateilla saa terästettyjä paukkuja; eiköhän baaripojat tarjoile niitä ihan muualla. Osalla paateista vedetään aineita ja osa kavereista on pöllyssä. Tiedän itsekin kyseisiä paatteja mutta en ala nimiä kertomaan.

        Tuo "puhumme suomea" onkin toinen juttu. Turkissa on eräänlainen kunnia-asia, että osaa puhua turistin kieltä; me suomalaiset olemme siitä hassua väkeä, että loukkaannumme, kun puhuvat/yrittävät puhua meille omaa kieltämme. Heistä se on hyvää palvelua ja monet muut kansalaisuude ovat otettuja, kun ovat opetelleet kieltä. Onhan se monella pelkkää perusfraasia mutta silti. Osa osaa kuitenkin useampaa kieltä ja jopa varsin hyvin. Yritäpä itse vaihtaa lennossa englanti-ruotsi-saksa-suomi... ei taida onnistua =) Itse vastaan näille suomeksi takaisin; tahtovat käyttää oppimaansa ja oppia lisää. En koe sitä lainkaan huonona saati loukkauksena, kuten osa meistä.

        Osalla paateista on ihan asiallista väkeä eli ei näitäkään voi kaikkia niputtaa samaan. Mutta ei siellä maassa sinisilmäinen tosiaankaan kannata olla. Eikä niistä kaikki ole EU-passin perässä... turkkilaista miestä löytyy moneen junaan kuten suomalaistakin miestä.

    • siinä taas

      ihan perus-paikallista meininkiä... sinisilmä skandiblondi meets EU-passin perässä vuohottava, limainen Casanova, Tosin vain suo-maalaisten naisten mielestä paikkalliset miehet ovat kunnon uroita kun testipatjoiksi kelpuuttavat kaiken liikkuvan.
      buahahaa mitä touhua! Valitettavasti suo-maalaisista saa vain yhden pisteen.

      White trash tourism.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      90
      4219
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3203
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      939
    6. 134
      931
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe