Haluan papukaijan

Juurimukula

Ihailen papukaijoja, mutta oikeasti en tiedä niistä yhtään mitään. Olen nyt muutaman vuoden päästä jäämässä eläkkeelle ja ajatus papukaijasta elämän ilostuttajana on yhä enemmän saanut minussa valtaa. Ongelmana nyt vain on se, että en tiedä yhtään mitään lintujen hoidosta. Olen vähän sillä tavalla liikeellä, että oletan linnun hoitelevan oman olemisensa aika itsenäisesti ja minun velvollisuus on kohtuullisen ympäristön (= riittävän iso häkki ja virikevälineet) hankkiminen ja päivittäisen aterian hoitaminen.

Olenko ihan pihalla ajatellessani näin?

Toki toivon, että minun linnun välille syntyy "ystävyys" ja etenkin toivon hänestä ns. juttukaveria. Mutta en koe, että linnusta tulisi osa minua tai että lintu olisi perheenjäsen.

2

399

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jarmo T.
    • Tipitii

      Kaijulin foorumiltakin ( http://forum.papukaijat.net ) voit lukea mitä papukaijan kanssa eläminen oikeasti on, ja mitä sellainen tarvitsee. Valitettavasti puhuvia papukaijoja joille riittäisi pelkästään tuo ympäristön hoitaminen kuntoon ei ole, vaan niiden kanssa tarvitaan aina esimerkiksi taitoa ja tietoa kouluttaa lintua. Muuten käsillä voi olla lintu, joka ei suostu menemään häkkiinsä takaisin, joka alkaa huutamaan korviariipivästi kun poistut huoneesta, tai kun et voi sen kanssa olla. Se tuhoaa kalusteita ja pääsee läpi jopa tiiliseinästä.

      Lisäksi ei ole mitään takuita, että mikään papukaija edes oppisi ikinä puhumaan, eikä niistä silloinkaan ole juttukaveriksi - jopa parhaiten puhumaan oppineetkin linnut valitsevat itse oppimansa sanat, ja toistelevat niitä kun ne itse haluavat. Papukaijan kanssa ei siis pysty mitenkään "juttelemaan".

      Oma pikkuarani esimerkiksi on todella hyvä puhumaan, se osaa tervehtiä, pyytää pusua, toivottaa hyvää yötä, ja se tietää yli parikymmentä sanaa. Mutta jutella sen kanssa ei silti pysty. Kun se haluaa toistella osaamiaan sanoja, se tekee sen, mutta täysin välittämättä siitä, mitä minä sille sanon. Eikä se tee sitä kun minä itse haluaisin kuunnella sitä, eikä myöskään lopeta kun minä haluaisin esimerkiksi nukkua tai lukea. Papukaija päättää aina itse mitä se puhuu ja milloin, eikä ihminen voi lintua kouluttamatta vaikuttaa tähän millään lailla.

      Muutenkin yleinen lintuharrastajien ja asiantuntijoiden neuvo on, ettei papukaijaa hankkisi sen mahdollisten puhelahjojen takia. Tällöin on suurin todennäköisyys että ihminen tulee myymään lintunsa, koska sen puhelahjat eivät ole toivottua tasoa, eikä se ole tarpeeksi positiivinen puoli kaikkien niiden negatiivisten asioiden rinnalla; lintua täytyy osata kouluttaa, se sotkee paljon, huutaa jopa yli 100 desibelin voimalla (ihmisen korva kestää vahingoittumatta n. 80db) ja käyttää nokkaansa IHAN kaikkeen - myös kiellettyihin asioihin.

      Mikäli puhumista ei lasketa, mainitsemiisi kriteereihin sopii pienemmät papukaijat kuten undulaatit, neitokakadut, kauluskaijat jne. sekä tietysti peipot ja kanarialinnut. Niiden touhuja on kiva katsella, ja kanarialintujen laulu on kaunista myös kuunnella. Suosittelen niitä ennemmin. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      58
      2570
    2. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      117
      1348
    3. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      136
      1176
    4. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      77
      1074
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      89
      1013
    6. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      20
      885
    7. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      118
      783
    8. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      27
      768
    9. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      734
    10. Eläinpuisto on edellä Ähtärissä muut tulevat perässä eli maksumiehiä kaivataan

      Näin totesi alueuutisissa täydellinen epäonnistuja entinen veneseppä . Hän vaati kuntaa osallistumaan uuden yhtiön omist
      Ähtäri
      63
      647
    Aihe