Nettipankki

Kaikkien suurten pankkien tileille on yritetty murtautua ja usein siinä myös onnistutaan. Parhaillaan poliisilla on tutkittavanaan toistasataa onnistunutta nettipankkiryöstöä, kertoo Ylen uutiset.

Suomalaiset nettipankkien asiakkaat ovat joutuneet syksyn ja talven aikana aiempaa ammattimaisemman rikollisuuden uhreiksi. Netistäkin löytyvän haittaohjelman avulla pankkitilejä on tyhjennetty usein asiakkaan huomaamatta.

- Mitään tarkkaa en kommentoi, mutta ollaan yli sadassa onnistuneessa petoksen osateossa, sanoo rikoskomisario Timo Piiroinen Keskusrikospoliisista Ylelle.

Pankkienkin mukaan murtoyrityksistä on tullut arkea, kun aikaisemmin rötöstelyä esiintyi vain aaltoina. Suurin osa hyökkäyksistä torjutaan, mutta ei kaikkia. Hyökkäykset tehdään kotikoneisiin, eikä suoraan pankkien omiin järjestelmiin. Rikollisten tavoittelemat summat vaihtelevat kympeistä tuhansiin euroihin.

Alan rikollisuus on kansainvälistä, ja alati uusiutuvien virusohjelmien lisäksi siihen sotkeutuu myös rahanpesua. Haittaohjelmien jäljet johtavat usein entisen Neuvostoliiton alueelle.

Auttaako jos pitää modeemia välillä kiinni?
2159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Auttaako jos pitää modeemia välillä kiinni? "

Ei auta.

Se auttaa että ei asentele haittaohjelmia koneelle, pitää ohjelmat päivitettynä ja nettailee aina tavallisen käyttäjän oikeuksin varustetulta käyttäjätililtä.

Virustorjuntaohjelmistakin on vain vähän apua, niihin ei kannata luottaa.

Äänestä

Ainoa pätevä keino on käyttää Linuxia tai BSD:tä. Myöskään Mäkissä ei troijalaista ole näkynyt mutta sen käyttö merkitsisi raudan vaihtamista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


qtqtq1 kirjoitti:

Kaikkien suurten pankkien tileille on yritetty murtautua ja usein siinä myös onnistutaan. Parhaillaan poliisilla on tutkittavanaan toistasataa onnistunutta nettipankkiryöstöä, kertoo Ylen uutiset.

Suomalaiset nettipankkien asiakkaat ovat joutuneet syksyn ja talven aikana aiempaa ammattimaisemman rikollisuuden uhreiksi. Netistäkin löytyvän haittaohjelman avulla pankkitilejä on tyhjennetty usein asiakkaan huomaamatta.

- Mitään tarkkaa en kommentoi, mutta ollaan yli sadassa onnistuneessa petoksen osateossa, sanoo rikoskomisario Timo Piiroinen Keskusrikospoliisista Ylelle.

Pankkienkin mukaan murtoyrityksistä on tullut arkea, kun aikaisemmin rötöstelyä esiintyi vain aaltoina. Suurin osa hyökkäyksistä torjutaan, mutta ei kaikkia. Hyökkäykset tehdään kotikoneisiin, eikä suoraan pankkien omiin järjestelmiin. Rikollisten tavoittelemat summat vaihtelevat kympeistä tuhansiin euroihin.

Alan rikollisuus on kansainvälistä, ja alati uusiutuvien virusohjelmien lisäksi siihen sotkeutuu myös rahanpesua. Haittaohjelmien jäljet johtavat usein entisen Neuvostoliiton alueelle.

Auttaako jos pitää modeemia välillä kiinni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu