Kirjan ja ruusun päivänä

Hienoa ”Texsanell”, kun huomioit ”Kirjan ja Ruusun” - päivän!

Teksteistäsikin näkee-kuulee, että luet paljon!
Ota kehut ajatusruusuna, jonka haluan sinulle ojentaa, ilman perinteisiin kuuluvaa ”ruusu naiselle, kirja miehelle” ideaa :)

Aapinen on minullakin kirjahyllyssäni muiden lastenkirjojen kanssa. Sen etukannen sisäpuolelle on ensimmäinen opettajani kirjoittanut kauniilla käsialallaan ja mustekynää käyttäen - 113 sm/ 18,2 kg eli nuo silloiset strategiset mittani koulua aloittaessani.

Rakkaus kirjoihin oli alkanut hyvin varhain, ja kuten jo kerroin, ja muutama rakas
kuvakirja on vielä tallella. Äiti tai kummitätini on niiden sisäsivuille kirjoittanut vuosiluvun, jolloin olen siirtynyt kirjan omistajaksi.

Hyllystäni läytyy: Iloinen sirkus Pörrö ja pojat, Aino, pikkuinen emäntä, Mikin pienet serkut - joitakin mainitakseni. Walt Disneyn Mikin pienissä serkuissa esiintyy vielä setä-Aaron, jonka nimi myöhemmin lyheni Aku-sedäksi.

Vaikka nykyisin iPadit ovat arkipäivää niin eivät ne pärjää oikeille kirjoille, koska eihän niillä ole sitä vanhojen kirjojen ominaishajua, ei lehtien rapinaa, ei kaunista ulkoasua. Monissa kirjoissani ex-librikset ilmoittavat omistajansa.

Mukava, kun lukijoitakin vielä löytyy, sillä onhan tästä nettiriippuvuuden negatiivisista vaikutuksista kirjoitettu paljon.

Kirjoja meillä on jokaisessa huoneessa: on luettavaksi, katseltavaksi ja muisteltavaksi.
- Sine libris cella, cine anima corpus.
- Kirjaton huone kuin sieluton ruumis.

Nuorena mieheni kanssa seurustellessa meillä oli aina treffit kirjakaupassa, kuten vielä nytkin, jos tapaaminen täytyy järjestää.

Mukavia lukuhetkiä jokaiselle!

Kiitos viehättävästä ajatusruususta, säilytän sen muistoissani :) Luen kyllä paljon, tällä hetkellä on meneillään Eino Krohn'in *Upptäckare i konstens värld* Gösta Stenman.
On mielenkiintoista lukea hänen kamppailustaan Tyko Sallisen taiteen puolesta, joka ei saavuttanut ymmärrystä, sekä tuoda esiin Helene Schjerbäck'in upea taide.

Suomen taide -elämään toi Gösta Stenman 20-luvulla taidegalleriallaan raikkaita tuulia, josta professori Eino Krohn tuo materiaalia kirjeenvaihdon ja haastattelujen kautta.
Aikansa kulttuuripersoona ja vaikuttaja maamme taide-elämässä.

yliopistossa. Hän sano kerran eräästä kolleegastaan, että tuo dosentti mikäs hänen nimensä nyt taas olikaan! Sitä yleisesti paheksuttiin, mutta myös naureskeltiin.

Suomi on lukijakansaa, kiitos erinomaisen kirjastolaitoksen !
Painettu kirja tulee varmasti pitämään pintansa sähköisen viestinnän rinnalla, kaikki kampanjat ovat tosin tervetulleita ja tarpeen kirjan aseman säilyttämiseksi. Tämä kirjakauppiaitten ja kustantajien teemapäivä, yhä paisuvat kirjamessut ja eri paikkakuntien kirjallisuuspäivät tekevät hyvää työtään. Facebookissakin on jo valtavan laaja kirjallisuuspiiri.

Aapisestahan lukutaito ja -into alkaa. Jossain vaiheessa säästösyistä aapisia kierrätettiin, mutta eiköhän se nyt taas anneta omaksi. Lukuhetki vanhemman sylissä istuen on niin lämmintä ja läheistä yhdessäoloa, että on vaikea keksiä mitään sitä korvaavaa. Minullakin oli tuo Aino pikkuinen emäntä ja olen haeskellut sitä turhaan antikvariaateista. Hanhiemon Satuaarre ja Iloinen lipas ovat tallessa, samoin Aili Somersalon Mestaritontun seikkailut. Montgomeryn Pieni runotyttö ja Anna-sarja kuluvat nyt kolmannen polven käsissä.

Teini-iässä tulivat runot, joista maailmankuvani alkoi varsinaisesti rakentua. Kirjallisuudessa on sekin ihana puoli, että henkilöiden kautta voi peilata omaa elämäänsä, huomata, että muillakin on samoja ajatuksia ja ongelmia, ei ole koskaan yksin.

Suomalainen kirjakauppa täyttää sata vuotta, onnea vain eteenpäinkin ! Markettien tarjonta vie oman osansa, mutta aina on erikoisliikkeellekin tarvetta. Onhan kirja mitä mainioin lahjakin, kuvateoksista menestysromaaneihin ja pienilevikkisiin runokirjoihin. Nettikin on paitsi lukupaikka, erinomainen kirjakauppa.

Oliko se niin, että kirja miehille ja ruusu naisille...kaipa nainen voi saada molemmat...tai kaikki kolme : kirjan, ruusun ja miehen.

että ruusu naiselle, kirja miehelle.
Meillä jaettiin kirjastossa naisille ruusuja , saivat sillä tavoin kirjoja ja sen ruusun.

Sain aikanaan koko Tarzansarjan "periä" enolta ja siitä lähtien olen lukemista harrastanut.Dekkareihin olen keskittynyt jo nuoresta, ja parhaita on mun mielestä Henning Mankel,Leena Lehtolainen ja Ilkka Remes.Kesälomilla rentoudun parhaiten dekkarin kanssa,kalastus on toinen harrastukseni.
Runoutta arvostan kanssa,lempi runoilioita on ilman muuta Kaarlo Sarkia,
ja Eino Leino.

Oli dekkarivaihe minullakin joskus 60-luvulla :D Saaristossa oli olevinaan hurjan jännää lukea dekkareita, kun ulkoovi oli vielä laittamatta ja olin yksin lasten kanssa. Vain verho liehui yöllä ovessa ja kuka tahansa olisi voinut tulla sisään.
No, saaressahan olimme ja olisin kuullut moottoriveneen äänen, mutta piti vain lukea, vaikka pelkäsin hirveästi:D

Sittemmin on tietopuoliset ja psykologiakirjat vieneet voiton, nykyään saatan lukea taidehistoriasta kertovia, mutta enimmäkseen ihmismieltä tutkivia.
Ihminen, tuo kiintoisin ja ihanin sittenkin, ja joskus niin vaikeasti ymmärrettävä!

Aku-Ankan kuukausikirja on
aina salkussani.

Aku-Ankka on lastenlasteni lempilukemistoa!

Muistaako kukaan 50-60 luvun lastenkirjaa "hönan hanna"?