Oonko vaan törmännyt muuten sellasiiin, mutta eivät vaikuta muulta kuin päättömiltä kouhottajailta?
Samojedit hösöjä?
ryfj
362
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
En ole!
Tapaamasi samojedinkoirat ovat luultavasti saaneet tarvitsemansa liikunnan, jos niin rauhallisia osaavat olla. Turhautuneet yksilöt kyllä riehuvat ja hyppivät päälle.
mulla sammari ja sammari seropi, on juuri ennen lenkille lähtöö ku singerin koneen ja aropupun risteytys, pompitaan pyöritään vingutaan ja häselletään. mutta kun päästään lenkille on rauha maassa. mutta rotu itessään on yliystävällinen. heistä on kiva tavata uusia tuttuja. vaikka juuri ollaan tultu pitkältä lenkiltä missä ovat saanee myös peuhata irti, ni riittää että pihaan tulee vieras ja taas on härdelli päällä (jos koirat irti pihassa) hetki hyppien ja häseltäen,mutta pian rauhoittuvat rapsuteltaviksi.
tää sammariseropi osaa ottaa lunkisti pihassa irti ollessaan, makoilee ja tarkkailee jokaisen liikettä (bortsua ja jotain muuta vielä lisäksi hänen veressään) kun sammari hipsuttelee ulkorakennukselta toiselle, lintulaudalle, lantalaan, tallinkulmalle, tarhaan, lapset tarkistaa, kanalan kuuntelee...... sen pää koppa tuntuu kysyvän koko ajan "mitä tuolla touhutaan". tuntuu levottomalta sielulta joka vaan hipsuttelee ristiin rastiin :)