PENTUTEHDAS

PÄPÄ - Kampanja pentutehtailua vastaan
Rakkaat lukijat ja blogien pitäjät,

Pyydän ystävällisesti, että laitatte tämän tekstin ja kuvan jakoon ja kannatte oman kortenne kekoon kampanjassa pentutehtailua vastaan:



"Olin pieni elämää täynnä oleva pentukoira Päpä ja olin pentutehtailijan uhri. Tämä kuva otettiin minusta 17.4 - vain neljä päivää ennen kuolemaani, ensimmäisenä päivänä uudessa kodissani.
Aloin ripuloida ja oksentaa matoja seuraavana päivänä ja hoidoista huolimatta jouduin luopumaan elämästäni.
Elämästäni, joka ei ollut kaunis, jossa kaikkea sääteli ihmisten kylmyys, ahneus ja välinpitämättömyys elämää kohtaan.

Minut synnytti äitini, joka luultavasti nytkin makaa pienessä häkissä jossain, täynnä kirppuja, täitä ja loisia. Äitiäni pennutetaan uudelleen ja uudelleen ja meitä pienokaisia myydään sairaina eteenpäin ilman asianmukaisia lääkityksiä ja hoitoja.

Välittäjäni on virolainen nainen, joka haluaa rahaa näin julmalla tavalla. Hän on kohtelias, kaunis ja valheet vain luikertelevat suusta, aivan kuten paksut madot luikertelivat minunkin pienestä suustani ennen kuolemaani. Mutta pentutehtailijoita asuu myös Suomessa ja heidän koiratkaan eivät vietä elämänarvoista elämää.

Onko olemassa teitä hyviä ihmisiä, jotka lopettavat äitini ja sisarusteni kärsimykset ja valistavat muitakin koiraihmisiä, ettei meitä pentuja kannata ostaa, ellei halua että pentutehtailu jatkuu?

Kiitos kaikille, jotka osallistuvat tähän kampanjaan,

Pilvenreunalta huiskuttaen, enkelikoira Päpätti Puttinen, alias Päpä"

Lisää tietoa ja kuvia linkistä http://500mileshigh.blogspot.com/
0214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


paljastui kirjoitti:

PÄPÄ - Kampanja pentutehtailua vastaan
Rakkaat lukijat ja blogien pitäjät,

Pyydän ystävällisesti, että laitatte tämän tekstin ja kuvan jakoon ja kannatte oman kortenne kekoon kampanjassa pentutehtailua vastaan:



"Olin pieni elämää täynnä oleva pentukoira Päpä ja olin pentutehtailijan uhri. Tämä kuva otettiin minusta 17.4 - vain neljä päivää ennen kuolemaani, ensimmäisenä päivänä uudessa kodissani.
Aloin ripuloida ja oksentaa matoja seuraavana päivänä ja hoidoista huolimatta jouduin luopumaan elämästäni.
Elämästäni, joka ei ollut kaunis, jossa kaikkea sääteli ihmisten kylmyys, ahneus ja välinpitämättömyys elämää kohtaan.

Minut synnytti äitini, joka luultavasti nytkin makaa pienessä häkissä jossain, täynnä kirppuja, täitä ja loisia. Äitiäni pennutetaan uudelleen ja uudelleen ja meitä pienokaisia myydään sairaina eteenpäin ilman asianmukaisia lääkityksiä ja hoitoja.

Välittäjäni on virolainen nainen, joka haluaa rahaa näin julmalla tavalla. Hän on kohtelias, kaunis ja valheet vain luikertelevat suusta, aivan kuten paksut madot luikertelivat minunkin pienestä suustani ennen kuolemaani. Mutta pentutehtailijoita asuu myös Suomessa ja heidän koiratkaan eivät vietä elämänarvoista elämää.

Onko olemassa teitä hyviä ihmisiä, jotka lopettavat äitini ja sisarusteni kärsimykset ja valistavat muitakin koiraihmisiä, ettei meitä pentuja kannata ostaa, ellei halua että pentutehtailu jatkuu?

Kiitos kaikille, jotka osallistuvat tähän kampanjaan,

Pilvenreunalta huiskuttaen, enkelikoira Päpätti Puttinen, alias Päpä"

Lisää tietoa ja kuvia linkistä http://500mileshigh.blogspot.com/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu