Opiskellakko vaiko ei???

MiesVm.83

Varmaankin jo joku on kysellyt asiasta mutta pistän nyt kuitenkin uuden avauksen asialle. Itsellä semmonen ”pieni” pulma johonka haluaisi hieman apuja täältä. Elikkä olisin kiinnostunut suorittamaan sosiaali- ja terveydenhuollon sihteerin tutkinnon, mutta asiassa askarruttaa pari asiaa. Olen 28-vuotias, kohtapuoliin 29-vuotias, Turun alueella asuva mieshenkilö ja tuo työpaikkojen ovet eivät ole auenneet useista yrityksistä huolimatta. Olen suorittanut jo asiakaspalvelun ja markkinoinnin perustutkinnon elikkä olen jo merkonomi ja olen myös opiskellut itselleni laborantin paperit. Mutta töitä ei ole.

Joten ajattelin hakeutua suorittamaan juurikin tuon terveydenhuollon sihteerin ammattitutkinnon. Tuntuu vain kummalliselta kouluttautua noinkin naisvaltaiseen alaan, mutta kun esim. eräs ammattitutkintoja järjestävän koulun opinto-ohjaaja ehdotti tätä jos haluan löytää töitä asiakaspalvelualalta. Kuuluuhan siihen työnkuvaan muutakin kuin asiakaspalvelua, mutta ajatteli työllistymisen olevan parempi jos hakeutuu tuonne terveydenhoitoalalle.

Olisinkin halukas kuulemaan mielipiteitänne ja kokemuksianne miehistä sihteereinä. Tiedän, että miehiä on olemassa esimerkiksi jossain kunnanhallituksissa ja armeijoissa sihteereinä mutta kyseessä on vähäsen eri juttu. Ovat vähäsen ”miehisempiä” juttuja ja ”hyväksyttävämpiä”. Ja onhan naisia nykyään hitsareina ja maalareina, eli työskentelevät miesten hommissa. Mutta kun itselläni jokin asia vaan kalvaa mielessä tuossa sihteerin valmistavaan tutkintoon ja sen työnkuvaan sekä miten se sopii miehelle.

Kannattaisiko vain purra hammasta ja antaa mennä eikä välittää siitä mitä muut miettivät valinnastani vai harkita asiaa uudemman kerran? Entä mites tuon työllistymisen kannalta tilanne on? Entäs oppisopimuksen laita, otetaanko sosiaali- ja terveydenhuollon sihteerin oppisopimukseen talon ulkopuolisia jos kiinnostusta löytyy vai riippuuko sairaalasta mikä on käytäntö/tapa? Jaksaako työtä tehdä nyt sen kaksi-kolmekymmentä vuotta ihan hyvillä mielin vai onko vaihtuvuus suuri työilmapiirin takia?

Tuossa nyt jotain mietteitä ja kysymyksiä mitä mielessä. Jos vastaajilla tulee mieleen kertoa jotain muuta työstä niin kertokaa vapaasti (plussat/miinukset). Jos miespuolisia löytyy vastaajina niin hyvä, saisi tietää miten olette alalle päätyneet ja oletteko viihtyneet. Mutta kaikkien mielipiteet ja neuvot käyvät, ikään ja sukupuoleen välittämttä.

Kiitos jo etukäteen vastauksistanne ja jos haluatte kysyä minulta jotain tarkennuksia kertomukseeni niin kyllä vastaan kun käyn täällä katsomassa aina sillon tällöin.

4

259

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • White

      Näitä sos/terv. alan sihteerikkö hommia ei nyt kovin hirveästi ole tarjolla että senpuoleen. Mutta siis, sua pelotttaa että jos menet lähäriksi niin kaverit nauraa sun pehmoilulle. Voin kertoa että alalta löytyy aika rankkojakin paikkoja, joita ei jaksa tehdä kuin muutama prosentti ihmisistä. Se siis pehmoilusta.

      • hertta

        Opiskelen itse aikuispuolella lähihoitajaksi, ja suosittelen kyllä opintojen aloittamista, mutta tuota suuntautumista ehkä vähän miettisin vielä. Olen itse vähän sinua nuorempi, työkokemusta pari vuotta, ei aiempaa ammattitutkintoa. Itselläni ainakin on todella tärkeää nyt päästä töihin mahdollisimman pian ja suuntaudunkin sairaanhoitoon ja huolenpitoon. Työnäkymät on hyvät, mutta ei sote-ala ehkä kuitenkaan sellainen taikasana ole, että kävit minkä tahansa linjan, niin töitä varmasti olisi..Itse asiassa itsekin jännitän, saanko vakipaikan vaikka käyn tuon suuntautumisen, enempi varmaan niitä pätkä-ja keikkatöitä tarjolla..Itse kuitenkin haluan, että töitä on jatkuvasti tarjolla, enkä ole riippuvainen yhdestä paikasta. Saatan itsekin käydä myöhemmin yhden toisen suuntautumisvaihtoehdon, kunhan nyt saan vaan sitä työkokemusta. Tai sitten jatkankin sairaanhoitajaksi, en tiedä vielä..Mutta jos töihin haluaa varmasti, niin ehkä kannattaa ensin käydä joku varmempi suuntautuminen, ja myöhemmin sitten vaikka tuo sihteeripuoli..Tietysti jos onnistut saamaan oppisopimuspaikan, niin sitten asia onkin ihan eri.


    • saharaaaa-

      Morjesta.. itse juuri haen sosiaali-ja terveysalalle ammattikorkekouluun.. ja toivon todella, että pääsen kouluun ja sen jälkeen alan hommiin.. sosiaali-ja tervysalalla on aina töitä.. tosin en tiedä nykypäivästä.. toivon todellakin, että saisin jostain sitten kunnon hommia, kun olen kouluni käynnyt.. jos en pääse kouluun niin sitten en oikee tiiä mitä tekisin.. nytkin olen työvoimatoimiston kautta korotetulla peruspäivärahalla töissä tai siis aloitan työelämään valmennuksen alla työt yhdessä paikkaa, kun mistään mitää palkallista työtä en ole saanut vaikka kysellyt monista eri hommista.. mutta ei.. MIKSI?? :/ No toivotaan, että pääsen kouluun.

      Sihteereitä kyllä tarvitaan miun mielessä aikalailla.. joten kyllä se sihteerinhomma kannattaa ottaa ja sitten hakea sen ohella työtä.. luulisi siun pääsevän töihin sihteeriksi.. :) Onnea ja menestystä!!!!

    • MiesVm.83

      Vastaillaanpas nyt sitten kun jotain kommentteja onpi tullut.

      Lähihoitajan opiskelut olen alun alkaenkin hylännyt sen takia, että en sovellu ko. ammattiin ja uskon että kyllä Suomen kokoisesta maasta löytyy minua parempia työntekijöitä lähihoitajiksi. Ei ihmisen kannata opiskella ammattiin jota ei usko kykenevänsä tai ei ole halua tehdä alan töitä. Mieluummin annan tuon lähihoitajan työpaikan jollekin sellaiselle ketä sitä oikeasti haluaa tehdä.

      Kyllä kaiketi se tuo terveydenhoitoalan sihteerin homma luonnistuu ja soveltuu myös miehille. Ei kait siinä mitään ihmeellistä nykyaikana ole jos mies on sihteerin hommissa. Ja ihan heteroja ollaan ja naisista tykkään :) Olen vain nyt sen päättänyt ja takonut päähäni myös ettei toisten mielipiteillä ole oman elämäni kannalta mitään merkitystä. Ainoastaan juurikin tuo työllistyminen minua hieman askarruttaa, että onkos niitä työpaikkoja. Mutta kaiketi niitä sitten on kun kerran koulutustakin järjestetään. Vielä olisi kuitenkin tarkoitus soitella TYKSiin ainakin ja hieman selvittää asiaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      105
      7411
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      100
      5255
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      116
      3506
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      25
      3451
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2544
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1866
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1511
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      345
      1485
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1356
    10. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      55
      1318
    Aihe