HäSa:n haastattelussa Vekka kehuu etelärantaa kaupungille voittoa tuottavaksi bisnekseksi. Kuinka sisisilmäisiä ja positiivisiä nämä lapsikullat voivatkin olla. Rautionkin suuri huolenaihe on ettei kaupungin ohikulkuväylällä vaan ajettaisi yhtään yli 40:ää, sillä eihän eteläranta suinkaan mikään ghetto ole. No, ensin tietysti parhaiten saunottanut rakennusyhtiö niistä kahdesta saa diilin. Sen jälkeen ilmaantuukin yllättäviä, täysin ennalta arvaamattomia vastoinkäymisiä, kuten suolta löytyy turvetta, rannalta mutaa tai vaikkapa liito-oravan papanoita. Silloinhan rakennusliikeen on ihan pakko rokottaa kaupunkia lisää, sillä eihän rakentamista voi keskenkään jättää. Näin kikkaillen saadaan kaupungeista varmoja lypsylehmiä ja jos vaikka tarvitaan Steve Irwin Australiasta auttamaan liito-oravia muuttostressissä, niin ylöshän mies kaivetaan haudastaan ja tuodaan tänne kaupungin rahoilla, makso mitä makso, sillä eihän kukaan voinut tietää jne yms, mutta on toki otettava opiksi seuraavaa kertaa varten.
Vekka ja Rautio innokkaina
19
344
Vastaukset
- Mikä mättää
Miksiköhän tässäkin on nyt perustettu jokin Oy? Saako siitä joku jotain hyöyä?
EIkö kaupunki enää itse osaa kaavoittaa (tarv. alihankintaa) ja myydä tontteja gryndereille.- Prostoi
Kaupunginjohto saa jo nyt palkkansa tuplasti, kiitos kokouspalkkioiden.Aikanaan nämä kokouspalkkiot poikivat tupaeläkkeen. Katsokaa nyt vaikka verojen juorukalenteria.
- Kysyminen luvallista
Kysymys vaan: OY:llä kai saa lisävelat piiloon kaupungin kirjanpidosta vaikka ne tosiallisesti on kaupungin velkoja viimekädessä?
Kuinka monta velatonta yhtiötä on kaupungilla?
Kuka on viimekädessä vastuussa näistä OY:iden veloista jos ne kaatuu, kysyn vaan?
Kanervan tuomio oli muuten mielenkiintoinen: kunallis-läänipoliitikko rinnastetaan virkamieheen ja siten "korruptio" kynnys on aivan mitätön ilmeisesti?
Mitenhän se menee ton Harakan kohdalla kun se on istunut vaikka missä tilaisuudussa kestittävänä, matkustellut ja vaikka mitä toisten rahoilla ja maksamana. Onkos se ollut niissä johtavana kunnallinenluottamushenkilö, luottamushenkilönä (vaikka kuinka monen yhtiön hallituksen jäsen aikojen kuluessa) valtion virkamiehenä vaiko yhdistyksen johtavana luottamushenkilönä ja yhdistyksen luottamushenkilönä?
Onko Kanerva Harakan rinnalla todellakin pikkutekijä? - Monesko Oy jo?
Kaupunginjohdolle kokouspalkkiot ja kokouseläkeet aikanaan.
- tuittu21
Oy piti perustaa, koska sillä saatiin taas yksi toimitusjohtajan paikka "hyvä veli" kaverille! Ihmetellä täytyy, mitä kaupungin omat virkamiehet ja työntekijät tekevät, kun kaikki hommat hoitaa joku ulkopuolinen tai yhtiö????
- Pyramidi väärinpäin
Ihmetellä täytyy, mitä kaupungin omat virkamiehet ja työntekijät tekevät, kun kaikki hommat hoitaa joku ulkopuolinen tai yhtiö????.....vastaus: pitävät pitkiä kahvitaukoja ja vielä pidempiä lainelounaita. Ei voi tehdä paljon virheitä, kun ei tee mitään eli kun taas tulee ilmi pahoja mokia, niin virkamies saikulle heti ja ulkopuolisesta yhtiöstä löytyy aina joku tsuppari kommentoimaan.
- Ykä54
Mutta hei Rautiohan on sanonut moneen kertaan että virheistä on opittu ja anteeksi pyydetty, mitä te vielä haluatte. Uusista virheistä voi oppia toki lisää ja anteeksi pyytää. Nämä ovat nyt mantroja joita johto toistaa palveluiden paetessa kaupungista.
- Niimpäs taas
Kurkkasin luonnosta, mikä on raapastus keskustelun pohjaksi. Varmaan huolena tuo Paasikiventien liikenne, joka aiheuttanee ongelmia nykyisten rakennusten julkisivulle kohdistuvalle liikennemelun kasvamisella kun liikenne tuodaan lähemmäksi. Melulaskennat tekisin ensimmäiseksi ja miettisin sitten lisää, ei iso raha, mutta taatusti iso kaavan valitusaihe.
Pysäköinti tossa näyttää kyllä nousevan "yllättäväksi ennelta arvaamattomaksi ongelmaksi". Missähän on oikeasti riittävästi pysäköintilaa uimahallin, liikuntapuistojen ja sataman käyttäjille? Mutta nehän on kaupungin omia toimintoja joiden intressejä hoitaa samat tyypit kuin etelärannan puuhamiehet, jotka laulavat sen lauluja kenen lasista juot.
Uusien talojen pysäköinti kellariin huonolla maaperällä vesitiiviinä rakenteena ei ole sitä halpaa lystiä, yhtälö on joko sitten 2-kerroksinen pysäköinti maanalle ja lisää kemmejä tai sit uusi alue jää torsoksi. - Parkkipaikat ?
Jep, huomasitteko että tuossa Hämeen sanomissa olleessa kuvissa ei enää ollut parkkipaikkaa edes uimahallin edessä?
Ainahan hallin alle voi louhia maksullisen pysäköintitalon!- Evp
Tervehdys
No autot ajetaan tietenkin Kaivo- ja Keinuparkkiin sekä torinaluspysäköintiin. Näin tulee samalla suoritettua tarpeellinen alku- ja loppuveryttely kävellen ennen uintia. Ohikulkumatkalla voi tutustua ns. rantatoriin eli kaupungin "autiotori" no 2:een.
- Jalkakola
Etelärannan suunnittelualueeseen kuuluu tämän nykyisen täyttömaa-alueen lisäksi toinen mokoma vesialuetta.
Voidaanhan niitä parkkialueita tehdä taas sinne veteen. Seuraavalla kaavoituskierroksella päästäänkin jo Kantolan rantaan.
Paasikiventien liikennettä helpottaisi, jos viimeinkin päätettäisiin sillan teosta Aulangon alueelle. - mätää
Ettekö jo ole oppineet, että valtuutetut ja päättäjät ajavat omaa etuaan. Kun palkkiot ja rahaa tulee omaan pussiin, niin kaikki on hyvin. Sen jälkeen myötäillään sen mukaan, keneltä saa 'hyvää'. Kaupunkilaisten etu on siinä vaiheessa yksi pieni kivi kengässä. Ainoita suoraselkäisiä, joka ajattelee kaupunkilaistenkin etua on Lulu, ja kuinkas siinä kävikään - ei hyvin.
- rtbbtbbbbbbtrbrtbrtd
Mitä Lululle muka on käynyt? Onko bussi ajanut yli, vai mitä tarkoitat?
- Väärin päätetty taas
rtbbtbbbbbbtrbrtbrtd kirjoitti:
Mitä Lululle muka on käynyt? Onko bussi ajanut yli, vai mitä tarkoitat?
Se tekee taas selvityspyyntöä väärinkäytöksistä, epäselvyyksistä ja virkamiesten suhmuroinnista.
- Ve Ronmaksaja
Väärin päätetty taas kirjoitti:
Se tekee taas selvityspyyntöä väärinkäytöksistä, epäselvyyksistä ja virkamiesten suhmuroinnista.
toivottavasti joku vihdon tekee! Vaikka ei "paskaisentyönlisää" saakaan. Ei haittaa yhtään, päin vastoin. Tietysti jos on jotain salattavaa, se voi vähän huolestuttaa....johan täällä on monta vuotta vaan levitelty käsiä ja voivoteltu!
- vitsivitsi
Väärin päätetty taas kirjoitti:
Se tekee taas selvityspyyntöä väärinkäytöksistä, epäselvyyksistä ja virkamiesten suhmuroinnista.
Minäkin tekisin jos osaisin. Onneksi joku osaa ja uskoo asiaansa. Pitäisin jopa mahdollisena, että Pikku-Parolantie 7 kutsuu joitakin silmäätekeviämme tulevaisuudessa. Hämeen Sanomat voisi vaikka perustaa haarakonttorin kyseiseen paikkaan.
- Korppiharju
Ve Ronmaksaja kirjoitti:
toivottavasti joku vihdon tekee! Vaikka ei "paskaisentyönlisää" saakaan. Ei haittaa yhtään, päin vastoin. Tietysti jos on jotain salattavaa, se voi vähän huolestuttaa....johan täällä on monta vuotta vaan levitelty käsiä ja voivoteltu!
No eihän mikään etene missään niin kauan kuin Sammakkomäki on kuvioissa edes haamuna mukana. Se saa vanhojen kavereidensa (lue:verkottautunut) avulla aina torpattua valitusten yms onnistuneen etenemisen tutkinnasta lähtien.
Syyrakin osalla tapahtui vain "työtapaturma" ja sitä kautta tappio tuli käsiin.
Vaikean tyypin voi aina eristää ja toisaalta suullista, asioiden todellista sopimista, ei voi koskaan todistaa. Ei löydy dokumentin dokumenttia. Helpottava juttu.
Ainoa huolestuttava aihe, ei vakava, on se että viimeaikoina on alettu tekemään kunnan luottamushenkilön asemasta viranhaltijaa vastaavaa oikeudellista tulkintaa. Parempi olisi kansanedustajaa tai ministerä vastaavaa.
Koskahan tulkinan alle joutuu oikeuslaitoksen edustanjan asema. Onko se virkamies vai poliitikko, ministeri-status peräti vai jokin aivan oma. Toistaiseksi korpit pysyy hyvin ruodussa ja nokkii vaan ulkopuolisia haaskoja. - Vitsit vähissä
vitsivitsi kirjoitti:
Minäkin tekisin jos osaisin. Onneksi joku osaa ja uskoo asiaansa. Pitäisin jopa mahdollisena, että Pikku-Parolantie 7 kutsuu joitakin silmäätekeviämme tulevaisuudessa. Hämeen Sanomat voisi vaikka perustaa haarakonttorin kyseiseen paikkaan.
Onneksi nyt laitetaan kaupungin talous kuntoon. Ruvetaan elämään omillamme.
Velkojen maksuun menee vaan kaiketi kaksikymmentäviisivuotta.
Ja mitäs sen arvoista niillä kerrytetyillä veloilla onkaan nyt saatu?
Sellaista joka lämmittää meitä seuraavat kaksikymmentäviisivuotta kun velkojen takaisin maksun takia ei varaa olekkaan juuri mihinkään.
Vai voidaankos sanoa että parin viimevuosikymmenen poliitikot käänsi meidän rahat? - Siinähän maksatte
Vitsit vähissä kirjoitti:
Onneksi nyt laitetaan kaupungin talous kuntoon. Ruvetaan elämään omillamme.
Velkojen maksuun menee vaan kaiketi kaksikymmentäviisivuotta.
Ja mitäs sen arvoista niillä kerrytetyillä veloilla onkaan nyt saatu?
Sellaista joka lämmittää meitä seuraavat kaksikymmentäviisivuotta kun velkojen takaisin maksun takia ei varaa olekkaan juuri mihinkään.
Vai voidaankos sanoa että parin viimevuosikymmenen poliitikot käänsi meidän rahat?Voi olla lähempänä viittäkymmentä tuo maksuaika... Ei kyllä tullut pidemmälläkään ajattelemisella mieleen yhtään mitään missä tuo hassattu (syömä?)velkä näkyisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984446Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293303No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341113
- 321036
- 121033
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862