Yle Häme

Onkohan teillä työpaikkahaastattelussa yksi arvio se kuinka osaa lässyttää? Tänään tuli tämä tältä uudelta toimittajalta taas yksi "kyskä" Siis ihan totta, alatteko te puhua iäkkäille ihmisille tuolla tyylillä, ja nauratte kun joku kysyy että mitä se "kyskä" tarkoittaa. Ässää lässytetään, ja puhutaan kuin lapsille ym.
Joo, voisin vaihtaa kanavaa, mutta kun en jaksa kuunnella niitä vuosikausia samanlaisia mainoksia. Ja Ylen kanavilla on kautta aikain olleet ne sujuvasanaisimmat toimittajat ja asiallisimmat ohjelmat. Mutta nyt on toimittajien ammattitaito hukassa. Iltaisin ja viikonloppuisin on radio suomi auki kellon ympäri
462539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Herätetäänpä vanha ketju henkiin ja kertokaa, mitä mieltä olette nykyisestä Yle Hämeestä ja sen uutisoinnista.

Tämän vuoden aikana olen saanut (tai joutunut) kuuntelemaan Yle Hämeen lähetyksiä, ja toimittajisto on tullut jossain määrin tutuksi.

Mielipiteitä?

Äänestä
  • Ketä ihan aidosti tykkää noist lässyttäjist.

    Äänestä

Sulla siis ei ole mielipidettä ja haluat kuulla muiden mielipiteen että voisit olla samaa mieltä?

Nykyaikaa...

Äänestä
  • Päinvastoin.

    Lisään oman luonnehdintani piakkoin. Lähinnä minua kiinnostaa se, onko lukijoiden mielestä Yle Hämeelle enää tarvetta itsenäisenä alueradiona, ja onko uutisointi enää puolueetonta tai neutraalia.

    Äänestä

  • sanonvaan1 kirjoitti:

    Päinvastoin.

    Lisään oman luonnehdintani piakkoin. Lähinnä minua kiinnostaa se, onko lukijoiden mielestä Yle Hämeelle enää tarvetta itsenäisenä alueradiona, ja onko uutisointi enää puolueetonta tai neutraalia.

    Koska olet kuullut radiosta oikeata Hämeenlinnaa koskevaa poliittista keskustelua ylen toimittajien puolesta? Oikein, ei koskaan.

    Äänestä

Ei tota karppista kestä kukaan.

Äänestä

Ihanaa etten ole ainoa, joka ei vaan kertakaikkiaan jaksa kuunnella niitä. Karppisen "äzzä" ja ne liukuhihnalla tulevat vertaukset ja viisaudet ja aivan älytön kielikuvien tulva. Ja miehissä on nyt tämä "äzzä" vikainen Moilanen, yksi ei osaa hengittää niin että meinaa mennä asiat ohi kun kuuntelee että pyörtyykö se ennenkuin vetää henkeä. Yksi jännittää haastateltavia niin että se on pelkkää "totanoin"ia ym. ym. Ja ei sitten niin pienintäkään huumorin pilkahdusta, eikä iloa ja naurua. (aitoa) Ja eivät ole varmaankaan uskaltaneet avata Ylen sivuille aluradion ikkunaa. Onneksi netin kautta voi nyt kuunnella muita aluradioita silloin kun ei ole kaikille yhteistä valtakunnan ohjelmaa. http://yle.fi/radio/ylenaikainen/suora/. Siletä voi kuvan vasemmasta yläreunasta pudottaa valikon josta voi valita mitä aluohjelmaa haluaa kuunnella. Ja voin taata että on paljon hauskempia kanavia olemassa. Siinä on vain se haitta että ei kuule tämän alueen asioista, mutta eipä nekään ole olleet kovin hääppöisiä nykyään. Aika forssa/riihimäki painotteisia. Ja Forssassa sitten tämä yksi saman sarjan Hannula toimittajana.

Äänestä
  • Ne uutiset ovat kylläkin HML-painoitteisia.

    Äänestä

Joo, kyllä tuntuu että osa toimittajista pitäisi laittaa jonkinlaiseen puhetekniikka koulutukseen. (Puhetekniikan päivitystä tarvitsisi aika moni valtakunnankin "Yleläinen") Entistä enemmän on aivan käsittämätöntä mössöä, ja kikkaillaan liikaa niin ettei puhe ole luonnollista. Huumorille ei ole sijaa ollenkaan, oikealle huumorille. "pannaans vähän flirtaten" on NIIIN kulunutta, (just juontaja kertoi seuraavan kappaleen "Flirtaten")
Ja kyllähän heidän haastatteluissaan, ja ohjelmien juonnoissa, käy esille mitä mieltä he ovat aina kyseessä olevasta aiheesta. "korkeakulttuuri" jos on kyseessä käy hyvin selväksi kuinka ovat paljon kiinnostuneemman oloisia kuin jos kyseessä on ns. tavis kansan kiinnostuksen kohde.
Vähän samaan tapaan kuin näin kesälomien päätyttyä käydään työpaikkojen kahvipöydissä keskustelua missä ollaan käyty, ja siellä on aina ne samat joiden on pakko käydä oopperajuhlilla ja jazzeilla ihan vain sen takia että pääsevät kertomaan siitä ja luulevat sen vuoksi olevansa jotenkin parempia ihmisiä. Ja jotka eivät edes noteeraa niitä jotka kertovat käyneensä eukonkanto kisoissa ym.

Äänestä
  • Eukonkantokisa on yhdyssana.

    Toivelevynä: Mä jotain työtä päivän teen.

    Äänestä

  • Syvästi musertunut kirjoitti:

    Eukonkantokisa on yhdyssana.

    Toivelevynä: Mä jotain työtä päivän teen.

    Kesälesken vaimon ei toivotut: Kaapin takana on nainen

    Äänestä

  • Syvästi musertunut kirjoitti:

    Eukonkantokisa on yhdyssana.

    Toivelevynä: Mä jotain työtä päivän teen.

    Tän palstan tyypit ei osaa ottaa oikeasti kantaa mihinkään. Rakentavasti keskustellen. Täällä ostaan kyllä viilata pilkkua!!!!!!!!!!!
    Mitä helvetin väliä sillä on kirjoittaako jonkun asian yhteen, vai ei, jos asiayhteyden tajuaa. Asia olisi eri jos kyseessä olisi ammatti ihmisen kirjoittama juttu. Sama kuin radiotoimittajan työssä, silloin pitäisi osata hommansa.
    Mutta vapaassa mielipiteiden kirjoituksissa ei vielä vaadita oikein kirjoitusta. Tietääkseni????????????????????????

    Äänestä

  • pilllll.....kku kirjoitti:

    Osa on ihan vaan sar kasmia.

    Äänestä

  • joutzenlaulu kirjoitti:

    Osa on ihan vaan sar kasmia.

    Se kirjoitetaan kylläkin: sari karismia!

    Äänestä

  • Lurittaja kirjoitti:

    Se kirjoitetaan kylläkin: sari karismia!

    menehän iisoppi nukkumaan.

    Äänestä

  • loistobuumi kirjoitti:

    menehän iisoppi nukkumaan.

    Iltaa Kari!

    Äänestä

  • pilllll.....kku kirjoitti:

    Tän palstan tyypit ei osaa ottaa oikeasti kantaa mihinkään. Rakentavasti keskustellen. Täällä ostaan kyllä viilata pilkkua!!!!!!!!!!!
    Mitä helvetin väliä sillä on kirjoittaako jonkun asian yhteen, vai ei, jos asiayhteyden tajuaa. Asia olisi eri jos kyseessä olisi ammatti ihmisen kirjoittama juttu. Sama kuin radiotoimittajan työssä, silloin pitäisi osata hommansa.
    Mutta vapaassa mielipiteiden kirjoituksissa ei vielä vaadita oikein kirjoitusta. Tietääkseni????????????????????????

    Onhan sillä väliä, oletko talon mies vai talonmies!

    Äänestä

  • tyrmmum kirjoitti:

    Iltaa Kari!

    Päivää Kössi, päivää Arska, päivää Ana, päivää Hilu, päivää Rampe, päivää Lissu, päivää Hessu, päivää Tepa, päivää Hanski ...... joko on löytyny uus Pumppubaari? Pyytäkää Kari, Iisakki, Tapio ym. sinne keskustelemaan asioistanne niin ei tarvitse täällä huhuilla heitä jatkuvasti.

    Äänestä

  • darlingingins kirjoitti:

    terve pussikuskin kaveri

    Äänestä

Nousin lyhtypylvääseen,kiersin lampun paikoilleen ja jälleen loisti valot Moskovan.

Äänestä

Veikkaan että koko ketju aloittajineen on masinoitu Häsan toimituksesta, joka suorastaan vihaa YLE:ä. YLE häme on minusta mainio kanava.

Äänestä
  • Tulihan se sieltä! Ehdin jo ihmetellä, kun kukaan ei ole hoksannut salaliittoteoriaa.
    Jonkin verran eri medioita tuntevana voin paljastaa, että sekä Yle Hämeessä että Hämeen Sanomissa on sekä hyviä että huonoja, jopa todella surkeita toimittajia.
    Surkimuksista ei pääse eroon, jos heidät on joskus erehdytty vakinaistamaan. Vippareista sen sijaan pääsee, kun heitä ei enää palkata tuuraajiksi.
    Lehden tolvanatoimittajien jutuilta vältyn, kun en enää tilaa lehteä. Radion tumpeloitten palkkakuluihin minun pakko osallistua, vaikken koskaa edes radiota avaisi. Verottaja kahmaisee meidän perheeltä vuodessa yhteensä noin kahden seitsenpäiväisen sanomalehden tilaushinnan verran euroja.

    Äänestä

  • Laatua kehiin kirjoitti:

    Tulihan se sieltä! Ehdin jo ihmetellä, kun kukaan ei ole hoksannut salaliittoteoriaa.

    Ilmestyykö Demokraatti 7 päivänä viikossa ?

    Ja korppi ei toisen korpin silmää noki radio- lehtijuttujakaan tehdessä. Siksi hämeenlinnassakin kaikki on fanttastista. Ja yksi liehuvalettinen liekinvarsi päälle.

    Äänestä

  • jag också kirjoitti:

    Ja korppi ei toisen korpin silmää noki radio- lehtijuttujakaan tehdessä. Siksi hämeenlinnassakin kaikki on fanttastista. Ja yksi liehuvalettinen liekinvarsi päälle.

    Iltaa Kari!

    Äänestä

  • Veikkasit väärin. Ketjun alkuperäisestä aloittajasta en tiedä, mutta minulla ei ole Hämeen Sanomien kanssa mitään tekemistä; en itse edes asu Hämeenlinnassa.

    Hämeen Sanomat on toki minullekin tuttu lehti, ja he ovat joskus sitä ilmaisjakeluna ahkerasti jakaneet myös Hämeenlinnan lähialueilla.

    Äänestä

  • sanonvaan1 kirjoitti:

    Veikkasit väärin. Ketjun alkuperäisestä aloittajasta en tiedä, mutta minulla ei ole Hämeen Sanomien kanssa mitään tekemistä; en itse edes asu Hämeenlinnassa.

    Hämeen Sanomat on toki minullekin tuttu lehti, ja he ovat joskus sitä ilmaisjakeluna ahkerasti jakaneet myös Hämeenlinnan lähialueilla.

    Jakavat sitä edelleenkin ahkerasti ilmaiseksi todistaakseen mainostajille levikin olevan "suurta".

    Äänestä

  • m75m7m kirjoitti:

    Iltaa Kari!

    Päivää Kössi, päivää Arska, päivää Ana, päivää Hilu, päivää Rampe, päivää Lissu, päivää Hessu, päivää Tepa, päivää Hanski ...... joko on löytyny uus Pumppubaari? Pyytäkää Kari, Iisakki, Tapio ym. sinne keskustelemaan asioistanne niin ei tarvitse täällä huhuilla heitä jatkuvasti.

    Äänestä

En ole koskaan nähnyt Häsassa muita kuin YLE:ä mollaavia etusivun juttuja - tiedä sitten salaliitoista mutta näin se vaan on. Kovasti muistuttaa muuten tuo "Laatua kehiin" erästä liehuva lettistä, kettingiä kolistelevaa toimittajaa juurikin häsasta, joka tirvaisi tässä taka vuosina laivaristeilyllä turpiinkin erästä herrasmiestä:)

Äänestä

Mitä mitä täällä miinustellaan kommenttiani. Eikö vekkakiemunki tykkää totuudesta vai mistä kiikastaa.

Äänestä

1. Palataanko takaisin ketjun aiheeseen? Politiikalle on muita ketjuja, ja Hämeen Sanomat kehukoon itseään muualla.

2. Lupasin palata takaisin omaan luonnehdintaani Yle Hämeestä, joten tässä alustavasti palautetta.

Pääsääntöisesti Yle Häme hoitaa tehtävänsä kohtuullisesti ja kiitoksia hyvistä hetkistä voi osoittaa tietyille toimittajille ajoittaisista lipsahduksista huolimatta. Tällaisia toimittajia ovat olleet Nina Keski-Korpela, Heidi Kononen ja Anne Karppinen. Mika Wallenius kuuluisi tähän joukkoon, mutta häntä kuulee Yle Hämeen kanavalla niin harvoin, että hän olkoon arvostelun ulkopuolella.

Negatiivista palautetta en anna henkilökohtaisesti, mutta muotoilen asian seuraavasti:

Hyvät miestoimittajat: Kaikkea ei tarvitse pelätä - taivas ei ole putoamassa niskaan heti huomenna. Yle Hämeessä vaikuttaa ainakin kaksi miestoimittajaa, jotka löytävät jokaisesta asiasta vaaramomentin, siis ihan joka asiasta. En tiedä, mistä se johtuu, mutta ehkä THL:n tai jonkin muun tahon jatkuva lobbaus on vaikuttanut myös uutisoinnin tasoon nimenomaan näiden miestoimittajien osalta. Yle Lahti on tässä mielessä täysin päinvastainen kokemus; miestoimittajat puhuvat Yle Lahdessa itse asiasta, eivätkä kaiva joka välissä lapsi- tai vanhuskorttia.

Lopun toimittajaporukan nimeäisin ns. höpönassuiksi. Näille toimittajille yhteistä on se, että heidän uutisiaan ei voi koskaan kommentoida Yle Hämeen sivuilla, ja uutisaiheiden valinta ei aina osu aivan kohdalleen. Tiedustelin livekommentointiasiaa myös Radio Suomesta ja heidän mukaansa Yle Häme ei halunnut vielä lähteä mukaan livekommentointiin. En yhtään ihmettele - tämä höpönassuporukka on varmasti ollut asiassa poikkiteloin. Maailma muuttuu, joten myös uutta tekniikkaa kannattaisi opiskella. Uutisointi edellyttää interaktiivisuutta, ja kehityksessä on syytä olla mukana. Nämä toimittajat eivät yleensä muista sitäkään, että Yle Häme ei ole Yle Hämeenlinna. Toimittajat kertovat innoissaan olevansa juuri "Reskalla". Anteeksi, missä? En minä käy ikinä missään "Reskalla", ja Hämeenlinnassa aikoinaan en kuullut kenenkään ikinä edes mainitsevan koko sanaa.

Lopuksi: Toivottavasti tästä palautteesta on lukijoille edes jotain iloa, ja se on tehty ns. pilke silmäkulmassa. Kuuntelen edelleen Yle Hämettä säännöllisesti, mutta kun joku miestoimittaja astuu remmiin vaihtuu myös kanava, ja yleensä Yle Lahdeksi tai mainoskanavaksi.

Äänestä
  • Se on juuri näin! Kun paluumuutin tänne yli 10 vuotta sitten oli kyllä totaalinen järkytys kun huomasi kuinka Yle Häme on muutenkin yhtä päivänkehrää ym. Ohjelma osioiden nimetkin ovat kuin päiväkodin päiväohjelmasta. Em. "Päivänkehrä", "Karuselli" ja aikoinaan kun oli lauantaisinkin ohjelmaa muistan aina sen "Onnen pipanoita" onnitteluohjeman ym.
    Toimittajista huomaa kunnianhimottomuuden, ei voi kuvitellakkaan että heistä kukaan olisi tulevaisuuden "Henkka Hyppönen" "Kristiina Komulainen" "Antti Haajanen"ym. Jotka ovat aloittaneet uransa entisajan paikallisradioissa (kunnes Iskelmä osti ne melkein kaikki)
    Sitä ihan aitoa iloisuutta kaipaan ja kammoan tekopirteyttä ja toisaalta melkein uskovaisen vakavaa tunnelmaa.
    Mutta kun ei tule paikallislehteä on pakko kuunnella että pysyisi edes hiukan kartalla.

    Äänestä

  • hymyhyytyysyksytulee kirjoitti:

    Se on juuri näin! Kun paluumuutin tänne yli 10 vuotta sitten oli kyllä totaalinen järkytys kun huomasi kuinka Yle Häme on muutenkin yhtä päivänkehrää ym. Ohjelma osioiden nimetkin ovat kuin päiväkodin päiväohjelmasta. Em. "Päivänkehrä", "Karuselli" ja aikoinaan kun oli lauantaisinkin ohjelmaa muistan aina sen "Onnen pipanoita" onnitteluohjeman ym.

    Aivan!

    Ohjelmien nimet ovat niin korneja, että ne vaikuttavat lähinnä yläasteporukan välituntipohdinnalta. Päivän kysymyksen aihe on myös yleensä jotain naiivin ja mauttoman välimaastosta.

    Yle Hämeen viime vuosien jutuista ylivoimaisesti uskomattomimman arvosanan voisi antaa tästä:

    http://yle.fi/uutiset/unitakut_sotkevat_lasten_hiukset_solmuun/5096407

    Jos jonkun henkilön suurin ongelma on siinä, että hiusten kampaaminen tuottaa hankaluuksia, niin kymmenen pistettä ja papukaijamerkki :)))

    Äänestä

  • hymyhyytyysyksytulee kirjoitti:

    Se on juuri näin! Kun paluumuutin tänne yli 10 vuotta sitten oli kyllä totaalinen järkytys kun huomasi kuinka Yle Häme on muutenkin yhtä päivänkehrää ym. Ohjelma osioiden nimetkin ovat kuin päiväkodin päiväohjelmasta. Em. "Päivänkehrä", "Karuselli" ja aikoinaan kun oli lauantaisinkin ohjelmaa muistan aina sen "Onnen pipanoita" onnitteluohjeman ym.
    Toimittajista huomaa kunnianhimottomuuden, ei voi kuvitellakkaan että heistä kukaan olisi tulevaisuuden "Henkka Hyppönen" "Kristiina Komulainen" "Antti Haajanen"ym. Jotka ovat aloittaneet uransa entisajan paikallisradioissa (kunnes Iskelmä osti ne melkein kaikki)
    Sitä ihan aitoa iloisuutta kaipaan ja kammoan tekopirteyttä ja toisaalta melkein uskovaisen vakavaa tunnelmaa.
    Mutta kun ei tule paikallislehteä on pakko kuunnella että pysyisi edes hiukan kartalla.

    Itse kuuntelen lähinnä uutiset ja sitten toinen kanava päälle. Uskomatonta tuubaa suurin osa paikallisohjelmasta. Uutisissa jännittää aina, että saako Hannula slaagin vai alkaako hyperventiloimaan kesken uutistenluvun. Miehistä jompikumpi, Leponiemi tai Juntunen rakastaa niin omaa ääntään, että "maistelee" sanojansa oikein pitkään. Onko siellä toimituksessa kaikilla hame päällä, oikeasti? Radiohame?
    Konosella on mukava ääni, plussat.

    Äänestä

On selkeästi Häsan porukka haukkumassa, että näyttäisi aina ja kaikkialla haukuttu Häsa vähän paremmalta. Olette Häsan väki kyllä aika hupaista porukkaa ja vielä täysin kaupungin ja kokoomuksen liekanarussa. Jos olisin toimittaja niin ennemmin olisin työtön kun menisin Häsaan töihin - sen verran täytyy itseään kunnioittaa. Yle Hämeessä kuulee useinkin ensimmäisenä kaikki jopa paikallisasiat pari kolme päivää ennen häsaa. en ole kyllä huomannut miestoimittajien kauheuksia vaikka joka päivä yleä kuuntelen, mutta jotain täytyy tietysti keksiä, kun ei mitää muuta ole. Onko muuten totta että Uusi-Kilponen jakaa joka toimittajalle henk. koht. mistä ja miten saa kirjoittaa ja mistä ei ehdottomasti pidä kirjoittaa. Näin olen kuullut.

Äänestä
  • Heh, heh, heh, heeeeeeee! Ja niin pieleen kun voi, meni tuo arvaus. Olen ketjun aloittaja, ja kirjoittanut myös zzZZZZZZZZZZZZZZZ, pilllll.....kku, hymyhyytyysyksytulee, mielipiteet! Ja täysin siltä pohjalta että joudun pakosti kuuntelemaan radiota melkein kaiken hereilläolo aikani. Minulle ei edes tule HäSaa, ei ole tullut moneen vuoteen, ja politiikasta en ole kiinnostunut.
    Että se HäSan porukasta!

    Äänestä

  • Kuten aiemmin totesin en

    1. asu Hämeenlinnassa
    2. lue Hämeen Sanomia

    Itse asiassa HäSan ilmaisjakeluakaan ei ole tullut osoitteeseeni enää vuosiin.

    Et ole siis huomannut miestoimittajien "kauheuksia"? Tässä yksi esimerkkiuutinen:

    http://yle.fi/uutiset/trampoliinilta_paadytaan_paivittain_tapaturmaosastolle/6668046

    Muistatteko vielä Tervakosken villisiat? Eräs nimeltämainitsematon Yle Hämeen miestoimittaja oli ensimmäisenä kysymässä radiojutussa, että ovatko ne vaarallisia lapsille? Seuraavaksi poliisilla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin tuomita ne lopetettaviksi.

    Tässä on Aamupostin (positiivinen) juttu aiheesta:
    http://www.aamuposti.fi/artikkeli/233626-kuusi-villisikaa-viihtyy-tervakoskella

    Tässä on Yle Hämeen versio (huomatkaa näkökulman muutos):
    http://yle.fi/uutiset/karkuun_paasseet_villisiat_terrorisoivat_puutarhoja_etela-hameessa/6589803

    Äänestä

senior myllys on oikeassa. Olen erään häsan toimittajan kaveri ja hän kertoili kerran tuopin ääressä että PUK kertoo toimittajille aina tavalla tai toisella ettei kokoomuksesta tai paikallisesta päättävästä kärkikymmeniköstä tai muutenkaan hallinnon touhuista saa kirjoittaa negatiiviseen sävyyn. YLE Häme on minusta aika inhormatiivinen ja hyvä kanava. Ei oikein auennut että mitä pahaa tuossa takkutukkajutussakin oli. Siinähän hiusalan ammattilainen vain neuvoo miten lasten takut saa parhaiten setvittyä, mutta kai sekin jotakuta ärsyttää.

Äänestä
  • Lasten takut eivät ole ongelma. Suomi on täynnä hyviä ja edullisia kampaamoja, joissa saa hiustenlyhennyksen puolessa tunnissa.

    Turhempaa uutisaihetta tai "ongelmaa" ei voi olla olemassa.

    Äänestä

Juu, ei kestä, taas se on tätä koko pitkän talven ensi kesään asti, aina arkisin. Kun Suomen radio loppui.
No, kanavan vaihto onneksi auttaa!

Äänestä

Miksi YLE Hämeellä on rinnakkaistoimipiste Forssassa? Katainenkin ihmetteli YLE-toimittajien suurta määrää...

Äänestä

Mutta Katainenhan onkin fantastisen kiva ja viisas mies! Ulostetaan Yle!

Äänestä

Se oli kansanhiihto suomi'Ruotsi maaottelu

Äänestä

Olen radio hämeen ahkera kuuntelia mutta harmittaa kun sieltä ei enään tule kun lahtelaisten asioita.Enemmän kaipaan hämeenlinnan ja forssan ääntä ja tietoa yleensä hämeenlinnan lähiseudun tapahtumia.

Äänestä

Kyllä YLE Hämeenlinna on mennyt alas kuin lehmän häntä. Jutustellaan ja haastatellaan milloin polkupyöräkauppiasta, milloin mökkitalkkaria, tai fillaroidaan hampaat kalisten Sibeliuksenkatua, ikään kuin maakunnassa ei tapahtuisi mitään mielenkiintoista ja ihmisille todella tärkeitä asioita. Hämeenlinnan politiikka kierretään tänä päiväna kaukaa, joka nyt kuitenkin koskettaa jokaista kaupungin asukasta. Ja uutisissa aivan sama asia, ei minkäänlaista kunnollista asiasiältöä niissäkään. Kuunelkaapa nauramatta omia juttujanne toimittajat vaikka yksi päivä

Äänestä

Kommentoi aloitusta

"kyskä"?????? kirjoitti:

Onkohan teillä työpaikkahaastattelussa yksi arvio se kuinka osaa lässyttää? Tänään tuli tämä tältä uudelta toimittajalta taas yksi "kyskä" Siis ihan totta, alatteko te puhua iäkkäille ihmisille tuolla tyylillä, ja nauratte kun joku kysyy että mitä se "kyskä" tarkoittaa. Ässää lässytetään, ja puhutaan kuin lapsille ym.
Joo, voisin vaihtaa kanavaa, mutta kun en jaksa kuunnella niitä vuosikausia samanlaisia mainoksia. Ja Ylen kanavilla on kautta aikain olleet ne sujuvasanaisimmat toimittajat ja asiallisimmat ohjelmat. Mutta nyt on toimittajien ammattitaito hukassa. Iltaisin ja viikonloppuisin on radio suomi auki kellon ympäri

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu