Jukolan eero ?

Kuulin tuossa illalla, että yläasteen poikasilla on illan hupina ollut kuseskelu pienempien poikien pyörien päälle. Eikös se ole niin, että julkisella paikalla tuollainen rinnastetaan epäsiveelliseen käytökseen josta luvassa on ainakin sakkoja.

Julkisella paikalla tapahtuvista asioista on jokaisella kansalaisella oikeus ottaa kuvia.

Pojat eivät vielä arvaa, että tämä juttu ei tähän pääty ! Ottakaa vanhemmat kantaa. Sallitko sinä, että oma lapsesi tekisi tällaisia tekoja ? Entä sinä, jonka lapselle näin tehtäisiin ? Vaikka Jukolan veljekset omatapaisia olivat, eivät he ikinä näin ala-arvoiseen toimintaan olisi alkaneet.
9440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Onpas taas keksitty typeryys.Ottakaa vaan kuvia ja viekää poliisiasemalle ihailtavaksi.Opettamattomat koirarakit kuseksii renkaisiin,mutta nuoret miehenalut niin se on jo typeryyden huippu.

Äänestä
  • Eipä tuota omassa nuoruudessani tarvinnut kuseskella pienempien polkupyörien tai minkään muunkaan omaisuuden päälle.
    Jopa on on taas äidin kultapallot keksineet varsinaisen idioottimaisuuden,selkään mokomia pitäisi antaa!

    Äänestä

Niin kun siellä on poikasilla kusta päässä pelkästään niin että loiske käy kun hölkkäävät!

Äänestä

Sitten pipo päässä istutaan luokassa..
Ei ihme jos nykyajan nuorilla päätä "kiristää"...

Äänestä

Annampa esimerkin. Tuossa aikoja sitten olin muutamas jääkentän pukukopissa vaihtamassa varusteita, kun samaisessa kopissa oleva nuorisoporukka räki lattialle ja annas ollas muuan valopää kusta lorotteli nurkkaan.
Pistin luistimet kassiin ja sanoin sille valopäälle, ett sit kun on kustu, niin nyt alkaakin siivoustalkoot.
Laitoin kolme muuta räkijää pihalle ja niimpä sitä jäätiinkin valopään kanssa kahdestaan. Kun ei kopissa ollut siivousvälineitä, niin vaihtoehtoja oli kaksi. Joko takilla tai collegepaidalla siivotaan- Valinta oli collegepaita ja puhdasta tuli.
Tämä ei sattunut Kuhmossa, mutta voin vakuuttaa, että se oli sen porukan viimeinen paskantelu yleisissä paikoissa.
Huom. Enkä sitten kehoita moiseen sielläkään.

Äänestä
  • Puhut soopaa, kaltaisesi nynny lähti karkuun ja oma kusi valui lahkeesta.

    Äänestä

Näitä kurittomia räkijöitä, etenkin poikia riittää. Emme koskaan unohda kun tyttömme uusi pyörä sotkettiin koulun pyörätelineessä. Kovastipa toisen uusi pyörä harmitti. Tekijän tiedämme vaikka hän itse ei tiedä että olemme tietoisia hänen syyllisyydestään. Hän on jo aikuinen, jäljet jäi emmekä käytä koskaan tämän ihmisen yrityksen palveluja. Samainen kakara teki muutakin jäynää, oli pyytänyt tytön rahaakin tuomaan omille syntymäpäivilleen joissa ei lapselle ollut järjestetty mitään tarjoilua. Hän tunnistaa itsensä jos hiukankin on järki kasvanut.

Äänestä
  • no huhhu... Pitäkää jo se turpanne kiinni niistä nuorista!! Perkele!

    Äänestä

Saunan takana on viellä tilaa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Hävetkää ! kirjoitti:

Kuulin tuossa illalla, että yläasteen poikasilla on illan hupina ollut kuseskelu pienempien poikien pyörien päälle. Eikös se ole niin, että julkisella paikalla tuollainen rinnastetaan epäsiveelliseen käytökseen josta luvassa on ainakin sakkoja.

Julkisella paikalla tapahtuvista asioista on jokaisella kansalaisella oikeus ottaa kuvia.

Pojat eivät vielä arvaa, että tämä juttu ei tähän pääty ! Ottakaa vanhemmat kantaa. Sallitko sinä, että oma lapsesi tekisi tällaisia tekoja ? Entä sinä, jonka lapselle näin tehtäisiin ? Vaikka Jukolan veljekset omatapaisia olivat, eivät he ikinä näin ala-arvoiseen toimintaan olisi alkaneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu