Moikka,
Onko täällä muita kieltenopettajia, jotka ovat harkinneet alanvaihtoa? Itse olen ruotsin ja saksan aineenopettaja ja valmistuin noin vuosi sitten. Reilun puoli vuotta tein sivutoimisen tuntiopettajan hommia, jotka näillä näkymin saattaisivat jatkua myös ensi vuonna, ei kuitenkaan koko lukuvuotta.
Mielessä on käynyt, että voisin harkita alanvaihtoa. Pidän kielistä ja kulttuureista, mutten ole täysin varma, riittääkö sydämessäni palo opetustyötä varten eläkepäiviin saakka. Valitako täysin uusi ala? Millä uudella alalla voisin hyödyntää nykyistä koulutustani edes jossakin määrin (lisä-/jatkokoulutus & suht hyvät työllistymismahdollisuudet)?
Kaikki (asialliset) kommentit ja ajatukset ovat tervetulleita! :)
Uusi ala?
3
130
Vastaukset
- SonjaO.
Älä nyt VIELÄ vaihda! Opetustyössä kestää useamman vuoden päästä kunnolla "sisään" ja ohessa kehittyy opetuksessaan kantapään kautta.
Olen itse 3. vuotta englannin opettajana ja mielestäni työ vain paranee päivä päivältä, kun itse kehityn, olen tutustunut paremmin opiskelijoihin ja kollegoihin ja alan paremmin tuntemaan opintojaksot ja niiden sisällöt. - Åbeddaca
Suomessa opetussektori on kriisissä ja taantumuksen kuristusotteessa, uudenlaiset ja ennakkoluulottomat ihmiset eivät pääse töihin vaan hyväveliverkostojen jäsenet ja muut keskinkertaiset ja ketään ärsyttämättömät sliipatut "hyvät tyypit" saavat parhaat paikat ja tehtävät. Tietenkin voit perustaa firman lisätienestejä varten ja esim. antaa yksityistunteja. Mutta paha pelkään, että tämä maa on kansallisessa ja kulttuurillisessa aivokuolemassa, kun viimeinenkin fiksu ihminen muuttaa ulkomaille mielenkiintoisempiin ja paremmin palkattuihin töihin. Olet nuori vielä, joten pelaa korttisi hyvin!
- itsepalvelupaikkavah
Kun kirjoittaa osoitepalkkiin "www.mol.fi" ja paina entteriä, tulee työvoimahallinnon sivuille, joista voi klikata kohdasta "avoimet työpaikat" ns. avoimia työpaikkoja. Mutta kysynkin, että onko niitä? Onko opetusalalla lainkaan avoimia työpaikkoja, siis aikuisen oikeasti avoimia, eikä suljettuja, työpaikkoja?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 14010166
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485393Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p404040Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323602Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352654Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591572Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981567Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731428Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311386