Täällä joskus joku kirjoitti samantyyppisestä aiheesta, mutta en nyt löytänyt sitä.
Olen kiinnittänyt lastani hakiessa tälläiseen huomion. Lapset usein nimittelevät toisiaan ja puhuvat, että mä en leiki sun kanssa. Ehkä se on sitten normaalia lasten juttuja, mutta missä raja menee, että se on kiusaamista? Ainahan hoku päivä joku voi olla suuttunut jollekin, eikä halua leikkiä toisen kanssa. Mutta jos se on toistuvaa ja useamman lapsen taholta tapahtuvaa syrjintää? Jotkut lapset vaikuttaa olevan aina yksin (en toki ole kuin sen hetken paikalla). Voi olla, että haluavat olla, en tiedä. Kiinnittääkö hoitajat tälläiseen huomiota?
Kuulin kun päiväkodin hoitaja kehoitti pyytämään nimittelijää anteeksi kun lapsi "kanteli" nimittelystä. Mutta ei jäänyt paikalle kuuntelemaan pyysikö toinen anteeksi. Ja siihen en leiki sun kanssa totesi vaan, että menkääs nyt ulos siitä, sopikaa siellä sitten kuka leikkii kenenkin kanssa. Kai lapset saa päättää kenen kanssa leikkivät, mutta eikö pitäisi opettaa, että kaikkien kanssa pitäisi leikkiä?
Jotenkin pelottaa, että jos omaa lastani joskus kiusattaisiin. Itseäni on koulussa kiusattu vuosikausia ja vähän perhepäivähoidostakin on sellaisia muistikuvia. Mielestäni jo heti päivähoidossa pitäisi alkaa kiinniittää huomiota kiusaamisasiaan ja aloittaa kiusaamisen vastainen työ.
Olen kiinnittänyt lastani hakiessa tälläiseen huomion. Lapset usein nimittelevät toisiaan ja puhuvat, että mä en leiki sun kanssa. Ehkä se on sitten normaalia lasten juttuja, mutta missä raja menee, että se on kiusaamista? Ainahan hoku päivä joku voi olla suuttunut jollekin, eikä halua leikkiä toisen kanssa. Mutta jos se on toistuvaa ja useamman lapsen taholta tapahtuvaa syrjintää? Jotkut lapset vaikuttaa olevan aina yksin (en toki ole kuin sen hetken paikalla). Voi olla, että haluavat olla, en tiedä. Kiinnittääkö hoitajat tälläiseen huomiota?
Kuulin kun päiväkodin hoitaja kehoitti pyytämään nimittelijää anteeksi kun lapsi "kanteli" nimittelystä. Mutta ei jäänyt paikalle kuuntelemaan pyysikö toinen anteeksi. Ja siihen en leiki sun kanssa totesi vaan, että menkääs nyt ulos siitä, sopikaa siellä sitten kuka leikkii kenenkin kanssa. Kai lapset saa päättää kenen kanssa leikkivät, mutta eikö pitäisi opettaa, että kaikkien kanssa pitäisi leikkiä?
Jotenkin pelottaa, että jos omaa lastani joskus kiusattaisiin. Itseäni on koulussa kiusattu vuosikausia ja vähän perhepäivähoidostakin on sellaisia muistikuvia. Mielestäni jo heti päivähoidossa pitäisi alkaa kiinniittää huomiota kiusaamisasiaan ja aloittaa kiusaamisen vastainen työ.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Täysin samaa mieltä.Minä en salli omassa ryhmässäni kiusaamista. En henkistä enkä fyysistä. Kaikkien kanssa on opittava tulemaan toimeen ja jokaiinen on otettava huomioon pienestä pitäen.
Montapa monituista kertaa käy kuitenkin niin, että kun leikkijät on jaettu uusiks niin leikki loppuu kuin seinään, ei osata leikkiä sen toisen kaverin kanssa. Vaikka kuinka koettaa, ei välttämättä aina onnistu.
Tässäpä sitä sitten tarvitaankin aikuista. Opettamaan ja auttamaan, ohjaamaan lasten leikkiä alkuun, tai jopa enemmänkin. Tietystä se on helpompaa minulla pienryhmäni kanssa kuin suurissä päiväkotiryhmissä.
Ihan totta.
Aikuisetkaan eivät tule toimeen kaikkien kanssa. Ihan kohtuuton vaatimus, että lasten pitäisi tulla.
Kiusaamista en hyväksy minäkään missään tapauksessa, mutta kukaan ei voi olla kaikkien kaveri. Se ei vain toimi jos väkisin pitää yrittää leikkiä yhdessä vaikka kaikesta tulee erimielisyyttä.
Aikuistenkin pitää tulla toimeen esim. työkavereiden kanssa, vaikkeivat heistä henk. koht. pitäisikään. Töitäkin pitää voida tehdä yhdessä ja tiimeissä, vaikkei voisi sietää henkilökohtaisella tasolla muita. Se on sosiaalistumista, hyviä käytöstapoja, itsehillintää jne. Lastenkin tulee nämä perusasiat oppia. Välillä leikin vain parhaan kaverini kanssa, välillä leikin jonkun muun/muiden kanssa. Sitten onkin taas kivaa leikkiä sen bestiksen kanssa.... Ei saa takertua siihen yhteen. Se ei elämässä kanna.
Toimeen pitää tulla ja kiusata ei saa.
Nämä eivät suju useinkaan aikuisiltakaan. Lapset vasta opettelevat.
Kaikkien kanssa ei tarvitse olla kaveri. Joskus on parempi kun ollaan eri porukoissa.
Tietäisitpä vaan kuinka paljon siellä työpaikoilla riidellään ja kiusataan. Aikuiset ihmiset.
Kyllä minä tiedän miten paljon siellä työpaikoilla kiusataan, kouluissa ja päivähoidossa myös. En silti hyväksy sitä. En aikuisilta, enkä lapsilta. Näistä lapsista kasvaa koululaisia ja aikuisia. Hyvät tavat kaikkien kanssa toimeen tuleminen samassa sosiaalisessa ryhmässä opitaan pienestä pitäen ja aikuisen tehtävä on ne opettaa, vaikkei niitä itse osaisikaan.
Toivottavasti en ole ainoa, joka pitää kiusaamisessa ja syrjimisessä ehdotonta nollalinjaa ja opettaa lapsille kaikkien hyväksymistä, suvaitsevaisuutta ja toimeen tulemista.
No en kyllä sanonut että hyväksyn kiusaamisen. Se oli sinun oma tulkintasi.
Enkä minä ole väittänyt sinun sanoneen niin. Se on sinun tulkintasi.
Vaikutit kyllä puolustelevan sitä ettei kaikkien kanssa tarvitse leikkiä ja ottaa muita mukaan, koska sanoit ettei tarvitse olla kaikkien kaveri. Minusta se, että "en leiki sun kaa" on lapselta toiselle ihan yhtä pahasti sanottu kuin että aikuinen sanoisi toiselle vastaavasti. Ja en salli sellaista syrjintää lapseltakaan.
No voi huoh!
No meidän ei onneksi taritse leikkiä yhdessä. Ei siitä mitään tulisi koska minun mielipiteeni ja tapani ovat vääriä ja sinun oikeita.
En siis erehtynyt yhtään suhteesi.
Kadehdittavan hyvä ihmistuntemus sinulla.
Minun mielestäni lapsilla on oikeus valita kaverinsa siinä kuin aikuisillakin. Ne leikkivät keskenään joilla leikit sujuvat sovussa. En näe siinä mitään kiusaamista.
Kiusaaminen ja "minä en leiki sun kanssa" lällätykset ovat asioita joita en hyväksy ja niihin pitää puuttua heti.
Olin itse lapsena todella ujo ja arka ja pelkäsin niitä jatkuvasti äänessä olevia rajuja leikkejä leikkiviä lapsia. Onneksi minua ei painostettu sellaisten mukaan vaan sain valita itse kenen kanssa leikin tai seurailenko vain sivusta toisia.
Koskaan minua ei kiusattu, mutta olisi varmasti kiusattu jos kaikkien olisi ollut pakko leikkiä kaikkien kanssa.
Tyylinsä kullakin. Itse olen havainnut parhaaksi sen, että lapset valitsevat itse seuransa. Yhteisissä peleissä ja leikeissä opetellaan olemaan niidenkin kanssa, jotka eivät ole niitä omia kavereita, mutta aina ei tarvi olla kaikkien kaveri.
Kenestäkään ei tarvitse pitää, mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen. Näin meille opetettiin ja olen yhä tuota mieltä.
Tuolle muuten, että leikkiin ei oteta mukaan, voi joskus olla järkeväkin syy. Entä jos tämä, jota ei leikkiin oteta, ei suostu noudattamaan leikin laatijan sääntöjä? Silloin on ihan oikein jättää hänet pois leikistä, ettei hän pilaa kaikkien iloa. Ja entä jos leikki on sellaista, että "näytellään" jonkin sarjan hahmoja? Meillä oli ala-asteella paljon sellaista, ja joskus hahmot loppuivat kesken. Ylimääräisen mukaan ottaminen olisi pilannut koko leikin idean.
hyvä pointti! Ei voi leikkiä jos ei tiedä kuka on rotox tai botox!
Enhän mäkään "leiki" niitten kaa jotka puhuu vaan silikoneista ja tekoripsistä ja hiuspidennyksistä...kun en ymmärrä.
Yritän toki tulla toimeen.
Jälleen ollaan tilanteessa, josssa aikuisen on tultava avuksi. Ohjaamaan leikkiä ja jakamaan rooleja, Valvomaan, että leikin sääntöjä ei yksi terrorisoi, vaan opetetaan noudattamaan sääntöjä.
Miksi ihmeessä on niin viakeaa se aikuisen olla pauna ja ohjaamassa? Ei lapset keskenään kykene ristiriitoja ratkaisemaan. Näistä syntyy juuri niitä syrjimis ja kiusaamistilanteita, jos aikuisesta ei ole mitään apua.
Kyllä se perhepäivähoidossa onnistuu mutta mites päiväkodissa? Niitä tukea tarvitsevia lapsia voi olla useita. Henkilökuntaa kolme per ryhmä, ja henkilökunnasta ehkä vain yksi tai kaksi paikalla, puhelimet soi tai joku vanhempi haluaa jutella eteisessä.
Yritetään kyllä mutta ei onnistu koko ajan päivän aikana.
Mielestäni se on myös lapsen kiusaamista jos aina pakotetaan leikkimään sellaisten lasten kanssa, joden kanssa ei tule toimeen. Pikkuhiljaa lapset kehittyvät ja kaveritkin välillä vaihtuvat.
Toivottavasti kukaan ei ainakaan suhtaudu ulkopuolelle jätettyyn itkevään lapseen samallatavalla kuin minun hoitajani aikoinaan. Olin 6-vuotias ja "ilkeä" tyttö ei huolinut minua mukaan prinsessaleikkiin kun minulla oli vesirokosta jäänyt kasvoihin jälkiä :)
Purskahdin tietysti itkuun ja juoksin pois.
Luokseni tuli sitten hoitaja joka tiuskaisi, että." mitä sinä täällä pillität? ". Piti kuulemma mennä leikkimään vaan. Tällaisia tiuskaisuja muistan kuulleeni muulloinkin. Joka tapauksessa siitä tuli silloin sellainen olo kuin olisi itse tehnyt jotain väärin. Epäreilu meininki :)
Viidakon meininki, kuten maailmassa yleensäkin. Vanhat ja kovat jyrää aremmat ja erilaiset. Eräässä päiväkodissa harjoittelussani ihmettelin, kun kukaan hoitajista ei piitannut siitä että 5-vuotias lapsi leikki aina yksin. Hän leikki kuollutta. Makasi paikoillaan san sanoi että oon kuollut. Tätä oli ulkoilu. Sisätiloissa tämä lapsi leikki yksin eri huoneessa, aina. Ja joku ihmettelee nyt, miksen minä puuttunut. Kyllä minä puutuin, san sain sanomiset palkaksi. Nuorena opiskelijana en sitten voinut kuin ihmetellä. Tämän lapsen perheelle ei tietenkään kerrottu "mitä ja kenen kanssa" tämä lapsi leikkii päiväkodissa.
Mielestäni olisi pitänyt vaikka"pakottaa" muut ottamaan tämä lapsi mukaan leikkeihin, vaikka kuinka saavat valita itse kaverinsa.
Aina on joukossa lapsia, jotka syystä tai toisesta vetäytyvät joko omasta halustaan tai sitten toisten lasten tekemisten / sanomisten vuoksi. Jopa vanhemmat saattavat kehottaa lapsiaan leikkimästä jonkun tietyn lapsen kanssa. Hoitajana pyrin järjestämään mahdollisimman paljon sellaisia yhteisleikkejä sekä sisällä että ulkona, joissa on koko ryhmä mukana. Järjestän myös esim. arpomalla peliaamujen peliryhmät (esim. 4 lasta kokoaa isoa palapeliä yhdessä) ja tämä ryhmä saa toimia vaikkapa kuukauden yhdessä. Varsinkin toimintakauden alussa näin on hyvä tehdä. Jos antaa lasten täysin vapaasti ja valvomattakin itsekseen touhuta niin pian ollaan tilanteessa, että joku jää yksin tai tulee kiusatuksi, varsinkin isompien ryhmissä.