Sairaanhoitajan työharjoittelusta

Liinuska

Onkohan kukaan saanut palkkaa noista SH:n työharjoitteluista? Esim jos vaikka perushoidon jaksoa käy ja on ennestään vuosien kokemus.

5

3363

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • böööö

      Eikös koulut maksa harjoittelupaikoille opiskelijoista. Toiseksi opiskelija ei ole työvoimaa harjoittelussa.

      Voisit yrittää hyväksilukea perushoidon harjoittelun, niin silloin pääsisit palkkatöihin.

    • hoihoi13

      Yleensä kai perushoidon harjoittelua voi saada hyväksiluettua, juurikin jos on pitkään ollut työssä.
      Periaatteena miksi terveysalan harjoitteluja on vaikee tehdä palkallisena, on se, että tarkoitus on nimenomaan harjoitella sairaanhoitajan tehtäviä. Sairaanhoitajan sijaisena saa toimia vasta kun on 2/3 opinnoista käyty. Eli tätä ennen ei ainakaan voi toimia palkallisesti sairaanhoitajana harjoitteluissa - ja miksi toimisi perushoitajan sijaisena, kun harjoittelee sairaanhoitajaksi? Koska harjoitteluja pitää olla eri "aloilta", niin jos olisit palkallinen, laskettaisiin sinut työntekijäresurssiksi ja silloin sinun pitäisi osata jo niin hyvin, että pärjäisit itsenäisesti. Monessa koulussa kuitenkin viimeisiä harjoitteluja voi tehdä palkallisena, esim. kesätyöpaikkaan tms.

    • hoitsu13

      tälläiset yleiskäytännöt ovat useimmissa ammattikorkeissa hoitotyön opiskelijoilla

      1. Harjoittelusta ei saa palkkaa, vaan koulu maksaa harjoittelupaikalle siitä että me opiskelijat tulemme sinne. tietääkseni palkallista jaksoa ei voida lukea harjoittelujaksoon (esim. jos menet harjoittelupaikallesi sijaistamaan vaikka viikonlopuksi palkallisena et voi näitä tunteja laskea harjoittelutunteihisi). "palkkana" tavallaan opintopisteet, joiden kautta voi saada opintotukea.

      2. Hoitotyön ensimmäisen harjoittelun saavat hyväksi luettua ainoastaan lähihoitajat (sillä ei sitten ole väliä onko ammattikoulun vai oppisopimuksen kautta valmistunut) mutta esim. siiviilipalvelus tai vuosienkaan työ vanhainkodissa (ilman siis lähihoitajankoulutusta) ei riitä korvaamaan harjoittelujaksoa. Muita harjoittelujaksoja lähihoitajatkaan eivät saa korvata.

      Ja edellisen kommenttiin tarkennusta, sairaanhoitajan sijaisuuksia varten on oltava suoritettu 140 op ja lähihoitajan sijaisuuksiin 60 op. Ja samalla korjaten että viimeisistäkään harjoitteluissa ei palkkaa saa ainakaan harjoittelutuntien ajalta.

      • hoitsuksi

        Meidän koulussa ainakin saa tehdä viimeiset harjoittelut palkallisina jos haluaa, mutta se vaatii tosiaan, että kyseessä on nimenomaan sairaanhoitajan sijaisuus. Lisäksi meillä on sellainen sääntö, että jos tekee palkallisena, on tunteja tehtävä tuplana, koska palkallisena ei saa samalla tavalla sitä ohjausta. Varmaan vaihtelee sitten koulujen välillä.


    • boyhoitsu

      olen opiskellut ensin tamkissa ja sieltä vaihtanut samkiin ja tuo tupla-systeemi ei käytännössä juuri onnistu koska harjoittelupaikkoja on rajallisest ja opiskelijat vaihtuvat tiuhaa tahtia kun toinen lähtee toinen tulee heti tilalle ja aina ei ole mahdollista että yks tekisi pidempää harjoittelujaksoa edes sijaisena (sijaisena sitä paitsi ei oo periaatteessa opiskelija vaa sulta odotetaan ettet tarvii ohjausta). jote näidenkään syide puolesta palkalline harjoittelu saikulla on aika harvinaist

      ja tiedoks ny vaa et noille paikoille maksetaan opiskelijoista et aika kiven alla on sit ne mestat jotka maksaa sulle..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1157
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      44
      595
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      548
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      219
      513
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      504
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe