CM Keljon Apteekki

Huonoa palvelua

Menin uusimaan reseptilääkettä hieman normaalia aiemmin kun en löytänyt kotonta lääkepakkausta, missä oli vielä noin kymmenen kappaletta lääkkeitä jäljellä. Yllätyksekseni minulle EI MYYTY lääkettä, koska KELA:n mukaan niitä on muutama jäljellä ja voin tulla hakemaan niitä vasta ensi lauantaina (3 päivän päästä). Voimme kyllä myydä niitä täyteen hintaan ja hae sitten KELA:lta korvauksia.

Totesin, että en löytänyt mihin olin laittanut vajaan lääkepakkauksen ja ollaan sitten ilman lääkettä, jos se KELA:lle on mieluisampaa ja läksin pois.

Sinä vellihousu apteekkari, en tule enää koskaan asioimaan liikkeessänne huonon palvelun johdosta! Sinun nimesi on ylhäällä, jos joudun ensiapuun tai minulle käy jotain kun e,n saanut sydänlääkettä mihin minulla on resepti ja KELA:n korvausmääräys. Ymmärrän, jos kyseessä olisi esim. jokin huumaava lääke muuta kun ei ole. Lisäksi lääkehoitoa on ollut todistetusti kaksi vuotta ja nyt hain kuukauden lääkkeitä muutamaa päivää etuajassa (en tiennyt, että niissä on jokin aikaraja). Kuitenkin niitä sitten voidaan myydä kerralla 3 kuukauden edestä.

KEHOTAN MYÖS MUITA BOIKOTOIMAAN KELJON APTEEKKIA

19

1098

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sedregr

      Minusta tuo kuulostaa oikein hyvältä palvelulta, että sentään annetaan mahdollisuus ostaa lääkkeitä täyteen hintaan. Ei kai apteekki voi mitään KELA:n säännöille? Säännöt on säännöt. Miksi et valita KELA:n säännöistä vaan syyllistät apteekkia, joka noudattaa sääntöjä?

    • fiksumpi asiakas

      Oletpas lapsellien! (mies?) Turha kiukutella apteekin rarmaseutille..pitäisi toi sun jo tieää että Kela on tarkka ! En minäkään voi etukäteen ottaa erityiskorvattavia lääkkeitä vaan sitten kun ne ovat lopussa-haetaan uusi satsi..Ja oma vikasi kun hävität lääkepurkkejasi-pönttö! Hävettää puolestasi koska veikkaan että et osaa sitä tunnetta...

      • Kokemusta on

        Näin on, Kela on äärettömän tarkka, joka sentti on maksettava takaisin jos jotain häikkää tulee. Mulle on käynyt näin.


      • Ymmärrys hoi hoi
        Kokemusta on kirjoitti:

        Näin on, Kela on äärettömän tarkka, joka sentti on maksettava takaisin jos jotain häikkää tulee. Mulle on käynyt näin.

        Jos julkisesti ryhdyt moittimaan apteekin asiallista ja määräystenmukaista toimintaa, niin toivottavasti älyät edes pahoitella toimintaasi mieluiten suoraan apteekin henkilökunnalle. Edellyttäen että omaa huolimattomuuttasi et ole jo poistunut.


    • blum

      5.3.4 Ostojen väliaika
      Uusi erityiskorvattavien lääkkeiden, rajoitetusti korvattavien lääkkeiden, kliinisten ravintovalmisteiden tai lisäkorvattavien lääkkeiden erä voidaan luovuttaa korvattuna vasta,
      kun edellinen erä on käytetty lääkärin ohjeen mukaan lähes kokonaan.
      Ostojen väliaikaa laskettaessa noudatetaan tarpeellista joustavuutta. Apteekki voi luovuttaa
      valmisteen korvattuna kaksi viikkoa ennen edellisen lääke-erän loppumista, jos asiakas on
      ostanut valmisteen kolmen kuukauden hoitoaikaa vastaavana eränä. Joustoaika on vastaavasti lyhyempi, jos valmistetta ostetaan pienemmissä erissä. Joustoaika lasketaan hoitoajasta, jonka lääkemäärä riittää annostusohjeen mukaan käytettynä.
      Esim. Yhden tabletin vuorokausiannoksella 100 tabletin pakkaus riittää sadaksi päiväksi ja kahden viikon joustoaika lasketaan tästä hoitoajasta. Uusi lääke-erä voidaan toimittaa aikaisintaan 86 päivän kuluttua edellisen erän toimituksesta.
      Esim. Jos valmistetta on toimitettu edellisellä kerralla 90 tabletin pakkaus ja annostus
      on yksi tabletti päivässä, voidaan seuraava lääke-erä toimittaa 76 päivän kuluttua edellisen erän toimituksesta.
      Esim. Jos valmistetta on toimitettu edellisellä kerralla 112 tabletin lääke-erä (esim. 4 x
      28 tabl.) ja annostus on 1 tabletti päivässä, voidaan seuraava lääke-erä toimittaa 98
      päivän kuluttua edellisen erän toimittamisesta.

      Kopioitu kelan sairausvakuutusohjeesta, jota apteekit noudattaa .

    • osaa arvostaa!

      hohhoijaa, tää on taas tätä perus hetimullekaikkinyt ja jos asia ei mee ku on olettanu se on jonku muun lakia noudattavan työntekijän syy :D
      suomalaiset on oppinu liian hyvälle, mitenkähän ihmiset selviää ku tulee tää kauan povattu työvoima pula suurien ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle, varmaan marina alkaa joka asiasta xD

    • Mietimpähän vaan..

      Ei se apteekkarin vika ole, että olet sairas. Mitä lie oisit niillä lääkkeillä tehnyt..

    • Iter ter

      Apteekki toiminut siis juuri kuin pitääkin. Valitettavasti tavallisen kadun tallaajan saattaa olla mahdotonta käsittää kuinka tarkkaa on lääkkeen toimitus apteekista. Kaiken on mentävä pilkulleen, tai apteekki voi joutua maksamaan virheellisistä t oimituksista Kelalle "sakkomaksua".

      Saisit siis vain olla tyytyväinen saadessasi asiantuntevaa ja jämptiä palvelua:)

    • DueDecimVeritas

      Olisit mennyt viereiseen Alkoon ja ostanut omalla reseptillä kunnon lääkkeet. Niin minä olen aina tehnyt, mitä nyt välillä Virosta pirtua hakenut...

    • Poltettujo

      Tainnut aloittaja jo kuolla viidessä vuodessa ja joku savipää vaan kaivelee vanhoja viestejä kun ei itsellä ole mitään kerrottavaa!

      • noin.se.menee

        Kyllä minäkin olen saanut tökeröä palvelua ko.apteekista.


      • Mikäfiilis

        Minä haen myös bentsoni samasta apteekista ja siinä samalla käväsen Alkosta parit kossut. Kyllä tulee hyvä cocktaili kun nämä kaksi huumaavaa ainetta yhdistää.


      • Saanponusta
        Mikäfiilis kirjoitti:

        Minä haen myös bentsoni samasta apteekista ja siinä samalla käväsen Alkosta parit kossut. Kyllä tulee hyvä cocktaili kun nämä kaksi huumaavaa ainetta yhdistää.

        Minä ostan bensiinini Prisman automaatista. Samalla haen marketista parit tossut.


      • Tyytyväinen-asiakas
        noin.se.menee kirjoitti:

        Kyllä minäkin olen saanut tökeröä palvelua ko.apteekista.

        Vuosia monia olen tuossa apteekissa asioinut ja pelkkää hyvää sanottavaa. Parasta palvelua.


      • Voevoee

        Nämä nyt on näitä kitupiikki nillittäjiä


    • Rahatpoissinulta

      Jokaisessa apteekissahan joku harjoittelija tai lääkeopas hyökkää niskaan heti kun ovesta sisään pääsee. Ne kutsuvat sitä palveluksi. Tai luulevat asiakasta varkaaksi. Apteekkarien vuosituloista päätellen niitä kannattaa pitää joka hyllynvälissä.

      • ValvontaaKaikkialla

        Siihen on menty kun siirrytty itsepalveluun, halunnevat pitää hävikin nollassa, etenkin kun tuotteissa ei ole hälytystarroja. Marketeissahan hävikki on joitain prosentteja myynnistä...Apteekkituotteet keskimäärin hintavampia, pienikokoisia ja osa lisäksi väärissä käsissä jopa hengenvaarallisia


      • Pilleribileet

        Kyllä pikku sekoitus pillereitä tekee terää


      • Anonyymi00020

        Samaa mieltä. Tuntee itsensä varkaaksi ovesta astuessa sisään


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      368
      1423
    2. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      64
      952
    3. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      116
      905
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      83
      880
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      65
      856
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      701
    7. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      681
    8. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      609
    9. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      56
      604
    10. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      112
      564
    Aihe