Voiko helvetti olla mahdollista että (lyhennelmä):
Olipa kerran kaksi naista jotka rakastuivat toisiinsa. He jumaloivat toisiaan ja olivat kiinni toisissaan. Kuitenkin muiden tietämättä. Oli puhumattakin (mukamas) selvää että kaunis tarinamme jatkuu. Yht´äkkiä nainen valitsi mielummin kulissin, lapsiensa tähden! Oliko se oikeaa rakkautta? Varmasti oli. Miten , miten joku silti mielummin elää epäonnellisena? Hän sanoi että ei halua pilata lapsiensa elämää olemalla lesbo. Ja kertoi valitsevansa lapsiensa vuoksi "heteron" tien. Sydämeni on särkynyt. sanokaa kanssasisaret minulle jotakin järkevää...
Olipa kerran kaksi naista jotka rakastuivat toisiinsa. He jumaloivat toisiaan ja olivat kiinni toisissaan. Kuitenkin muiden tietämättä. Oli puhumattakin (mukamas) selvää että kaunis tarinamme jatkuu. Yht´äkkiä nainen valitsi mielummin kulissin, lapsiensa tähden! Oliko se oikeaa rakkautta? Varmasti oli. Miten , miten joku silti mielummin elää epäonnellisena? Hän sanoi että ei halua pilata lapsiensa elämää olemalla lesbo. Ja kertoi valitsevansa lapsiensa vuoksi "heteron" tien. Sydämeni on särkynyt. sanokaa kanssasisaret minulle jotakin järkevää...
Vastaukset 31
Vanhimmat
..päiväkirjastani otteen. Näin minullekin kävi ja vuosien yhdessäolon jälkeen. Tuntuu edes hiukan lohduttavammalta että joku muukin tietää ja tuntee jossain samaa, en olekkaan ainut..
tuttua, sama on tapahtunut minullekin. lastenkin kanssa tulin toimeen mainiosti, mutta enpä vaan sitten loppujen lopuksi kelvannutkaan...
Huomaa ettei sulla itselläsi ole lapsia. Rakkaus kumppaniin voi olla suurta, mutta rakkaus lapsia kohtaan on jotain sanoinkuvaamatonta. Sen avulla ja sen takia menee vaikka läpi harmaan kiven tai kestää sen kulissiavioliiton.
Minä uhrasin kauniin suhteen lasten takia. En sano etteikö välillä kaduta, mutta ennemmin särjen oman sydämeni kuin näen kipua ja surua lasteni silmissä oman toimintani tähden.
tiesitkö että lapset kärsivät kulissiavioliitoista. lapsella on oikeus kasvaa ihmisten hoivissa, jotka rakastavat toisiaan aidosti. ei sillä ole mitään merkitystä, onko kyse homo-vai heterosuhteesta. lapset ovat herkempiä kuin me aikuiset, he vaistoavat meidän tunteemme.
Kuka sanoi että kulissiavioliitto on aina onneton? Sivusuhteesta huolimatta välitän miehestäni hyvin paljon. En ehkä rakasta häntä yli kymmenen avioliittovuoden jälkeen samalla lailla aiemmin, mutta hän on lähin ystäväni ja me molemmat rakastamme lapsiamme enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa. Suurempi suru lapsillemme tulisi jos eroaisimme kuin siitä että asumme yhdessä.
Et tiedä koko tilannetta, eikä sinulla ole lapsia. Silloin et ehkä ole oikea henkilö arvostelemaan tilannetta?
Jokainen valitsee oman polkunsa...kunhan vain muistat sen, että Sinulla on vain 1 elämä ja sen, että kaikista uhrauksistasi huolimatta et tule "lopussa" saamaan mitalia, kunniakirjaa tai edes tunnustusta "uhrauksistasi".
Pelkään pahoin, että Sinusta tulee 60 vuotiaana katkera MARTYYRI joka jaksaa hokea kuinka hän uhrasi oman elämänsä lasten (ja miehen) takia ja missä on kiitos...
Toivottavasti niin ei kohdallasi käy, mutta älä sano, ettei kukaan "varoittanut".
En sanonut uhrautuvani ja tiedän ettei minulle myönnetä kunniamitaleja. :) Rakastan lapsiani enemmän kuin entistä naisystävääni, sitä ei mikään muuta. Lisäksi välitän edelleen miehestäni paljon. Eikä yli kymmenen vuoden avioliittoa, sen hyviä ja huonoja aikoja, pyyhitä unholaan pelkän lyhytaikaisen suhteen voimalla. Ja "lapsellisena", varsinkin kun lapset ovat pieniä, en voi ajatella pelkästään itseäni ja sitä että "minulla on vain tämä yksi elämä", sitä on vaikea sellaisen ymmärtää jolla ei ole lapsia.
Itse asiassa eroaminenhan on erittäin helppoa tässä maassa, eihän minun tarvitsisi kuin täyttää hakemus ja/tai muuttaa pois yhteisestä kodista ja vain odottaa. En halua tehdä sitä, ja se on minun (tämänhetkinen) valintani. Voi olla että elämä heittää jatkossa jotain muuta eteen, mutta tähän minut yllättäneeseen naiseen avioliittoni ja perheeni ei kaadu.
Aika rankkaa sinulta tulla sanomaan täysin tuntemattomalle ihmiselle että minusta tulee katkera marttyyri kun et tunne minua etkä tilannettani. Yhtä hyvin minä voisin sanoa että kuulostatpa katkeralta lesbolta ja sinusta tulee yksinäinen vanhus. Kuulostaako reilulta?
Tunnut olevan melkoinen selvänäkijä kun kahden viestin perusteella näytät tietävän millainen aviovaimo on ja missä jamassa aviovaimon liitto on ja tulee olemaan muutaman kymmenen vuoden kuluttua. Kertoisitko tän viikon lottonumerotkin?
Sori sarkastinen sävyni, mutta oikeasti tällaiset ennustelut ovat minusta aika typeriä jos ja kun ei edes tunne koko ihmistä ja ko. tilannetta. Se että kerran ihastuu naiseen, ei tee aviovaimosta välttämättä pesunkestävää lesboa. Ihastuminen (ilmeisesti myös suhde) on tapahtunut, aviovaimo on päättänyt siitä huolimatta jatkaa avioliittoaan, kuka meistä on mikään sanomaan tekeekö hän oikein tai väärin? Itse kai hän parhaiten tietää mikä hänelle on tärkeintä.
ollut työn puolesta lasten kanssa paljon tekemisissä. kyllä siinä on tullut monenlaista tapausta nähtyä. ja omakohtaistakin kokemusta on siitä, miten kulissiliitossa olevien vanhempien kanssa on vaikea kasvaa.
Voit aivan mainiosti kirjoittaa minulle, että mielestäsi olen katkera lesbo ja tulen olemaan yksinäinen vanhus.
Se kuulostaa minusta aivan neutraalilta, en siitä mitenkään närkästy. Ja onhan se ihan mahdollista, ken tietää, mitä kullekin elämässä käy.
Enkä väittänyt että Sinulle varmasti käy niin, totean vain, (vastaavan tapauksen erittäin läheltä nähneenä), että tuo marttyyrius on yksi kurja mahdollinen skenaario.
Toivottavasti huomaat sen, etkä mene ajan myötä ko. sudenkuoppaan.
En kyllä ottanut mitenkään kantaa siihen tekeekö hän oikein vai väärin, ei kai sellaista voi määritelläkään.
Lähinnä olin huolissani hänestä itsestään ja siitä mihin liika(?) itsensä kieltäminen ja itsensä uhraaminen pahimmassa tapauksessa voi johtaa.
Jos hänellä on nyt täysin hyvä olla, parempi niin. En ole täällä häntä pyytänyt todistelemaan omaa elämäänsä tai valintojensa oikeutusta. Yritin vain tuoda erilaista näkökulmaa siihen, miksi pitää ja kannattaa elämässään olla itsekäs(kin).
Ja toi lottorivi-vertaus, hohhoijaa, et sitten muuta keksinyt...
Elän juuri nyt suurta murroskautta; olen ollut erossa miehestäni jo jonkin aikaa, ja aloittanut seurustelun naisen kanssa. Liitosta minulla on kaksi lasta. Naisystäväni ei mitenkään voi käsittää, etten halua sekoittaa lasten elämää enää yhtään enempää kuin se eron kautta tuli sekoitetuksi. Haluan pitää perheeni ja naisystäväni erillään kuitenkin niin, että hän on ystävänä tervetullut perheeseeni. Voi olla, että vaadin häneltä liikaa, mutten ole koskaan luvannut mitään muuta. Tämä on välillämme tosi kipeä kysymys eikä siihen tunnu kompromissia löytyvän. Nyt olen sitä mieltä, että jatkan tästä eteenpäin lasten kanssa, en jaksa enää riidellä tästä asiasta. Ymmärrän täysin näkemykseksi, Aviovaimo.
Tätä ketjua lukiessa herää vääjäämättä tunne, että lesbous on joillekin kirjoittajille kamala asia, ja se pitää piilottaa keinolla millä hyvänsä lapsilta, jotta nämä eivät joutuisi kohtaamaan tätä kamalaa asiaa.
Puuttumatta lainkaan nyt tähän itse kysyjän ongelmaan, mietin asiaa sellaisen henkilön kannalta, joka seurustelee ihmisen kanssa, joka ei halua mitenkään tuoda julki seurustelusuhdetta tärkeimmille ihmisilleen.
Tiedättekös, se voi olla todella, todella raskasta tälle, joka haluaisi seurustella täysipainoisesti. Jos on ikuinen kakkonen, on osa aika raskas.
Sitäpaitsi, jos nainen löytää elämäänsä uuden miehen, tuo hän tämän miehen muitta mutkitta elämäänsä lapsilta sen kummemmin kyselemättä tai asiaa salaamatta --- miksi? Lapsille on aina ongelma kohdata äidin elämässä uusi ihminen, sukupuolesta riippumatta. Tietyssä iässä lapset eivät halua jakaa äidin rakkautta kenenkään muun kanssa, sukupuolesta riippumatta! Seurustelukumppanin piilotteleminen siksi, että tämä edustaa 'väärää' sukupuolta on hölmöä.
Lapsi ei osaa vielä diskriminoida sukupuolen takia, eikä osaa olla siitä asiasta pahoillaan.
Hän on enemmän huolissaan siitä, että jatkaako äiti hänen rakastamistaan senkin jälkeen, kun on löytänyt uuden aikuisen rinnalleen. Lasta pitää tietyssä mielessä kasvattaa selittäen asioita!
Minun ympärilläni on lapsiperheitä, olen opiskellut psykologiaa -- omia lapsia en voi fyysisistä syistä johtuen koskaan saada vaikka haluaisinkin. Onneksi tunnen paljon pariskuntia, joilla on lapsia, joiden arkeen pääsen tutustumaan ihan päivittäin ja olemaan se luottolapsenvahti. Pariskunnissa on sekä heteroita että lesboja, uusperheitä ja perusperheitä. Kaikilla on ihan samanlaisia, kivoja vilperttejä, joille asiat on selitetty siinä vaiheessa, kun ikä alkaa riittää.
On totta, että itselläkin on pureskelemista identiteetin suhteen, mutta se ei yksistään selitä halua suojella lapsiaan lisäkaaokselta jo rikkoutuneen perheen jälkeen. En toisi myöskään miesystävääni kotiini, jos sellainen tilanne olisi mahdollinen. On pelkkää urbaania legendaa, että kaikki yksinhuoltajat kirkuen toivottaisivat tervetulleeksi toisen aikuisen perheeseen. En edellytä keneltäkään muulta aikuiselta lasteni huoltajuutta kuin itseltäni ja heidän isältään. Tarkka raja kulkee juuri tästä.
Toinen kysymys on, miksi aikuinen ihminen kokee kilpailevansa lasten kanssa? Miksi ihmeessä nais/miesystävä olisi joku "kakkonen"? Hänhän saa täysin yksinoikeudella sen osan, mikä ei kenellekään muulle kuulu? Se ei näköjään riitä alkuunkaan, on kuitenkin turha odottaa, että voisi kiilata "keskipisteeksi" lasten ohi äidin sydämessä. Kyse ei ole kilpailusta vaan tosiasioiden hyväksymisestä ja suhteessa olemisesta aikuisen tavoin.
Malviina on tehnyt valintansa oman arvomaailmansa mukaisesti ja hyvä niin. Vaikka tämän syvemmin emme voi tästä tietää, niin se ainakin on selvää, ettei parisuhteelle ole edellytyksiä. Jos toiselle kelpaa vain salainen rakastaja (tai ei edes se?) ja toiselle täysipainoinen elämänkumppanuus, on ero ainoa oikea ratkaisu kummallekin. Jätetylläkin pitää olla mahdollisuus löytää tie onneen jonkun toisen kanssa ja tuskasta pois.
Eron jälkeen aloin suhteen naisen kanssa. Hän tuli lasten kanssa hyvin toimeen. Nyt erottuamme lapset ovat jossain määrin edelleen yhteydessä häneen, enkä näe siinä mitään huonoa. Miksi pitäisi sulkea suhteesta lapset pois, miksi pitäisi salata suhde? Asioiden rullaaminen omalla painollaan ilman sen suurempia korostuksia suuntaan tai toiseen, se oli hyvä tie ja on yhä. Siltikin ajattelen, että seuraavan kerran kun ryhdyn suhteeseen, lapset eivät saa olla este. Eikä suhde saa olla rasite. Tasapainoasetelman kun vielä saisi, itsestään selvää se ei ole.
Olen nähnyt esimerkkitapauksen, jossa bi-nainen, jolla oli lapsia piti naisystäväänsä sivussa koko muusta elämästään. Ei ottanut mukaan minnekään, ei tullut kutsua lasten synttareille eikä kissanristiäisiin sun muihinkaan. Siis se nainen oli tosiaan ihan sivussa ja oikeastaan pelkkä seksikumppani. Sitten tämä bi-ystäväni vielä ihmetteli minulle, kun toinen jätti. Kului pari kuukautta ja hän löysi miehen. Ja kas kummaa, heti otti mukaan kaikkialle, esitteli lapsille ja otti mukaan elämäänsä. Ja selitti kuinka paljon mutkattomampaa nyt on kun talossa on mies.
Kyllä näitä riittää.
Ymmärrän täysin miltä tuntuu siitä ihmisestä joka saa jakaa vain sängyn toisen kanssa eikä mitään muuta arkeen liittyvää ja vielä toisessa asunnossa eikä yhdessä asuen. Pasisuhde kuitenkin on jakamista ja yhteisiä asioita. Jos saat toisesta vain sen pinnallisen puolen ei se pidemmän päälle riitä.
Ymmärrän tilanteesi hyvin, koska olen kokenut lähimenneisyydessä saman sekamelskan. Ja lapsia haluan suojella tässä vaiheessa. Kuitenkin jossain vaiheessa on iskenyt takaraivooni pieni tyhjyyden tunne; lapset eivät täytä kaikkea tilaa...ei kai 40-vuotiaana ole elämä ohi...
Minä joudun työn puolesta matkustamaan todella paljon ulkomaille. Siksi joudun asumaan Helsingissä ja rakkaani itä-rajalla tuntikausien matkan päässä hoitamassa sairasta äitiään joka on vielä leskikin.
Kun sitten menemme yhteiselle lomalle tulee äiti aina mukaan. Kun menen sinne viikonlopuksi, vietämme suurimman osan ajasta tämän äidin luona. Kotiin menemme äidin nukahdettua.
Taistelen sisimmässäni vellovaa ahdistusta vastaan. Luulen ymmärtäväni ainakin osittain millaista on seurustella naisen kanssa joka on kaapissa ja jolla on lapsia. Meillä ei juurikaan ole kahdenkeskistä aikaa. Saatikka aikaa osoittaa toisillemme hellyyttä tai paljon muutakaan.
Tilanne muuttuu varmaan kun äitinsä kuolee. Mutta miten sitä ei tiedä kukaan.
Minäkään en nuorru. Olen jo 40 joten en uskalla muuttaa pois varmasta työpaikasta. Hänkin on jo 48 joten jumissa ollaan.
Minä kuitenkin rakastan häntä, ja hän minua. Tällä hetkellä on taas sellainen turhautumisen vaihe ja mietin onko suhteessa mitään järkeä.
Kuitenkaan en ole elämässäni ketään näin kovasti rakastanut ja tiesin mitä tuleman pitää rakastuessani noin perhekeskeiseen ihmiseen.
Oma sukuni asuu samalla paikkakunnalla kanssani ja tapailen heitä ehkä kerran viikossa. Sisaruksia kiireiden vuoksi harvemmin. Omia lapsia en ehtinyt saada.
Kun alkaa seurustella naisen kanssa jolla on lapsia pitää tiedostaa että tulee valmiiseen perheeseen. Ja että parisuhde ei tule koskaan olemaan samanlainen kuin kahden sinkun suhde.
Hienoja näkökantoja, jotka ovat valaisseet minua paljon elämän jakamiseen liittyvissä kysymyksissä.
Omassa tapauksessani ei ole kyse pelkästä pedinlämmittämisestä, vaan olemme jakaneet aikalailla toistemme elämää ja vaikeita vaiheita. Olen alusta alkaen ollut täysin rehellinen enkä johtanut toista puoliskoa harhaan, samoin kuin hänkään ei minua.
Taitaa olla niin, että kumpikin meistä on salaa toivonut toisen "tokeentumista" ajan myötä eli että lähenisimme toiveissamme suhdettamme kohtaan. Näin ei oikeastaan ole suuressa mittakaavassa käynyt. Surullista sinänsä, sillä meillä on välillämme ainutlaatuinen yhteys. Ymmärrän myös närkästyksen, mitä ns. "puolisuhde" aiheuttaa, silti päätöksiin vaikuttavat monet asiat.
Olen päättänyt jatkaa pieniä liikkeitä ja hiljaista päättäväisyyttä suhteessani toiseen puoliskoon sekä hylätä suuret sanat.
Miltä haluat suojella lapsiasi?
Elämältäkö?
Sinulla on lapsia, joita kiinnostaa myös sinun hyvinvointisi. Erotilanteessa lapset ovat huolissaan vanhempiensa yksinjäämisestä. Se voi olla lapselle helpotus huomata että olet saanut elämääsi rakkautta, eikä päinvastoin.
Aika pienet lapset tajuavat kuka on pariskunta.
Serkkuni lapset tajusivat jo alle 4-vuotiaina meidän olevan pariskunta. Aina kun toinen tulee paikalle kysellään toista.
Kun olivat luonani kylässä ilmoittivat heti että tuossa on teidän sänky. Emme ole koskaan edes pitäneet toisiamme kädestä kiinni kaksosten nähden, joten ilmeisesti ne vaistoavat ilman kosketustakin.
Jos on käynyt läpi kovan kaaoksen, turvattomuus on koskettanut sekä lapsia että aikuisia. Aikuisena haluaa suojella lapsiaan siltä jatkossa aina, mikäli se vain on omassa vallassa. Kyse ei ole pelkästään "kaapista ulostautumisesta", vaan paljon moniulotteisemmasta asiasta. Ei myöskään ole oikein, että itsekkäistä syistä kuormittaa lasten hauraasti uudelleen rakentuvaa luottamusta olosuhteiden pysyvyyteen ja turvallisuuteen. En ymmärrä miksi tämä on vaikeasti käsitettävä asia.
Lohduttavaa kuulla, että näistäkin sekamelskoista voi todellakin selvitä - jos ei ehjin nahoin, niin ainakin ehkä mustalla silmällä ja parilla ruhjevammalla. No ei vaan, nelikymppisenä ei elämä tosiaankaan ole ohi, "lepakkomarkkinoilla" silloin vasta suhina käykin...
Tsemppiä
Etkö näe asiaa ollenkaan niin, että asiat voisivat mennä parempaankin suuntaan, vaikka eläisit rakkaussuhteessa naisen kanssa, myös sinun lastesi kannalta? Uskotko ja pelkäätkö että edessä olisi väistämättä vain ongelmia, kaaosta ja turvattomuutta? Rakkaus ei ole itsekästä. Rakkauden ilmapiirissä on lastenkin hyvä elää. Jos epäilee omaa kykykään rakastaa toista aikuista ihmistä, tai ei ole varma toisen rakkaudesta, niin silloin ei kai kannata ottaa mitään riskejä. Silloin kai kannattaa keskittyä siihen, mikä on varmaa ja järjestää näin turvallinen elämä itselle ja lapsille. Näin ymmärrän sinun valintasi.
Äidin rakkaus lapsiinsa säilyy parisuhteesta huolimatta, ja osittain myös siksi. Kun äiti on rakastettu ja voi hyvin, hän jaksaa paremmin ja pystyy rakastamaan lapsiaankin muutenkin kuin uhrautuen. Tietenkin lapset ovat äidin elämässä ykkössijalla, ja omien tunteidensa kanssa tasapainossa oleva toinen aikuinen ymmärtää sen kyllä ja varmasti osallistuu lapsista huolehtimiseen ihan luonnostaan, sillä naisiltahan se sujuu. Jos kumppani on itse lapseton, hän voi antaa sen huolenpidon ja rakkauden toisten lapsille, minkä hän muuten antaisi omilleen. Kaikilla ei ole aina valinnanvaraa, sinulla on. Toivotan kaikkea hyvää sinun ja lastesi elämään!
..nyt jälleen kerran todeta, että kannattaa olla varovainen ihastuessaan heteronaisiin..:)
..ettei perheessä voi olla täysin aito ja rehellinen oma itsensä.
Sekään ei ole hyvä lapsille, sillä minäkin uskon, kuten täällä joku jo mainitsikin, että lapset aistivat myös asioita, joista ei puhuta.
Lapsia ei voi fuulata.
Ratkaisuusi ottamatta enempää kantaa, sanon ainoastaan, että en suostuisi olemaan kenellekään "piilorakastettu". Ja onneksi maailma on muuttunut, ettei siihen ole enää tarvettakaan.
.. sanoa pitäisi, kun jokainen tahollaan enemmän ja vähemmän yrittää tehdä asiat niin oikein kuin mahdollista ja jokainen tekee ne taatusti erilailla...
Mielenkiintoisia mielipiteitä etten sanoisi.
Tuli sellainen tunne, että yksi asia unohtuu usein näissä suhdekiemuroissa ja asioiden priorisoinneissa. Kunnioitus toista kohtaan on jokaisen suhteen kulmakivi. Itsekkyys joutaa taka-alalle. Jos kyseessä on aito kiintymys, rakkaus toista kohtaan nimenomaan molemminpuolinen, niin löytyyhän silloin kompromisseja vaikeissakin tilanteissa. Täytyy löytyä tai muuten se ei ole sen arvoista.
Kukaan ei kilpaile suhteissaan paikastaan. Jos niin on, niin heikoilla kantimilla ollaan. Lapset ja toinen nainen eivät ole koskaan samalla viivalla - oli se sitten kuinka ikävää jonkun mielestä tahansa.
Lapset ovat osa äitiä, uusi kumppani oli hän sitten mies tai nainen tulee joka tapauksessa heidän jälkeensä. Mutta! Rakkaus uutta kumppania kohtaan ei ole sen vähäpätöisempää tai arvottomampaa. Se on vain erilaista ja tulee aina olemaan. Jokainen rakastava äiti antaisi hengensä lastensa puolesta, mutta antaisinko esim minä nykyisen naiseni puolesta? En ikävä kyllä, vaikka häntä rakastankin hyvin paljon. En antaisi, koska lapseni tarvitsevat minua niin kauan kuin minussa hiemankin henki pihisee.
Missä vaiheessa sitten kertoa lapsille, että nainen, joka meillä käy, ei olekaan äidin kauan kadoksissa ollut serkku, vaan yllätys yllätys - äidin rakas oma pikku vaimo!
Yksilöllistä on ikä, jolloin voi kertoa tuollaisesta lapselleen. Vaikka me aikuiset niin mielellämme haluamme ajatella ja uskoa siihen, että mitä pienempänä kerromme lapsillemme kaikista asioista, sitä helpompaa heidän on ne joskus hyväksyä. Totta toinen puoli! Mutta jälleen uusi kompastuskivi, joka vaikeuttaa asiaa. Ja tämä esimerkki on elävästä elämästä - omastani. Kerroin vanhimmalle lapselleni, teinille, itsestäni ja naisystävästäni. Olin aika järkyttynyt reaktiosta, vaikka toisaalta osasin odottaa, ettei se ole vaan "jonkun jutun kertomista". Jossain vaiheessa myöhemmin teinini totesi, ettei siinä sinänsä mitään pahaa olekaan ja hänenkin ystäväpiiriin kuuluu homoja, mutta siltikin vaikeinta on tajuta, että oma äiti on - kuka tahansa muu, mutta oma äiti!
Eli se toinen puoli on lapsen tunteiden kunnioittaminen. Aina se kertominen ei yksinkertaisesti ole "vielä" mahdollista, joskus ehkä..
No mut hei.
Kun äityleiden elämäs ei ole tilaa naisille kunnolleen niin ainahan voi ottaa seksikamuksi tollasen äidin mut rakastaa oikeesti jotain ihan toista ihmistä.........niinkös!?
.. jokainenhan taaplaa tyylillään.
Kuka haluaa suhteelta mitäkin. Itse en haluaisi rakastaa yhtä ja naida napsautella toista ja kaikki vain kätevyyden vuoksi.
Sitten ollaan yksin, jos ei tilaa suhteelle. Se onkin juuri se asia, joka jokaisen täyspäisen ihmisen pitää selvittää itsensä kanssa. Ja juuri sen vuoksi, ettei satuteta tai loukata toista ihmistä turhaan...
..mutta eikö lasten voi antaa yksinkertaisesti vähitellen oivaltaa, mistä aikuisten välillä on kysymys?
Pitääkö siitä "kertomisesta" tehdä niin suuri numero?
MITÄHÄN SANOIS...TOISAALTA YMMÄRRÄN SUN KULTAASI JOLLAIN TAVALLA,TOISETEI VAAN USKALLA OLLA NIINSANOTUSTI JULKISESTI NAISEN KANSSA,VARSINKIN JOS ON LAPSIAKIN.MUTTA LOHDUTAN SUA TÄLLÄ ET EI SE SIT KAIKETI OLLUT SEN ARVOSTA.MUISTA VIELÄ ON KESÄÄ JÄLJELLÄ JA UUSIA NAISIA....