Big bang

Valuin ihmisvilinään kirkkaana pisarana lasissa. Alkuun en erottanut mitään musiikilta. Kaikki aurinkoiset kasvot katosivat monipäisyyteen tummien lasien taakse, sotkeutuen nuottiviivojensa väleihin. En erityisemmin osannut lukea sen tarinaa, mutta hidastettuani askeliani kesäkadulla. Aloin tunnistaa tapahtumia menneisyydestäni. Se tuli luokseni värein ja kuvin. Sen sisäinen olemus oli ollut minussa itsessäni, vuosien kuoren alla piilossa.

Luovin ketterästi valkoisista porteista sisään ja etsin itselleni pöytää johon laskea tarinani. Istua niin kuin istuu terassille mies jolla on jano elämästään. Jono nälästään.

Puheensorinassaan outo murre. Kaikki he näyttivät niin kauniilta ja irtonaisilta, kuin värikuulilta hielkkarannalla - leijoilta kirkkaalla taivaalla.

Kimaltavat kädet kilisivät kuumassa maassa kaukana kotoani. Vuoksen kalliokita repeää siltojen alla ammottavaksi haavaksi äitimaan seljässä. Se on hiljaa nyt. Se ei pauhaa. Irtonaisena se repii kaiken sen mennessään joka siihen kurottuu - katsoo.
Vesi pysyy patovallien takana hiljaa, sitä on odottaminen, ikuista.

En pannut tupakaksi heti kun sinut tapasin ensimmäisen kerran kaksikymmentäviisi vuotta sitten. En savunnut nytkään. Istuin hämmentyneenä eteesi tuoppeineni, enkä voinut usko sitä miten vuodet eivät olleet muuttaneet sinua milläänlailla. Aivan kuin aika olisi unohtanut sinut ja runnellut kaiken muun kauttaaltaan. Mutta sinut, sinut se oli jättänyt kokonaan rauhaan.
Jos minulla olisi ollut kuvallinen käsitys itsestäni, olisin vilkaissut sitä. Jos minulla olisi ollut peili, olisin hieraissut sitä. Mutta minulla ei ollut tätä mitään. Vilkaisin siten silmiisi ja näin siellä itseni kuvan. Minusta tuntui että minä jäin silmiisi, jäin sinuun enkä päässyt sieltä enää pois.

Kerroin tämän sinulle. Sinä hymyilit ja muistit minun olleen romantikko jo lapsena. Puhuin asioista joista kaikki halusivat kuulla, joihin uskoa. Kerroit siten minun olevan muuttumaton. Ymmärsin sen. Minä ymmärsin myös sinut. Meidät.

Meissä on jotain ikuista, jotain joka on padottuna vallien taakse.

.................

Taavalle BB-viikoilta, imatralta.
2313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kiitos, se löytyi sittenkin. Kesti hetken ennen kuin tajusin että tietenkin keskusteluista. Kyllä sulla on se vieläkin.

Äänestä

"Valuin ihmisvilinään kirkkaana pisarana lasissa."

Jännittävää. Mieleen tuli, että olisiko paremmin "kirkkaana pisarana tuopissa". Tai ehkä se on vain Pori Jazzeista jäänyt vääristymä mielikuvaan.

Kiinnostavalla tavalla hahmoteltu aika ja paikka. Mainittakoon, etten ole itse koskaan ollut Imatralla, Big band-festivaalista puhumattakaan. Hyödynnät omaa tyyliäsi muokata sanoista lauseita. Pidän siitä, se luo joustavaa, tosin vaikeaselkoista kieltä, joka välttää tavanomaisuutta. Ja se on usein tärkeimpiä juttuja.

En jaksa puuttua siihen, että kohtaamisia kirjallisuus on pullollaan. Tällä on ilmeisesti jokin esikuva tässä toisessa todellisuudessamme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fucoo kirjoitti:

Valuin ihmisvilinään kirkkaana pisarana lasissa. Alkuun en erottanut mitään musiikilta. Kaikki aurinkoiset kasvot katosivat monipäisyyteen tummien lasien taakse, sotkeutuen nuottiviivojensa väleihin. En erityisemmin osannut lukea sen tarinaa, mutta hidastettuani askeliani kesäkadulla. Aloin tunnistaa tapahtumia menneisyydestäni. Se tuli luokseni värein ja kuvin. Sen sisäinen olemus oli ollut minussa itsessäni, vuosien kuoren alla piilossa.

Luovin ketterästi valkoisista porteista sisään ja etsin itselleni pöytää johon laskea tarinani. Istua niin kuin istuu terassille mies jolla on jano elämästään. Jono nälästään.

Puheensorinassaan outo murre. Kaikki he näyttivät niin kauniilta ja irtonaisilta, kuin värikuulilta hielkkarannalla - leijoilta kirkkaalla taivaalla.

Kimaltavat kädet kilisivät kuumassa maassa kaukana kotoani. Vuoksen kalliokita repeää siltojen alla ammottavaksi haavaksi äitimaan seljässä. Se on hiljaa nyt. Se ei pauhaa. Irtonaisena se repii kaiken sen mennessään joka siihen kurottuu - katsoo.
Vesi pysyy patovallien takana hiljaa, sitä on odottaminen, ikuista.

En pannut tupakaksi heti kun sinut tapasin ensimmäisen kerran kaksikymmentäviisi vuotta sitten. En savunnut nytkään. Istuin hämmentyneenä eteesi tuoppeineni, enkä voinut usko sitä miten vuodet eivät olleet muuttaneet sinua milläänlailla. Aivan kuin aika olisi unohtanut sinut ja runnellut kaiken muun kauttaaltaan. Mutta sinut, sinut se oli jättänyt kokonaan rauhaan.
Jos minulla olisi ollut kuvallinen käsitys itsestäni, olisin vilkaissut sitä. Jos minulla olisi ollut peili, olisin hieraissut sitä. Mutta minulla ei ollut tätä mitään. Vilkaisin siten silmiisi ja näin siellä itseni kuvan. Minusta tuntui että minä jäin silmiisi, jäin sinuun enkä päässyt sieltä enää pois.

Kerroin tämän sinulle. Sinä hymyilit ja muistit minun olleen romantikko jo lapsena. Puhuin asioista joista kaikki halusivat kuulla, joihin uskoa. Kerroit siten minun olevan muuttumaton. Ymmärsin sen. Minä ymmärsin myös sinut. Meidät.

Meissä on jotain ikuista, jotain joka on padottuna vallien taakse.

.................

Taavalle BB-viikoilta, imatralta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu