Käski vaieta
Poliisi selvittää
Hiljattain julkaistu Maijan tarina -kirja paljastaa, että Maija joutui kärsimään vuosia seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joka alkoi hänen ollessaan 7-vuotias.
Tekijöinä oli kirjan mukaan suuri joukko miehiä, muun muassa Maijan kahden isosiskon puolisot.
Kun Maija oli parikymppinen, hän otti kipeät lapsuuden muistonsa esiin ja meni keskustelemaan asiasta vanhoillislestadiolaiselle maallikkopuhujalle, joka oli ammatiltaan poliisi. Hän kertoi tälle hyväksikäyttötapauksista, koska halusi kuulla uskovaisen poliisin näkemyksen asiaan.
– Kerroin siitä, kuinka ollessani yksin kotona lukemassa kokeisiin, kaksi miestä tuli yhtäkkiä huoneeseeni ja raiskasi minut yhdessä, Maija kertoo kirjassa.
Poliisi oli sitä mieltä, että Maijan lapsena kokemista raiskauksista pitää vaieta.
– Puhuja sanoi, että tekijät ovat kukin tahollaan voineet pyytää asiaa anteeksi, joten siitä ei silloin voi eikä kannata puhua, Maija kuvailee.
Poliisin näkemys oli myös, että kaikella, kuten myös Maijan hyväksikäytöllä, on jumalan tarkoitus. Poliisin suhtautuminen järkytti syvästi Maijaa.
– En ymmärtänyt tilannetta ollenkaan. Eihän lapsi voi olla niin paha, että Jumalan tarkoituksesta aikuiset miehet tekisivät lapselle seksuaalista väkivaltaa.
Hyväksikäytöt tapahtuivat 1970- ja 1980-luvuilla. Maija sulki hirveät muistot mielestään mentyään naimisiin, mutta nosti asiat esiin 1990-luvulla. Maijan sukulaiset ja muu uskonyhteisö suuttuivat ja vaativat Maijaa vaikenemaan hyväksikäytöstä.
Vanhoillislestadiolaisen poliisin kirjan kuvaama toiminta on voinut olla rikos.
– Lähtökohta on se, että jos tällainen tapaus tulee poliisin tietoon, on siitä tehtävä rikosilmoitus tai ilmoitettava esimiehelle. Jos ei ilmoitusta tehdä, asiaa aletaan tutkia poliisirikoksena, poliisihallituksessa laillisuusvalvontaa johtava poliisiylitarkastaja Pertti Sihvonen sanoo Iltalehdelle.
Sihvonen aikoo lukea Maijan tarina -kirjan ja perehtyä tapaukseen ennen kuin kommentoi enempää.
Sihvonen pitää kuitenkin mahdollisena, että jos poliisi on tehnyt rikoksen, se voi olla vanhentunut.
Iltalehti 26.4.2012
Poliisi salaili lapsen raiskausta ?
10
75
Vastaukset
- poliisirikolliset
linkki juttuun
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012042615499590_uu.shtml - lisäksi tämä
Lisälinkki
x
x
x
x
x
http://fi.wikipedia.org/wiki/Rikollinen_moottoripyöräkerho - !!!!!!!!!!!!!!
Täh !
40 vuotta takaperin Suomi eli kekkoslandiassa ja piilokommunismissa, sekä Neuvostoliiton pelossa. Poliisitkin olivat asioista kuin asioista, kuin k*si sukassa.- poliisiylijohtaja
Miten liittyy asiaan? Toisaalta sinähän elät niiden 30 vuotta vanhojen mantrojen maailmassa.
””” Aikoinaan ap.oikeuskanslerin virasta eläkkeelle jäänyt Jukka Pasanen kertoi, että virkakautenaan hän vastaanotti 18.000 kantelua, joista määräsi nostettavaksi yhden (1) syytteen.””””
Tätä 30 vuotta vanhaa roskaa hoet jatkuvasti, olisiko taas sen paikka:)
Poliisia ei kiinnosta lapsiin kohdistuvan seksirikollisuuden selvittäminen, sillä suurin osa näistä pedofiileistä ja muista alaikäisten raiskaajista/seksirikollisista on itse poliiseja. Raiskaavat pikkutyttöjä esim. poliisin virkamerkkiä hyväksi käyttäen. Omaa pesää ei tutkita, ennekuin on pakko muuten vaan HYS,hys,HYS.
Poliisi on susi lampaan villoissa!
Pysy kaukana poliisista ja pakene kun näet poliisin, sillä poliisi=rikollinen. - 15
poliisiylijohtaja kirjoitti:
Miten liittyy asiaan? Toisaalta sinähän elät niiden 30 vuotta vanhojen mantrojen maailmassa.
””” Aikoinaan ap.oikeuskanslerin virasta eläkkeelle jäänyt Jukka Pasanen kertoi, että virkakautenaan hän vastaanotti 18.000 kantelua, joista määräsi nostettavaksi yhden (1) syytteen.””””
Tätä 30 vuotta vanhaa roskaa hoet jatkuvasti, olisiko taas sen paikka:)
Poliisia ei kiinnosta lapsiin kohdistuvan seksirikollisuuden selvittäminen, sillä suurin osa näistä pedofiileistä ja muista alaikäisten raiskaajista/seksirikollisista on itse poliiseja. Raiskaavat pikkutyttöjä esim. poliisin virkamerkkiä hyväksi käyttäen. Omaa pesää ei tutkita, ennekuin on pakko muuten vaan HYS,hys,HYS.
Poliisi on susi lampaan villoissa!
Pysy kaukana poliisista ja pakene kun näet poliisin, sillä poliisi=rikollinen.Joo
Se koira aina älähtää, johon kalikka kalahtaa ! - poliisiylijohtaja
15 kirjoitti:
Joo
Se koira aina älähtää, johon kalikka kalahtaa !****Joo
Se koira aina älähtää, johon kalikka kalahtaa !***
Ja sehän taas kalahti sinuun:) voi voi, elämä on:) - .........
poliisiylijohtaja kirjoitti:
****Joo
Se koira aina älähtää, johon kalikka kalahtaa !***
Ja sehän taas kalahti sinuun:) voi voi, elämä on:)Niin..
Vankkurit kulkee, vaikka koirat perässä räksyttävät ! Johan tuota räksytystäsi on kohta kymmenen vuotta lueskeltu.Vaikka vannoit vuosia takaperin pyhittäväsi koko elämäsi Suomen poliisin ivaamiseen, niin tuloksetta, mikään ei ole Suomessa sinun toimestasi muuttunut. - poliisiylijohtaja
......... kirjoitti:
Niin..
Vankkurit kulkee, vaikka koirat perässä räksyttävät ! Johan tuota räksytystäsi on kohta kymmenen vuotta lueskeltu.Vaikka vannoit vuosia takaperin pyhittäväsi koko elämäsi Suomen poliisin ivaamiseen, niin tuloksetta, mikään ei ole Suomessa sinun toimestasi muuttunut.Sori vaan, en ole tätä palstaa seurannut kuin n.4 vuotta... mutta hauska viestisi menee perille varmasti sille ketä tarkoitit:)
Miksi se muuttuisikaan poliisirikolliset jatkavat rikoksiaan ja kansa kärsii.
Poliisia ei kiinnosta lapsiin kohdistuvan seksirikollisuuden selvittäminen, sillä suurin osa näistä pedofiileistä ja muista alaikäisten raiskaajista/seksirikollisista on itse poliiseja. Raiskaavat pikkutyttöjä esim. poliisin virkamerkkiä hyväksi käyttäen. Omaa pesää ei tutkita, ennekuin on pakko muuten vaan HYS,hys,HYS.
Poliisi on susi lampaan villoissa!
Pysy kaukana poliisista ja pakene kun näet poliisin, sillä poliisi=rikollinen. - The Venkula
......... kirjoitti:
Niin..
Vankkurit kulkee, vaikka koirat perässä räksyttävät ! Johan tuota räksytystäsi on kohta kymmenen vuotta lueskeltu.Vaikka vannoit vuosia takaperin pyhittäväsi koko elämäsi Suomen poliisin ivaamiseen, niin tuloksetta, mikään ei ole Suomessa sinun toimestasi muuttunut.Vanha Beagle Boy se vaan jaksaa räksyttää. Ja vielpä tosi kiukkuisesti, kun on joutunut pahasti nurkkaan.
En muuten ole minäkään lukenut kenenkään uhonneen pyhittävänsä elämänsä poliisin ivaamiseen. Olen seurannut palstaa noin 5 vuotta.
"... mikään ei ole Suomessa sinun toimestasi muuttunut."
Mutta onhan ainakin poliisinalvoja katkeroitunut todella pahoin ja uhonnut kantelevansa milloin minnekin kovasta kohtalostaan. Ehkä joku myös on alkanut ajattelemaan asioita monipuolisemmin. Mutta sen voin kertoa, että en todellakaan kirjoita sinun vuoksesi, vaan muiden lukijoiden. Sinunlaisesi k*sipään kanssa ei kannata keskustella.
Mitä muuten valituksellesi jsn:ään kuuluu ?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10145983
- bgyug778t8658698u0i
poliisit tykkää pikkutytöistä ei sille mittään voi,ne on pervosikoja
kuka poliisisioilta voi muuta odottaa????????????? eikös jo poliisikoulussa viedä kokelaat lähimpään lasten päiväkotiin,jossa poliisi näyttää oman pikku mulkkunsa lapsille ja pyytää niitä nuolemaa ”tikkaria” niin poliisi on tyytyväinen.parhaimpia pikkulapsia poliisi tietysti nai perseeseen,niin että mälli lentää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931422
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85872
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52811- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253667Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,9646Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330639Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk57629- 53594