Sain tänään tiedon ,että ulosottomies saa JOKAISESTA peritystä ulosotosta provisiot jotka määräytyvät sen summan mukaan, minkä saavat nyhdettyä velalliselta!
Eli siksi ei ulosottomiesten (tai naisten) kanssa useinkaan pysty sopimaan pienemmästä ulosotosta tai maksuvapaista ja siksi he siis niin hanakasti ovat valmiita viemään velalliselta kaiken mitä irti saa. Kyse olikin siis omasta edusta ja UO;n sivustojen lause että ulosottomies toimii velallisen edun mukaisesti on suurta kusetusta!
En ole koskaan salannut ulosotolta tuloja tai omaisuttani ja onnettomien sattumusten ja sairauden vuoksi jouduin siihen tilanteeseen,että nyt on ulosottomies pussilla jatkuvasti.Mistään ei ole voinut sopia ja kohtelu on ollut ala-arvoista ja halventavaa. Olen saanut tuntea itseni Ö:öö-luokan kansalaiseksi ja jatkuvasti annetaan ymmärtää että olisin salannut jotain olennaista tietoa.Joka on silkkaa pötyä!
Ei riitä se, että on nöyryytys joutua UO:n asiakkaaksi lisä nöyryytyksiä tulee jatkuvasti ala-arvoisen kohtelun kautta. Valitus asiattomasta käytöksestä kihlakunnan voudillekaan ei tuottanut mitään tulosta, eiväthän ne nyt omaan pesäänsä kuseksi se on selvä!
Jos olet köyhä ja sairas ei sinulla ole ihmisarvoakaan, tyydy siihen!

Vastaukset 9
Vanhimmat
Itte sä olet ittes nöyryyttänyt. Älä ota velkaa jota et pysty maksamaan takas, niin ei ole ongelmia.
Nautitko jotenkin toisen ihmisen alas painamisesta ja tuosta ilekilystäsi?
Mistä sinä minun elämäni ja asiani tiedät? Oletko nuori vai ikuinen naivi kun kuvittelet, että kaikki elämän asiat voi ennakoida.
No toivotaan, että sinä et koskaan sairastu vakavasti, eikä mikään elämäsi osa-alue tule romahtamaan sinusta riippumattomista syistä.
Toivottavasti tuo hapan toimintasi antaa sinulle hyvän mielen!
Kyllähän ne nyt ajaa sitä velallisenkin asemaa. Jos se sun velkasi ei millään pienene pienemmällä maksulla, miksi sellainen pitäisi myöntää?
Yritä vaihtaa se ulos-ottomies, pyydä sitä sieltä virastosta. Mut jos vaihtavat ei sekään tarkoita sitä, että suostuvat tai eivät suostu pienempään maksuerään. Pitäähän siihen olla perusteet, joilla velka lyhenee, eikä kasva.
Ja vai että proviosiopalkasta puhelet, no sehän on valtiolla töissä. Tuon väitteen täytyy olla yhtä satua, kuin ne poliisien sakotusprovikat, mistä vuosia sitten joku kovasti huusi.
Ei ole satua vaan fakta. UOmies saa kk palkan lisäksi provikat. Ja tämä tieto tuli sellaiselta taholta joka varmasti tietää asian!
Missä ihmeessä näit minun kirjoittaneen pienemmistä maksuista?
Kyse oli aivan lakisääteisestä maksuvapaasta ja syyt olivat aivan asialliset ja perustellut.
Minulle on sattunut vaan tavallista k:päisempi UOmies (oikeasti hän on nainen) jonka kanssa on mahdotonta kesustella mistään.Minä kykenen asiallisuuteen ,mutta hänelle se on täysin mahdotonta. Täysin väärällä alalla eikä sovi asiakaspalveluun lainkaan.Tiedän ,että hänestä on tehty ennenkin valituksia.
Ensiviikolla ovat UOvelkani historiaa ne on kuitattu, luojan kiitos!
Eli siksi ei ulosottomiesten (tai naisten) kanssa useinkaan pysty sopimaan pienemmästä ulosotosta tai......
lause tekstistäsi puhuu pienemmästä maksusta.
Ja mikähän se on se luotettava taho? Naapurin erkki?
Oma ulos-ottomieheni taas ei mulle kauaa vittuillut, osasinpa minäkin lukia lakipykäliä ja tekstejä ja asioida hienosti hermostumatta. Faktoja painottaen, ihan kiltti karju nykyisin ja toimii lakien ja asetusten mukaan. He ulos-ottomiehet saavat kuulemma kuulla paljon vittuiluja jopa perjantaina työpuhelimeen kello 12 yöllä. Jännä jätkä, kun se ei päivällä saanut edes vastattua. Asiallisempi kaveri on asioita hoitamassa nykyisin kuitenkin tällä.
Väität että tieto ulosottomiesten provikoista olisi naapurin erkiltä voi vi*** jos et itse jotain tiedä älä nyt tule niitä jotka tietävät tänne mollaamaan.
Tässä sinulle FAKTAA niistä palkoista ja provikoista eivät ole huonopalkkaisia ja tohon hintaan siettä kuunnella sitä purnausta itsehän ovat alansa valinneet.Ja kenenkään ei tartte vastailla työajan ulkopuolella ja yöllä työpuhelimeensa joten älä jaskaa jauha.taidat olla itse UOmies tai sellaisen kaveri!
http://www.oikeus.fi/uploads/toheo2pfm.pdf
"Sain tänään tiedon ,että ulosottomies saa JOKAISESTA peritystä ulosotosta provisiot jotka määräytyvät sen summan mukaan, minkä saavat nyhdettyä velalliselta!"
Öööö.....olikstää muka ylläri?
Niin me saadaan. Tietenkin. Kuka tätä hommaa tekisi ilman provikkaa. Jos olisi kiinteä palkka, en todellakaan asioisi kenenkään luuserin kanssa.
Nyt tulee mukavat 70k vuodessa.
Aika monelle se on ylläri. Valtion virkamies harvoin saa kuukausipalkkansa päälle enää provikoita.
Aika törkeää touhua muutenkin suojaosuuksia ja lakeja eivät noudata vaan tekevät täysin villejä ratkaisuja.
Ja tieto provikoista on varmaa tietoa minullakin ja ei naapurin erkiltä vaan kihlakunnan voudilta!