Älä tee

Olen surullinen

sieluni peilin
pelot haihtuvat
auringonpaisteeseen,
yskänpastillin
käärepaperin tavoin
erottaen sisällön
ulkomaailmasta

itken

kärsimykseni pakottaa
ymmärtämään maailmaa

se täyttää ongelmien
sammion nopeammin
kuin kyyneleet
ehtivät sitä huojentaa

horteisen mehiläisen
yritys nousta
lentoon, jota
ei ole kuulutettu

Veden paljoudessa
ajatuksen riekaleet
tömähtelevät
tyhjille laitureille,
jättämättä sanaakaan
kenenkään hoivattavaksi

edellisestä kerrasta
on niin pitkä aika,
hilseilevän ihon
odotus ja
haukottelevan karhun
äreys eivät saa
siipiä puhkeamaan

Maitohampaatkin saapuvat
nopeammalla sykkeellä
kuin kykyni
opetella rakkauden aakkoset,
lukea sormenpäillä
rakkauden sanoja
pään levätessä
olkapäillä ja käsivarsilla

Kasviton rappion
autiomaa yrittää
vallata asemat

sellainen alaosastaan
lähes puoliksi syöty
nainen, jonka
kädet yrittävät
kloonata reisien
kiinteyden käsivarsien
säröihin

Taivaskin on
raskas kantaa,
tiskiveden harmaa
ilme huutaa
läsnäoloa,
katumuksen sanoja

Millä ruhjovia
sanoja voisi puolustaa,
kielen julmuutta

Kävelyä maailman
ääressä,
maanjäristyksen silmässä
vajoten liejuun nopeammin
kuin kirskuttavat hampaat
tekevät selvää
hiekan jyväsistä

mikä ihmeen
persoonallisuus ja
useat kasvottomat
kasvot voisivat
sulautua toisiinsa

tehdä kasvoista
julman
rakkaudettomuuden ja
lohduttomuuden sanoman

tekeekö rakkaus
tasaisen tien
mäkiseksi tuoden
tunnelmaan pelkkää
hikistä työn makua

mieli, käsi
ja sydän ovat
väsyksissä

miksei voisi
olla oma itsensä,
edes niiden
sanoissa, jotka sitä
eniten rakastavat

Nyt jo vesiputous
kohisee korvissani

happosateen kosketus
liuottaessaan vedenrajassa
niitä sileän pyöreitä
kiviä, jotka minun
on nyt
jaksettava kantaa,
vaikka olin
koukussa kiduksiani myöden

Vain jokapäiväinen
ankaruus pitää
minut selvillä vesillä

kuinka sakeaa ja
hapanta se onkaan
syövyttäessään kaiken
läheisyyden

Vaikka sateen ropinassa
siitepöly leijuu ja sekoittuu
huuruiseen ruohoon,
minun hapuileva otteeni
ei saa jalansijaa
naisen vartalosta

Aika kuluu

huulet jäävät
suutelematta ja
sydän lohduttamatta
ja vaikka kädet
etsivät,
ne eivät yhdisty

jää pelkkiä arvoituksia

äänekäs hienotunteisuus
teki siitä etäisemmän
vaikka tavoitteli
ystävällisyyttä

ei sitä voi
taivutella, jos
siltä puuttuu tahto

ja sitä mitä ei
pääse eroon,
on säilöttävä syvemmälle

mieltymykset, tuoksut
koko sisikuntani kuvotus,
kuin raskaus olisi
saanut elämän
aivastamaan kaikille
silmiä hiveleville
herkuille

Sydämeni on sairastunut

hyväksynyt sen
mitä ei tunne,
sen teeskentelee

mutta sehän on
vain rakas sydän
ei ruumiinjäsen
tuottaen väritöntä
valoa, joka ei polta

minä saarelleni
eristäytynyt,
miksi pyytäisin onnea
tai sitä ettei
tarvitsisi surra

onhan minulla
mielikuvitukseni ja
äänettömän sekä
kuvitellun äänen
kauneimmat vyöhykkeet,
joita eivät
kyyneleetkään pysty
puhumaan ympäri

mikä on rakkauden
arvoista ja
mikä rakkaudessa
näyttää vilpiltä tai
valehtelee kauniisti,
jos sillä ei ole
todellista arvoa

mutta kun näet tuon
tulen hehkuvan,
joka tuo kipinän silmiisi
antaa mahdollisuuden
syttyä samaan liekkiin

älä itkusta huolimatta
epäröi ja vaikeroi

vaan vahvista ja
rakasta sitä mistä
pitää luopua,
sen mikä säilyy
sinussa, kun
tulet kuin
rehevä ravinto
nälkiintyneille ajatuksilleni

syöden sinut kun
olen rakastunut

Mutta hei
älä tee sitä

"älä tee minun kanssani
mitään sellaista,
jonka voisit säästää
siihen kun sinulla
hän jonka tahdot
ja hän joka
tekisi aamuistasi laukeita"

http://www.youtube.com/watch?v=HvHli7LcRps
12109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tummaa suklaata... aavistus chiliä, vai mikä saa silmät kostumaan. Samettinen ja samalla vahva, hiukan kitkerä. Kaunis.

Äänestä
  • Hyvää huomenta

    Maailmassa on niin monta asiaa, jotka kannattaa jättää tekemättä, vaikka kuinka sielu huutaisi rauhattomuuttaan. Jotkut asiat taas tapahtuvat kaikesta huolimatta.

    Hyvää viikonloppua sinulle!

    Äänestä

  • Savuna saavun kirjoitti:

    Hyvää huomenta

    Maailmassa on niin monta asiaa, jotka kannattaa jättää tekemättä, vaikka kuinka sielu huutaisi rauhattomuuttaan. Jotkut asiat taas tapahtuvat kaikesta huolimatta.

    Hyvää viikonloppua sinulle!

    Hyvää huomenta :)

    Kun se ei skitsoile, se on mukavan ympäripyöreä ;D *kiusii ystävällisesti*
    Saat toivottaa hyvää talvilomaa!
    Jos menis vaikka ekaksi sinne metsään, jos siellä olisi vähemmän karhuja täällä ;))

    Ootko kuullut, Europe teki combackin. Aika hieno levy!
    http://www.youtube.com/watch?v=7oZdrUBcckg&feature=related

    Työn iloa! (lällätilälläti kaikille raatajille)

    Äänestä

  • UPDATE_9848992 kirjoitti:

    Hyvää huomenta :)

    Kun se ei skitsoile, se on mukavan ympäripyöreä ;D *kiusii ystävällisesti*
    Saat toivottaa hyvää talvilomaa!
    Jos menis vaikka ekaksi sinne metsään, jos siellä olisi vähemmän karhuja täällä ;))

    Ootko kuullut, Europe teki combackin. Aika hieno levy!
    http://www.youtube.com/watch?v=7oZdrUBcckg&feature=related

    Työn iloa! (lällätilälläti kaikille raatajille)

    Oot sä kuullu, et työ tekee ihmisen vapaaksi ;)

    Hyvää talvilomaa, älä eksy ilmansuunnissa ;)

    Saat vielä ilmasen vinkin Seppo Rädyltä vapaa-aikasi ratoksi:

    "Ajattele nyt parikymppistä ihmistä. Se jaksaa keskittyä kahteen asiaan. Jos yrittää opiskella, urheilla ja naida, niin siinä on yks liikaa. Opiskelemaan ehtii myöhemminkin."
    (Räty analysoi nuorta keihäslupausta IS 4.8.2007)

    Äänestä

  • Savuna saavun kirjoitti:

    Oot sä kuullu, et työ tekee ihmisen vapaaksi ;)

    Hyvää talvilomaa, älä eksy ilmansuunnissa ;)

    Saat vielä ilmasen vinkin Seppo Rädyltä vapaa-aikasi ratoksi:

    "Ajattele nyt parikymppistä ihmistä. Se jaksaa keskittyä kahteen asiaan. Jos yrittää opiskella, urheilla ja naida, niin siinä on yks liikaa. Opiskelemaan ehtii myöhemminkin."
    (Räty analysoi nuorta keihäslupausta IS 4.8.2007)

    Joko sä joit kahvit? Täällä on sulle kupponen, ole hyvä :)

    Aika pitkään saa kävellä jo täälläpäin että liikenteen melu lakkaa :/ tai korkealle itse asiassa, siinä toivossa että tuuli pauhaa niin korvissa ettei kuule enää muuta :)

    Voi Seppo! :D Onneksi nuoretkin kasvaa ja oppii keskittymään yhteen asiaan kerralla, pääsee parempaan suoritukseen eikä ole haikailemassa koko ajan toiseen toimintoon :)))

    Oon löytänyt mahtavaa musaa männä viikolla, ihan vaan niin kuin sivuhuomautuksena tuli mieleen. Esim tää on aivan loistava
    http://www.youtube.com/watch?v=jVqBsMgDrWE&feature=related
    Niin tuota... huomasithan mistä rumpali löytyi ;D niin tyypillistä. Ite olisin tuo keittiömestari, sapuskani tappaa mut vielä jonain päivänä. Kun rupesin tässä lounasta suunnittelemaan. Ei sulle kelpais kookoslinssipataa? Se on oikein herkullista. Varmaan. Jonkun muun kokin laittamana. Kun oli se tutkimus tässä joku päivä sitten että kotitaloudet heittää niin paljon ruokaa roskiin, niin pitikö heidän ottaa tutkintoon juuri meidän taloyhtiön roskiksen...

    Kahvi loppui.

    Vapauden iloa :))

    Äänestä

  • UPDATE_9848992 kirjoitti:

    Joko sä joit kahvit? Täällä on sulle kupponen, ole hyvä :)

    Aika pitkään saa kävellä jo täälläpäin että liikenteen melu lakkaa :/ tai korkealle itse asiassa, siinä toivossa että tuuli pauhaa niin korvissa ettei kuule enää muuta :)

    Voi Seppo! :D Onneksi nuoretkin kasvaa ja oppii keskittymään yhteen asiaan kerralla, pääsee parempaan suoritukseen eikä ole haikailemassa koko ajan toiseen toimintoon :)))

    Oon löytänyt mahtavaa musaa männä viikolla, ihan vaan niin kuin sivuhuomautuksena tuli mieleen. Esim tää on aivan loistava
    http://www.youtube.com/watch?v=jVqBsMgDrWE&feature=related
    Niin tuota... huomasithan mistä rumpali löytyi ;D niin tyypillistä. Ite olisin tuo keittiömestari, sapuskani tappaa mut vielä jonain päivänä. Kun rupesin tässä lounasta suunnittelemaan. Ei sulle kelpais kookoslinssipataa? Se on oikein herkullista. Varmaan. Jonkun muun kokin laittamana. Kun oli se tutkimus tässä joku päivä sitten että kotitaloudet heittää niin paljon ruokaa roskiin, niin pitikö heidän ottaa tutkintoon juuri meidän taloyhtiön roskiksen...

    Kahvi loppui.

    Vapauden iloa :))

    Miten kornia, kun meissä tuppaa vissiin olemaan sitä ohjelmointi vikaa, vikaa...vikaa

    ja olihan niillä hieno mikkiteline...on yhenparemman nähny jossain...

    http://www.youtube.com/watch?v=92F5bWjglq0&feature=relmfu

    Mäkin pystyn keskittymään nykyään vaan enää yhteen asiaan ja kun muistas vielä mikäs se on ;)

    Äänestä

  • Savuna saavun kirjoitti:

    Miten kornia, kun meissä tuppaa vissiin olemaan sitä ohjelmointi vikaa, vikaa...vikaa

    ja olihan niillä hieno mikkiteline...on yhenparemman nähny jossain...

    http://www.youtube.com/watch?v=92F5bWjglq0&feature=relmfu

    Mäkin pystyn keskittymään nykyään vaan enää yhteen asiaan ja kun muistas vielä mikäs se on ;)

    Olikssesese että tänään on PERJANTAI! :)

    Vähän vauhtia sulle tähän päivään
    http://www.youtube.com/watch?v=FmkHqUwa4zg&ob=av2e

    Otin muuten päivätorkut sunkin eestä, voit mennä suoraan vaikka baanalle :))
    Ei pitäis jättää lomat niin viime tinkaan, ettei enää muuta jaksa kuin nukkua.

    Äänestä

Wau! Miten upeasti kirjoitettu, jään sanattomaksi niinkuin tavallisesti
aina kun pitäisi jotain järkevää tai älykästä sanoa.

Äänestä
  • Wau itsellesi, sinä teit sen omalla tavallasi, joka ei jätä ketään kylmäksi.

    Kiitos Liona ja hyvää päivänjatkoa sinulle!

    Äänestä

no aika paska runo ite teen ainakin sata kertaa parempia

Äänestä
  • Elämä on paskaa välillä tai siis tuntuu siltä, kun asiat eivät mene siten kuten ajatus on ollut. Mä olen tehnyt näitä aika monta tässä viime vuosina ja tunnen oman tasoni. Omalla asteikolla sanoisin tämän olevan siellä kärkipäässä, valitettavasti se ei sinun asteikollasi riittänyt edes top sataan tai tuhanteen. Jonkun hyvä saattaa olla toisen mielestä paska, näin se elämässä menee. Mutta ei lannistuta vaan yritetään aina sen minkä sielusta ulos saa ja sen parempaa tai huonompaa sieltä ei voi tulla ;)

    http://www.youtube.com/watch?v=-BcQwKFzns0&feature=related

    Äänestä

oikein : ) ja kiitos. ihan ymmärrettävää, sillä olen oikea taiteilija, ei montaa tällaista ole suomessa nähty... odotan vaan, että joku isompi kustantaja ottaisi julkaistavakseen; tasoa on, tiedän sen. jopa avopuolisoni, joka muuten nyt aika tampio peruslortto onkin, ymmärtää etten ole todellakaan mikä tahansa mies. Minusta tullaan kuulemaan vielä! mutta onnea myös sinulle, voin ehkä joskus antaa nimikirjoitukseni

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Savuna saavun kirjoitti:

Olen surullinen

sieluni peilin
pelot haihtuvat
auringonpaisteeseen,
yskänpastillin
käärepaperin tavoin
erottaen sisällön
ulkomaailmasta

itken

kärsimykseni pakottaa
ymmärtämään maailmaa

se täyttää ongelmien
sammion nopeammin
kuin kyyneleet
ehtivät sitä huojentaa

horteisen mehiläisen
yritys nousta
lentoon, jota
ei ole kuulutettu

Veden paljoudessa
ajatuksen riekaleet
tömähtelevät
tyhjille laitureille,
jättämättä sanaakaan
kenenkään hoivattavaksi

edellisestä kerrasta
on niin pitkä aika,
hilseilevän ihon
odotus ja
haukottelevan karhun
äreys eivät saa
siipiä puhkeamaan

Maitohampaatkin saapuvat
nopeammalla sykkeellä
kuin kykyni
opetella rakkauden aakkoset,
lukea sormenpäillä
rakkauden sanoja
pään levätessä
olkapäillä ja käsivarsilla

Kasviton rappion
autiomaa yrittää
vallata asemat

sellainen alaosastaan
lähes puoliksi syöty
nainen, jonka
kädet yrittävät
kloonata reisien
kiinteyden käsivarsien
säröihin

Taivaskin on
raskas kantaa,
tiskiveden harmaa
ilme huutaa
läsnäoloa,
katumuksen sanoja

Millä ruhjovia
sanoja voisi puolustaa,
kielen julmuutta

Kävelyä maailman
ääressä,
maanjäristyksen silmässä
vajoten liejuun nopeammin
kuin kirskuttavat hampaat
tekevät selvää
hiekan jyväsistä

mikä ihmeen
persoonallisuus ja
useat kasvottomat
kasvot voisivat
sulautua toisiinsa

tehdä kasvoista
julman
rakkaudettomuuden ja
lohduttomuuden sanoman

tekeekö rakkaus
tasaisen tien
mäkiseksi tuoden
tunnelmaan pelkkää
hikistä työn makua

mieli, käsi
ja sydän ovat
väsyksissä

miksei voisi
olla oma itsensä,
edes niiden
sanoissa, jotka sitä
eniten rakastavat

Nyt jo vesiputous
kohisee korvissani

happosateen kosketus
liuottaessaan vedenrajassa
niitä sileän pyöreitä
kiviä, jotka minun
on nyt
jaksettava kantaa,
vaikka olin
koukussa kiduksiani myöden

Vain jokapäiväinen
ankaruus pitää
minut selvillä vesillä

kuinka sakeaa ja
hapanta se onkaan
syövyttäessään kaiken
läheisyyden

Vaikka sateen ropinassa
siitepöly leijuu ja sekoittuu
huuruiseen ruohoon,
minun hapuileva otteeni
ei saa jalansijaa
naisen vartalosta

Aika kuluu

huulet jäävät
suutelematta ja
sydän lohduttamatta
ja vaikka kädet
etsivät,
ne eivät yhdisty

jää pelkkiä arvoituksia

äänekäs hienotunteisuus
teki siitä etäisemmän
vaikka tavoitteli
ystävällisyyttä

ei sitä voi
taivutella, jos
siltä puuttuu tahto

ja sitä mitä ei
pääse eroon,
on säilöttävä syvemmälle

mieltymykset, tuoksut
koko sisikuntani kuvotus,
kuin raskaus olisi
saanut elämän
aivastamaan kaikille
silmiä hiveleville
herkuille

Sydämeni on sairastunut

hyväksynyt sen
mitä ei tunne,
sen teeskentelee

mutta sehän on
vain rakas sydän
ei ruumiinjäsen
tuottaen väritöntä
valoa, joka ei polta

minä saarelleni
eristäytynyt,
miksi pyytäisin onnea
tai sitä ettei
tarvitsisi surra

onhan minulla
mielikuvitukseni ja
äänettömän sekä
kuvitellun äänen
kauneimmat vyöhykkeet,
joita eivät
kyyneleetkään pysty
puhumaan ympäri

mikä on rakkauden
arvoista ja
mikä rakkaudessa
näyttää vilpiltä tai
valehtelee kauniisti,
jos sillä ei ole
todellista arvoa

mutta kun näet tuon
tulen hehkuvan,
joka tuo kipinän silmiisi
antaa mahdollisuuden
syttyä samaan liekkiin

älä itkusta huolimatta
epäröi ja vaikeroi

vaan vahvista ja
rakasta sitä mistä
pitää luopua,
sen mikä säilyy
sinussa, kun
tulet kuin
rehevä ravinto
nälkiintyneille ajatuksilleni

syöden sinut kun
olen rakastunut

Mutta hei
älä tee sitä

"älä tee minun kanssani
mitään sellaista,
jonka voisit säästää
siihen kun sinulla
hän jonka tahdot
ja hän joka
tekisi aamuistasi laukeita"

http://www.youtube.com/watch?v=HvHli7LcRps

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu