Asuntokauppa peruuntui

ikäviä vaikutuksia

Ulkopaikkakuntalainen perhe perui asuntokaupan varkaudessa. Syynä oli
varkauden väkivaltaiset teot viimeaikoina.

310

7625

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VArkauden asukas

      Mutta kaupanhan saa perua, jos niin tahtoo. Nuo ihmiset olivat varmaankin yliherkkiä. Ikävää vain sinänsä, että te varmasti jo ehditte tehdä uusia suunnitelmia.
      Tsemppiä!

    • asioilla on tapana ,

      valitettava tapaus tai tietysti molemmat.

    • Huvittunut:-)

      Naurettavaa. Tämä ostaja ei muuttaa siis edes Helsinkiin.

      • Anonyymi

        Eipä hesa hieno ole. Enemmän hulluja siellä.

      • Anonyymi

        Harva stadiin haluaa. Jonkun pikkuluukun hinnalla saat jo palatsinkehä kolmosen ulkopuolelta, on tilaa hengittää.

    • tsemppiä myyntiin

      Varmaan myyjää tai välittäjää ei ole asia huvittanut tai naurattanut.

    • perhe turvassa

      En toisi ikinä perhettäni asumaan Suomen chicagoon.

      • Korjaus nimelle

        Kas kas, kyllä Suomen Chicago-nimike kuuluu Lahdelle!

      • Anonyymi

        Ei Varkaus ole Suomen Chicago, se on Lahti. Tuon tietäminen kuuluu jo yleissivistykseen.

    • pelottaa asua täällä

      Asukaslukuun suhteutettuna raaka väkivalta on varkaudessa niin
      suurta, että olemme ajaneet lahdesta jo kirkkaasti ohi.
      Miksi joukkopako on varkaudesta tosi voimakasta.

    • Kuvansin puolelta

      ei ne asunnot ole menneet varkaudessa kaupaksi muutenkaan ja
      tietysti tämä tapahtuma pahentaa lisää asiaa.

    • bademanni

      kyllähän kaikki vaikuttaa kaikkeen.

    • könönpeltolainen

      taitaa tulla asuntoja myyntiin lähiaikoina useitakin. Harkintaan laittaa
      omankin perheen muutto pois varkaudesta.

    • socialismi occidit..

      Vain hullu muuttaa tänne vapaaehtoisesti! Suurin virhe elämässä oli muuttaa tähän henkisesti sairaaseen kylään..?

      • vrk always

        no muuta pois sitten! mitä täällä ruikkaat.

      • socialismi occidit..
        vrk always kirjoitti:

        no muuta pois sitten! mitä täällä ruikkaat.

        osta asunto pois, niin heti muutan!

    • Löysää rahaa

      Löytyykö asuntonne tältä listalta. > http://www.jokakoti.fi/haku.1

      Näyttäisivät hinnat ainakin olevan alle maan keskitason.

      Pari kolmiota voisi ostaa ihan sijoitusmielessä, mutta saako sielläpäin kunnon vuokralaisia.

      Puukkojunkkareita en majoita.

      • huono sijoitus

        Pari kolmiota ilman vuokralaisia ja asuntojen arvon laskiessa koko ajan on sjoitusmielessä huono sijoitus :)

    • nyt kuopiolaisia

      Rivitaloasunto myynnissä ollut jo kuusikuukautta, ei vielä yhtään tarjousta.

    • llllllllllv

      Tämä puukottaja muutti omien sanojensa mukaan Varkauteen juuri halpojen asuntojen takia.

    • osake myynnissä

      Välittäjän viesti kaupoista on tyly, menee jos on mennäkseen, mutta pahalta näyttää.Välittä heitti vitsinä, laitetaanko ilmoitukseen, että lahjoitetaan.

      Olisi kiva karistaa viimeisetkin sidokset varkauteen.

      • Anonyymi

        Ikävä kyllä, ihmiset on ajettu niin ahtaalle, että asuntoja (kaikenlaisia) tulee yksistään pakkomyyntiin ja paljon. Siinähän saataviaan odottelevat odottaa, josko saisi roposia edes vähäsen takaisi , jos joku nyt edes tarjoaa mitään. Kellään ei ole enää rahaa. Kirjoitin jo kuusi (6) vuotta sitten, että Suomesta tehdään eu:n slummi ja nyt se on toteutunut.

    • Toyota Jari

      Pahaltahan se näyttää. Kaverilla on myös ollut myynnissä hyväkuntoinen rivitaloasunto jo yli 8 kuukautta ja hinta ei ole hirveä. Muutamia katsojia on käynyt, mutta ei ole saanut yhtään ostotarjousta. Taitaa tosiaan se Detroit-ilmiö olla Varkaudessakin. Heitti itsekin vitsinä että pitäisiköhän tämä laittaa huutonettiin myyntiin ja pohjahinnaksi kymppi ja euron korotukset. Sitten tuumi ettei taidakaan olla vitsi. Valitettavasti. Voihan se kaivella kun vastikkeet juoksee koko ajan ja kämppää ei osta kukaan.

    • ei mene kaupaksi

      Kommilasta asunto ei lähde uudelle omistajalle, vaikka antas vähän rahaakin.
      Tilanne varkaudessa on tosi surkea ja pahenee koko ajan, Kaikkein säälittävämpiä
      ovat ne, jotka rakentavat nyt talon perheelleen.

      • Varkkila

        Muistelen keskusteluita, joissa Kommilaa kehuttiin parhaaksi alueeksi, jossa asunnot ovat "keskimääräistä paremmin hoidettuja.." ja alueen arvostus on nousussa. Noita keskusteluita kun muistelee, niin jokuhan voisi väittää sinun huiputtavan meitä :) Itse en kylläkään usko, että Kommila, köpe ja joutenlahti ympäristöinen tulee olemaan mikään hitti. Muista kuitenkin, että Kaura-ahonkin rivitaloparakit myydään "halutulla alueella..." leimalla varustettuna.

    • tarjouksia jätetty..

      HINNOISTA SEN VERRAN; Viime kesänä katseltiin asuntoja. Hinnat olivat KORKEAT suhteessa asunnon tasoon. Teimme tarjouksia, jotka eivät menneet läpi, koska myyjällä oli auvoisa oletus asunnon hinnasta. Liekkö välittäjä maalaillut pilvilinnoja? Asunnot ovat edelleen myymättä.

    • f

      "Kaikkein säälittävämpiä
      ovat ne, jotka rakentavat nyt talon perheelleen. "

      Mikä siinä säälittää?

    • oijoi voi voi

      Asunto on sijoitus perheelle tulevaisuuteen, mutta entä sitten, jos elämäntilanteet muuttuu ja asunto on saatava myydyksi. Jos olet velalla rakennuttanut talosi,
      etkä saakaan siitä lähellekään sijoittamiasi rahoja myydessä. Valitettavasti
      tilanne on varkaudessa ollut tallainen jo pitemmän aikaa.

    • Aloittajalle

      anna lahota asuntosi paikalleen, niin Amerikassakin tehdään.

    • tytjtrjtyrjktkkk

      hei kaikki sijoittajat! Nyt nopeasti kaikki varkauteen asunnon ostoon ja parin
      vuoden päästä tappiolla myyntiin. Joo ja tyhjiä vuokrakämppiä kaupunki
      on vääränään.

    • v*********tuttaa

      turha täällä on räkyttää asunnon myynnistä. Minua ei, eikä montaa muutakaan
      naurata, kun asunto ei mene kaupaksi. Ei ylennä mieltä seisottaa asuntoa tyhjänä
      ja soitella naapurikaupungista välittäjälle varkauteen, että eikö se asunto jo mene kaupaksi.

      • Varkkila

        Tästäkään ongelmasta ei täällä saisi puhua ääneen. Edellisellä kerralla tästä keskustellessa alkoi tulla oikein kehujen tulva, kuinka helposti asunnot meni huippuhintaan kaupaksi...Niinpä niin. Toivottavasti saatte omanne kaupaksi pian.

      • Ajan kysymys
        Varkkila kirjoitti:

        Oma meni jo! Joten ei ole mitään ongelmaa. Minä tunnen montakin jotka ovat saaneet asuntonsa vaihdettua. Jos sulla on ongelmia varkkila ja täällä räksyttäminen nimimerkin takaa auttaa niin eikun vaan!

      • Varkkila
        Ajan kysymys kirjoitti:

        Oma meni jo! Joten ei ole mitään ongelmaa. Minä tunnen montakin jotka ovat saaneet asuntonsa vaihdettua. Jos sulla on ongelmia varkkila ja täällä räksyttäminen nimimerkin takaa auttaa niin eikun vaan!

        Juuri tätä lauseen muotoilua tarkoitin...Ei ongelmia...Kaikilla tuttavilla on mennyt ja vielä huippuhintaan....joo joo, kaikki varmaan uskoo :)

      • kyllä menee
        Varkkila kirjoitti:

        Juuri tätä lauseen muotoilua tarkoitin...Ei ongelmia...Kaikilla tuttavilla on mennyt ja vielä huippuhintaan....joo joo, kaikki varmaan uskoo :)

        Mikä vit... tässä nyt on ongelma sinulla varkkila ymmärtää, sanoin, että homma on ok. Asunto on mennyt kaupaksi eikä sitä ole tarvinnut myydä puolta vuotta, parhaimmillaan myyntiaika on ollut 2 viikkoa! Ei saat. Tarvitse jorista jos ei ole mitään järkevää ja todellista sanottavaa! Ihme äijä joka jorisee joutavia täysin perseestä, mene lääkäriin ja hanki apua!

      • jeppe jytää
        kyllä menee kirjoitti:

        jotain ahistaa ja kovasti.

        kutsu kehitys apuun , siellä on viisaus tähänkin asiaan.

      • Varkkila
        kyllä menee kirjoitti:

        Mikä vit... tässä nyt on ongelma sinulla varkkila ymmärtää, sanoin, että homma on ok. Asunto on mennyt kaupaksi eikä sitä ole tarvinnut myydä puolta vuotta, parhaimmillaan myyntiaika on ollut 2 viikkoa! Ei saat. Tarvitse jorista jos ei ole mitään järkevää ja todellista sanottavaa! Ihme äijä joka jorisee joutavia täysin perseestä, mene lääkäriin ja hanki apua!

        Kaikki uskoi jo vuodatuksesi ihan ekalla kerralla, turha siinä on näppistä rikkoa..
        Kaikki on hyvin, kaikilla menee kämpät heti kaupaksi...kaikki on hyvin..Just just. Ihan oikeasti, kaikki täällä palstalla uskoo sinua.

    • naurat-taa

      Vuokraa asunto pultsareille ja soittele sitten välittäjän sijasta
      entisille naapureillesi ja kysele heiltä, että mites menee.

    • hyvin menee!!!!!!

      eilen asunnolla oli esittely, yllätys yllätys, ei yhtään katsojaa.

      • Varkkila

        Ei pidä varmasti paikkaansa, jos uskoo noita ylempänä kirjoittavia...Kaikki on mennyt tuttaviltakin kaupaksi ja tietty huippuhintaan...Varkaudessa asuntojen hinnat ovat nousussa ja kauppa käy...Tai sitten ei.

      • könönpelto on hyvä

        Mikä ei pidä paikkaansa? Parhaimmillaan 2 viikoa myyntiaika, mikä siinä mättää? Sekö, että sinä olet väärässä etkä voi sitä myöntää? Mitä tyydytystä sinä saat siitä, että yrität näyttää kaiken täällä Varkaudessa negatiivisena? Joskus väki vähenee, joskus lisääntyy. Ihmiset muuttaa pois ja uusia tulee tilalle. Eikö tuollainen asenne jo rassaa mielenterveyttä?

      • Varkkila
        könönpelto on hyvä kirjoitti:

        Kaiken negatiivisena...Lue kirjoitukset sitten uudelleen ja yritä ymmärtää, että kaikki ei ole niin hyvin, niinkuin yrität selitellä ja pikkuhiljalleen sen tajuaa muutkin. Jos sinä kuljet edelleen noissa "Joskus väki vähenee, joskus lisääntyy..." aurinkolaseissa, niin käy hakemassa uudet. Ne kertoo totuuden, jossa sanotaan" Joskus väki vähenee, joskus se vähenee vielä lisää"
        Eikö realiteetin tajuaminen ole parasta mielenterveystyötä...

    • Nuijapäitten kylä

      Vapaita asuntoja löytyy pilvin pimein: nettiasunto.com , etuovi.com sekä kylän omat kiinteistövälitysfirmat nettisivut paikallislehden lisäksi. Satoja vapaita asuntoja tyhjänä myytävänä ja vuokrattavana. Edulliset hinnat. Viime vuonna varkauden jätti n,500 henkilöä eli 12 bussillista. Muutama eläkeläinen paluumuuttaa ja ostaa asunnon. Ikärakenne ei ole terve, koska seniori-ikäisiä on niin paljon. Veronmaksajia en taida tuntea yhtään, vain eläkeläisiä ja työttömiä. Kaupungin tulisi järkevöitää hallintonsa kiireesti...................vastaamaan ajan tarpeita.

    • ÄÖ-108, kellä

      en uskaltaisi asua tuommoisessa haisevassa, väkivaltaisessa ja mätimunien kaupungissa.

    • 21%-kyllä se siitä

      Varkaudessa on kävelty onnen ohi, eikun veroäyriä korottamaan, kuten kaupunginjohtaja Hannu Tsupari väläyttelee.

      Hienoa mainosta varkaudelle.

      • 75-km pohjoiseen

        teillä siellä tuppukylässä ei toimi mitkään palvelut ja vielä kj. nostamassa
        veroja. Kuka sinne kehtaa muuttaa, ei kukaan.

    • 2h helsinkiin

      Tervetuloa Varkautelaiset asumaan tänne Mikkeliin. Meillä on teille monille ammattilaisille töitä ja yrittäjille upeat puitteet. Meillä asuntojen hinnat jatkaa nousuaan, kuten hyvin menetyvissä kaupungeissa kuuluukin. Asunon pitäisi
      olla myös sijoitus tulevaisuuteen.

      • tulevaisuusyy

        Mikkeliin? On nuo Kuopio, Jyväskylä ja Joensuu saman matkan päässä, mutta kyllä sinne tie vie, missä töitä on. Iisalmi on työpaikan tulevaisuuden suhteen tällä hetkellä harkinnassa.

      • Anonyymi

        Juu, Mikkeli on hienoa seutua, ei käy kieltäminen, mutta uskoisin, että länsirannikko olisi vähän turvallisemman tuntunen.

    • köpeläinen

      Sijoittajien sijoittaja ostaa varkaudesta asunnon ja kärsii siitä
      loppuelämänsä.

    • %kake

      mitä aikoo navitas kehitys tehdä, että kaupunki muuttuu vetovoimaiseksi
      ja sijoittamallemme (asunto) pääomalle saamme jotain korkoa. Tehdäänkö
      mitään muuta, kuin kalliita matkoja ja kestitään hyviä "kavereita".

      enpä ole aikoihni pastalla roikkunut, mutta keskustelut näyttää
      olevan yhtä mielenkiintoisia.

      hienoa, että varkkilakin on vielä elossa, millos mennään
      kahville, kuten aikoinaan sulle pyynnön tein.

    • ikävä ystäviä

      Voi jukra, taas on yksi ystäväperhe muuttamassa Varkaudesta pois. Työt vie heitä kohti etelää ja tietysti heiltä tullut jo asunto myyntiin. Tuntuu tuo Varkauden myytävien asuntojen lista vain kasvavan

    • Ajatusten Osmajoki

      Asuntokauppa on hiljentymässä myös ns. kasvukeskuksissa.
      http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2012/05/15/kiinteistoketju-kaupat-vahenivat-jopa-kolmanneksen/201229465/310

      Varkaus taitaa olla tämänkin tilaston kärkipäässä, eikä esimerkiksi AFT:n ja akkutehtaan heikko tilanne tule asiaa helpottamaan.

      Ostajan markkinat siis käynnissä. Ongelmana kuitenkin on, että kannattaako ostaa autioituvasta kylästä, josta firmat pikkuhiljaa häipsivät muihin maisemiin ja asunnon arvo laskee koko ajan. Varmoja työpaikkoja ei taida olla kohta julkisella sektorillakaan jahka pakon sanelemat säästötoimet pääsevät kunnolla käyntiin.

    • Lopeta mustamaalaus

      Oletko jotenkin katkera AFT:lle kun jatkuvasti mollaat. Joku raja pitäisi olla tietämättömyydelläkin. Miksi et kerro Varkauden todellisten vetureitten hyvästä tilanteesta. Foster, Antriz. Enso

    • Ajatusten Osmajoki

      Jatkuvasti mollaat? Ensimmäistä kertaa kirjoitin palstalle AFT:sta. Käsittääkseni siellä on YT:t menossa lomautuksista, joten tilanne ei mitä ilmeisemmin ole erityisen hyvä? Taitaa itselläsi olla henkilökohtaisia syitä hermostua tästä...

      Mutta mitä Fosterin, Andritzin ja Enson tilanteesen tulee, niin en usko että näistä kolmesta yksikään toimii enää Varkaudessa 20 vuoden päästä. Honeywellin kohtalo edessä ainakin noilla kahdelle ensimmäisellä ja Stora nyt on muutekin koko ajan lähtökuopissa.

    • köpen rivari

      Ei mee asunnot varkaudessa kaupaksi, samat asunnot pyörii listalla kuukaudesta toiseen.

    • Varkkila

      Taas lähti puolikkaan bussilastin verran kirjoilta pois..Jos 13 ihmistä poistuu seuraavassa kuussa, pudotaan kerralla 2 pykälää alaspäin kaupunkien koon mukaan, eli sijoitukselta 44 suoraan 46. Mutta ei tunnu missään, kaikki on hyvin.

    • vuokrayksiössä

      Varkaus on asuntosijoittajan paratiisi. Ei ole vuokralaisia ja asuntojen hinnat
      luisuvat vain alaspäin.

    • harmittava tilanne

      Ei vain mene minun asunto kaupaksi. Välittäjä kertoi asuntojen myynnin
      olevan ihan jumissa ja kokoajan heille ollaan tarjoamassa lisää asuntoja myyntiin.

      • Mökin ostanut

        Kyllä menee, jos hinta on kohdillaan ostajan kannalta. Nyt on asuntokaupoissa ostajan markkinat.

      • Ajatusten Osmajoki
        Mökin ostanut kirjoitti:

        Kyllä menee, jos hinta on kohdillaan ostajan kannalta. Nyt on asuntokaupoissa ostajan markkinat.

        Ehkä ensiostajan markkinat, jos kylästä haluaa välttämättä omistusasunnon vielä hommata. Vaihtaessa pitäisi saada tuo vanhakin ensin kaupaksi, että ei jää kahden asunnon loukkuun.

        Kesämökit tietysti aivan oma lukunsa, niitä kun hommaavat ulkopaikkakuntalaisetkin...

    • toivotaan toivotaan

      Humenna on asunnon näyttö, vihdoin ja viimein joku kiinnostunut löytyi.

    • toivotaan toivotaan

      Asunnon näyttö kuulema peruuntunut. Syyksi oli kerrottu, ettei muutto
      varkauteen tule kyseeseen, kun kaupunki on väkivaltainen. Olivat
      kuulemma jostain lehdestä lukeneet.
      Metsästys jatkuu, kyllä tännekin tuppukylään vielä joku eksyy ja ehkä
      silloin minunkin asunto saa uuden omistajan.

    • Halpaa kuin saippua

      En tiedä ovatko kiinteistövälittäjät tämän jotenkin laskeneet, että kannattavaa se on kauppaa tehdä näinkin. Pyyntihinnoissa näyttää tosiaan olevan todella paljon ilmaa, sillä pyyntihinnan puolittamallakin saadaan näköjään kauppaa tehtyä.

      Vinkkinä siis ostajille, että tarjoa niin vähän kuin röyhkeydeltäsii kehtaat ja siitä vielä vähän alaspäin. Ole sen verran varma ja varoivainen kuitenkin, voit joutua yllättäen lunastamaan tarjouksesi.

    • vieläkin vuokralla

      Usko jo, Varkaudessa ei mene asunnot kaupaksi.

    • ee kää kaappa

      jokakoti ja etuovi, siellä ne varkauden asunnotkin jököttävät
      kuukaudesta toiseen.

    • ahmub

      Varkkila! tule meitä masentamaan tänne Lohjalle,ja lyö pöytään meitä madonluvuilla
      nimim.Varkaudesta muuttanut

    • Severi Suhonen

      Täällä trollaa vain asunnonostajat hintoja alas.

      Varkaus on ihana kaupunki vesistöjen keskellä.
      Hienot lenkkeily mahdollisuudet ja monipuolinen harrastaminen on hirmu edullista.

      Tänne vain tervetuloa ostamaan rauhallinen asunto vaikkapa rivitalosta pääty aluksi.

    • Huono sijoitus

      Ei taida kukaan järkevä enää Varkaudesta omistusasuntoa hankkia...

    • 3-välittäjä

      en ole ainoa jolla asunto ollut pitkään myynnissä, jokakoti. fissä
      samat asunnot pyörii kuukaudesta toiseen.

    • Ghost Town

      Karua kieltä Varkauden asuntotilanteesta kertoo esimerkiksi se, että toisella entisellä paperitehdaspaikkakunnalla Kajaanissa on tällä suurin piirtein yhtä paljon asuntoja myynnissä jokakoti.fi:ssä. kuin Varkaudessa. Kajaanissa on vain yli 15 000 asukasta enemmän kuin Varkaudessa...

    • MOKAAA KOTISI.

      Ei sitä jokakoti=mokakotia kukaan käytä,ei vaan toimi koko palvelu.
      Taitaa olla intialaiset koodaajat asialla?
      Hermot menee,koita nyt vaikka laittaa sinne uusimaa hakuedoiksi yms.
      Hidas,epälooginen,hakuehdot puutteellisia,yms.
      Jos joskus laitan kämppäni myyntiin ,välittäjä valitaan se joka EI käytä mokakotia!

      • KotaJoti

        Taitaa jokakoti olla kuitenkin tällä hetkellä se, jota kaikki käyttää....

    • .......

      Mikä teitä tuossa asuntokauppa-asiassa oikein kiihottaa?
      Tietenkin jos joku myy asuntoaan ja kauppa ei käy,niin onhan se huono juttu.
      Mutta muuten.Mitä tuolla on itse Varkauden kanssa tekemistä?

      Onko tässä nyt viimeinkin löydetty yhteinen sävel?
      Ajatella jos naapurilla ei riitä rahat yhtiövastikkeeseen.
      Onhan se mieltälämmittävää että välitetään toisistamme.

      196kpl on tänään myynnissä etuovi.commilla.
      Hinnat ovat vielä liian korkealla ja niitä ei ole pudotettu.
      Odotellaan.

      • Ajatusten Osmajoki

        Asuntokauppa ja asuntojen hinnat korreloivat mainiosti alueen taloudellista tilannetta.

        Suhteellisesti suuri määrä asuntoja markkinoilla laskevilla hinnoilla -> Heikosti menee kunnalla ja sen asukkailla. Lisäksi asunto on monen suurin yksittäinen sijoitus. Kun asuntokaupoilla tekee kunnolla turskaa, niin siitä saa kärsiä pitkään. Jotkut jopa loppuelämänsä.

        Mitä "myyntihintaan" ja toteutuneeseen kauppahintaan tulee, niin ne ovat Varkaudessa tällä hetkellä aivan kaksi eri asiaa.

      • Varkkila1
        Ajatusten Osmajoki kirjoitti:

        Ja tästä ei saisi puhua, koska se on negatiivista ajattelua ja sitä ei siis kertakaikkiaan saa olla, koska kaikkien pitää olla positiivisia. Silloin kaikkien asenne on kohdallaan ja silloin kaikki muuttuu hyväksi. Eli, kaikille jäljelläoleville on työtä. Asuntojakin on jäljellä vain tarpeellinen määrä kovaan pyyntihintaan. Näin meille monta vuotta yritettiin opettaa. Mikä meni vikaan?

    • jbgytt

      Mitä "myyntihintaan" ja toteutuneeseen kauppahintaan tulee, niin ne ovat Varkaudessa tällä hetkellä aivan kaksi eri asiaa.

      Noinhan tuo menee.

    • petterikö

      osta Varkaudesta asunto tänään ja myy asunto muutaman vuoden päästä tappiolla pois. Varkaudessa ei kannata sijoittaa asuntoon.

    • ex varkautelainen

      Mies voi lähteä varkaudesta mutta varkauden meno ei miehestä

    • just joo

      Paikallisessa lehdessä vuokrattavia asuntoja enemmän kuin laki sallii.

    • tärätärätää

      Miks maailmassa ihminen myisi asuntonsa "muutaman vuoden kuluttua "jos hän on sen kodikseen ostanut?
      Jossakinhan jokaisen pitää asua ja kuka se kotoansa lähtisi, mistään muun aiheuttamasta hankaluudesta tai kohusta.Jos mm. puumat tappelee poikakavereista, niin tuskin se kenekään normaalin ihmisen arkea järkyttää siinä määrin että pitää karkuun lähteä?
      "Varkauden meno" ei muka tyydytä hah hahah, kaikkea kanssa.
      Varkaus on ihan tavallisten ihmisten kaupunki, kiva ja kaunis.
      Jos ja kun jotkut hyppii sillalta tai vetää ranteet auki, tai tökkii puukolla ohikulkevien kylkiä, niin se on heidän asiansa.kaikki hyvin niin pitkään kun ei meidän oven takana pysyvät.

    • tökkii, tökkii

      Minua harmittaisi ainakin pikkuisen, jos minua joku tökkisi
      puukolla kylkeen. On vaan saatava nuille tyhjille vuokrakämpille
      uusi vuokralainen, aina entisen lähdettyä.

    • Antero-inen

      Oho, taas tullut asuntoja lisää myyntiin.

    • mie muualta

      Tätä ketjua lukiessani tuli taas ihan kummat fiilikset. Ja jo alkuun sanon ettei tää oo mikään provo tai muukaan härö. Itsellä oli asunto myynnissä alle pari kuukautta ja se on nyt myyty. Sitä ennen asunto on ollut vuokralla 7 vuotta ja kaksi eri vuokralaista on ollut pelissä. Vuokrat tuli ajallaan, kunnon vuokralaiset löytyi ja kaikki on helppoa ku heinänteko ;) siis jos noin saa sanoa. Eli ei kylä nimeltä varkaus ole ihan hunningolla kuitenkaan. Eli siis en suostu siihen ajatukseen, että kaikki mennee päin p***ttä täällä.

      • Pankinjohtajan veli

        Ei kenenkään tarvitse pakolla suostua mihinkään, voi kieltäytyä, kääntää katseensa, sulkea korvansa, pidättää hengitystä jne.

        ....paitsi pakkohuutokauppaan joutuu varmaan kuitenkin suostumaan.

      • Komo Siponen

        nimim. mie muualta

        lainaus. Eli siis en suostu siihen ajatukseen, että kaikki mennee päin p***ttä täällä.

        kysymys. Mistä olet, jos siellä kaikki ei mene päin pÄÄÄttä?

    • fgkut,kdk

      lovemanin oma osio täällä

    • Pankinjohtajan veli
    • Ajatusten Osmajoki

      245 asuntoa myynnissä Varkaudessa tällä hetkellä pelkästää jokakoti.fi:ssä

      Monessa hiljattain myyntiin tulleessa on kesä jo pitkällä kuvissa, eli samat vanhat kämpäthän ne sieltä taas palailee "markkinoille".

      Ostajan markkinat olisi Varkaudessa, mutta ongelma taitaa ollakin enemmän siinä, että ei ole ostajia.

      • Varkkila1

        Ja lisää tulee kohteita koko ajan vielä muutaman viikon ajan. Huomasin saman noista valokuvista. Joissakin hinta on tullut jo roimasti alas ja puhutaan kymmenistä tuhansista. Ei ole enää reilua, että ei edes omiaan saa remontin jälkeen ulos kohteesta. Mutta tästä on kirjoitettu palstalla monta kertaa ja täystyrmäys on tullut palautteesta. Ei kuulemma voi pitää paikkaansa. Minä uskon, että reaalihinnat vielä laskevat. Eli lasketaan osto, remontti ja inflaatio siihen.
        No, mitäs minä näistä tiedän, Kuopiolainen työtön, joka asuu Varkaudessa vuokralla :)

    • en osta

      Ei oo totta.
      Ja Varkkila taas kiinteistöskeidaa jauhamassa.

      Joopa joo Varkkila.
      Tuossa osuit naulankantaan.
      Täällä tosiaan jotkut odottavat hintojen putoamista ostaakseen,mutta ei osakeyhtiötaloista kuten itse olet omien puheittesi mukaan rahasi sijoittanut.
      Varkauslaiset isännöitsijät ovat nimittäin p:stä.Sinunhan se pitäisi suurena kiinteistösijoittajana tietää.
      Kauppakadullakos ne sijoitusasuntosi oikein sijaitsivat Varkkila?
      No siinä tapauksessa,heitä se kirves kaivoon.

      Otettiinkin aiemmin matsia asian tiimoilta.
      Haluatko aloittaa alusta?

      • Varkkila1

        Kyllä se vaan käy. Se voisi olla hauskaa, koska potaskan puhuminen sieltä suunnasta on niin värikkäästi maalailtu, että joku voisi jopa uskoa sinua.

        Aijai, päämiehesi mukaan olen työtön, enkä voisi siis ostella mitään asuntoja...Mites se nyt sitten on. Onko minulla varaa ostella asuntoja, jolloin keskustelussa on jotain järkeä, vai eikö minulla ole varaa ostella. Kumpaa uskot?

      • Ajatusten Osmajoki

        Laskevien hintojen asuntomarkkinoilla on vain se hankala puoli, että oikeaa kauppahintaa ei meinaa löytyä millään.

        Odottamalla saat vielä halvemmalla. Ja toisaalta jos ostat nyt, niin sijoituksesi arvo laskee edelleen koko ajan.

        Eli odotetaan ja odotetaan samalla kun pikku kaupungissa väki vähenee, asuntoja jää autioiksi sekä potentiaaliset ostajat ja vuokralaiset vähenevät entisestään...

        Erittäin hankalaa pysäyttää tätä laskukierrettä, varsinkin kun 2000-luvulla Varkauden asuntoihin pääsi syntymään kuplahintaa, eikä kukaan tietenkään halua tappiolla myydä ilman pakkoa. Tosin sekin voi olla vielä monella edessä.

      • Varkkila1

        No halusitko sinä jutella tästä asiasta, vai et? Reilut 260 kohdetta, joista 100 on OK-taloja. Ei pitäisi olla edes mahdollista, kun palstan viisaita lueskelee..kaikkihan menee pyyntihintaan ja jopa yli kahdessa viikossa...Selitä nyt sieltä tuo lukema 100!!! Jotkut jo muutaman vuoden myynnissä eri välittäjillä.

      • Varkkila1

        En osta Hoi!

        Nyt on 270 kohdetta vähintään myynnissä, joista kuulemma 112 on OK-taloja. No, mites se nyt menee, tippuuko hinnat?
        Ennenkuin nuo kaikki on myyty, niin aika rajusti putoaa vieläkin hinnat suurella osalla kohteista.

    • Asutaan jo Kuopiossa

      Ei mene asunto kaupaksi, ei sitten millään. En taida ihan ilmaiseksi
      kyllä luopuakaan. Saa lahota vaikka paikalleen, jääpähän yksi
      muistomerkki ränsistyvästä kylästä lisää.

    • Kikkarapäää

      Voisitko luovuttaa asuntosi (Asutaan jo Kuopiossa) vaikka Varkautelaisten
      takki varastoksi?

    • tuuliviiriäisiä

      Kaikille joilla asuntokauppa toteutuu, kaupunki voisi luovuttaa vaikka pyörivän takin ja takataskuun 300 nekeä.

    • Odottavan aika...

      Ei ole ainakaan meikäläiselle vielä hinnat kohillaan.
      Halvin on 28 tuhatta ja kallein 330 tuhatta.

      Tontin hinnalla kun alkaa saada,niin ostan :D
      Eipä taida olla mahdollista.

      Ei muuta ku tarjouksia alle.

      Varkkilakin vois tarjota niitä kauppakadun kämppiään alta 500 egee neliö.
      Eiköhän nille silloin ostaja löydy.

      • 112-OK taloa

        Odottele vaan. Hinnat tippuu..... :)

    • Ajatusten Osmajoki

      Hinnat tippuu ja työttömyys nousee. Niillä "halvoilla" hinnoilla on ihan syynsä ja ilmaista illallista ei ole tulossa tässäkään tapauksessa, kun omistusasunnosts tuleekin taakka työttömyyden iskiessä omalle kohdalle.

      Päivän taloussanomista:

      "Omistusvimma lisää työttömyyttä

      Pelkästään kuukausittaisten asumismenojen perusteella pääkaupunkiseudulla voisi olla nykyistä suurempi kysyntä vuokra-asunnoille.

      Muualla Suomessa omistus- ja vuokra-asumisen kustannuksissa ei ole merkittävää eroa. Omistusasumisen houkuttelevuus kasvukeskusten ulkopuolella ei kuitenkaan ole työllisyyden kannalta välttämättä hyvä asia.

      – En spekuloi taustamekanismilla, mutta tutkimusten mukaan vaikuttaisi siltä, että mitä suurempi omistusasumisen osuus, sitä suurempi työttömyysprosentti, Laamanen kertoo hiljattain julkaistun tutkimuksensa tuloksista.

      Laamanen selvitti omistusasumisen ja työttömyyden yhteyttä Suomessa vuosina 1990-1992. Tuolloin Pohjois- ja Keski-Suomessa purettiin vuokramarkkinoiden sääntelyä, kun taas Etelä-Suomessa säännösteltiin vuokra-asuntojen tarjontaa.

      Tulosten mukaan omistusasumisen yleisyydellä oli yhteys alueen kokonaistyöttömyyteen. Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös Euroopasta ja Yhdysvalloista."

    • peltikattoukko

      Myyttekö asuntonne raskaasti tappiolla, valitettavasti.

    • Tsuparin rahasäilö
    • kukakomikä

      Ei mene asunnot kaupaksi Varkaudessa, koska
      Huoneistokeskuskin sulkee ovensa. Selvä merkki
      vieläkin hunontuvista tulevaisuuden näkymistä
      kaupungissa.

      • Ajatusten Osmajoki

        Jokainen tietää, että asunnon arvo tulee täällä tippumaan vielä paljon. Nekin jotka olisivat mahdollisesti vielä ostamassa, odottavat hintojen laskua. Se milloin lasku sitten pysähtyy, niin näillä muuttotappio ja talouden madonluvuilla sitä ei taida tietää kukaan. Valtaisa ylitarjonta asunnoista ei ainakaan enää pääty kuin purkamalla tyhjiksi jääviä taloja.

    • onko realistisia

      Lehti uutisoi taannoin rivitalohankkeesta luttilaan, samoin
      Varkautelainen rakennusyrittäjä rupeaisi rakentamaan
      kerrostaloa huruslahden rantatontille. Mitä mahtaa kuulua
      näille projekteille tänään.

      • Ajatusten Osmajoki

        Kauppakadulle Zalaegerszegin aukion viereen purkutontille kaavailtiin uutta liiketilaa ja puretun talouskoulun tilalle piti tulla asuntoja vanhuksille. Tyhjillään ammottavat nekin tontit edelleen aivan "ydinkeskustassa".

    • Kuoleman Spiraali

      Tässä syyt "halvoille" omistusasunnoille:

      "Pahiten tämä iskee taantuviin jo muutoinkin moniongelmaisiin paikkakuntiin, joista monilla on edessä yllättäen voimistuva negatiivinen kierre. Kuntalaiset ovat pakotettuja muuttamaan työn perässä pois, palvelut vähenevät entisestään, infrastruktuuri vanhenee käsiin ja asuntojen hinnat laskevat alle ”teknisen” ylläpitotason.

      Paunan mukaan yhä tutummaksi tulee ilmiö, joka on jo alkanut Suomessa.

      – Tulee paljon halvemmaksi ottaa lainaa, jotta voi purkaa asuinkerrostalon kokonaan kuin ylläpitää sitä lähes tyhjänä. Ensin pitää vaan löytää jostain sellainen pankki joka lainaa rahaa tarkoitukseen. Vaikea rasti sekin - ehkäpä mahdoton."

      http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2013/07/22/synkka-ennuste-kodin-purkamiseen-otetaan-pankkilaina/201310124/310

    • köpestä halvalla riv

      Ei auta läpyskän huulipunamittarit, kyllä asuntokauppa on
      Varkaudessa täysin jumissa. Jos täällä olisi toimivat
      markkinat, tuskin Huoneistokeskus olisi laittanut lappua luukulle.

    • Poliisionkaveri1

      Huoneistokeskus laittaa "lapun luukulle" samaan aikaan kun se on alueen markkinajohtaja. Jos luitte tarkkaan uutisia niin kaksi Huoneistokeskuksen kokeneinta välittäjää Varkaudesta irtisanoutui itse.

      Kiinteistönvälitysala on hyvin välittäjän henkilöön keskittynyt, joten toimistolla ei ollut mitään jatkamisen mahdollisuutta kun rahaa taloon tuovat välittäjät päättävät ottaa hatkat.

      Olen kuullut Huoneistokeskuksen vakioasiakkaalta, että nämä irtisanoutuneet (Immonen - Leivo) jatkavat alalla Varkaudessa myöhemmin tämän vuoden puolella.

    • Henkka perheineen

      Muutto edessä, mutta asunto ei mene kaupaksi. Hintaa hilattu alas oikein urakalla,
      muta ei niin ei.

    • Varkkila1

      Hyviä uutisia vihdoinkin. Sentään suunnittelevat tosissaan sen kerrostalon rakentamista Taulumäelle.
      Jyväskylä näyttää sitten esimerkkiä taloudenpidossa...50 miljoonaa pitää säästää 3 vuoden aikana....Kuulostaa tutulta, mutta eihän täällä ole mitään hätää, kun palstan talousgurut selittivät jälleen kaiken olevan hyvin ja "pikku velka" ei haittaa Varkautta siis ollenkaan.

      • Ajatusten Osmajoki

        Tuo uusi talo on ollut tuloillaan niin monta vuotta, että nyt alkoi olla ilmeisesti rakennuslupa jo menossa umpeen, joten oli valittava rakentaako vai jättääkö rakentamatta. Sinällään hienoa, että joku vielä uskaltaa täälläkin.

        Samalla toki jokainen uusi asunto tarkoittaa uutta tyhjäksi jäävää asuntoa jossain muualla Varkaudessa, luultavasti ainakin Kommilassa. Asukkaat eivät Varkaudessa uutta rakentamalla lisäänny ja asukasluku jatkaa vain laskuaan.

    • Varkkila1

      Nyt kannattaa kurkkia Etuoven suuntaan, vaikka kaikki kohteet ei siellä olekkaan. Ainoa palvelu, jossa reilusti näytetään alentuneet hinnat...Joka viikko: Hinta alas

      • lsdlhrh

        Joko omat asuntosi ovat alennusmyynnissä?
        Kauppakadullahan ne sijaitsivat?

      • Varkkila1
        lsdlhrh kirjoitti:

        Joko omat asuntosi ovat alennusmyynnissä?
        Kauppakadullahan ne sijaitsivat?

        Katso vaan totuutta, jota alteregosi FUC-ktaa ei voi näköjään meille toimittaa...Buahahahahaa!

      • Buahahahahaa!
        Varkkila1 kirjoitti:

        Katso vaan totuutta, jota alteregosi FUC-ktaa ei voi näköjään meille toimittaa...Buahahahahaa!

        No vastaa.Miten kävi sijoitusasuntojesi?
        Ihan kiinostaa asia.Möitkö jo vai joko on alennusmyynnissä?

      • OK-paras

        Osa myynnissä jo pitkäänkin, jopa vuosia. Korkea hinta ja kovat vastikkeet. Omakotitalo on kiinnostavampi vaihtoehto.

      • Kaikille riittää...
        OK-paras kirjoitti:

        Osa myynnissä jo pitkäänkin, jopa vuosia. Korkea hinta ja kovat vastikkeet. Omakotitalo on kiinnostavampi vaihtoehto.

        OK-taloissakin on varaa valita. Jokakoti.fi:ssä pelkästään lähes sata myynnissä Varkaudessa.

      • Ajatusten Osmajoki
        Kaikille riittää... kirjoitti:

        OK-taloissakin on varaa valita. Jokakoti.fi:ssä pelkästään lähes sata myynnissä Varkaudessa.

        Asuntoja tosiaan piisaa ja hinnat tulevat koko ajan alaspäin. Mutta tätähän se on tässä ollut jo jokusen vuoden ajan. Tilanne on vaikea eikä tule valitettavasti helpottumaan.

    • mahtuuko televisio
      • Ajatusten Osmajoki

      • Osmiksen fixit
        Ajatusten Osmajoki kirjoitti:

        Maakunnissa ja kriisitaajamissa tökkii ymmärettävästi asuntokauppa. Helsingissä vielä vetoa.

        http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2013/10/15/suomalaiset-painoivat-jarrua-asuntokaupoissa/201314303/310

        Helsingissä on vetoa,mutta asuntosijoittajalle aivan hemmetin huonot katteet.
        vai kutsuisitko n 2,8-3,8% vuokratuottoa hyväksi.Ostamalla samalla rahalla pystymettää pääsee jo parempiin tuloksiin.Varkaudessa vuokratuotto saattaa olla parhaimillaan 18%.Normaalisti siinä 8.
        Helsinkiläiset sijoittajat ostivat jo Kämärin Porista ja muita nousussa olleita alueita.
        Edes työperäinen pääkaupunkiseudulle tapahtuva muutto ei kannata.Elintaso tippuu väistämättä.Paine joka Helsingissä on asuntomarkkinoilla heijastaa kehä III:n sisäänjäävän asukaskunnan tilannetta.

      • Ajatusten Osmajoki
        Osmiksen fixit kirjoitti:

        Varkaudessa vuokratuotto uhkaa jäädä pahasti miinukselle, koska väki vähenee kovaa vauhtia ja ei löydy enää vuokralaisia eikä kukaan osta enää pois sijoitusasuntosi.

        Ihmiset eivät tarvitse kakkosasuntoja näin pienessä kunnassa.

    • JeppeJytää

      lue läpyskää ja totea, vuokrasunnot sijoittajilla tyhjllään.

      • vuokranantaja22

        Ai jaa.On vai?

      • Synkkeessä
        vuokranantaja22 kirjoitti:

        Ai jaa.On vai?

        Läpyskässä jutut vähissä, kun pitää ainoasta (?) tämän vuoden omakotirakennuttajasta tehdä juttu. No, onhan se uutinen tämän hetken varkaudessa että joku rakennuttaa talon (jutussa ollutta henkilöä en moiti, ihan ok kaverille vaikuttaa. Näitä vaan pitäisi olla enemmän)

        Kerronko kuinka monta kymmentä asuntoaloitusta Kuopiossa on tehty jo tänä vuonna? Entäpä rivi-, kerros- ja paritalot. Vinkki, monta...

    • Hyvä kun purki!

      Onpa ollut fiksu asuntokaupan purkaja, eikö luottanut ukko itseensä, luuliko taudin tarttuvan ja uskoi alkavansa hillumaan puukon kanssa ja siksi jätti tulematta?? HYVÄ NIIN ompahan yksi hullu vähemmän tässä kaupungissa.

    • Ajatusten Osmajoki

      Johan se asia, jonka kaikki ovat tienneet, vihdoin lukee Warkauden lehden pääkirjoituksessakin. Asuntojen hinnat tulevat Varkaudessa koko ajan alaspäin ja tämän lisäksi joudutaan tekemään pinta- ja varusteremonttia vanhentuneisiin asuntoihin, jotta edes joku kiinnostuisi ja asunnon saisi kaupaksi.

      Artikkelissa puhutaan ostajan markkinoista, mutta tilanne on enemmänkin niin, että ostajat alkavat puuttua markkinoilta väen vähetessä kovaa kyytiä. Asunnoista on jo ylikapasiteettia.

      http://www.warkaudenlehti.fi/mielipide/paakirjoitukset/kuluttajat-ovat-varpaillaan/794728

      • Kuoleva kylä

        Ja taas tuota samaa tälläkin palstalla kirjoiteltua aivotonta mantraa, että kannattaa muuttaa etelästä tänne kun on niin halpaa.

        Ei ihmisiä kiinnosta muuttaa ankeaan tuppukylään palvelujen, moninaisten harrastusmahdollisuuksien ja kulttuuritarjonnan ääreltä. Jos kiinnostaisi, niin ei täällä ei olisi edes mitään ongelmia asuntokaupassa.

      • made in ussr
        Kuoleva kylä kirjoitti:

        Myydään Varkaus venäläisille.
        Heillä on rahaa.

      • Kuoleva kylä
        made in ussr kirjoitti:

        Myydään Varkaus venäläisille.
        Heillä on rahaa.

        Mutta liekkö heilläkään halua ostaa. Rahalla saa muualtakin ja venäläisille pitää olla jo luksusta.

      • Kaupunki kuolee
        Kuoleva kylä kirjoitti:

        Mutta liekkö heilläkään halua ostaa. Rahalla saa muualtakin ja venäläisille pitää olla jo luksusta.

        Eikä asuntokaupan ongelmiin syynä ole ikävät tapahtumat Varkaudessa; sattuu ja tapahtuu muuallakin Suomessa. Jos ei ole kansalaisilla ostovoimaa, asunnot ei mene kaupaksi. Niin yksinkertaista se on.

      • Varkkila1

        Ylikapasiteettia....Kukahan se kertoo totuuden, että ostaminen ei kaikille ole enää edes vaihtoehto. Jotkut pankit eivät enää anna edes lainoja taantuvilla paikkakunnilla, koska asunto itsessään ei kelpaa entiseen tapaan vakuudeksi ja jotkut työt eivät sitä enää hetkeen ole olleetkaan.

    • Ajatusten Osmajoki

      Hesarissa taas mielenkiintoista tarinaa asuntokaupan hiipumisesta.

      http://www.hs.fi/kotimaa/Huoneistokeskus Asuntojen neliöhinnat kääntyivät laskuun koko maassa/a1382062973766?ref=hs-art-top-4

      "Pääkaupunkiseudulla asuntojen keskimääräinen myyntiaika oli syyskuussa 47 vuorokautta, kun se oli elokuussa 53 vuorokautta. Muun Suomen keskimääräiset myyntiajat olivat syyskuussa 65 vuorokautta niiden ollessa elokuussa 71 vuorokautta."

      Varkaudessa monella kohteella voi vaihtaa vuorokauden kuukauteen, sillä samat asunnot näyttävät monesti roikkuvan vuosikaupalla.

      En myöskään edelleenkään odottaisi sitä eläkeläisten ja paluumuuttajien Tsunamia, sillä:

      "Yli puolet pääkaupunkiseudulla asuvista pitää omaa kerrostaloasuntoa unelma-asuntona. Tämä käy ilmi Huoneistokeskuksen tekemästä tutkimuksesta. "

      • Varkkila1

        Etuovi sen nyt valitettavasti kertoo. Muut palveluntarjoajat eivät jätä näkyviin alennettuja hintoja, mutta Etuovi jättää. Eihän sen pitänyt olla mahdollista, eihän....

      • Jussi Vaan
        Varkkila1 kirjoitti:

        Etuovi sen nyt valitettavasti kertoo. Muut palveluntarjoajat eivät jätä näkyviin alennettuja hintoja, mutta Etuovi jättää. Eihän sen pitänyt olla mahdollista, eihän....

        Onko asuntokupla puhkeamassa Varkaudessa. Homma taitaa räjähtää käsiin, samoin kuin kaupungin talouskin.

      • Varkkila1
        Jussi Vaan kirjoitti:

        Onko asuntokupla puhkeamassa Varkaudessa. Homma taitaa räjähtää käsiin, samoin kuin kaupungin talouskin.

        Asuntokuplaa ei hintojen puolesta sinänsä ole. Ostajat vain puuttuvat, vaikka sitä ei ole haluttu kertoa. Tottakai vedotaan ostajien varovaisuuteen jne. ja onhan siinä myös tilanne, ettei haluta kahden asunnon loukkua.
        Kuka ostaa vanhan, josta pyydetään välittäjän esittämä hinta, kun samalla alueella on vaikka kuinka paljon asuntoja alennetulla hinnalla ja kauppa ei kuitenkaan käy.
        Ensi keväänä nähdään mahdollisesti jopa yli 300 asunnon myynti-ilmoitukset jokakoti.fissä ja yli 50 vuokra-asuntoa samalla kertaa vapaana.
        Vanhat omakotitalot ovat nyt kovassa pinteessä. Talo on ostettu reilulla hinnalla ja siihen on sitten tehty kaikki remontit. Kokonaislasku on lähelle 200 K-euroa, jolla saisi jo melko uudenkin. Kaupat käydäänkin sitten lähelle 100 tonnin hintaluokkaa ja silloin se pahin pelko realisoituu, eli asumiselle muodostuukin hinta, jota kukaan ei koskaan halunnut tunnustaa tapahtuvan. Kaikkien hintojen piti vain olla nousujohteista.
        Pahinta tilanne tuntuu olevan reuna-alueilla, joissa ei näytöissä käy ketään, ei rivitaloissa, eikä ok-taloissa. Palvelut puuttuvat tai niitä on karsittu kovalla kädellä. Jos ei ole kouluja ja kauppaa, niin lapsiperheet siirtyvät lähemmäksi keskustaa. Vanhukset siirtyvät myös hiljalleen hissitaloihin keskustaan, sikäli niistä vapaita asuntoja helpolla löytää.

      • 200k

        Blabala bla...

        Vaihda soundia Varkkila.

      • Varkkila1
        200k kirjoitti:

        Blabala bla...

        Vaihda soundia Varkkila.

        Harmittaako, kun puolestapuhujanne, eli läpyskäkin on alkanut puhumaan totta tässä asiassa?

      • Ajatusten Osmajoki
        Varkkila1 kirjoitti:

        Asuntokuplaa ei hintojen puolesta sinänsä ole. Ostajat vain puuttuvat, vaikka sitä ei ole haluttu kertoa. Tottakai vedotaan ostajien varovaisuuteen jne. ja onhan siinä myös tilanne, ettei haluta kahden asunnon loukkua.
        Kuka ostaa vanhan, josta pyydetään välittäjän esittämä hinta, kun samalla alueella on vaikka kuinka paljon asuntoja alennetulla hinnalla ja kauppa ei kuitenkaan käy.
        Ensi keväänä nähdään mahdollisesti jopa yli 300 asunnon myynti-ilmoitukset jokakoti.fissä ja yli 50 vuokra-asuntoa samalla kertaa vapaana.
        Vanhat omakotitalot ovat nyt kovassa pinteessä. Talo on ostettu reilulla hinnalla ja siihen on sitten tehty kaikki remontit. Kokonaislasku on lähelle 200 K-euroa, jolla saisi jo melko uudenkin. Kaupat käydäänkin sitten lähelle 100 tonnin hintaluokkaa ja silloin se pahin pelko realisoituu, eli asumiselle muodostuukin hinta, jota kukaan ei koskaan halunnut tunnustaa tapahtuvan. Kaikkien hintojen piti vain olla nousujohteista.
        Pahinta tilanne tuntuu olevan reuna-alueilla, joissa ei näytöissä käy ketään, ei rivitaloissa, eikä ok-taloissa. Palvelut puuttuvat tai niitä on karsittu kovalla kädellä. Jos ei ole kouluja ja kauppaa, niin lapsiperheet siirtyvät lähemmäksi keskustaa. Vanhukset siirtyvät myös hiljalleen hissitaloihin keskustaan, sikäli niistä vapaita asuntoja helpolla löytää.

        Näinpä juuri ja hinnat ovat tulossa koko ajan lisää alaspäin. Asukkaat vähenevät kaupungissa ja samalla jäljelle jäävät eivät pysty vaihtamaan asuntoa, koska vanhaa ei saa alta pois.

        Asunnon arvo on vain se, joka siitä suostutaan maksamaan. Ei se ole mikään välittäjän määrittelemä summa. Esimerkiksi tämän asunnon muistan nähneeni myynnissä jo vuonna 2007.

        http://www.jokakoti.fi/kohde/bfc32?15

    • jo Kuopioon lähtenyt

      ei tunnu asunto menevän kaupaksi. Katselijoita kyllä näytöissä kävi, mutta
      nytten kiinnostus on hävinnyt. Hintaa viilattu jo alas välittäjän ehdottelusta
      johtuen lähes 40% alkuperäisestä lähtöhinnasta.

      • Varkkila1

        Et ole ainoa. Kurkkaa etuovea ja siellä se totuus on. Uudet ja muuttuneet kohteet Varkaus. Aika paljon nuoli alaspäin-kohteita.Mutta näistä ei saa puhua sitten.

    • Päikkärin arkea?

      Joku kävi naisen kimppuun yöllä Päikkärissä....Sekin oli lehdessä. Ei mene viikkoa, etteikö joku tekis jotain.

    • menokas

      Kyllä asunnonvälittäjät vähenee kun kauppa ei käy. Ei hintakilpailu myyntiin otettaessa enää kannata kun tyhjä jää käteen.
      Sijoittajat pärjää vuokratuotoilla, onhan suurimmalla osalla vuokralaisia asumistuki varmana tulona.

      • Ajatusten Osmajoki

        Vuokratuottoa vartenkin pitää löytää ensin se vuokralainen. Myös vuokra-asunnoista on ylitarjontaa ihan samalla tavalla kuin myynnissä olevistakin asunnoista. Osa yrittää toki laittaa vuokralle, kun ei mene kaupaksi.

    • Pelkopersiissä

      No onpa tuokin syy:DDD

    • varkkilan mietelause

      Positiivisella ajattelulla petyt yhtämittaa. Negatiivisella ajattelulla yllätyt aina iloisesti.

      • Varkkila1

        Ei negatiivinen henkilö ylläty iloisesti :)
        Yltiöpositiivin mietelause on: Vanhoja virheitä ei kannata muistella, vaan täysillä kohti uusia katastrofeja iloisin mielin. Ja jos ei miellytä, niin voit aina muuttaa pois.

    • Ajatusten Osmajoki
      • karu tottuus

        Ajatusten Osmajoki.

        Ootko ihan pimee,talosta ei saa myydessä takaisin sitä mitä ITSE on maksanut.
        En minäkään saanut samaa hintaa autostani,minkä olin maksanut, sinun logiikkasi
        mukaan se lienee väärin.

      • venevuotaa
        karu tottuus kirjoitti:

        Ajatusten Osmajoki.

        Ootko ihan pimee,talosta ei saa myydessä takaisin sitä mitä ITSE on maksanut.
        En minäkään saanut samaa hintaa autostani,minkä olin maksanut, sinun logiikkasi
        mukaan se lienee väärin.

        Kyllä asunnon täytyy arvonsa säilyttää. Valitettavasti
        Varkaudessa ei näin ole.

      • Ajatusten Osmajoki
        karu tottuus kirjoitti:

        Ajatusten Osmajoki.

        Ootko ihan pimee,talosta ei saa myydessä takaisin sitä mitä ITSE on maksanut.
        En minäkään saanut samaa hintaa autostani,minkä olin maksanut, sinun logiikkasi
        mukaan se lienee väärin.

        Niin, tämä ei ollut yksin minuun "logiikkani" vaan Huoneistokeskuksen ja SKV:n toimitusjohtajien kommentteja tilanteesta.

        Kyllähän mm. pääkaupunkiseudulla asuntojen realiarvot ovat olleet jo kohta parisenkymmentä vuotta jatkuneessa nousuputkessa.

        Auto-esimerkkisi on muuten oikeastaan aika hyvä vertaus Varkauden tilanteeseen. Uuden auton arvo tippuu käytännössä heti kun se ajaa pihalle autoliikkeestä. Samoin Varkauden asuntomarkkinoilla uuden talon arvoa alkaa kampeamaan heti alaspäin kaupungin ylikapasiteetti tyhjistä asunnoista ja koko ajan laskevat asuntojen hinnat. Aivan uuden talon tai asunnon ostaja tulee tuskin koskaan saamaan enää omiaan takaisin.

      • Ei ole gryndereitä

        Helvetin hyvä vertaus! Sopii täydellisesti varkauden tilanteeseen.

        Samantien kun saat älvärin avaimet käteen täällä, realistinen myyntihinta on pudonnu kymmenejä prosentteja. Samoin autossa, kun karautat sen ekan kerran liikkeestä pihalle. Poikkeuksen tekee vielä jotkin hyvällä sijainnilla, yms olevat kämpät. Voisi verrata vaikkapa klassikkoautoon joka pitää arvonsa jotenkuten tai jopa nousee.

        Varkaudessa on yleistynyt sellainen, jotta osake vaihdetaan okt:n. Vanha pariskunta haluaa myydä talon, mutta ei mene kaupaksi ja nuori pariskunta tarvitsee isomman kämpän. Työkavereissa parikin tapausta tältä vuodelta ja välittäjän mukaan useita. Pankissa olevat tarkkana, ei riitä vakuudet monellakaan ja tarvitaan ulkopuolisia takaajia. Mikäs siinä, jos saa jonkun laittamaan nimensä vekseliin.
        Varkaudesta ei saa enää asuntolainaa tyyliin omaa rahaa 15% laina (sis valtiontakaus). Jokunen vuosi sitten taisi saada 100%:lla lainalla, ainakin etelämässä...

    • Tsuhnu Hapari

      Jaksaa huvittaa nuo vällittäjien "haluttu alue"-tarinat kohteiden kuvauksissa.

      Pitäisi kyllä vähän vaivautua muokkaamaan tekstejä, jos kohde ollut myynnissä yli puoli vuotta ja vanhat kuvat tarjolla. Toki aluehan voi olla aina "haluttu", mutta niillä olevat kohteet ilmeisesti ei.

    • Ajatusten Osmajoki
    • Tyytyväinen elämään

      Melko mielenkiintoista luettavaa tämä ketju. Itse olen varmaan sitten hyvinkin säälittävä kun olen vasta rakentanut okt:n perheelleni Varkauteen ja yrityskin pyörii varsin mallikkaasti. Lapset kasvavat ja kehittyvät hyvinkin normaaleiksi ja mielestäni täällä on aivan turvallista asua. Eiköhän joka paikkakunnalla ole nyt tiukkaa taloudellisesti, se onni löytyy kyllä aivan muualta -paikkakunnasta riippumatta.

    • Ajatusten Osmajoki

      Ei kai tässä ketjussa yksittäisten ihmisten onnellisuudesta ole keskusteltukaan tai sitä kiistetty.

      Lähinnä on puitu Varkauden asuntovarallisuuden arvoa tai paremminkin arvon laskua sekä myynnin ja "asuntosijoittamisen" vaikeutta tilanteessa, jossa tarjolla on paljon enemmän tyhjiä asuntoja kuin niihin on olemassa asukkaita.

      Ja niitä tyhjiä asuntoja tulee vain koko ajan enemmän ja enemmän väkiluvun yhä laskiessa.

    • halvalla menee

      välittäjä kertoi tänään Varkauden asuntokaupan olevan lähes täysin jumittunut.

    • Tarjouskauppa

      Ei voimassaolevia tarjouksia.

      • 4321=0

        Sain Myytyä asuntoni ja ihan välittäjän kautta. Kaikki menee kun ei pyydä kuuta taivaalta hinnan muodossa. Nytkin on myynnissä ihan hyvä rivitalo kaksio 9900 e

      • Ajatusten Osmajoki
        4321=0 kirjoitti:

        Sain Myytyä asuntoni ja ihan välittäjän kautta. Kaikki menee kun ei pyydä kuuta taivaalta hinnan muodossa. Nytkin on myynnissä ihan hyvä rivitalo kaksio 9900 e

        Kuka ne kaikki ostaa, kun väki on kunnassa vähentynyt ja vähenee koko ajan? Kakkosasunnoiksi vai varastotiloiksi?

      • 4321=0
        Ajatusten Osmajoki kirjoitti:

        Kuka ne kaikki ostaa, kun väki on kunnassa vähentynyt ja vähenee koko ajan? Kakkosasunnoiksi vai varastotiloiksi?

        Joku aina ostaa. Kun hinta on kohdallaan jos puhutaan yli 30te hinnoista sitten alkaa jo myynti olla vaikeaa Varkaudessa. Mutta tuo 9900e alkaa jo rivitalosta olla kohdallaan vaikkakin on Kangaslammilla.

      • Ajatusten Osmajoki
        4321=0 kirjoitti:

        Joku aina ostaa. Kun hinta on kohdallaan jos puhutaan yli 30te hinnoista sitten alkaa jo myynti olla vaikeaa Varkaudessa. Mutta tuo 9900e alkaa jo rivitalosta olla kohdallaan vaikkakin on Kangaslammilla.

        Enpä olisi niin varma, kun tyhjässä omistuasunnossakin on kuluja ja arvo laskee koko ajan. vuokralaisiakin on hiljenevässä kylässä ihan yhtä vaikea löytää. Jollekin jää lopulta osto-myyntiketjussa mustapekka käteen.

      • 4321=0
        Ajatusten Osmajoki kirjoitti:

        Enpä olisi niin varma, kun tyhjässä omistuasunnossakin on kuluja ja arvo laskee koko ajan. vuokralaisiakin on hiljenevässä kylässä ihan yhtä vaikea löytää. Jollekin jää lopulta osto-myyntiketjussa mustapekka käteen.

        Niin. Mustapekka (lue ulosottomies) voi olla jo monella lähellä ulko-ovea Varkaudessakin.

      • 4321=0
        4321=0 kirjoitti:

        Joku aina ostaa. Kun hinta on kohdallaan jos puhutaan yli 30te hinnoista sitten alkaa jo myynti olla vaikeaa Varkaudessa. Mutta tuo 9900e alkaa jo rivitalosta olla kohdallaan vaikkakin on Kangaslammilla.

        Ei ollut pitkään 9900e Rivitalo myynnissä. Kun on hinta kohdillaan niin kauppa käy jopa Varkaudessa

    • Tarjouskauppa

      Ei voimassa olevia tarjouksia.

      • aino k kassinen

        Kaivinkone on keksitty .....sen avulla pääsee ylikapasiteetistä asuntojen suhteen...se on vain asenne kysymys .....ja muutto-autot on keksitty ....eli tämäkin paikkakunta luultavasti asettuu lyhyemmällä tai hieman pitemmällä historian aikajanalla johonkin tilaan....joko Tsrenobil tyyliin tai siltä ja väliltä ...turha ottaa pulttia kaikki järjestyy joko vähän kehnosti tai paremmin tai huonommin !!! Mutta Eu:n sisäälä kaikki on vapaata kansalaisten ja tavaran ja pääomien ....miksi "ruikuttaa" Varkaudessa kun varmaan jä lähialueen kasvukeskuksista löytyy hyvin palkattua työtä ja TURVALLINEN asuinympäristö jos tulee yhden talon tai muun asunnon kanssa takkiin oikein kunnolla niin nämä kasvukeskusten tarjoamat mahdollisuudet paikkaavat sen tappion nopeasti .....Ei kun toimimaan ei itkemään !!! Jokainen - merkkinen muuttaja on tämän paikkakunnan !!! Ja Osmajoessa lienee kova juoksutus .....jutut pulppuaa Sorsavedestä ??? Riikinneva kunniaan sinne mahtuu purkutaloja !!!!

      • Tarjouskauppa
        aino k kassinen kirjoitti:

        Helpommin sanottu kuin tehty.

        http://www.talouselama.fi/uutiset/suomessa on pian tuhansia koteja joilla ei ole vakuusarvoa lainkaan/a2218427?b=u_arvopaperi

      • luukuettua rahaa

        Ai Keke 44 osaa kirjoittaa?
        Mistä moiset pisterivit erittelemään lauseita.Mitä demonstroit?

        Eiköhän poismuuttavilta se talo tänne kuitenkin jää joko kesämökki tai vuokrakäyttöön.Meneppäs ehdottelemaan purkamista,niin saat nopeasti lähdöt.
        Kiroituksestasi paistaa ettet ole koskaan omistanut mitään.

    • Ajatusten Osmajoki

      Warkauden lehden taloustoimitus se vaan jatkaa kirjoitteluaan ikään kuin tässä nyt olisi vain jokin väliaikainen notkahdus asuntokaupassa kyseessä. Ongelmat sentään myönnetään:

      http://www.warkaudenlehti.fi/mielipide/paakirjoitukset/hyviä-kohteita-riittää-muillekin/799881

      Ostajan markkinat? Varkauden asukasluku on vähentynyt pelkästään viimeisen 10 vuoden aikana yli 2200 asukkaalla. Nämä ihmiset eivät ole asuneet missään sillan alla, joten jo tästä on syntynyt markkinoille asuntojen ylikapasiteettia. Ostajia näille tyhjentyneille asunnoille ei yksinkertaisesti ole edes olemassa markkinoilla. Tänäkin vuonna asukasluku laskee taas reiluisti yli 200:lla eikä loppua laskulle ole näköpiirissä.

      Markkinoidaan halpoja asuntoja muualle? ilmeisesti tällä tarkoitetaan Kuopiota? Miksi Kuopiolainen työssäkäyvä siirtyisi vapaaehtoisesti asumaan kuolevaan kylään ja tekemään käytännössä yhtä ylimääräistä palkatonta työpäivää viikossa lisääntyneiden työmatka-aikojen vuoksi? Siihen vielä matkakulut päälle ja auton mittariin vähintään 750 kilometria per viikko? Sen vuoksi, että voi ostaa jostakin "halvan" asunnon, jonka jälleenmyyntiarvo ja vakuusarvo on olematon, jos asunnon haluaa joskus realisoida?

      Asuminen on aika kallista, jos asuntoa ei saa enää tarvittaessa myydyksi. Kuopiolainen saa Siilinjärveltä tai vaikkapa Suonenjoelta asuntoaja paljon lähempää, jos saaristokaupungin hintataso ei kohtaa omien tulojen kanssa.

      Vaikka kunnan sisäistä asuntokauppaa saattaisi joku haluta tehdäkin, niin myyntiketjut ovat hankalia, koska ostajan pitäisi saada ensin oma vanha kaupattua ja pankit eivät anna enää vakuuksia käytännössä arvottomista kriisikunnan omistusasunnoista.

      http://www.talouselama.fi/uutiset/suomessa on pian tuhansia koteja joilla ei ole vakuusarvoa lainkaan/a2218427?b=u_arvopaperi

    • Tarjouskauppa

      Ei voimassa olevia tarjouksia.

      • 4321=0

        Laita tarjouskauppa hinta kohdalleen niin joku saattaa jopa tarjotakkin. Vaikka alkuun 10000 e siitä sitten ylöspäin.

    • Kuoleva kylä

      Neliöhinnat kohillaan. :)

      http://www.jokakoti.fi/kohde/e0617?13

      Kyseessä kuitenkin aika tavallinen elementtitalo kuolevassa kylässä nimeltä Varkaus. Mutta eihän se tietysti tyhmä ole, joka pyytää. Taitaapata tuolta torin reunalta se viimeinen sitten aikoinaan sammuttaa sen valonkin.

      • 4321=0

        Ei Mene kaupaksi. Tuskin edes rakennetaan? Nyky maailman mukaan tarvitaan varmaankin ennakko varauksia riittävästi että pankki antaa alkurahoituksen rakennuttajalle. Siitä "paraati" paikalta kattohuoneistoa ostamaan.

      • Varkkila1
        4321=0 kirjoitti:

        Ei Mene kaupaksi. Tuskin edes rakennetaan? Nyky maailman mukaan tarvitaan varmaankin ennakko varauksia riittävästi että pankki antaa alkurahoituksen rakennuttajalle. Siitä "paraati" paikalta kattohuoneistoa ostamaan.

        Menee lopulta varmaankin kaupaksi, koska uusista asunnoista lähellä palveluita on ollut pulaa mm. vanhempien ihmisten keskuudessa. Olisi ihan ok, että rakentaisivat. Jossain vaan sitten jää muutama asunto tyhjäksi, mutta ei se haittaa ketään :)

      • Ajatusten Osmajoki
        Varkkila1 kirjoitti:

        Menee lopulta varmaankin kaupaksi, koska uusista asunnoista lähellä palveluita on ollut pulaa mm. vanhempien ihmisten keskuudessa. Olisi ihan ok, että rakentaisivat. Jossain vaan sitten jää muutama asunto tyhjäksi, mutta ei se haittaa ketään :)

        Vanhemmilla ihmisillä pitää olla kivasti säästössä ja saada ensin oma vanha myytyä alta pois, jotta pääsee muuttamaan reilusti alle sadan neliön kuutioon. Perikunta ei tule ainakaan kiittelemään näitä kauppoja.

        Mutta tosiaan tämäkin kertoo, että asutus alkaa keskittymään Taulumäen ympäristöön ja muualta sitten raitti autioituu. Sinne ne kaikki viimeisen 15-10 vuoden uudet kerrostalot on rakennettu.

      • Varkkila-Osmis

        Soitteletteko toisilenne että saatte lyhyellä varoitusajalla samanmieliset kommentit peräkkäin?
        Vai psyykkinen yhteys?

      • Ajatusten Osmajoki
        Varkkila-Osmis kirjoitti:

        Soitteletteko toisilenne että saatte lyhyellä varoitusajalla samanmieliset kommentit peräkkäin?
        Vai psyykkinen yhteys?

        Täällä palstallahan nuo kaikille näkyvät, joten mihin sitä psyykkistä yhteyttä tarvitaan?

        Great minds think alike? Noh, alkaa täällä olla muitakin, joiden mielestä Varkauden tilanne alkaa näyttää huolestuttavalta.

      • jussi vaan

        Huonolta näyttää. Mikä onkaan työttömyys asteemme täällä.? Entäpä ikäjakauma paljonko on potettiaalisia veronmaksajia? Montako vuotta pyörii Varkauden kivijalat Stora ja muutama hikinen metalliverstas jotka tuovat verotuloa ja vähäistä hyvinvointia Varkaudelle? Kuka on potenttiaalinen uuden asunnon ostaja paraatipaikalta? Paraatipaikalta on muuten hyvät näköalat torille ja puistonpenkeille jossa istuvat asioista parhaiten tietävät.

      • Uusille on ottajia,
        jussi vaan kirjoitti:

        Varmasti menee kaupaksi kaikki asunnot, eikä kaikki halukkaat saa edes.

        Kyllä täällä vielä ihmisiä on kenellä on rahaa. Ei kaikki ole perseaukisia. Eikä se perikuntaa luulisi liikuttavan, kun omia rahojaan eläkeläiset tai keski-iän ylittäneet varkauden asuntoihin hassaavat.

        Kierto:

        Mummo pappa ostaa uuden kt-kolmion. --> Entinen okt myyntiin ja sen ostaa nuoripari, jolla kenties on joku rivarin pätkä. Rivarin pätkä roikkuu vuosikausia myynnissä jos ei ole halutulla alueella.

        Eli myymättä jää asunnot jotka kymmenen vuotta sitten roikkui pari kk myynnissä. Nykyään menee kohtuullisesti ne kohteet kaupaksi, jotka 2000-luvun alussa meni ensiesittelyssä kaupaksi, tai parhaassa tapauksessa ei ehtinyt edes myyntiin.

      • Varkkila1
        Uusille on ottajia, kirjoitti:

        Jotensakin näin kierto menee.Uskoisin uusille olevan ottajia. Nuoria pareja vain entistä vähemmän joka vuosi ostamaan sitä ok-taloa...Rivareita onkin sitten vapaana jo aika runsaasti ja reuna-alueiden kerrostaloasuntoja ei osta edes moni sijoittaja enää, vaikka hinta jo aika alhaalla.Pelkkä alhainen hinta ei enää riitä, jos remontit tulossa ja yhtiövastike pilvissä jo valmiiksi.
        Lisäksi se nuoripari ei mahdollisesti saa lainoitusta uuteen asuntoon, jos entinen myymättä.
        Silti vieläkin mainostetaan "Halutulla alueella", vaikka vieri vieressä tyhjää asuntoa tarjolla...

      • Varkkila1
        Varkkila-Osmis kirjoitti:

        Soitteletteko toisilenne että saatte lyhyellä varoitusajalla samanmieliset kommentit peräkkäin?
        Vai psyykkinen yhteys?

        Tämäkö asia sinua vielä vaivaa, että ihmiset ajattelevat monesta asiasta samalla tavalla ja vastailevat palstalla toisilleen?
        Olihan täällä muutama yltiöpositiivi ja mestari, joka ohjaili ihmisten ajattelua, mutta enää ei kaikki mene samaan positiivisuuslööperiin mukaan...Mielikuvia vaan, nääs :)

    • Ajatusten Osmajoki
      • åååååååååååååååå2

        Eikös varkauteen taulumäelle rakenneta uusi kerrostalo?Pilviä hipoo neliö hinta ja en tiedä kuka rakennus firma lähti noin epävarmaan rakentamiseen!

      • Varkkila1
        åååååååååååååååå2 kirjoitti:

        Eikös varkauteen taulumäelle rakenneta uusi kerrostalo?Pilviä hipoo neliö hinta ja en tiedä kuka rakennus firma lähti noin epävarmaan rakentamiseen!

        Tuollahan noita on esillä ilmoituksia, joissa käsketään pitämään kiirettä....Sama ilmoitus ollut jo kuukausia, joten en usko kiirettä olevan. Samasta rivarista useita asuntoja myynnissä jo pitkään, jotkut jopa vuosia.

    • Ajatusten Osmajoki
      • Tsunamia pukkaa

        Eija ja Eero on menossa ihan väärään suuntaan. Eläkeläisten tsunamihan piti tulla Hesasta halpojen asuntojen Varkauteen eikä päinvastoin. Mitenkä tässä nyt näin kävi?

        Eija ja Eeeron on varmasti helppoa vaihtaa tarvittaessa oma kämppänsä jonkun stadilaisen eläkeläispariskunnan kanssa, joka suunnittelee muuttoa Keski-Savon sydämeen sammuneiden piippujen varjoon?

    • ei helevata

      Hei, haloo!

      Eläkeläiset ja vielä lainaa ottamassa.

    • positiivareille kylm

      "Muita tuloja heillä ei ole, mutta lainamahdollisuuksia parantaa velaton, arviolta 120 000 euron omakotitalo Varkaudessa.

      Pankkivirkailija on innoissaan Eijasta ja Eerosta. He ovat eläkeläisiksi suhteellisen nuoria. Stressitesti menee läpi kirkkaasti, lainaa he tarvitsevat vain 80 000 euroa.

      Eija ja Eero vainuavat tilanteen: nyt kannattaa kilpailuttaa pankkeja ja painaa lainamarginaalia alas. Pankkivirkailija hinnoittelee laina normaalihintatasolle, eli marginaali olisi noin 1,47 prosenttia.

      Yksi asia tulee kuitenkin vielä hoitaa.

      – Omakotitalo pitää saada kaupaksi ennen lainapäätöstä, virkailija muistuttaa Eijaa ja Eeroa heidän lähtiessään pankista"

      Ho oh hoh hoh oho hoh oh hhoo oh oh, yhteenveto: Eija ja Eero joutuu jäämään varkauteen, tai lainaa tarvitaan 120000-130000€.

      • Varkkila1

        Juuri tämä tulee olemaan Varkaudessa. Asunnolla tai talolla oli nimellinen arvo hintapyyntönä, mutta sitä ei enää hyväksytä lainan vakuudeksi uutta lainaa otettaessa. Vai käteinen kelpaa, eli myyty asunto....Voi mennä vuosi pari.

      • Ajatusten Osmajoki
        Varkkila1 kirjoitti:

        Juuri tämä tulee olemaan Varkaudessa. Asunnolla tai talolla oli nimellinen arvo hintapyyntönä, mutta sitä ei enää hyväksytä lainan vakuudeksi uutta lainaa otettaessa. Vai käteinen kelpaa, eli myyty asunto....Voi mennä vuosi pari.

        Vuosi pari tai ei ikinä, tai sitten on myytävä niin alhaisella hinnalla, että joku suostuu ostamaan. Asunnon oikea arvo on juuri se hinta, eikä mikään omasta päästä keksitty tai välittäjän määrittelemä.

      • Varkkila1
        Ajatusten Osmajoki kirjoitti:

        Vuosi pari tai ei ikinä, tai sitten on myytävä niin alhaisella hinnalla, että joku suostuu ostamaan. Asunnon oikea arvo on juuri se hinta, eikä mikään omasta päästä keksitty tai välittäjän määrittelemä.

        Vielä viime kesällä lehti kirjoitti, että kauppa käy ja on ostajan markkinat ja nyt kaikki kaupoille....Sitten oli jo pakko kirjoittaa, että kauppa on ollut jumissa jo pitkään...Jo ennen sitä edellisen artikkelin kirjoitusta. Onneksi ei tullut tuotakaan ekaa yltiöpositiivista tarinaa uskottua ja siitä täälläkin palstalla kommentoitiin voimakkaasti. Palstalla kuitenkin entinen malli:"Kaikki menee kaupaksi" jatkoi sepustuksiaan. Nyt on kuitenkin vanhojen asuntojen myynti Suomessa pudonnut jo kymmeniä tuhansia vuodessa ja ei ole sen kummallisempaa silloin Varkaudessakaan.
        Milloinkahan lehti kirjoittaa tarinat niinkuin ne on, eikä aina väritä jotain "uusi mahdollisuus kaikille" tai "tästä konkurssista uuden yrittäjän hyvä jatkaa..."???

    • God Is Love

      Haistakaa pa'aaska'aaa.... kaikki epäjumalan, eli rahan palvojat..
      Ettekö muuta osaa ajatella elämässänne kuin epäjumala €:n kuvia. Todella köyhää on teidän elämä. Raha ei tuo onnea.. milloin tajuatte tämän, vähä-älyiset..?
      "Mitä hyödyttää vaikka saisitte itselle kaikki maailman rikkaudet, mutta menettäisitte sielunne... niin, mitä se hyödyttää..?

      • businessman

        Meneppäs köyhä kattomaan nyt sitä putousta. Sedät juttelee täällä vähän bisneksistä.

      • Ohituskaistaa

        Good Is Lovelle

        Muuten hyvä muuta pashaa ei saa sanoa kuin Pääsiäisenä !

        Töissä käyminen on kivaa jos sattuu sellaisen omistamaan !

    • Tarjouskauppa

      Jokakoti.fi:ssä jo 237 asuntoa myynnissä, vaikka eletään vasta helmikuuta. Jokohan tänä keväänä mennään pelkästään Jokakodissa yli 300 asunnon.

      • Varkkila1

        Asuntoja on tuo määrä, koska näytti YIT-markkinoivan samaa kerrostaloa toiseen kertaan, kuin tuo Anteron putiikki. En ehtinyt ihan varmaksi katsomaan, mutta siltä näytti, eli 17 uuden talon asuntoa olisi kahteen kertaan.
        Arvelin jo syksyn puolella, että 300 asuntoa tänä keväänä ei ole ollenkaan mahdoton summa, varsinkaan jos tuo asukkaiden kato jatkuu ennallaan.

    • Kevään merkit

      241 asuntoa myynnissä Varkaudessa jokakoti.fi:ssä, kun nuo YIT:n tuplamarkkinoivat vähentää. Kyllä se kevät sieltä näyttäisi tulevan....

    • ei taida kauppa käydä

      Taitaapa aika vaikeasti käydä asuntokauppa Varkaudessa. Kohteet vaan lisääntyy. Rivarikolmioita katselen, mutta taidan lykätä ostopäätöstä, koska vieläkin on hintaa liikaa siihen nähden koska kauppa ei käy. Varmasti hinnallaan menevät, kunhan hintaa putoaa riittävästi.
      Vai onko syynä kovat helteet kun ei kauppa käy? WL:ssä usein mainitaan sää syynä jos joku asia huonosti. Varmaan vielä vaikeimpia ois myydä jos olisi sateinen kesä koska ihmiset kotonaan sisällä. Heh heh.

      Ihmetyttää kun häyrilässä on nyt kaksi rt kolmiota samasta taloyhtiöstä myynnissä. Hinta on miltei sama vajaa 100t€. Voisin näytölle lähteä jos pyynti alkaisi 8:lla ja siitä sitten tarjousta tekemään.

      Odotellaan vielä.

      • Ajatusten Osmajoki

        Syynä on yksinkertaisesti se, että kun asukasluku laskee voimakkaasti koko ajan, niin Varkaudessa on jo paljon enemmän tyhjiä asuntoja kuin niihin on enää olemassa asukkaita.

        Ne jotka olisivat vielä halukkaita vaihtamaan kerrostalosta rivariin tai omakotitaloon jne. joutuvat yleensä kauppaamaan ensin oman vanhan asuntonsa.

        Nämä myyntiketjut voivat olla pitkiä, mutta ketjun päässä jollekin jää käteen lopulta asunto, johon ei löydäkään paikkakunnalta enää asukasta. Oli se sitten omistaja-asukas tai vuokralainen.

      • Hiilivoimala

        Tsekkaa tulevat remontit. Joissakin vanhemmissa tulossa kaikki, vaikka 5-vuotissuunnitelmassa ei niitä ole mainittukaan....vielä. Yrittävät pitkittää, että ostaja maksais remontit itse. Pari taloyhtiötä ei enää voinut odottaa ja remontin arvo kokonaisuudessaan ylittää asunnon nykyarvon. Silti hintapyyntö on pöyristyttävä.
        Faktat pöytään ja muista, että isännöitsijän paperi ei kerro kaikkea.
        Häyrilän rivarit hieman uudempia, joten ei ihan kriisipesäkkeitä, mutta reilusti tarjoot -25 % niin joku myy varmasti. Luultavasti siellä on niitä, jotka ei edes asu enää kaupungissa.

      • ei taida kauppa käydä
        Hiilivoimala kirjoitti:

        Ei tässä kiirettä ole. Eilen turinoin entisen välittäjän kanssa ja hänen mielestään kannattaisi kytätä niitä yksikerroksisia rivareita jos häyrilään mielii. Kuulemma eri rakennuttaja (sano kyllä ihan nimellänja syytkin, mutta en niitä kirjoita tähän).

        Kuten sanoin, odotellaan rauhassa.

      • asuntodeflaatio
        ei taida kauppa käydä kirjoitti:

        Ei tässä kiirettä ole. Eilen turinoin entisen välittäjän kanssa ja hänen mielestään kannattaisi kytätä niitä yksikerroksisia rivareita jos häyrilään mielii. Kuulemma eri rakennuttaja (sano kyllä ihan nimellänja syytkin, mutta en niitä kirjoita tähän).

        Kuten sanoin, odotellaan rauhassa.

        Mikä on lopulta sitten se "oikea" ostohinta, jos vielä vähän odottamalla saai aina halvemmalla?

    • keinoettunen

      Valtavasti myytäviä asuntoja teillä siellä autioituvassa kaupungissa.

    • 14+6

      Kyllä ne hyvät asunnot menee kaupaksi, mutta turha on kaupitella 70-80 luvuille jääneitä. Niitä on näköjään aika paljon. Uudetkin kerrostaloasunnot, mitä harvakseltaan rakennellaan, on suoraan 80-luvulta aitoa retroa. Jollei sitten asukas halua tehdä muutoksia sisustuksen suhteen oman mielensä mukaan:)

      • Ajatusten Osmajoki

        Haamuostajat ilmeisesti ostelemassa, mutta tosiaaan vaikka kauppa asunnosta syntyisi, niin jossain vaiheessa myyntiketjua, oli se sitten vaikkapa ostajan vanha omistus- tai vuokra-asunto, jää kuitenkin tyhjä asunto jäljelle ja sen omistajalle mustapekka käteen. Ei riitä enää asukkaita kaikkiin asuntoihin.

        Myyjä puolestaan lähtee usein onneaan tuuletellen ja vihellellen kylästä.

      • hohhoijjaah

        Sinäpä sen tedät parhaiten.Osmajoki.

      • Hiilivoimala
        hohhoijjaah kirjoitti:

        Sinäpä sen tedät parhaiten.Osmajoki.

        Tsekkaa aamun läpyskä. 15 % asuntokaupat alas. "Ei auta, vaikka hinta lasketaan puoleen, jos ostajia ei ole..."

      • Ajatusten Osmajoki
        hohhoijjaah kirjoitti:

        Sinäpä sen tedät parhaiten.Osmajoki.

        Kyllä tämän tietää hyvin moni muukin, varsinkin asuntojaan kauppaavat.

        Pahin ohi? Vaikka pelkästään etuovi.comissa melkein 300 kohdetta myynnissä ja asukasluku tippuu koko ajan käytännössä nopeinta tahtia Suomessa. Tuskin.

      • cittarin mainosläpyskä
        Ajatusten Osmajoki kirjoitti:

        Kyllä tämän tietää hyvin moni muukin, varsinkin asuntojaan kauppaavat.

        Pahin ohi? Vaikka pelkästään etuovi.comissa melkein 300 kohdetta myynnissä ja asukasluku tippuu koko ajan käytännössä nopeinta tahtia Suomessa. Tuskin.

        Läpyskässä on vuosia kerrottu, "että pahin on ohi", "ollaan menossa parempaan", "asuntokaupan odotetaan piristyvän", "valoa näkyvissä asuntokaupassa", yms skeidaa. Silti vain myyntiajat pitenee ja hinnat putoaa.

    • kohteet lisii

      Moni näyttää peruneen ajatuksen asunnon ostosta...

    • missä.näkee

      Mistä näkee tulossa olevat pankin pakkohuutokaupat? Missä ne ilmoittaa myyntiin tulevasta kohteesta, jotta mahdolliset ostajat osaisi paikalle.

      Yksi kohde jonka tiedän joutuneen/joutuvan pankin haltuun kiinnostaisi, tai ainakin tiettyyn hintarajaan saakka. Okt jonka pyynti oli pudonnut 100k€ ja jäänyt edelleen myymättä, sittemmin ilmoitukset poistuneet ainakin etuovelta ja kuvatkin hävinnyt oikotieltä... Jos 50k€ tarjoaisi huutokaupassa...

    • Hiljainentyömaa

      Milloin Huruslahden rannan uuden kerrostalon rakennustyöt alkavat vai jääkö rakentamatta?

      • kkkeväällläää

        Uskon että keväällä 2016....kysyntäm on ollut hyvää kuulema

      • Ajatusten_Osmajoki

        Itse epäilen, että jää rakentamatta kuten edellinen yritys taulumäen torin reunalle. Rakentaminen piti alkaa jo syksyllä ja varauksia on tehty, mutta varaushan ei aina välttämättä tarkoita sitä että varsinaiset kaupat on solmittu.

        Varaaja voi esimerkiksi joutua etsimään ensin ostajan vanhalle asunnolleen ja myyntiajat ovat Varkaudessa hyvin pitkiä eikä kaikkia asuntoja saa enää kaupaksi millään hinnalla.

        Ennakkomarkkinoinnissa puhutaan edelleen, että olisi valmista 2016, mutta eihän taida olla kohta edes mahdollista kun mennään jo maaliskuuta näin pitkällä ja tontilla ei ole tapahtunut mitään.

        Seurataan mielenkiinnolla miten talolle lopulta käy.

      • Utopiahinnat

        Rakennetaan tai ei, niin ostaja ei tule koskaan saamaan omiaan pois. Kun neliöhinnat Varkaudessa on jo alle 1000 euroa taulumäelläkin ja kauppakadulla, niin kukaan järkevä ei rupea maksamaan uudesta suht pienistä kämpistä nelinkertaisia hintoja.

        Samalla rahalla remppaa parikin kämppää täysin uusiksi ja mieleisekseen. Tai ostaa Varkaudesta uuden omakotitalon...

    • KuolevaKylä

      "Patoutunut kysyntä" ei kohtaa tarjontaa?

    • KuolevaKylä
    • mielikuvatappio

      Varkauden nousu peruttu.

    • Varkaudenpurkutalkoot

      http://www.hs.fi/kotimaa/a1458279396901

      "Kouvolassa todettiin, että tyhjilleen jääneet kerrostalot on halvempi purkaa kuin pitää tyhjillään odottamassa uusia tulijoita."

      "Sama tilanne on monella muullakin hiipuvalla teollisuuspaikkakunnalla. Paperi- ja sellutehtaita on suljettu, metalliteollisuuden ja teknologia-alan yrityksiä lopetettu."

      "On todennäköistä, että lisää tulee, kun vanhat asukkaat kuolevat tai muuttavat palveluasuntoihin, eikä tilalle tule nuoria. He muuttavat koulutuspaikan tai työn perässä kasvukeskuksiin”, arvioi asuntomarkkinoiden asiantuntija Hannu Ahola Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksesta (Ara)."

    • ljtilbliug

      Asunnot ei mene kaupaksi, eikä asukkaita riitä vuokralle. Huono yhtälö,
      asunnonomistajalle, menettää vuodessa huimasti rahaa.

    • Eihyvältänäytä
    • M_E_I_L_L_Ä
    • vilkaisin
      • alkuvuosi

    • KommilanPurkutalkoot
    • Rahatmän

      Jahas, läpyskä jälleen mainostaa, että Huruslahden uusi kerrostalo olisi taas käynnistymässä. Piti alkaa jo Syksyllä, mutta viivästyi, nyt olisi taas mainoksen paikka.
      Uskoo kun näkee...

      Mutta onnea vaan ostajalla, nelinkertaiset neliöhinnat kaupungin muuhun hintatasoon nähden. Aivan varmasti loistava sijoitus pikkukämpistä taantuvassa pikkukaupungissa. :)

    • olkapäänyli

      Ei siinä paljon päätä palele, jos tuosta talosta asunnon ostaa.
      Oikea sijoittajien sijottaja, jos tuohon rahansa laittaa tuolla hintaa.

      • liekkömerkitystä

        http://www.keveka.fi/

        Rakentajan sivujen referenssien perusteella Keveka taitaa olla ollut enemmän kallellaan teolliseen rakentamiseen kuin varsinaiseen asuinrakentamiseen. Saneerausten lisäksi en ainakaan löytänyt asuinrakennuksia referensseistä.

    • omarantainen

      Ajatteleppa, kun ihmiset juoksee/ kävelee/ huutaa rannalla mennessään, kuka viitsisi ostaa kalliisti osakkeen?

      • Rantapuistopilattu

        Mitä järkeä pilata Varkauden ainut jäljellä oleva kaunis ranta ja puisto kerrostalolla, johon mahtuu asumaan muutama ihminen, eikä tunnu muutenkaan ostajia jonoksi asti kiinnostavan. Tonttitilaa olisi kyllä riittänyt yllin kyllin muualta.

        Onko kaavoittaja ollut sekaisin?

    • MilloinValmistuu

      Joko Hertun purjeen rakennustyöt ovat kovassa vauhdissa?

      • PersEdelläPuuhun

        Ei tosiaan mitään järkeä rakentaa rumaa pienkerrostaloa muutamalle asukkaalle pilaamaan ainoaa rantakatua ja puistoa, jos tässä halutaan samalla mukamas kehittää Varkauden viihtyisyyttä.

        Onkohan tässä ajateltu mitään muuta kuin rahankiiltoa silmissä.

        No näyttäisi käyvän niin, että "patounut kysyntä" ei kohtaa patoutunutta tarjontaa ja jää vielä rakentamatta. Ostajia ei tunnu kiinnostavan tarpeeksi ja tyhjiä asuntoja riittää kylässä yllinkyllin muutenkin, hyvin paljon halvemmalla.

    • AsuntokaupanIkirouta

      Pelkästään Etuovi.comissa 302 kohdetta myynnissä Varkaudessa. Kauppa ei käy Suomen Detroitissa ja samat talot roikkuvat listoilla vuosikaupalla. Välillä poissa ja sitten palaavat myyntiin.

      • Ajatusten_Osmajoki

        Asukasluku laskee koko ajan ja väestöennusteiden mukaan lasku jatkvuu vielä vuosikausia. Miksi asuntokauppa siis yhtään piristyisi tai uusia asuntoja kannattaisi rakentaa tyhjentyvään kaupunkiin?

        Huonompaan suuntaan siis mennään koko ajan ja kaikkia asuntoja ei saa enää koskaan kaupaksi.

    • ahonlaitapaidaton

      Tuttavaperhe osti rivarin muutamavuosi sitten Köpestä, muuttaisivaat pois, mutta ei mene kaupaksi, on kuuulemma rauhatonta aluetta.

    • rupareikiä

      Onkohan sielläkin niitä hyppiä lippalakkihomoja?

    • lactobacillusrhamnosus

      sitä jussi emme voi tietää.

    • MiksiEiPöhise

      Milloin Hertun purjeen rakennustyöt alkavat?

      Hyvin hiljaista vielä tontilla.

      Piti olla patoutunutta kysyntää ja Varkauteen olisi tarvetta saada joka vuosi uusia kerrostaloja jne. jne.

      • matut.pöhisee

        Pöhinä on muuttunut kananmunan löyhkäiseksi vanhan mummon tuhnuksi.

        Teollisuus kylähän voisi rakennuttaa sen Hertun purjeen näille geelitukillle joita varkaus on ilmoittanut ottavansa ensialkuun 30 päätä. Kyllähän kunniakansalaisille täytyy uudet kämpät olla, kantasuomalainen rupusakki joutaa käppärin/kommilan/joutsikan murjuissa majoittumaan...

    • onkojärkeä

      Päivällä navitaksen rukalassa työporukalla naurettiin miten tyhmiä ihmiset
      ovat, kun ostavat ylihintaan asunnon hertunrannan uudesta talosta.
      Tuntuu tyhmältä laittaa rahaa 300k ja vuoden päästä arvo on enää
      puolet sijoitetusta summasta.

      • AsuntokaupanIkirouta

        310 asuntoa myynnissä Varkaudessa pelkästään etuovi.comissa.

      • valtavapöhinä

        lisää tulee jatkuvasti myyntiin ja myyntihinnat tulevat vai alespäin.

    • totta.vai-tarua

      Asuntoja puretaan kiihtyvään tahtiin, mutta myytävien asuntojen määrä ei vain vähene. Tulevassa uudessa kerrostalossa monija asuntoja myytävänä,
      mutta kauppa ei vain käy. Ostaisitko sinä asunnon 300k€ ja saisit siitä puolet muutaman vuoden kuluttua?

    • Amkopiskelija

      Kannattaako varkaudesta ostaa kaksio 14000e, asua 2-3 vuotta ja sitten jättää vuokralle? Nyt asumme vuokra-asunnossa 500e/kk

      • eikannata

        Onko esim. talon putkiremontit tehty ja julkisivut korjattu viimevuosina?

        Jos ei, niin monien kymmenien tuhansien lisälasku tulossa asunnolle maksuun ---> eli maksettavat korjaussummat remonteistta moninkertaisia asunnon arvoon verrattuna.

    • taajamankoulumatkat
    • HInnatTippuu
    • IhmeidenAikaOhi
    • tulevaAavekaupunki
    • akustoa

      Älkää ostako asuntoa varkaudesta, sitä on mahdoton saada myydyksi.

    • en.osaa.sanoa
      • AsuntokaupanIkirouta

        Ei pitäisi yllättää ketään, jos kadonneiden työpaikkojen määrä lasketaan tuhansina, niin miksi muutama kymmenen uutta niitä riittäisi korvaamaan?

        Tai miksi kukaan järkevä ostaisi 7 kertaisilla neliöhinnoilla kylän muuhun hintatason nähden olevan asunnon? HInta romahtaa heti jälleenmyyyntihetkellä.

        Tai miksi asukkkaitaan jo yli 20 vuotta putkeen menettävässä kunnassa asuntokauppa jostain syystä kääntyisi kasvuun? Ihmiset alkavat ostaa yhtäkkiä kakkosasuntoja Kommilasta?

      • opetteleaaaakkoset
        AsuntokaupanIkirouta kirjoitti:

        Ei pitäisi yllättää ketään, jos kadonneiden työpaikkojen määrä lasketaan tuhansina, niin miksi muutama kymmenen uutta niitä riittäisi korvaamaan?

        Tai miksi kukaan järkevä ostaisi 7 kertaisilla neliöhinnoilla kylän muuhun hintatason nähden olevan asunnon? HInta romahtaa heti jälleenmyyyntihetkellä.

        Tai miksi asukkkaitaan jo yli 20 vuotta putkeen menettävässä kunnassa asuntokauppa jostain syystä kääntyisi kasvuun? Ihmiset alkavat ostaa yhtäkkiä kakkosasuntoja Kommilasta?

        lue tämä ja kommentoi sitten

        http://yle.fi/uutiset/3-9322790

      • Herra_tekonivel

        Lajunniemi floppasi uutena asuinalueena todella pahasti. Vain idiootti kaavottaisi muuttotappiokaupungin uudet asunnot noin surkeaan paikkaan. Kalastajankatu taas onnistui hyvin ja sen uudehkot talot ovat hyvinkin asiallisia, tosin myös samalla hyvinkin arvokkaita.

        Varkauden todellinen mahdollisuus on toimia eläkeläisten nukkumalähiönä. PK-seudulta kun myy asunnon niin siinä jää Varkaudesta asunnon oston jälkeenkin helposti käteen satoja tuhansia euroja jolla voi viettää lokoisasti lopun elämänsä Varkaudessa luonnon keskellä.

        Teolliset suurinvestoinnit ovat Varkauden tapauksessa menneen aikakauden juttu. Varkauden mahdollisuus on huokeissa asunnoissa joihin saadaan houkuteltua eläkeläisiä isoista kaupungeista. Ja tämä on oikeastaan ainoa sauma jossa Varkaus voi enää onnistua. Muussa tapauksessa edessä on näivettyminen ja saattohoito.

    • Hinnat_hakee_paikkansa

      Joka kaupungissa on aivan älytön määrä asuntoja myytävänä. Ei Varkaus ole tässä suhteessa poikkeus. Kahjoimmat kaupungit jopa rakentavat edelleen lisää asuntoja vaikka vanhaakin myytävää on tuutin täydeltä.

      Oikea hinta asunnolle on se kun asunto on veloista vapaa 5-10 vuodessa. Ruotsin malli 40 vuoden velanlyhennysajoilla on sulaa hulluutta. Ensiksi mainitun hintaisia asuntoja voi ostaa esim. Varkaudesta, jälkimmäisiä PK-seudulta.

      • Ajatusten_Osmajoki

        Ongelma ei ole hinta, vaan ostajien puuttuminen. Kun asukasluku laskee, niin syntyy ylimääräisiä asuntoja, joita kukaan ei enää tarvitse.

      • HinnatAlasIhmisetYlös

        Paljon ehtii ajatuksia virrata Osmajoessa ennenkuin järki palaa asuntojen hintoihin.

        Aina löytyy niitä jotka haluavat muuttaa toisenlaiseen elämäntapaan. Rivari- ja kerrostaloasunnoista halutaan omakotitaloihin ja sama toisinpäin. Kauppaa tulee aina kun hinnat saadaan kohdalleen. Ja jos ei tule niin silloin hinta on markkinatilanteesen nähden väärä.

        Suurin syypää kestämättömän kalliiseen hintatasoon ovat paikalliset pankit. Asuntojen hinnoissa on helposti ilmaa 20-30%. Varkaudessa tämä tarkoittaa keskiverto OKT-asuntojen tapauksessa 30-40 tuhannen euron kuplaa ja Kuopiossa 80-100 tuhannen euron kuplaa. Samalla tavalla sitä on esim. Kuopiossakin etuovi.com:in perusteella jo nyt ylitarjontaa asunnoista ja lisää siellä rakennetaan huippukalliilla. Ei järkeä, mutta tätä järjetömyyttä pankit ovat olleet valmiit rahoittamaan.

        Ei kestämätöntä hintatasoa ylläpidä muutkuin pankit, ja ehkä muutamat nimeltä mainitsemattomat asuntovälittäjät. Kuvio on vanha tuttu.

        Hinnat alas niin jää rahaa muuhunkin elämiseen kuin pankkiporsaiden lihottamiseen. Ruotsin malli elinikäisestä asunnon lainanlyhennyksestä on hulluutta.

      • asuntokaupanikirouta

        Varkauden hintataso on jo puoli-ilmainen. Kauppa ei käy silti. Kysyntää ei ole ja tarjontaa liikaa. Siitä jatkuvasti laskevat hinnatkin ovat seurausta.

        Ostajan täytyisi saada myytyä ensin oma vanha jollekin. Näissä asuntokaupan ketjuissa jollekin jää aina mustapekkakortti käteen.

        Seuraava steppi on alkaa purkamaan tyhjäksi jääviä asuntoja. Sekin tosin maksaa omistajalle.

    • HinnatAlasIhmisetYlös

      Kysyntää on aina. Myös Varkaudessa.

      Asuntojen hinnat eivät tosin pääsääntöisesti ole Varkaudessa kestävällä tasolla. Jos puoli-ilmainen ei myy niin sitten hintojen pitää tulla edelleen alas. Tätä kutsutaan markkinataloudeksi eikä asuntojen hinnat ole koskaan immuuneja hintojen laskulle.

      Välillä hulluus iskee systeemiin, kuten nyt on laajalti Suomessa käynyt, mutta korjausliike tulee aina ja hinnat tervehtyy (laskee) uudelle kestävämmälle tasolle.

      Ruotsihan on jo suoranaisen hulluuden valloissa jos asiaa punnitaan asuntovelkojen takaisinmaksuaikojen perusteella. Tilannetta yritetään paikata "Mamu-liiketoiminnalla" humaaniuden ja olevinaan pakolaistilanteen sanelemana pakkona mutta totuus on se että kysymys on vain busineksesta. Ei muusta eikä se ole koskaan muuta ollutkaan, edes Ruotsissa. Katso muuten huviksesi Kuopion tilanne, sama juttu sielläkin.

      Pankit ymmärtävät systeemin ja väittävät aina ajasta toiseen toista koska heidän intressinsä on jossain muualla kuin tarjota ihmisille kohtuullisen hintaisia tai peräti halpoja asuntoja. OP:n Karhinen on jo epäsuorasti myöntänyt asioiden laidan olevan näin kusinen koska OP-ryhmä on joutunut aloittamaan sähköauto-liiketoiminnan pankkitoimintansa ylläpitämiseksi.

      Ketä alhainen korkotaso on muuten koskaan missään hyödyttänyt? Ei koskaan, ei missään koska näennäinen velkarahan halpuus vain pumppautuu asuntojen hintoihin kuplaksi asti.

      Kohtuullinen myyntiaika asunnolle on n. 6 kuukautta. Tämä on ehdoton maksimi. Jos kauppaa ei synny tässä ajassa niin hinta on ollut markkinatilanteeseen nähden väärä. Kohtuulliset asuntojen hinnat luovat toimivan ja terveen asuntomarkkinan, tämä ei tosin ole paikallispankkien intresseissä koska ostajalle myytävän lainan tuotto jää heille näissä tapauksissa varsin vaatimattomaksi.

      • asuntokaupanikirouta

        "Kysyntää on aina. Myös Varkaudessa...."

        Teoriassa ehkä, käytännössä ei.

        Useimmissa tapauksissa myyjä tuskin suostuu maksamaan ostajalle siitä, että tämä ottaa vastaan hänen asuntonsa.

    • KysyntäJaTarjonta

      Asuntokauppa ei ole Varkaudessa ikiroudassa. Vuonna 2016 myyty 45 omakotitaloa 87000 euron mediaanihinnalla. Eli n. yksi OKT per viikko.

      Lähde: http://yle.fi/uutiset/3-9322790

      • AsuntokaupanIkirouta

        Ja tuo on mielestäsi sitten paljon ja hyvä uutinen?

      • HinnatAlasIhmisetYlös

        Ei YLE:n uutinen ainakaan asuntokaupan ikiroudasta kerro. Korkeintaan se kertoo siitä ettei hintataso vastaa markkinatilannetta ja siitä että hintasoa pidetään keinotekoisesti aivan liian korkealla. Ketkähän intressitahot ne asuntojen tavoitehinnat oikein määrittelivätkään?!

        Toteutunut mediaanihinta Varkaudessa on oikeastaan aika kohdallaan ja vastaa käsitystäni markkinatilanteesta. Hintakuplaa asuntojen markkinoille tulohinnoissa sen sijaan on etuovi.com:in otannan perusteella 20-30% ja kärsijöinä tästä ovat ensisijaisesti myyjät, mutta myös ostajat kun patoutunut asuntojen kysyntä ei pääse purkautumaan.

        Kysyntää asunnoille on aina, Varkaudessakin, väitetystä ikiroudasta huolimatta.

      • PoisPäässytAjoissa

        BUAHAHAHAHHAHAHAHAHAH

        Varkaudessa on satakunta omakotitaloa yhtä aikaa myynnissä. 45 kappaleen vuosivauhdilla saattaa jokunen tovi mennä ennen kuin oman töllinsä saa myytyä. Lisäksi mediaanihinta kertoo jo paljon varkauden hintatasosta jolla kauppa toteutuu. Pettymys myyjälle. Ei ole kysyntää, niin hinnat matalat. Tänne ei kukaan halua.

        BUAHAHAHAHHAAHHA

      • asuntokaupanikirouta

        Se kertoo siitä, että myyntiaika jutussa mainitulle 300 myytävälle omakotitalolle (siis sillä perusteella, että joku ylipäätään suostuu asunnon ostamaan) on yli 6 vuotta.

        Samaan aikaan asukasluku tippuu lisää taas toista tuhatta asukasta ja potentiaaliset ostajat vähenevät entisestään ja markkinoille tulee vain lisää autioksi jääviä asuntoja.

        Sellaista hintaa jolla omistaja suostuu myymään ja myyjä ostamaan ei ole. Ei ilman että myyjä menettää omaisuutensa. Ostaja ei myöskään suostu pyyntihintaan, koska tietää arvon koko ajan laskevan. Varkauden asuntomarkkinat ovat hallitsemattomassa deflaatiokierteessä.

      • KupliiEnnenUuttaTasoa
        PoisPäässytAjoissa kirjoitti:

        BUAHAHAHAHHAHAHAHAHAH

        Varkaudessa on satakunta omakotitaloa yhtä aikaa myynnissä. 45 kappaleen vuosivauhdilla saattaa jokunen tovi mennä ennen kuin oman töllinsä saa myytyä. Lisäksi mediaanihinta kertoo jo paljon varkauden hintatasosta jolla kauppa toteutuu. Pettymys myyjälle. Ei ole kysyntää, niin hinnat matalat. Tänne ei kukaan halua.

        BUAHAHAHAHHAAHHA

        Ei asuntokauppa Varkaudessa ole pettymys myyjälle, se on heille korkeintaan vain taloudellinen tappio. Se on vähän miten asian kukin ottaa ja kuinka siihen suhtautuu.

        Jokainen voi kuvitella tekevänsä asunnon myynnillä voittoa, mutta todellisuudessa asuntojen hinnat voivat myös laskea reilusti. Tämä on hyvä asia ostajalle ja asuntokaupan yleiselle sujuvuudelle. Tyhjä asunto kun ei palvele ketään.

        Ei pörssiyritysten tuototkaan ole tänä päivänä kummoisia P/E-lukujen ollessa luokkaa 20-60. Tappiota nekin käytännössä tuottavat ja isot on myös tappion riskit.

      • Ajatusten_Osmajoki

    • hahahahahah

      Aivan. Varkaudessa putkiremppa maksaa osaketta kohti enemmän kuin asunnosta saatava myyntihinta. Siinäpä pureskeltavaa kommilan ja muitten rupualueitten osakkaille...

    • HinnatAlasIhmisetYlös

      Paljon ehti virrata vettä ajatusten Osmajoessa ennenkuin tuli seuraava markkinaväite jonka seuraavaksi kumoan.

      Jos lähdetään siitä että asunto ostetaan kodiksi eikä sijoitukseksi niin silloin se mitä markkinahinnoille tapahtuu oston jälkeen ei ole ostajalle mitään väliä. Eikai kukaan järkevä ihminen osta omaa kotiaan sijoitukseksi vaan nimenomaan asumista ja elämistä varten. Asuntosijoittaminen yhtenä sijoittamisen muotona taas on eri juttu. Älkää sotkeko puuroja ja vellejä.

      Jos minä haluan vaihtaa asuntoni toiseen Varkaudessa niin on ihan OK saada siitä alhainen hinta jos vastaavasti se jonka minä haluan tilalle ostaa maksaa myös vähän rahaa. Tässä tapauksessa sekä myyjä että ostaja voittivat ja pankki oli se joka hävisi ja tämä kuvio sopii ainakin minulle.

      • Ajatusten_Osmajoki

        Ei kannata lähteä siitä, sillä asunto on aina jonkun omaisuutta. Eikä omaisuus vaihda omistajaa, jos myyjä ei ole valmis luopumaan sillä hinnalla millä ostaja puolestaan suostuu ostamaan. Näin tapahtuu juuri nyt Varkaudessa ja muualla laskevien hintojen muuttotappioalueilla.

        Suomessa on alueita, joilla asunnoilla ei ole enää mitään arvoa. Ostajia ei enää ole. Varkaudessa tämä kehitys etenee uhkaavaa vauhtia.

    • väriävaihtavablondi

      Älkää vain vuokratko kotejanne yh-äideille, eivät kunnioita huoneistojanne, talomuodoissa ovet auki, tyyliin "yötäpäivää,"urhoil

    • HumaaniVuokrausBusiness

      Vilkaiskaapa etuovi.comi:sta Iisalmen asuntotilanne.

      Suomi tarvitsee lähivuosina miljoonia uusia pakolaisia ja mamuja ulkomailta tyhjien asuntojen täytteeksi. Ihmisyyden asialla on jo kiire ennnenkuin väkivaltainen ja rasistinen Suomen kansa ymmärtää kupletin juonen!

      Ruotsi on jo ymmärtänyt yskän hyvän aikaa sitten ja tukee omaa asuntokuplaansa humaaniuden verukkeella. Heja Sverige!

    • EiKenenkäänMarkkinat

      Nyt Kalastajakadulla "halutulta alueelta" jopa viisi 2000-luvulla rakennettua taloa tarjolla.

      Mietinpä vaan kuka järkevä on valmis maksamaan laskevien markkinoiden Varkaudessa yli puoli miljoonaa uudehkosta, mutta arkkitehtuuriltaan perustylsästä talosta. Oli sitten Huruslahden (ja sen TBT-myrkkyjen) rannalla tai ei.

      • Ajatusten_Osmajoki

        http://yle.fi/uutiset/3-9400501

        "Pellervon taloustutkimuksen mukaan Suomen asuntomarkkinat ovat yhä polarisoituneemmat. Suuret kaupungit ja niiden ympäryskunnat kasvavat. Niissä myös hinnat ja vuokrat nousevat.

        Muualla taas väestö vähenee, asuntojen arvo laskee ja asunnoille on vaikea löytää ostajaa tai vuokraajaa."

        Näin se valitettavasti menee Varkaudessakin. Seuraavaksi alkaa tyhjäksi jäävien talojen purkutalkoot.

      • WL-utopia

        Huvitti kun lehdessä luki, että puretun Taipale Motellin tilalle voisi rakentaa kerrostalon.

        Ensinnäkin uudet kerrostalot kannattaisi rakentaa lähelle palveluita eikä minnekään jumalan selän taakse.

        Toiseksi kuolevassa kylässä ei kannata rakentaa uusia asuntoja muutenkaan, kun ei mene ostajien puuttuessa kaupaksi uudet eikä vanhatkaan.

        Eiköhän tuon vieläkin myymättä olevan Hertunrannan kokeilun jälkeen kannata taas odottaa ainakin 7-10 vuotta uuden kerrostalon kanssa.

      • FaktaaMr

        Kerrostalo ja varmasti menee kaupaksi heti. Lisäksi hyvä sijoitus, jonka arvo vain nousee.

      • Paskoofaktoo

        Vähän niinkuin se torin viereen yritetty, joka jäi rakentamatta ostajien puuttuessa ja Huruslahdenrannan uusi talo, josta puolet vieläkin myymättä?

    • sillälaillasitä

      Onko yritys myynnissä?

    • sejätkäpahitentaklaa

      Huoneistot, kaikki myyty tai oliko yksi vielä ilman omistajaa. Yritys ei myynnissä, mutta osakkuus toisen omistajan tiimoilta eläköitymisen tautta on kyllä myytävänä. Mutta ei persaukisten osakkeita tuossa firmassa

    • AsuntokaupanIkirouta

      "Pidemmässä katsannossa kahtiajako jatkuu, ja asuntomarkkinat ”astuvat uuteen epävarmaan aikaan tänä vuonna”, Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus kirjoittaa. Uusien asuntojen buumi näkyy kasvukeskuksissa, mutta kyläkaupunkien ja syrjäseutujen haasteet syvenevät."

      Hypon ennusteet eivät lupaa jatkossakaan hyvää Varkauden kaltaisille taantuville ja asukkaitaan voimakkaasti menettäville kunnille.

    • KommilastaKajahtaa

      Asuntokauppiaat puhuvat jo ilmoituksissa "HALPUUTETTU hinta on todella edullinen".

      Noilla Kommilan hinnoilla ei taida saada pääkaupunkiseudulta edes autopaikkaa, mutta kaikella on syynsä ja se on kysyntä ja tarjonta.

    • KommilanPurkutalkoot

      http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005130340.html

      "vaikka kiinteistön neliöhinta olisi 1500 euroa ja remonttikulut lähentelevät tuhatta euroa neliötä kohti, niin kokonaan uuden rakentaminen saattaa jo kannattaa."

      Mitenkähän on noiden Kommilan 300-400 euron/m2 neukkukuutioiden laita? Purkutalkoot tulossa?

      • Ajatusten_Osmajoki

        Asukkaita menettävässä Varkaudessa purkaminen ja uuden rakentaminen tilalle lisää vain tappioita, koska täällä ei ole markkinoita asunnoille. Asunnon arvo ei säily uuden rakentamisen jälkeenkään vaan jatkaa laskuaan.

    • veettti

      luonnon pompuloita

    • Kukaostaa

      Väestöennusteet eivät lupaa hyvää asuntokaupalle Varkaudessa.

    • märkä-vaikuivabetoni

      Aina tarvitaan asuntoja! Niinpä voisi toivoa näiden home-epäonnistumisien vasta kohdaksi niitä onnistuneita talo-kauppojakin!

      Vai kaikkiko homehtuneet ja salassa korjailtuja, tuskin joten ihmiset lopettakaa tuo vi***n ruikuttaminen. Sillä aina on rakennettu taloja kesällä- ja talvella, kuivissa- ja kosteissa oloissa, kuten nuo Lastentarhat nyt jne.

      Mitä veikkaatte? Onko hometta 5v, vai 10v päästä uudessa vekara-parkissa Riittulanmäellä.

    • säälimyyjille

      Kauppalehdessä asuntokaupoille synkkiä ennusteita taantuville paikkakunnille, kuten
      Varkaus.

    • AsuntokaupanIkirouta

      Taas palautuvat vanhat tutut kohteet myyntilistoille keväänkorvilla. Osa ollut myynnissä ainakin viidettä vuotta.

      Kun ei ole enää ostajia, niin mikä on tällöin asunnon arvo? Nolla euroa?

      • Ajatusten_Osmajoki

        Jos asunnolla ei ole enää jälleenmyyntiarvoa, niin omaisuutena sillä on vain enää käyttöarvoa omistajalleen.

        Kun nykyinen omistaja ei sitä enää tarvitse, niin asunnon kaikki "arvo" on kuoleutunut käytännössä kokonaan.

    • AsuntokaupanIkirouta

      http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005145413.html

      Varkaudessahan hinnat eivät varsinaisesti "laske", koska kauppoja ei edes tehdä. Asunnot eivät vain mene kaupaksi, koska ostajat puuttuvat.

    • KommilanPurkutalkoot
    • AsuntokaupanIkirouta

      http://www.warkaudenlehti.fi/juttu/merkkej-paremmasta-2/

      Sama virsi jatkuu joka vuosi, vaikka kauppoja tehdään koko ajan vähemmän ja asukasluku se vaan jatkaa laskuaan.

      Kuka ostaa näitä ylimääräisiksi jäämiä kämppiä?

      Uusien asuntojenkin suhteen hommassa alkaa olla autokaupan logiikka, jossa arvo alkaa tippumaan heti hankinnan jälkeen.

      • JösseJösse

        Olisi kiva lukea lehdestä taas välillä, miten hyvin asuntokaupalla pyyhkii varkaudessa.

    • kurjaaonkyllä

      Asuntokaupat eivät ole persaukisten juttu! Eikä työt täällä ole kovinkaan valoisat joka osaltaan selittää asuntokauppa negatiivisyyden. Mutta toivossa se taitaa loinenkin elää. . .

    • Anonyymi

      Joo,suurin osa uteliaita,henkisesti tärähtäneitä tässä kaupungissa. Koko ajan laitan työhakemuksia Kuopioon. Pakattu on jo ja lähtökuopissa enää.

      • Anonyymi

        Tuskimpa sieltä Kuopiosta saa asuntoja sen halvemmalla kuin täältäkään.

    • Anonyymi

      Mites se viimeisin pilkkomismurha. Ei täytä enää edes uutiskynnystä.

    • Anonyymi

      nikkari

    • Anonyymi

      savi

    • Anonyymi

      juustosarvi

    • Anonyymi

      lihapiirakka

    • Anonyymi

      ulostus

    • Anonyymi

      Jaa, oliko niinko oikea syy vai kämppä huono/iso remppa tulossa? Kaupanhan saa perua, siinä ei mitään.

    • Anonyymi

      ULOSTus

    • Anonyymi

      puijon sarvi

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      100
      6544
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      31
      3910
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3335
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      382
      1794
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1418
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1350
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      47
      1073
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      986
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      920
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      889
    Aihe