tässä on mukana fiktiotakin, mutta pääpiirteissään totta...
Tämä tapahtui vuosi sitten, ollessani 20 -vuotias nuori mies.
Lähikulmillani asui(ja asuu edelleenkin)viehättävän kaunis tyttö, 16 -vuotias silloin. Tunsin hänet ihan hyvin, harrastimmehan samaa urheilulajia. Kuitemkin olimme vaihtaneet vain muutaman sanan keskenämme. Täytyy tunnustaa, että tuttavuutta olin tehnyt silmilläni usein katselemalla hänen viattomia kasvojaan, ihanaa persettä ja söpöjä pieniä rintoja. Tyttö, annetaan nimeksi vaikka Sanna, oli hyvin kiltti ja hyväkäytöksinen tyttö. Tiesin aika varmasti, että hän oli vielä neitsyt, eihän hän harrastanut muitakaan paheita, kuten alkoholia siihen aikaan.
Erään iltana treenien jälkeen hän rohkaistui kysymään, pääsisikö minun kyydissä kotiinsi. Vastasin siihen että tottakai! No, tästä tulikin sitten tapa. Sanna kulki pari kertaa viikossa minun kyydissä treeneihin, ja siinä sitä vähän tutustuttiinkin paremmin.
Lopulta olin siinä pisteessä, ettei mielessäni ollut kuin yksi asia: Päästä rakastelemaan Sannaa, antaa hänelle kalua ensimmäistä kertaa elämässään. Kokosin rohkeuteni ja laitoin hänelle aika vihjailevan tekstiviestin, jossa ehdotin tapaamista. Sopivasti hänen vanhempansa olivat lähteneet mökille, joten Sanna sanoi, että voisin tulla heille.
Laitoin vaatteet päälle, ja arvuuttelin mitä minua odottaa. Siinä kävellessäni tunsin liikettä housuissani, pelkkä ajatus Sannasta alasti minun edessä kiihotti suunnattomasti.
Soitin ovikelloa. Sanna avasi oven, ja näky sai mielikuvitukseni entistäkin hurjemmaksi. Hänellä oli päällään valkoinen teinipaita, joka jätti navan paljaaksi. Nännit paistoivat paidan läpi selvästi. Jalassa hänellä oli pienen pienet shortsit, joten säärien mittailu kävi helposti.
Ujon näköisenä hän pyysi minua peremmälle ja lähti kävelemään olohuoneeseen päin. Ahmin silmilläni hänen timmiä persettään, ihastelin hänen tummia hiuksia, joissa oli kullanvärisiä raitoja sekä katselin hänen kaikinpuolin sporttista olemustaan.
Siinä juteltiin vähän aikaa niitä sun näitä, kunnes hän hiljeni hetkeksi. Hiukan vaivautuneene hän sitten sai kakistettua, että kaikilla hänen kavereillaan on jo seksikokemuksia, mutta hänellä itsellään ei ole yhtään. Sanna sanoi haluavansa yhdyntään kanssani. Suoraa puhetta, ajattelin.
Molemmat olimme vähän vaivautuneita, kun emme oikein tienneet, miten tästä aloittaa. Siiryin istumaan aivan hänen viereensä. Silitin hellästi hänen hiuksiaan ja kasvojaan. Sanna alkoi hengittä jo varsin raskaasti, liekö innostuksesta vai jännityksestä. Otin kaksin käsin hänen kuvankauniista kasvoista kiinni, ja suutelin häntä suulle. Kieleni alotti tutkimusmatkan hänen suussaan. Tunsin olevani jo kivikova, vaikka tyttö ei ollut edes koskettanut minua. Suutelin hänät kaulalle, ja tunsin kuumat huokaukset kasvoillani. Nyt olisi aika siirtyä makuuhuoneeseen.
Vein hänet kädestä pitäen hänen vanhempiensa parisänkyyn, ja laitoin hänet istumaan sängyn laidalle. Otin pois kaikki vaatteni ja seisoin hänen edessään täysin alastomana. Varovasti ohajsin hänen pienen kätensä ensin vatsalleni, josta kohti paisunutta elintäni. Kun hän otti kiinni paksusta kalustani, innostus paistoi hänen kasvoiltaan. Pidin edelleen kättäni hänen kätensä päällä, kunnes irroitin otteeni, ja hän hieroi kaluani omaan tahtiinsa. Kokemattomuus tuntui hänen otteissaan, mutta se ei haitannut, päinvastoin. Otin hänen hiuksista kiinni ohjasin kyrpäni hänen kasvojen eteen. Hiuman ujona hän alkoi liu'uttaa kieltään pitkin suonikkaan kaluni vartta. Aistin hänen olevan uudesta tilanteesta hieman kiusaantunut, joten päätin että nyt olisi hänen vuoronsa nauttia.
Riisuin Sannan paidan, jonka alta paljastui upeat rinnat. Ei suuret, mutta hyvänmuotoiset ja ruskettuneet. Meinasin kysy, että missäs sitä on rinnat paljaana otettua aurinkoa, mutta jätin asian sikseen. En vielä koskettanut rintoja, vaan halusin hänet täysin alasti. Sanna makasi selällään ja huokaili varsin äänekkäästi, yrittäen kuitenkin tukahduttaa niitä ujouksissaan.
tartuin mikroshortseihin kiinni, ja aloin riisua niitä häneltä. Housujen alta paljastui kaunis, pieni lähes karvaton vako. Vaaleissa shortseissa oli näkyvä läiskä vaon kohdalla. Myös pikainen vilkaisu hänen puoliksi avoimeen pilluvakoon todisti hänen olevan todella märkä kiimasta. Asetuin hänen päälleen ja suutelin häntä hitaasti kaikkialle. Suulle, niskaan, kaulaan, rinnoille, selkään, vatsaan ja reisiin. Pienten rintojen nännit olivat kivikovana kosketuksesta, ja niin oli kyrpänikin. Piti todella hillitä itseäni, etten työntyisi häneen jo nyt.
Puolisen tuntia häntä kiusattuani päätin siirtyä hänen reisien väliin. Pillu kiilteli kiimaisena edessäni. En voinut uskoa tapahtumaa todeksi, sen verran usein oli mielessäni häntä nussinut.
Annoin kieleni liukua hänen reisien sisäpinnalla, lipaisemalla aina välillä kiusoittelevan läheltä pimpsan mehukkaan näköistä vakoa. Lopulta suunnistin suoraan pillulle. Nuolin paisuneita häpyhuulia, klitan ympäriltä sekä näykin hellästi niukkaa karvoitusta häpykummulla. Asetin sormeni häphyylille, ja levitin aukkoa hiukan. Pillun mehut valui pienenä jokena vaosta ulos kastellen myös anuksen. Ompahan peppukin valmiiksi liukas, ajattelin nimittäin antaa huomiota sinnekin. Makasin siinä pää tytön jalkojen välissä, pillu sentin päässä suustani, ja työnsin kieleni ulos. Aloin maistella hänen puhtaan pillunsa makua hyvin varovasti. Kuuma vako maistui ja tuoksui taivaallisen hyvälle, onhan sen tuoksu tehty miestä kiihottamaan. Työnsin kieleni hitaasti niin syvälle pilluun kun pystyin. Sannan selkä alkoi nousta kaarelle ja voihkinta voimistua. Vedin kieleni ulos vaosta ja siirryin klitan kimppuun. Levitin sormilla klitan ''auki'' jotta pääsin käsiksi herkimpiinkin kohtiin. Liu'utin kieleni hitaasti alavatsalta kohti klitorista pysäyttäen aina lähempänä ja lähempänä klittaa. Viidennellä tai kuudennella kerralla päästin kieleni vihdoin hänen kuumottavalle klitalle. Välittömästi nuolaistessani ensimmäisen kerran Sanna sai orgasmin. Ei mitään isoa, mutta kuitenkin hyvältä näytti tuntuvan. Sanna haroi hiuksiani ja odotti lisää, mutta päätinkin tarjota vähän vaihtelua. Pyöräytin hänet vatsalleen ja otin perseen eteeni. Suutelin alaselkää ja pakaroita samalla hieroen hyvin kevyellä kosketuksella pilluvakoa. Laitoin tyynyn hänen lantion alle, jotta anus tulisi paremmin esille. Työnsin yhden sormen vähän matkaa pillun sisälle ja suutelin hänen peppuaukkoaan. Ihme kyllä, Sanna ei enää arastellut tätä ollenkaan, niin muissa maailmoissa hän taisi olla. Nuolin hänen kuumaa märkää anustaa samalla kun sormeni teki tutkimusmatkaa tiukassa nuoren tytön pillussa. Pyörittelin sormea pillussa ja annoin kieleni kärjen upota peppuun. Tällä oli ilmeisen nautinnollinen vaikutus, sillä Sanna alkoi välittömästi täristä ja hänen liikkeet muuttivat hallitsemattomiksi. Pieni peppu vatkasi vasten kieltäni ja pillu vaati sormea koko ajan syvemmälle. Laitoin toisenkin sormen Sannan pilluun ja työnsi kieleni niin syvälle peppuun kun sain. Tätä hän ei enää kestänyt, vaan saavutti nautintonsa huipun äänekkästi huohottaen. Pillu ja anus supistelivat rajusti samaan tahtiin, eikä kieleni pysynyt enää hänen perseellään.
Hetken aikaa toivuttuaan hän kääntyi selälleen, katsoi minua silmiin ja veti päällensä. Kasvot hiukan jännittyneinä hän odotti minun työntyvän sisälleen. Maksin hänen päällään ja pyysin Sannaa ohjaamaan minut sisälleen. Sanna tarttui kulliini ja hieroi kaluani hänen pyhintään vasten. Otin kullin käteeni ja aloin työntyä hitaasti hänen sisälleen. Huomasin Sannaan sattuvan hiukan ja lopetin työntymisen, mutta hän otti pakaroistani kiinni ja tiesin hänen haluavan minun jatkavan. Kroppani täytti lämmin tunne kun uppuoduin tuohon neitsytpilluun. Tiukka kuin mikä, ihanan tuntuinen. Tiesin etten kovin kauaa siinä tavarassa kestä, mutta en usko että Sannakaan ensimmäisellä kerralla mitään rajua pitkää panoa halusikaan. Vaivalloisesti kaluni upposi puoliksi hänen pilluunsa. Tiukkuus tuntui niin selvästi, että mietin mahtuuko tämä kokonaan edes sisälle(vaikka ei minulla mikää valtavan iso edes ole, semmonen normaali kai se on). Vaivalloisesti työnnyin pilluun lähes koko mitallani ja aloitin hitaat työnnöt. Tunsi olevani koko ajan räjähtämispisteessä, joten päätin nauttia sen aikaa kun sitä kestää. Työntelin kaluani sykkivään pimpsaan vähän kolmatta minuuttia, kun tunsin lastieni lähtevän liikkeelle. Nopeutin työntöjäni vielä hetken aikaa, vedin kyrpäni ulos Sannan pillusta ja karjaisten kyrpä suonikkaana annoin spermani suihkuta Sannan vatsalle ja rinnoille. Sain ehkä elämäni orgasmin, ja spermaa lensi varmaan desin verran tuon tytön päälle.
Lysähdin hänen viereensä ja otin hänet kainalooni. Äitis päiväpeitto taisi mennä pesuun, totesin Sannalle naurahtaen.
Söimme iltapalaa ja menimme yhdessä nukkumaan, molemmat erittäin onnellisina. Tämän jälkeen olemme naineet yhdessä lukuisia kertoja, mutta mikään niistä ei ole vetänyt vertoja tälle ekalle kerrallemme.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ja sitten heräsit ja päästit kissan ulos saatanan hikinen nörtti!!!!
ei sillä oo kissaa, vitun vammanen nössö. tekis leipoo tollasta ihraista junttia kuulaan välittömästi.
parhaita tekstejä, mitä täällä on nähty
Olin kolmikymppinen ja käyn salilla ja juoksen paljon. Kesällä olen paljon veljen mökillä kun se on komennustöissä ulkomailla. Lenkkipolulla tapasin teinitytön joka juoksi usein samaan suuntaa tai vastaan, aika pian jäätiin juttelemaan ja jatkettiin matkaa. Erään kerran hän kysyi treeni ohjelmaa sanoin juostaan mökille. Mökin lähellä sanoi tuolla on harvoin ketään.
Kyselin miten reenaa ja annoin ohjeita ja ruokaan liittyviä ohjeita Tiina sanoi ravinnon kanssa on ongelmaa syön liikaa eikä kukaan välitä minusta sanoi höpö höpö olet kasvamassa aikuiseksi nouseppa ylös.
Tiina punasteli sanoin älä ujostele sinulla on hyvä roppa kosketin jalkoja Tiina säikähti löysäsin heti, Tiina sanoi hiljaa kukaan vieras ei ole koskenut minuun pyysin anteeksi. Tiina huokasi koske vaan koskettelin jalkaa näin ohuiden juoksuhousujen alta pillun ääriviivat koskettelin jalkaa ja sanoi olet juossut paljon. Puhuttiin kaikkea ja Tiina lähti juoksemaan kotiinsa. Tavattiin usein kun tiedettiin milloin toinenkin juoksee juostiin usein yhdessä ja mielelläänkin katsoin teini pyllyä edessäni Tiinakin juoksi usein jäljessäni.
Kerroin että pidän huommenna synttäreitä tuu kahville puolen päivän aikaan. Istuin portailla kun Tiina käveli eteeni punamusta lyhyt hame valkoinen paita Tiina katsoi mitä nyt, sanoin olet seksikäs Tiina punasteli annoin lasin käteen Tiina makusteli ja sanoi hyvää. Tiina istui vieressä ja nännit pullotti pienissä rinnoissa ja punasteli nätisti.
Juotiin muutama lasillinen kysyin poikakavereista Tiina nauroi ei niitä täällä metässä näy. Kysyin oletko venytellyt hyvin Tiina sanoi en oikein osaa sanoin mennään sisälle niin opetan.
Näytin miten selkä suorana kumarrutaan Sanoin älä kaadu Tiina kumartui katsoin takaa kun teinipylly tuli näkyviin punaisissa pitsihousuissa josta näkyi läpi nätti pillu sanoin venytä vähän aikaa ja kosketi pakaraa Tiina huokasi en jaksa ja nousi.
Sanoin nosta jalka pöydälle ja koukista polvea tunnustelin pakaran alaossa täällä pitäis tuntua koskettelin pillun vierestä Tiina vaihtoi jalkaa ja samaalla lailla. Kysyin miltä tuntuu Tiina punasteli haluttaa.
Sanoin venytetään rintalihasta pidä oven kaarmista kiinni ja käännä vartaloa kosketin rinnan päältä ja pyysin käänny lisää tuntuuko Tiina kuiskas tuntuu puristin rinnasta tuntuuko Tiina katsoi minua pyöritin nännistä tuntuuko? Tiina kuiskasi ihanasti tuntuu sanoin otetaan toinen käsi hieroin suoraan kovaa nänniä. Nostin paidan pois imin nännejä ja vedin Tiina syliin kuiskasin olet ihana synttärilahja Tiina sanoi käytän pillerejä kuukausten takia, en ole koskaan ollut kenenkään kanssa haluan antaa sinun olla ensimmäinen. Kosketin hamen alta pikkuhousuja Tiina jännittyi nostin sormia ja liuutin housujen alle tunsin sormissa pienet huulet ja liukkautta sisällä Kysyin mitä olet haaveillut Tiina huokasi tästä ja kosketi kohonnutta housua ja tästä nousin seisomaan Tiina sylissä ja laskin alas ja halasin , jännittääkö Tiina puristi jännittää sanoin ei kohta ja mentiin sängylle riisuin Tiinan sanoin sievästi käsi pois edestä katsoin sileää pillua ja vedin lähemmäs annoin sille suukon Tiinan jännitys pikku hiljaa loppu kun suukotin sitä työnsin istumaan ja seljälleen pidin polvista ja avasin ne maistoin kunnolla Tiina nytkähteli yritti nostaa päätäni sanoi älä pelkää Tiina rentoutu ja alkoi vavahtelemaan orgasmi oli raju jäykisteli ja hypähteli laitoin viltin ja sanoin tulee kylmä.
Kaadoin juomaa Tiina kuiskas tuo mullekkin. Silittelin Tiinan kasvoja Tiina kuiskas tuletko tänne ja nosti vilttiä riisuin ja menin viereen Tiina tuli lähelle kuiskasi tämäkö on noin iso ja katsoi viltin alle kysyin haluatko tutustua Liisa oli ihan punainen huokasi haluan ja siirtyi alemmas tunsin haparoivat kosketukset sitten reilun imaisun piti suussa ja alkoi imemään hyväili palleja vähän aikaa imi ja nuoli nousi viereen rutisti ja kuiskas kokeillaan Tiina oli kyykyllään huokasi sopiikohan tämä siirtyi vielä ja laski sylkeä kalun päähän Tiina naurahti hermostuneena sanoin sievästi kun terska meni sisään huokasi odota ja sitten sievästi laskeutu pidin pyllystä huokasin ollikutaan vähän liikuttiin lyhyttä edes taas liikettä Tiina huoksai kokeillaan lisää huokasi menee menee kun olin reilusti sisässä sanoin älä enempää Tiina liikkui hallitusti kalu liikkui mukana Tiina halasi ja kuiskasi olen nainen ja liikkui. Aika pian osasi liikkua kiljahti haluan hurjana joku painaa kivasti en ole koskaan tuntenut näin js nojasi käsillään olkapäihin hyväilin rintoja ei enää yhtään häpeillyt itseään. hoki pane ota ja alkoi vapisemaan ja jännitteli jalkojaan kiljui työnnä työnnä silloin laukesin Tiina vapisi rintaa vasten kun nosti päätään silmät oli kosteat halasin ja kuiskasin ihana lahja. Liisa kierähti pois kuiskas saanhan olls yötä kuiskasin nyt on vasta ilta Liisa hymyili tuntuu vieläkin.
Mentiin saunaan pesin Liisaa nyt oltiin kuin vanhat tutut istuin jakkaralla Liisa pesi edessäni kumarruin ja suutelin pyllynposkia sanoin niin pieni pylly Liisa heilutti pyllyä, haluttaako?
Liisa sanoi olin paljon pienempi istuin isän kaverin sylissä se keinutti minua kalua vasten kun kukaan ei nähnyt. Menin usein sen syliin kerran tunsin kuinka kalu liikkui erilailla verkkareissa.
Liisa kuiskas pane pikku tyttöä olen pitkään odottanut sitä Liisa esteli älä setä koske silittelin pillua kuiskasin olet iso tyttö ja ohjasin kalua sisään Liisa oli melkein koko painollaan kalun varassa Liisa huokaili olet isompi huomasin että olin kokonaan sisässä levitin Liisan jalkoja vartalo oli haluttavan näköinen Liisa kiljui ihanan paksu nai nai liikuin niin pitkään kun sai orgasmin ja laskin sisään. Liisa sisoi paikallaan kuiskas älä ota haluan lisää liiku kyllä se kasvaa hyväilin pieniä rintoja ja kuvittelin että oli ollut sylissä kysyin tekikö setä muuta Liisa sanoi vähän kosketteli pillua liikutin sormea pillun yläosassa Liisa huokasi siitä se koski ja jännitteli kaluaan jännittelin omaa virkistyvää kalua Liisa sanoi koskettelin usein siitä sen jälkeen näin untakin että iso kalua oli minussa en nähnyt kuka mutta sisässä se unessa oli ja nyt on oikeasti vedin kovan kalun pois ja otin syliin Liisa istui nyt nopeammin kalua sisään sanoi saanhan aina kun haluan halasin saat olet minun salarakas haluatko olla Kiisa halasi haluan olla pitkään.
Lenkillä ollessakin joskus juostiin tuuhean kuuden alle naimaan kesken harjoituksen ja mökillä useana yönä oltiin sisäkkäin.
Veljen vaimo tuli yllättäen kylään eräänä iltana, paikat oli vähän sekaisin näki pikkuhousut sängyllä kerkisi ottaa ne että ei nähnyt kuinka pienet ne oli kiusasi vai tällaista reeniä sinä täällä. Sanoin pitäähän kaikkea reenata. Marja oli tulossa lähikaupungista ja oli jakku päällä sanoin noin nättinä ei tarvi olla Marja nauroi on mulla keviämpääkin ja meni kamariin.
Mietin mikä maksaa Marja tuli paita ja hame päällä nauroi ajattelin kotona että olen rennommin reilut rinnat näkyi tiukan paidan alta annoin lasin Marja nauroi juotatko minua yritin ottaa lasin pois Marja joi kerralla ja yski ei tuhlata kaadoin lisää ja mentiin saunalle joka oli lämpiämässä Marja katseli sisälle oletko nainut täällä olin takana sanoin oletn ja monesti otin lantiosta kiinni Marjan hengitys pysähtyi kysyi onko pitkä aika kuiskasin liian pitkä ja nostin käsiä sievästi Marja kysyi luuletko että saat naida minua kosketin jo rintoja kuiskasin sinä haluat ja pyöritin nännejä Merja huokasi miten olet, laitoin Merjan kävet ovenpieliin ylös hyväilin lisää nostin hametta ja laskin housuja Merja naurahti luuletko että olen helppo työnnin paljaalla kalulla sisään meinasi karata pidin kiinni mentii sisään saunaan Merja ei pääsyyt pakoon pidin kiinni laude tuli vastaan sanoin tässä melkein raiskasin painoin kiinni lauteeseen ja aloin panna kuiskasin olet naisellisempi ja seksikkäämpi levita jalkoja otat vastaan vierasta takaa jalat leveni Merja huokasi otat minua kysymättä sanoin korvaan tunnistan naisen joka haluaa, etkö halunnutkin Merja huokasi haluan, piti tullessa vähän kosketella kun ajoin kamarissa päätin näytän sinulle painoin kunnolla Merja huudahteli nai vaan ja kumartu kysyin oletko ennen antanut Merja huokasi tipalla on ollut pillun äänet isoni ja Merja kiljui kun laskin sisään.
Merja kääntyi olit sellainen kuin odotin olen täällä kaksi päivää jos sopii kuiskasin vähällä oli että ei sovi Merja suuteli ja nauroi pannaan pannaan sopimaan Saunottiin ja pestiin Merja pasi kalua hmyili miten sinun kanssa näin vapaata ja imi kalua tätä ihnettä en ole saanut kuin nuorena ja nousi antoi suukon pelastit minun päivän. Heittelin onkea jonkin aikaa ja menin sisälle, veli soitti parhaillaan puhelin oli kaijuttimella veli puhui hempeitä kysyi missä oli Merja näytti hiljaa sanoi olen sängyssä on ikävä veli sanoi koske nänneihin Merja meni sänkyyn ja kosketteli kuiski ne paisuu neovat kovat koskettelin nännejä Merja huokali en tä sinä veli naurahti olen vessassa, missä vessassa veli sanoi parakin vessassa Merja huokasi ja kalu kädessä minä lasken kättä pilluun vedin housuja pois ja maistoin Merja huokasi tuntuu kuin sinä nuolisit minua veli huokasi Merja kiihtyi valun hulluna olisitpa täällä haluaisin tuntea sinut sisällä hieron kovaa ja vikisi nousin ja työnnyin sisään Merja näytti että kova Merja kiljui nyt nyt voi kulta nyt tulee puhelin sammui Merja vielä tarkisti sen ja tarrautu ihanaa tuo puhelin seksi lakin sisään.
Seuraava aamu alkoi samalla lailla heti yhteen ja päivällä yhteen illalla vielä kahdesti. Harmi että jouduin lähtemään koti paikkakunnalle yksin.