Haluaisin kuulla kokemuksia ihmisltä jotka ovat koiransa viimeiselle matkalle vieneet. kauanko on kestänyt se pahin ikävä? omastani on nyt aikaa 2 viikkoa eikä tunnu helpottavan. en kaipaa mitään ilkeilyä siitä että se olisi ollut vaan koira. minulle ei ollut. aamut on pahimpia.
menetys
miten muilla?
1581
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
10 minuuttia v-tuttaa, talvella pitempäänkin, kun kuoppaa kaivaa, mutta vaiva unohtuu, kun saa oluen.
En tiedä mitä sanoa!
no kiitos vastauksista vaan. ehkä se koira on joillekkin kovinkin rakas. joillekkin ei näemmä niin iso asia ole. en tiedä, mutta suru on jotain sanoinkuvaamatonta, en minä sille itse mitään voi miltä itsestäni tuntuu.
Kyllä suruaika minulla on pitkä..enkä pysty ottamaan toista koiraa heti tilalle kuten jotkut. Minulla vie yli vuoden. Puolitoista vuotta sitten jouduin vanhukseni lopettamaan yltyneen sairauden takia mihin ei enään mikään auttanut ja oli armeliaampaa lopettaa koska kipuja joille ei voinut mitään oli tullut. Olin kuin omaishoitaja loppuaikana :(
Koiran menettäminen on sitä vahvempaa mitä vahvemmin olet koirasi kanssa elänyt..ei turhaan sanota että koira on perheenjäsen ja kun perheenjäsenen menettää niin surutyö vie kauan. :(
Minä masennuin täysin ja hetkellisesti jopa tunsin ettei elämässä ole mitään mieltä..olen menettänyt aiemmin kaksi koiraani rakkaita myös mutta jostain syystä tämä otti kovimmin. Johtui suureksi osaksi siitä että oli minulla niin pitkään ja sairasti kroonisesti jolloin tarkkailin sen vointia tarkemmin. Ja muutenkin niin äärettömän kiltti joka jutussa mukana oleva koira. Suojelin ja hoidin koiraani.
2viikkoa on vähän .ja otan osaa suruusi, olen hengessä mukana minua auttoi pitkät lenkit metsässä että sain hieman muutakin aateltavaa. :(
Noh itse olen surrut vanhaa ystävää jo melkein 5 vuotta ja ikävä on tätä pystykorvamixiä edelleen. En ymmärrä miten jotakin otusta voi rakastaa niin paljon. En tottakai välttämättä joka päivä itke ja sure, mutta usein kun olen menossa nukkumaan tai joku muistuttaa tästä vanhasta veikosta niin kyllä siinä vähintään tippa linssiin tulee. Uskollisempaa ja parempaa kaveria et saa. Mutta uskon että vielä me nähdään ja lähdetään jätkäporukalla kunnon reissuun. Tahtoisin kyllä tämän tiedostaa sen, että kuinka paljon välitin siitä. Kyynel vierähti tätä kirjoittaessakin...
Kiitos asiallisesta vastauksesta. ja en sitten ole näköjään ainoa joka miettii ettei missään mitään mieltä ajoittain vaikka tiedän kyllä ja uskon että ajan myötä auttaa. tosiaan olen yhden koiran aikaisemmin joutunut saattamaan ja se oli kyllä kamalaa. Tämä koira nyt oli vaan jotenkin siinä mielessä erityinen että ihan rehellisesti sanottuna pidin sitä parhaana ystävänä jota minulla on ylipäätään koskaan ollut.
Yritän ajatella että näemme vielä ja että se olisi sielä sen toisen rakkaan seurana. Ja ainakaan hänen ei pitäisi nyt mistään enää kärsiä. Mutta ihan rehellisesti, kylläpä on kova kolhu, eniten ahdistaa ettei yhteiskunnassa ole jotenkin lupa surra lemmikkiä eikä voi oikein siitä puhua. Yhden asian olen oppinut, sanokoot kuka mitä tahansa. Koiran menettäminen voi olla suru siinä missä kenenkään muun läheisen. näin minusta tuntuu.
Ja kiitos hengessä mukana olemisesta, ymmärryskin merkitsee nyt käsittämättömän paljon. Ja en kyllä nyt kykene tosiaan itsekkään toista ottamaan.
Sinä ajattelet asioista paljolti niinkuin minäkin ja anna surun tulla, sinulla on täysi oikeus surra "läheisesi " kuolemaa. Ihmiset on toisinaan niin kylmiä ettei kykene ajattelemaan kuinka tärkeä koira voi olla parhaimmillaan. Ja siksihän me otamme koiran että meillä on rakas eläin jonka kanssa jaamme asioita. Menemme kävelylle juttelemme jne.
Minä aina sanoin että koirani on minun paras terapeutti ja menimme aina vaeltamaan metsään ja istuskelemaan kivelle kun tuntui että pakko ottaa etäisyyttä kaikkeen. Koirani istui minun kanssani ihan niin kauan kuin halusin. Kuinkahan moni imisystävä olisi vain ollut siinä minun tukenani. Nyt kaikki sanoo ettei koiraa saa inhimillistää mutta se onkin sitten eri asia (joka käsitetään minusta väärin). :)
Koira voi olla ihan vain koirana hyvin tärkeä. Ja tunteet on jokaisella elävällä.
Minulla oli aikoinaan lintuja ja toinen hyvin kesy kuin miniatyyrikoira ja minun perääni ja puhua papatti olkapäälläni illat pitkät. Kun aika jätti sen niin sen kuolemaa ja sen merkitystä minulle ei monikaan pystynyt edes senkään vertaa ymmärtämään kuin koiran. Läheisen käsitys minusta on laaja. Ja kun hoitaa ja suojelee ja viettää aikaa eläimen kanssa niin arvaahan sen että kiintymys kasvaa suureksi. :(
Itse olen surenut koirani kuolemaa enemmän kuin läheisieni kuolemaa. Hän on hyvin harva joka on ollut todella läheinen elämässäni.Saattaa kuulostaa hullulta, mutta jos minulla olisi mahdollisuus mennä ja viettää loputon elämä edesmenneen koirani kanssa jonnekkin tuonpuoleiseen niin sen tekisin. Hän on hyvin harva joka on ollut todella läheinen elämässäni. Tämä esimerkiksi sen takia koska vaikka omaan paljon ystäviä ja normaalin elämän en löydä elämästäni (ainakaan vielä) mitään merkitystä. En tottakai haudo mitään itsemurhaa, mutta olisin vapaaehtoinen lähtemään hänen luokse. Meillä oli hyvin erityinen side joka ei ole vieläkään katkennut vaikka en häntä enää näekään.
Otan osaa:(
Nyt järkyttää!
Olen kolme omaa koiraa joutunut viemään piikille enkä koskaa ole itkenyt niin paljon kun ekan belgin tai nyt viimeisen malin.Nyt on sakun pentu mikä auttaa jaksamaan.Ikävää ei koskaa saa pios.Minä olen aina laittanut koira päälle kollege paidan että koiralla on lämmin kun lähtee taivaan viheriöille.Sitä kaipuuta ja rakkautta ei koskaan saa sydämmestä pois.Tämä kirjoitus on kun vääntäis puukkoa haavassa.Ja se kyynelteen määrä muistellessa.
Ei enempää!
Nyt nukkumaan!
Sopii, jos paikka ei ole sateekaari!
Ei näy sateenkaaria, höpsykkä!