Rohkea rokan syö ja muut jää syömättä. Sääliksi käy näitä nykyajan kakaroita kun heidän venhempansa perustelee mitä ihmeellisimpiä uusperheitä keiden kanssa tahansa. Perhe on jokin kommuuni eikä perhe ollenkaan.
Kuvottavaa kun vieras äijä tuli joka viijonlopu kotiimme ja onsententelen vieläkin. Ensin kännit ja sen jälkeen oksennukset kun yökötti se äijä minkä äitini kotimme haali. Naimisen takia ei lapsia ajatella yhtään ei sen takia että edes niistä jotain hyötyä saa. Meillä oli perhe- elämä sitä kun joku vaan äijä suostui naimaan niin oli avoimet ovet. Ei auttanut valittaa kun äidillä piti olla seuraelämää ja kotoa piti lähteä evakkoon mummolaan jossa aikamiespoika näytteli sukupuolielimiään. Valittaa ei saanut ettei vaan tule sille sukulaiselle hakalauuksia.
Syömishäiriö ja oksennusrektio on jäänyt mutta en enään juo itseäni ihan tiedottomaan tilaan mitä ennen. Olen ollut itsetuhoinen enkä ole välittänyt mistään mitään ja ihmeen kaupalla pysynyt hengissä. Harva edes tietää sillä se piti pitää salassa mitä perheenpiirissä tapahtui. Meillä piti niin näytellä porvarisperhettä ettei tosikaan.Meillä näyteltiin niin ulospäin että kun joskus valitin lapsena perhe olosuhteista niin sain heti tuomion että turhasta ruikutan. Kukaan ei auttanut. Aikuiset vaan petaa petinsä siihen malliin ettei lapsilla ole mitään sanomista.
Yksinhuoltaja ei useinkaan saa muuta kuin sairaita äijiä jotka vaan pahentavat perheen tilaa. Lasten tarvitsee suojella sitä resukkä äitiä että edes jonkun kempuran saa niin kuin meilläkin. Sitä hyväksikäyttäjä äijää piti suojella jotta äidillä olisi joku ollut. Eikä ollut yksi tai kaksi vaan ne vaihtuivat mielialan mukaan.
Kuvottavaa kun vieras äijä tuli joka viijonlopu kotiimme ja onsententelen vieläkin. Ensin kännit ja sen jälkeen oksennukset kun yökötti se äijä minkä äitini kotimme haali. Naimisen takia ei lapsia ajatella yhtään ei sen takia että edes niistä jotain hyötyä saa. Meillä oli perhe- elämä sitä kun joku vaan äijä suostui naimaan niin oli avoimet ovet. Ei auttanut valittaa kun äidillä piti olla seuraelämää ja kotoa piti lähteä evakkoon mummolaan jossa aikamiespoika näytteli sukupuolielimiään. Valittaa ei saanut ettei vaan tule sille sukulaiselle hakalauuksia.
Syömishäiriö ja oksennusrektio on jäänyt mutta en enään juo itseäni ihan tiedottomaan tilaan mitä ennen. Olen ollut itsetuhoinen enkä ole välittänyt mistään mitään ja ihmeen kaupalla pysynyt hengissä. Harva edes tietää sillä se piti pitää salassa mitä perheenpiirissä tapahtui. Meillä piti niin näytellä porvarisperhettä ettei tosikaan.Meillä näyteltiin niin ulospäin että kun joskus valitin lapsena perhe olosuhteista niin sain heti tuomion että turhasta ruikutan. Kukaan ei auttanut. Aikuiset vaan petaa petinsä siihen malliin ettei lapsilla ole mitään sanomista.
Yksinhuoltaja ei useinkaan saa muuta kuin sairaita äijiä jotka vaan pahentavat perheen tilaa. Lasten tarvitsee suojella sitä resukkä äitiä että edes jonkun kempuran saa niin kuin meilläkin. Sitä hyväksikäyttäjä äijää piti suojella jotta äidillä olisi joku ollut. Eikä ollut yksi tai kaksi vaan ne vaihtuivat mielialan mukaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vaikka itselläni ei ole samanlaisia kokemuksia kuin sinulla, olen aina mielessäni pöyristynyt sitä, että vieras mies tulee asumaan ja elämään nuorten tyttöjen kotiin, käyttää samaa vessaa ja suihkua, röyhtäilee ruokapöydässä, vetää kaljaa, painuu äidin sänkyyn.
En ymmärrä, kuinka nuoret kestävät sitä.
Hyvä, että kirjoitit asiasta.
Nää äijät kuulkaa monesti yrittää myös tyttärien sänkyyn :(. Tuijottelevat herkkiä murrosikäisiä ja sitä rataa. Lehdissä on vähän väliä tällaisia tapauksia, että isäpuoli hyväksikäyttänyt/raiskannut. Mä en ottais asumaan. Kävisin siellä panomiehen luona silloin, kun tytär on omalla isällään, enkä huolisi panomiestä likaamaan kaunista kotiamme.
Lissun aloitus ja lissun vastaus, taas tätä....eikö tullut uni??
Jaahas, melkoinen provokaatio yritys taas kerran. Mutta jos oletetaan että tarinasi olisi totta edes osaksi, niin aika huora on ollut äitisi ja sukusi muutenkin jotain pedofiileja!
Hulluus on perityvää, valitettavasti.
Kyllä me yht:t olemme kamalia ihmisiä. Hyyssäämme juopporetkuja joiden oksennut lapset joutuu siivoamaan Ja kaiken lisäksi vaihdamme miestä kuin pipoa; lapset ei herätessä tiedä minkä näköinen ukko sieltä äidin makkarista ulos kömpii. Kyllähän ne mielihalut vaihtelee; joskus sitä haluaa tummaa miestä, joskus vaaleaa. Ja jonain päivä kalju mies näyttää kaikista parhaimmalta.
Onneksi on Lissu joka on elänyt vain lapsilleen. Mutta mitäs sitä tälläkään palstalla kirjoitettaisiin jos kaikki olisimme eläneet yhtä siveellistä ja nuhteetonta elämää?
Höps, kyllä voi elää vaikka kuinka riettaasti haluaa, mutta sitä ei tarvii tehdä lasten edessä ;). Järkkäät lapsivapaasi kuntoon vaikka sijaisperheen avulla, jos ei lasten munaton isä kykene niitä hoitamaan.
Olipa sulla huono äiti, ei voi muuta sanoa.
Olen pahoillani että olet joutunut kokemaan tuollaista.
Minulla taas on ihan toisenlainen kokemus. Vanhempani erosivat kun olin 10 vuotias. Isälleni maistui alkoholi ja elin jatkuvasti riitojen keskellä. Olin ainoa lapsi, ja hyvin yksinäinen. Kotona äiti ja isä vain tappelivat, ja kotiolojeni vuoksi en ystävystynyt syvästi kenenkään kanssa. En olisi kehdannut viedä kavereita kotiini. Heidän eronsa oli minulle helpotus, ja ristiriitaisin tuntein katsoin kun isä lähti. Tottakai rakastin häntä, mutta oli helpotus kun ei tarvinnut enää elää riitojen keskellä.
Isäpuoleni tuli mukaan kuvioihin 2 vuotta myöhemmin, kun olin juuri menossa yläasteelle. Isäpuolen mukana tuli myös hänen minua vuoden nuorempi tyttärensä. Heistä tuli olennainen osa perhettäni. Isäpuoli oli huolehtivainen, rauhallinen ja leppoisa mies, joka ei koskaan juonut liikaa, eli aivan toisenlainen kuin isäni. Tapasin isääni säännöllisesti, mutta paremmin viihdyin äidin ja isäpuolen luona, kotona.
Koko murrosikäni ajan isäpuoleni oli läsnä, ja hän oli tärkeä aikuinen varsinkin tuohon aikaan. Jutut "murrosikäisten tyttärien sänkyyn pyrkivistä isäpuolista" hämmentävät minua, koska omat kokemukseni ovat aivan toisenlaisia. Isäpuoli oli minun toinen isäni, ja olimme läheisiä niin kuin isä ja tytär ovat. Siinä kaikki.
Olen hieman yli kolmekymppinen, ja isäpuoli on osa elämääni edelleen. Hän meni naimisiin äitini kanssa, ja hänen tyttärensä on minulle kuin sisko. En osaa kuvitella elämääni ilman heitä. Isäni on toki edelleen kuvioissa mukana, onhan hän isäni, mutta tapaamme harvemmin kuin isäpuoleni kanssa. Minulla on itsellänikin lapsia, ja isäpuoli on yksi heidän papoistaan.
Minun lapsuuteni pelasti uusperhe. Olin yksinäinen, surullinen, pelokas ja onneton lapsi kun isäni ja äitini olivat yhdessä. Elämä oli vanhempien huutamista, riitelyä ja isän kännäämistä. Eron jälkeen puhkesin kukkaan. Nuoruusvuosistani minulla on vain hyviä muistoja, ja lapsuuden raskaiden vuosien kanssa olen oppinut elämään. En voi muuta kuin kiittää isäpuoltani.