Ajattelin kirjoittaa tänne vähän ajatuksiani kyseisestä laulajasta. Toivon että ette vastaile asiattomilla kommenteilla.
Olen ollut Janetin fani nyt melkein kymmenen vuotta. Tykästyin ekan kerran Janetin musaan Janet-albumin jälkimainingeissa, mutta tosi faniksi tulin vasta nähtyäni hänet livenä. Täytyy sanoa, että mielestäni Janet on todella monipuolinen artisti, joka oikeasti välittää faneistaan (käy mm. chäteissä jne). Noh, kaikkihan varmasti tietävät mitä tapahtui Super Bowlissa. Janetin tisu välähti. En tiedä oliko kyseessä vahinko vai tahallinen tempaus, mutta mielestäni Janetia on kohdeltu todellakin väärin.
Ensin koko tekopyhä Amerikka päivittelee kuinka kauheata oli nähdä rinta ja sitten Eurooppalaiset yhtyvät tähän. Jotkut pitivät "tempausta" tahallisena ja säälittävänä yrityksenä nostaa levynmyyntiä. Olen eri mieltä. Vaikka en tiedä miten asia oikeasti on, epäilen että naisen jonka jokainen levy on myynyt yli 5-miljoonaa kappaletta, tarvitsisi turvautua johonkin noin Madonnamaiseen temppuun. Madonnahan elää julkisuustempuilla, mutta ei Janet.
Mielestäni myös media on tehnyt väärin. Radiot eivät soita Janetin uusia sinkkuja, I Want You tai All nite, vaan ignoraavat ne täysin. Miksi? Tyhmäkin tietää, että Janetin Damita Jo-albumi on takuuvarmaan Janet-kamaa ja että All nite tanssittaisi ihmisiä varmasti klubeilla. Onko tämä kaikki yhden rinnan paljastuksen takia tosiaan??
En ymmärrä ihmisiä jotka tuomitsevat Janetin teon, tai vahingon, mikä lie, mutta katsovat Madonnaan kuin tämä olisi hyväkin esimerkki aidosta taiteilijasta.
Nämä ajat ovat todella vaikeita Janet-faneille. Luvattu maailmankiertue siirtyi ensi vuoteen, sinkkuja levyltä on tulossa enää kaksi ja missä tahansa mainitset Janetin nimen, saat heti tyypillisen junttikommentin "se lutka joka näytti tissiään telkkarissa vai?! säälittävää".
En tiedä mihin mä oikein pyrin tällä viestilläni, halusin kai vain purkaa pahaa oloa. Olen ollut Janetille lojaali niin kauan ja nyt ekaa kertaa tuntuu siltä, että ei voimat riitä puolustaa Janetia ja tämän musiikkia. Ei kiitos mitään teini-kommentteja....

Vastaukset 5
Vanhimmat
mieltä siitä että se tissi-skandaali oli naurettavaa liioittelua.Mutta sehän olikin Jackson-tissi ja kun Jacksoneilla on jo ennestään vähän huono maine...
Ja kun mainitsit Madonnan niin Maddehan se on paljastellut huomattavasti enemmän kuin Janet ja vielä tahallaan eikä siitä pidetä samaa meteliä kuin Janetin YHDESTÄ tissistä joka sekin oli luultavasti vahinko.Mutta Madonnahan halusi jo nuorena ehdottomasti julkkikseksi ja tähdeksi ja korvasi tisseillään ja takapuolellaan heikot taiteelliset lahjansa.Ja tänään Madde sitten on "popin kuningatar"vaikka laulutaito on aivan p*****ä eikä tanssijanakaan ole ollenkaan Janetin veroinen.On se niin väärin.
Toivottavasti sulle tuli nyt parempi olo:)
Madonna -faneista ei ole niin väliäkään
Janetilla edes hyvännäköiset tissit ;)
Hei Mirka. Oon sun kanssas aika paljolti samaa mieltä. Ja mustakin on ihan tyhmää, ettei Janetin singlejä soiteta juuri p*skan vertaa radiossa! Juuri millään kanavalla. Ja JOS, niin ERITTÄIN harvoin. V*tuttaa suoraansanotusti semmoinen.
Oon ollut itsekki fanina jo jonki aikaa, sillä on ihan loistavaa musiikkia, ja ompa mulla pari sen levyäki ym.
(vaikka eihän hän häneen veljeään *kröhöhöm* voita...)Hehee.
Oon yhen AINOAN kerran nähnyt All Nite-musavideonki, seki subilta yhes ohjelmas. P*ska homma, ei voi muuta sanoo.
On kyllä naurettavan lapsellista ja TYHMÄÄ, jos sen Superbowlin takia jätetään artisti ihan kokonaan promoomatta. Eikä siinä vilautukses tosiaankaan ollut mitään juurikaan tavallisuudesta poikkeavaa. Paljasta pintaa näkyy telkas joka päivä,ja joillekin muille artisteille on varmasti käynyt samoin joskus, joten miten tuo muista eroais??
Ite uskon että se oli vahinko, Janetin osalta siis. Että Pah medialle ja tabloideille ym....!
Lisää Janet Jacksonia!!
Siinä se, Kiitos.
se oli jo enneltä sovittu juttu,
mutta janet on pyytänyt sitä jo monesti anteeksi..
hänen elämässä oli niin paljon vaikeuksia että se purkas ne...
niinku sen veljelläki on vaikeuksia ja painajaisia,ja niin paljon lääkkeitä että pääsis niistä yli mutta onneks läkkeitten otto loppu jo..
joku tais sanoo et janetilla olis kiertue alkamassa?=pitääkö paikkansa?
joku sanoi että janetilla on joskus kiertue?=pitääkö paikkansa?