Veikko Huovisen jälkeenjääneet paperit

Iltapäivälehti kirjoitti, että kirjailija Veikko Huovisen leski on löytänyt paljon uutta aineistoa hänen papereitaan järjestäessään, osa on julkaistu lehdissä ja osa on julkaisematonta. Jälkeenjääneistä kirjoituksista on muokattu pian julkaistava kirja. Tuleva kustantaja määritteli tekstejä mm. kokeellisiksi ja huumorin rajoja etsiviksi.

Niin aina. Kun ihminen kirjoittaa niinkin paljon kuin V. Huovinen, julkaisematonta aineistoa löytyy takuuvarmasti. Löytyy vielä tämänkin jälkeen.

Kunnioituksesta suurta kirjailijaa kohtaan "jälkeenjääneet paperit" voisi jättää julkaisematta. Veikko Huovisella on ollut joku syy, jonka vuoksi hän ei ole niitä itse julkaissut; Sibeliuksella oli syynsä "Ainolan hiljaisuuteen" ja Mika Waltarilla omansa, joidenka vuoksi hän ei julkaissut "Nuori Johannes"-romaaniaan. Väinö Linna pelkäsi ensimmäisen sydäninfarktinsa jälkeen sairaalassa, että hän ei pääsisi enää kotiin hävittämään papereitaan. Hän kertoi, että ei halua muiden näkevän ja tutkivan etsimisiään, harhailuitaan ja erehdyksiään.

Kaikki syntyvä aineisto ei ole suurellakaan taiteilijalla ykkösluokkaa ja sen luojalla on minun mielestäni oikeus päättää asiasta. Hän on siihen pätevin.

Luulisi, että Veikko Huovisen perikunnalla ei olisi pikkurahan puutetta joka pakottaisi II-aineiston julkituomiseen. Niin paljon kirjailijan teoksia on myyty ja myydään edelleen.

Toisaalta, minua on joskus mietityttänyt ajatus, että oli surullista, että pääsääntöisesti elämänmyönteisen ja humoristisen Huovis-Veikon viimeiseksi teokseksi jäi "Pojan kuolema". Ehkä Hilkka Huovinenkin on ajatellut jotakin tällaista antaessaan materiaalia jälkeenjäänyttä teosta varten. Ostan minä senkin joka tapauksessa.