Funtsittavaa

Miettikää kaikki eläinten kasvattajat: vaikka niin suloisia otuksia maailmaan saatattekin, onko se eettisesti ajateltuna oikein? Tässäkin maassa on paljon hylättyjä lemmikkejä, joille ensisijaisesti pitäisi saada koti. Eikö ensiksi pitäisi jo olemassa olevat puput ja koirat ynnä muut saada hyviin koteihin, ennenkuin aletaan tuottamaan lisää?
Toinen asia on, että mitä varten eläimiä tuotatte? Tässä tapauksessa kaneista, ideaalitilanne jossa kani saisi toteuttaa lajityypillisiä toimintojaan eli elää laumassa, liikkua paljon (ja sekin öisin) jne harvoin toteutuu. Kuinka moni kasvattaja edes vaivautuu kysymään, minkälaisiin olosuhteisiin kasvatti on menossa, saati sitten varmistamaan sen että kani todella tulee elämään onnellista elämää? Juuri esimerkiksi pupuja otetaan täysin hetken mielijohteesta, esimerkiksi lapselle kaveriksi, jolloin todella usein pupun kohtalona on kököttää yksin häkissään kun lapsi on siihen "kyllästynyt".
Ja yksi asia vielä missä ei tunnu olevan järjen hiventä, nimittäin jalostaminen. Ei ole eläimen edun ja hyvinvoinnin mukaista jalostaa sitä ulkonaisten ominaisuuksien mukaan, jolloin terveys vääjäämättä kärsii. Jotta saadaan tietyt ominaisuudet esiin, sorrutaan aivan liian usein sisäsiittoon joka aiheuttaa myös perinnöllisiä sairauksia. Jo pelkästään aikaansaadut ulkonaiset ominaisuudet saattavat aiheuttaa eläimelle kärsimystä, esimerkiksi kanilla luppakorvat --kani ei pysty toteuttamaan kaninluontoaan täysin jos siltä on estetty korvien luontainen liikkuminen ja siten myös normaali kuuleminen.

Miettikää myös kaikki jotka eläimen hankintaa harkitsette. Jos todella haluatte tehdä eettisen valinnan, antakaa koti eläimelle jolta sellainen puuttuu, sen sijaan että antaisitte rahanne kasvattajalle siten rohkaisten tätä tuottamaan lisää lemmikkejä joita muutenkin on liikaa.

Linkkejä: www.hesy.fi, www.geocities.com/rescuetiimi
5245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Suomessa onneksi kasvattajat ovat hyvin vastuuntuntoisia ja vaativat uutta kasvattinsa omistajaa pitämään kasvattajaan yhteyttä. Kasvattajat eivät kaneja myy kelle tahansa ja harva mielijohteesta ostaja suostuu pulittamaan rotukanista 50e. Kanin hinta on monesti näissä tapauksissa sen henkivakuutus. Rotukanien menekki on kova ja monet kasvattajat noudattvatkin tiettyä käytäntöä. Rotuja ei teetetä lisää, ennen kuin niihin on etukäteen tullut varauksia. Varmistetaan näin uudet kodit. Kääpiölupan kanssa ei tarvitse pelätä, että niitä jäisi kasvattajalle yli, koska ne menevät käsistä.

Harva kani, oli ostettu sitten kasvattajlta tai eläinkodista, pääsee totettamaan tyypillistä lajikäyttäytymistään. Monesti kanit ovat yöt häkissä, koska ihmiset nukkuu ja silloin niitä ei voi vahtia. Monet kanit ovat niin kovia tuhoamaan tai murkkuikä käytös päällä, joten vahtiminen on tarpeellista. Laumassa olo on myös mahdotonta monessa tapauksessa, koska naaraat ei hyväksy toisiaan ja tappavat melkein uudet tulokkaat. Kyllä rakkaansa haluaa pitää hengissä. On kanille hyväksi omata turkki ja tuntokarvat, kuin menettää ne toisen kanin puremana.

Luppakorvaisia kaneja on ollut jo kauan. Ne kanit ovat tottuneet elämään korviensa kanssa ja näyttävät kuulevan aivan hyvin. Meillä tuo ei ääneen perusteella juokse muualle vaan sinne mistä ääni tulee. Ne korvat myös liikkuu ihan jonkun verran.

Itse ostan mielummin eläimet kasvattajalta, koska niiden mukana saa sukupaperit ja tiedän mitä suku kantaa. Eläinkaupassa kani voi olla paksuna jo valmiiksi ostaessa. Eläinsuojelulta kanien osto on minusta hyvä asia, mutta itse en osta sieltä. Ehkä eläinsuojelun kani tulisi kysymykseen, jos tilani kaninpidolla olisivat PALJON isommat.

Äänestä
  • On itsekästä ja ajattelematonta ottaa eläin jolle ei pysty tarjoamaan olosuhteita jossa se voi toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Lemmikkieläinten kohdalla toki tuo lauma, joka on lajityypillisen käyttäytymisen yksi mahdollistava tekijä monille eläimille, voi muodostua eri lajien yksilöistä jotka tulevat toistensa kanssa toimeen ja pitävät toisilleen seuraa, isännät ja emännät mukaan lukien.
    Ja edelleen, on koko ihmisrodulta itsekästä tuottaa eläimiä joille ei pystytä tarjoamaan lajityypilliselle käyttäytymiselle suotuisia olosuhteita -riippumatta kysynnän määrästä! Tämä periaate ei päde pelkästään kettuihin tarhoissaan vaan myös aivan tavallisiin musteihin ja mirreihin. Eläimen hankkiminen eläinsuojeluyhdistykseltä tms ei tietenkään poista eettistä dilemmaa, mutta se on ainoa oikeutus ottaa lemmikki jos sellainen välttämättä on hankittava.

    "Pidän eläimistä, siksi en kasvata niitä."

    Äänestä

  • Luke kirjoitti:

    On itsekästä ja ajattelematonta ottaa eläin jolle ei pysty tarjoamaan olosuhteita jossa se voi toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Lemmikkieläinten kohdalla toki tuo lauma, joka on lajityypillisen käyttäytymisen yksi mahdollistava tekijä monille eläimille, voi muodostua eri lajien yksilöistä jotka tulevat toistensa kanssa toimeen ja pitävät toisilleen seuraa, isännät ja emännät mukaan lukien.
    Ja edelleen, on koko ihmisrodulta itsekästä tuottaa eläimiä joille ei pystytä tarjoamaan lajityypilliselle käyttäytymiselle suotuisia olosuhteita -riippumatta kysynnän määrästä! Tämä periaate ei päde pelkästään kettuihin tarhoissaan vaan myös aivan tavallisiin musteihin ja mirreihin. Eläimen hankkiminen eläinsuojeluyhdistykseltä tms ei tietenkään poista eettistä dilemmaa, mutta se on ainoa oikeutus ottaa lemmikki jos sellainen välttämättä on hankittava.

    "Pidän eläimistä, siksi en kasvata niitä."

    hmm, pidän minäkin eläimistä, silti kasvatan niitä, silti en tehtaile niitä. Eli olenko eläintenrääkkääjä, huono ihminen, eläin vihaaja kun kasvatan hamsuja ja kaneja? tuletko heti pelastamaan kaikki laiminlyödyt ja huonolla ruualla olevat pikkuhamsuparat, joita käydään nippanappa kerran kahdessa päivässä juottamassa? Pistätkö poliisit perään, kerta kasvatan eäimiä?

    Äänestä

Meillä on 23 kania. ME kasvatamme kaneja. Meille tuli kolme VAHINKOpoikuetta nyt kevään lopulla, yhteensä 11 kaninpoikasta, joille pitäisi hankkia koti. vaikka kasvatamme kaneja, ei tarkoituksemme ole TEHTAILLA niitä. Ymmärrätkö, mitä tarkoitan? Kuinka voit väittää, että kasvattajat tunteettomasti vain pistävät kanin toisensa perään paksuksi ja myyvät poikaset mihin sattuu? Ota joohan asioista selvää ja tule toimivien väitteiden kanssa valittamaan kaninkasvattajien vastuuttomista teoista.

P.S. Saat linkit toimimaan, kun pistät eteen http://

esim.

http://www.hesy.fi , http://geocities.com/rescuetiimi

Äänestä
  • tarkoitus ei ollut missään nimessä mollata, vaan herättää ajatuksia! kirjoitin ehkä liian agressiiviseen sävyyn, mutta toivon että edes joku ymmärtää itse pointin- eli eläinten kasvattamiseen SINÄNSÄ liittyvän eettisen dilemman, riippumatta siitä kuinka hyvin kasvatteja hoitaa!
    kiitos kaikille jotka ottavat kantaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kelailija kirjoitti:

Miettikää kaikki eläinten kasvattajat: vaikka niin suloisia otuksia maailmaan saatattekin, onko se eettisesti ajateltuna oikein? Tässäkin maassa on paljon hylättyjä lemmikkejä, joille ensisijaisesti pitäisi saada koti. Eikö ensiksi pitäisi jo olemassa olevat puput ja koirat ynnä muut saada hyviin koteihin, ennenkuin aletaan tuottamaan lisää?
Toinen asia on, että mitä varten eläimiä tuotatte? Tässä tapauksessa kaneista, ideaalitilanne jossa kani saisi toteuttaa lajityypillisiä toimintojaan eli elää laumassa, liikkua paljon (ja sekin öisin) jne harvoin toteutuu. Kuinka moni kasvattaja edes vaivautuu kysymään, minkälaisiin olosuhteisiin kasvatti on menossa, saati sitten varmistamaan sen että kani todella tulee elämään onnellista elämää? Juuri esimerkiksi pupuja otetaan täysin hetken mielijohteesta, esimerkiksi lapselle kaveriksi, jolloin todella usein pupun kohtalona on kököttää yksin häkissään kun lapsi on siihen "kyllästynyt".
Ja yksi asia vielä missä ei tunnu olevan järjen hiventä, nimittäin jalostaminen. Ei ole eläimen edun ja hyvinvoinnin mukaista jalostaa sitä ulkonaisten ominaisuuksien mukaan, jolloin terveys vääjäämättä kärsii. Jotta saadaan tietyt ominaisuudet esiin, sorrutaan aivan liian usein sisäsiittoon joka aiheuttaa myös perinnöllisiä sairauksia. Jo pelkästään aikaansaadut ulkonaiset ominaisuudet saattavat aiheuttaa eläimelle kärsimystä, esimerkiksi kanilla luppakorvat --kani ei pysty toteuttamaan kaninluontoaan täysin jos siltä on estetty korvien luontainen liikkuminen ja siten myös normaali kuuleminen.

Miettikää myös kaikki jotka eläimen hankintaa harkitsette. Jos todella haluatte tehdä eettisen valinnan, antakaa koti eläimelle jolta sellainen puuttuu, sen sijaan että antaisitte rahanne kasvattajalle siten rohkaisten tätä tuottamaan lisää lemmikkejä joita muutenkin on liikaa.

Linkkejä: www.hesy.fi, www.geocities.com/rescuetiimi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu