Muuton vuoksi on tullut ajankohtaiseksi hankkia uusi raapima/kiipeilypuu kissoille. Aikaisemmin meillä on ollut kahdella kissillä käytössä pienehkö jalustalla seisova malli johon ovat saaneet teroitella kynsiään ja on siinä ollut pieni tasannekin. kokonaiskorkeus härvelillä on ollut n. 120 cm. Kiipeilemään ne ovat päässeet vanhassa kirjahyllyssä.
Vanha raapimapuu on ollut valitettavan kiikkerä, ja tasanne-osa jouduttiin poistamaan kun sen runko ei kestänyt kollien leikkejä. Olen nyt katsellut suurempia, lattian ja katon väliin pingotettavia "tassutapuleja". Rakenne niissä näyttää olevan sama kuin noissa pienemmissä malleissa, mutta hintaa on tuntuvasti enemmän. Ovatko ne oikeasti tukevampia ja kestävempiä kuin pienemmät telineet? Eihän omiin mussukoihin laitettu raha tietysti hukkaan mene, mutta arveluttaa sijoittaa 150-250 euroa tuotteeseen tietämättä kestääkö se kaksi päivää vai kaksi vuotta ennen kuin runko pritkahtaa.
Vanha raapimapuu on ollut valitettavan kiikkerä, ja tasanne-osa jouduttiin poistamaan kun sen runko ei kestänyt kollien leikkejä. Olen nyt katsellut suurempia, lattian ja katon väliin pingotettavia "tassutapuleja". Rakenne niissä näyttää olevan sama kuin noissa pienemmissä malleissa, mutta hintaa on tuntuvasti enemmän. Ovatko ne oikeasti tukevampia ja kestävempiä kuin pienemmät telineet? Eihän omiin mussukoihin laitettu raha tietysti hukkaan mene, mutta arveluttaa sijoittaa 150-250 euroa tuotteeseen tietämättä kestääkö se kaksi päivää vai kaksi vuotta ennen kuin runko pritkahtaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tilaa Zooplussalta. Siellä on tukevia raapimapuita. Itse olen ostanut sieltä juuri noita hiukka tukevammille Karvisille tarkoitettuja raapimapuita ja hyvin ovat kestäneet. Samoin raapimatynnyrit ovat meidän kissojen lemppareita.Maksoin muistaakseni isosta raapimapuusta about 200 euroa. Ollut käytössä yli vuoden ja on kuin uusi.
Aiemmin ostin lemmikkikaupoista raapimapuita ja jouduin duunaamaan niitä jotta kestivät edes vähän aikaa ehjinä.
Zooplussaa moni mainostaa ja olen senkin valikoimia selannut, ja todennut hinnat. Tiedätkö sinä, tai tietäisikö joku muu kuinka luotettava mahtaa olla http://keskustelu.suomi24.fi/node/10559186 ketjussa mainittu verkkokauppa? Näyttää samoja telineitä kauppaavan kuin Zooplus, mutta halvemmalla. Vähän liiankin suuri hintaero minusta ja siksi toisaalta houkuttaa, toisaalta epäilyttää.
Ostettiin huuto.netin kautta preecolta iso kissankiipeilypuu. Maksoin tuotteen. Mutta vastasivatkin että huutamani tuote on loppunut. Maksamalla 10e lisää sain kuitenkin vielä isomman kiipeilypuun. Edullisemmin kuin mitä olisin saanut sen suoraan ostettuani. Eli luotettava paikka on ja kissatkin tykkää.
Teline tuli saksasta viikossa maksusta, kahdessa pahvilatikossa kotiovelle. Mietin että mitenköhän on mahtunut mutta kaikki osat oli mukana.
Kokoamisessa oli kyllä hommaa.
Kiitos vastauksistanne. Selvensivät tilannetta hyvin. Eiköhän meidän epelit saa kiipeilypuunsa hyvinkin pian, jahka nyt uusi asunto ensin valmistuu :-)
Sitten ei auta kuin toivoa että uusi teline kelpaa. Tarkoituksena olisi että kun se on keskeisellä paikalla asunnossa ja huomattavasti korkeampi kuin muut huonekalut, pojat innostuisivat oleilemaan siinä pöytien ja sohvan sijaan.
Sprayaa uusi raapimapuu kissanmintulla.Auttaa !
Ei toimi kaikille kissoille. Meillä nuorempi kolli ei reagoi siihen mitenkään ja vanhempi kolli yrittää kirjaimellisesti syödä kissanmintulla käsitellyn kohteen. Muutoin kyllä, siis jos kissa reagoisi siihen hyvin, tuo olisi loisto-idea.
Feliway tulee uudessa osoitteessa käyttöön joka tapauksessa näin alkuvaiheessa, sitä ajattelin suihkia muutaman ruiskauksen tuohon kiipeilypuuhun.
Tämän valmistajan tuotteet ovat edullisia mutta huomaa että väliputket ovat pahvia ja tasot lastulevyä.
Hintaansa nähden ovat ihan ok mutta kannattaa muistaa että eivät kestä hyvin kosteutta jne.
Kolmas meillä menossa, keskimäärin 4 -5 vuotta/teline.
Pahvia, lastulevyä ja sisalia on tullut vastaan kaikilla valmistajilla. Aito puu loistaa poissaolollaan. Eikähän noita telineitä ole edes tarkoitus kylpyhuoneeseen viritellä ;-b
Mietittiin aikamme hieman erillaistakin viritystä, suvussa kun on metsänomistaja, olisi pyydetty pari nuoren puun runkoa, aikanaan olisi se niistä varisevan roskan määräkin vähentynyt, mutta kissat ovat kumpainenkin pennusta asti oppineet noihin plyyshiviritelmiin, epäilen olisivatko edes osanneet mieltää aitoja runkoja niille kuuluviksi.
Hmm... Kaikki tuntuu kovasti mollaavan pahviputkia ja lastulevyä, mutta ihan aikuistenoikeesti en ole kyllä missään muunlaisia telineitä nähnytkään. Siis muution kuin alusta asti itse rakennettuna, tai meidän tarpeisiin aivan liian matalina malleina.