Pari vuotta sitten aloin pyytämään itselleni rakkautta. Ajattelin sen olevan joku fyysinen hyvännäköinen ilmestys joka tulee ja kaappaa minut syleilyynsä. Enpä arvannutkaan minkälaista voimaa kutsuin luokseni. Se joka on tullut, on myös avannut silmäni katsomaan ympärilleni ja näkemään kuinka hölmöjä me ihmiset oikeastaan osaamme olla. Kuinka moni meistä tulee ajatelleeksi lähimmäisiään tai sitä että yksikin hyvä teko päivässä muuttaa pienen osan maailmaa ja antaa meihin valtavan valtavan hyvän mielen.
Minä kipsi jalkainen sain kokea kuinka ystävättäreni pesi minun jalkani, sydämeni täyttyi sillä hetkellä jostakin niin syvällisestä ymmärryksestä että tuohon meistä jokaisen kuuluisi pyrkiä, kasvamaan pienemmäksi ihmisinä, eikä vain itsekkäästi tavoittelemaan jotakin sellaista mikä kuitenkaan ei ole todellista. Kirjoitin kirjan autiotaloista koska jo vuosia olen kokenut että minä olen kuin autiotalo, ränsistynyt, vanha ja käyttökelvoton. Se aika tarvittiin taas tajuamiseen ja sen asian miettimiseen millaista elämää niissä autiotaloissa oikeastaan onkaan eletty, muutamaan löytööni sisältyy aivan selvä sanoma, kori täynnä tyhjiä viinapulloja ja niiden päälle heitettynä kaksi nukkea tai saunamökki jonka lauteilla patja, käsiveska villasukat. Hylättyjä ihmiskohtaloita oman onnensa nojassa, traagisia perhetarinoita joilla ei välttämättä ole ollut onnellista loppua, mitä me voisimme tehdä? Moni voisi sanoa tähän että eipä kiinnosta, minua kuitenkin kiinnostaa. Joten se kirja jonka olen kirjoittanut, koko tuotto joka siitä tulee, menee lyhentämättömänä ja kokonaisuudessaan auttamaan niitä perheitä joilla on niin kovin vähän tässä maailmassa. Se olkoon yksi minun rakkauden tekoni, mikä on sinun?
Minä kipsi jalkainen sain kokea kuinka ystävättäreni pesi minun jalkani, sydämeni täyttyi sillä hetkellä jostakin niin syvällisestä ymmärryksestä että tuohon meistä jokaisen kuuluisi pyrkiä, kasvamaan pienemmäksi ihmisinä, eikä vain itsekkäästi tavoittelemaan jotakin sellaista mikä kuitenkaan ei ole todellista. Kirjoitin kirjan autiotaloista koska jo vuosia olen kokenut että minä olen kuin autiotalo, ränsistynyt, vanha ja käyttökelvoton. Se aika tarvittiin taas tajuamiseen ja sen asian miettimiseen millaista elämää niissä autiotaloissa oikeastaan onkaan eletty, muutamaan löytööni sisältyy aivan selvä sanoma, kori täynnä tyhjiä viinapulloja ja niiden päälle heitettynä kaksi nukkea tai saunamökki jonka lauteilla patja, käsiveska villasukat. Hylättyjä ihmiskohtaloita oman onnensa nojassa, traagisia perhetarinoita joilla ei välttämättä ole ollut onnellista loppua, mitä me voisimme tehdä? Moni voisi sanoa tähän että eipä kiinnosta, minua kuitenkin kiinnostaa. Joten se kirja jonka olen kirjoittanut, koko tuotto joka siitä tulee, menee lyhentämättömänä ja kokonaisuudessaan auttamaan niitä perheitä joilla on niin kovin vähän tässä maailmassa. Se olkoon yksi minun rakkauden tekoni, mikä on sinun?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.