Moi! Olen kirjoitellut aika kauan runoja ja nyt suunnitelmissa on runokokoelman julkaisu ja niinpä ajattelin ihan vaan mielenkiinnosta laittaa tänne muutaman runon. Jospa vaikka saisi jonkinlaista palautetta. :)
"Hetken tunnelma"
Itkit kuutamossa, rannalla,
viinipullo kädessäsi, veden
äärellä,
tunsit loputtomia
haavoja jaloissasi, rinnassasi,
sielussasi
olit herkkä, kuin
lasihelmenpalanen,
melkein rikkouduit
mutta aikasi ei ollut
viellä tullut, kuutamossa
veden rannalla,
äärettömän äärellä
lasihelmenpalanen.
"Viljava kaukainen maa"
1.
"Ole guru itsellesi, älä ole sitä muille",
niin minulle on sanottu.
Se luki tuhansissa tuhkasta
kootuissa kirjoissa joita
säilytettiin maan alla,
salaisissa pylväin tuetuissa
saleissa.
Ja minä uskoin sen.
"Anna heidän itse kartoittaa elämänsä."
Sama äänetön muukalainen jatkoi kirjasta
toiseen, ikuisesti paasaten edelleen ja
edelleen...
"Sokeus. Ja valo.", hän sanoi myös
"Toistensa ikuiset vastakohdat.
Ei niitä pääse pakoon, poika. Hep!"
Samalla elämän trumpetit soivat
säännönmukaisten kuvioiden tahtiin,
muodossa, mukana,
geometrisesti. Ikuisesti keinahdellen,
kuin kaksi vanhusta kuolinvuoteillaan,
odottamassa parempaa laidunmaata,
ikuisen auringon maassa.
2.
Anna elämänpuun levätä ikivanhan
rikkaruohojen valtaamalla
luostarin pihalla,
tunne otsasi takana tuhannet viileät ja
virvoittavat tuulet, ratsasta betoniviidakon
lakien mukana, ja siinä se oli,
kaiken keskellä:
yksinäinen aikakauslehti
sairaalan miljoonissa - sirpaleisissa -
odotushuoneissa,
Ja kellot - ja ne villit kellot - soittavat selkeyden
laulujaan, kun sinä nukut niin lempeasti
yöllistä untasi
keskellä kirkasta päivää.
"Hetken tunnelma"
Itkit kuutamossa, rannalla,
viinipullo kädessäsi, veden
äärellä,
tunsit loputtomia
haavoja jaloissasi, rinnassasi,
sielussasi
olit herkkä, kuin
lasihelmenpalanen,
melkein rikkouduit
mutta aikasi ei ollut
viellä tullut, kuutamossa
veden rannalla,
äärettömän äärellä
lasihelmenpalanen.
"Viljava kaukainen maa"
1.
"Ole guru itsellesi, älä ole sitä muille",
niin minulle on sanottu.
Se luki tuhansissa tuhkasta
kootuissa kirjoissa joita
säilytettiin maan alla,
salaisissa pylväin tuetuissa
saleissa.
Ja minä uskoin sen.
"Anna heidän itse kartoittaa elämänsä."
Sama äänetön muukalainen jatkoi kirjasta
toiseen, ikuisesti paasaten edelleen ja
edelleen...
"Sokeus. Ja valo.", hän sanoi myös
"Toistensa ikuiset vastakohdat.
Ei niitä pääse pakoon, poika. Hep!"
Samalla elämän trumpetit soivat
säännönmukaisten kuvioiden tahtiin,
muodossa, mukana,
geometrisesti. Ikuisesti keinahdellen,
kuin kaksi vanhusta kuolinvuoteillaan,
odottamassa parempaa laidunmaata,
ikuisen auringon maassa.
2.
Anna elämänpuun levätä ikivanhan
rikkaruohojen valtaamalla
luostarin pihalla,
tunne otsasi takana tuhannet viileät ja
virvoittavat tuulet, ratsasta betoniviidakon
lakien mukana, ja siinä se oli,
kaiken keskellä:
yksinäinen aikakauslehti
sairaalan miljoonissa - sirpaleisissa -
odotushuoneissa,
Ja kellot - ja ne villit kellot - soittavat selkeyden
laulujaan, kun sinä nukut niin lempeasti
yöllistä untasi
keskellä kirkasta päivää.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.