Kuuntelen radiosta Vexi Salmen puhelemista.
Minä sain monot, siihen ei todellakaan liittynyt mitään alentuvuutta.
Kai köyhän lapsena sain aarteen, ilahduin.
Viheltäkää te menneet rikkaat, jos haluatte.
Minä sain monot, siihen ei todellakaan liittynyt mitään alentuvuutta.
Kai köyhän lapsena sain aarteen, ilahduin.
Viheltäkää te menneet rikkaat, jos haluatte.
Vastaukset 87
Vanhimmat
Ei vihellellä ,korkeintaan alakulosesti kun muistan ne vaatteet ja ns parempien irvistelyn.
Kaikest huolimatta mies se tuli minustakin peruskunto hankittiin kantamalla ns huollon ruokakassia.
Meidän suurkoulussamme ei kai koulukiusaamista oltu keksittykään.
Nykyajan nurjamielisyyttä.
Ei lie sitten mikään kumma, että Päätalosi tarkkaan tunnet.
Mitä köyhistelemistä siinä on, sodan aikana ja jälkeen opettaja jakoi ostolappuja liikkeisiin, antoi kirjekuoren melko huomaamatta kotiin vietäväksi. Vanhemmat voivat ostaa vaatetta tai kenkiä koululaiselle.
Mamma kertoi myös puukengistä, monomallissa oli paksu puupohja, päällinen nahkaa, huono juttu talvella puupohja kokosi lumipaakun pohjaan, kuulema huono juttu. Monet ostolapun saajista oli sotaorpoja, saattoi olla monilapsisen perheen yksinhuoltaja äidillä oli vaikeuksia elämisessä. Vaikka oli maatila, raha oli maassa kiinni käyttövaroja ei ollut. Muistaakseni lapsilisiä alettiin maksaa vasta 1946 tai niillä main.
Muutenkin mitään kriisiapua ei sotaleskille ollut, oli selvittävä eteenpäin omin voimin. Kaikki kunnioitus sotaleskille ja sotaorvoille.
v.48 muistaakseni minäkin, alettiin lapsilisää maksamaan.
Äidistäni on valokuvia, joissa hänellä on puupohjakengät.
Ihan nätit, mutta tosiaan tuskin kovin kestävät.
Kaikkea muutakin korvaavaa ovat ihmiset keksineet.
Kaikki kunnioitus sotaleskille ja orvoille, ihan samaa mieltä. Mutta kaikki kunnia myös meille, joiden on ollut tultava toimeen sodassa vahingoittuneitten isien, joko fyysisesti tai psyykkisesti, kanssa.
Kunpa sodat loppuisivat, mutta mitenpä sitten sotatoimiaseistautuvien tehtaat toimisivat? :(
Tuntuu kummalta, että sodan kauhuissa ihmiset pystyivät säilyttämään järkensä valon.
Saattaa olla, että parit monot sain. Mitään ostoslappuja ei meilläpäin jaeltu.
Eikä niissä monoissa tai niitten saannissa mitään häpeilemistä ollut. Pikemminkin ilman jääneet saattoivat olla vähän kateellisia, vaikka eivät sitä kyllä ilmaisseet.
Kyllä minä olisin mielelläni monot ottanut. Melko köyhiä olimme, mutta pientila antoi ruoan ja villaakin vaatteisiin. Moni oli vielä köyhempi. Mulla on vielä tallella lukioaikana ostamani monot. Hiihtelin paljon ja hiihdän vieläkin. Varusteet ovat sentään modernimmat.
Ei kovin paljon meillä päin varallisuusasteet vaihdelleet. En sanoisi meidänkään perheen olleen köyhä, kaikki riitti kun ei osannut enempää halutakaan.
Sukset sun muut vermeet, jotka sain, oli käytettynä ostettuja.
Kyllä olisi ihan oikeesti kivaa, jos täällä keskusteltaisiin kuuskymppisten kesken eikä iältään lähemmä 80 ikävuotta käyvien muistojen siivittämänä. Olisit edes kohtelias ja mainitsisit,että et kuulu tähän ikäryhmään, mutta ei. Meidän kouluaikanamme ei enää vaatejakelua ollut ainakaan kouluissa. Sosiaalihuolto ja Pelastusarmeija jakoivat vaateapua ja tietysti sukulaiset ja tutut antoivat vanhojaan.
Silloin käytettiin muutenkin vanhat vaatteet loppuun, ei tarvittu kirpputoreja. Muistan hyvin,että minulla ei ollut lapsena monoja enkä siksi suorittanut Kansanhiihtoa. Ei sitä kukaan kummeksunut enkä osannut olla katkerakaan enkä ole ikäväksesi vieläkään. Tosin suksiakaan ei ollut, mutta ne olisi koulu lainannut, jos olisi ollut monot.
Minusta on todella ikävää,että et ole päässyt katkeruudesta eroon. Mitä se enää ketään hyödyttää, sinua itseäsi kaikkein vähinten. Suomi oli köyhä maa ja köyhät kansalaiset sen meidän kaikkien lapsuudessa. Siitä pitäen jokaisella on ollut kykyjensä mukaan mahdollisuus tulla kadehtimaksesi rikkaaksi. Kaikilla eivät vaan rahkeet ole riittänet. Jos eivät ole,se pitää hyväksyä sekin.
Köyhyydessä on ainakin se hyvä puoli, että se opettaa antamaan arvoa saadulle opille, tavaroille ja muullekin hyvälle. Varakkaalle niillä ei samaa arvoa kuin on köyhälle. Se tässä on nähty.
"Jos täti olisi setä"
Kommenttisi on hyvä.
Minuakin usein harmittaa että törmään täällä aloituksiin tai kommentteihin jotka eivät ole tästä maailmasta.
Heille on turhauttavaa kommentoida, koska he hakevat aina ajatuksiltaan kaltaisiaan, ja ohittavat inhoamansa totuudentorvet.
Kohta ei puutu kuin Virret Maarinan musiikkialoitukseen.
Onhan se selvää että ikääntyessään puutuu, joskus pää joskus jalat.
Eniten minua ihmetyttää että heille monet vastaavatkin, niinkö monta heitä täällä jo on?
H.
@ Jos täti olisi setä
En tiedä, mitä marmatat. Kuukausi sitten täytin 60 vuotta.
Katkeruutta en ole koskaan tuntenut,saati kateutta. Vaikka olisi vähän, siitä voi olla onnellinen, jos se riittää.
Rahaa ja rakkautta on yllin kyllin.
Mikä on kansanhiihto? Jokin pula-ajan kuntoilumuoto?
"ap."
Henkinen ikäsi on tunnistettu.
Vuosistasi voit kertoa mitä haluat.
Otatko kunnian aloituksesta?
Jos otat, miksi?
H.
Miksi suuntaat pöytälamppusi suoraan silmiini?
Kuka sinut siihen on valtuuttanut?
Määräätkö minutkin lopettamaan?
"ap."
Kenenkään jatkaminen ei ole minusta kiinni.
Jokainen jatkaa jos kehtaa.
Moni kirjoittaja, lukiessaan saamiansa kommentteja, miettii: Kehtaanko?
Silti harmittavan useat kehtaavat.
Saat päättää ihan itse.
H.
Haista nyt paska. Itse aloitin koulun 1958 ja kyllä meillä koulusta tuli toisille ostolappuja esim. juuri monoihin.
Itse olen sinua vuotta nuorempi, ja meillä kyllä jaettiin monot luokassa.
Ostokortteja en ole tiennyt olleenkaan.
Josko ne annettiin hiljaisuudessa?
ap
Tuo kommenttini oli tuolle "Jos täti olisi setä".
Meille tuli lappu jolla sai sitten ostaa kaupasta monot.
Ei tarvii olla 80 vee, että olisi tätäkin nähnyt, vai mitä? :-)))
Joops, kyllä ymmärsin, mutta enpä ole ennen kuullut noista ostolapuista.
Parempihan nyt on muistella, kun vielä muistaa. :))
Netissä lukaisin, että monoja on jaettu ainakin vielä 60-luvun puolivälissä.
Oliko teillä pitkä matka kauppaan, et josko siksi ei ostolappua?
Oletko kuullut vuoden mittaisista "amerikankummeista"?
En, asuin isossa kaupungissa, keskustan liepeillä. Kauppaa oli kuin pipoa.
Kummit ovat aivan outo ilmiö. Amerikasta, äiti kertoi, lähetettiin sotien aikana käytettyjä vaatteita ja amerikanläskiä.
Mutta se on taas eri juttu se.
Oiskohan se ollut Mannerheimin Lastens.liiton kautta vai mistä näitä järjestettiin.
Kuitenkin muistan, kun opettaja tuli meille kotiin ja kertoi, et mut on valittu kummilapseksi. Sain sitten vuoden aikana 4 isoa pakettia. Oisinko ollut silloin 3-luokalla eli vuosi siten 1960-61.
Mitään vanhaa ei niissä paketeissa ollut. :-))
Taas opin uutta, kiitti. Näin täällä yleissivistys avartuu.
Pöllösti kirjoitin, kun en sanonut, että pakettien lähettäjät olivat aikoinaan Amerikoihin menneitä sukulaisia.
Käytetyt vaatteet olivat suuri apu isojen perheiden lasten vaatetukseen.
Äläpäs anna väärää toristusta lähimäisestäs, on sitten ihan varmaa et sain takin lakin ja housut huolon antamina .
Oli se virallinen nimi sitten mikä tahansa niin niillä kuteilla mentiin kohti parempia päiviä.
Samasta talosta josta julistetaan joulurauha hain ruokakassin kotiini,vielkin muistan sen sokkeloisen sisäpihan jossa se jakelupiste oli.
Nää vaatteet oli opettajan ajama asia.
Ihme tsydeemi tämä nykyinen. Ei hajuakaan, kelle puhut.
Tolle tätille joka haluaa olla setä.
Tää vastaus taas oli aapeelle
Onhan meidän välissä nuoli.
Mutta monesti jää tajuamatta kelle, jos ei heti perään kirjoita.
Entinen oli parempi.
Luin jostain et ne monetkin amerikan paketeissa olevat vaatteet oli päältä parsittuja... kun oli joku määräys ettei uusia saa lähettää...sit olivat poistaneet valeparsinnat/paikat ja ihka uusia ne oli.
Ei kai tarkastettu, mitä sukulaiset yksityisesti sukulaisilleen lähettivät?
En tiedä.
Hyvä kiertoidea tuokin.
Siä Amerikoissa oli ollut jossain heidänHaaliyhteisössä keräys, eli paljon osallistui heitäkin jolla ei ollut mitään sukulaista suomessa. Jonkun järjestöjen kautta niitä jaettiin... kuten sanoin lukenut, enkä ns. päähäni pistänyt.
Muistan hyvinkin pienenä et joku naapurin tyttö sai taftisen kellohameen ja jonkun angorajumpperin...mitään käyttöä ollut sen kuulin jälkeenpäin.
Äidilläni oli jotain sukulaisia USA:ssa. Sieltä oli lähetetty runsaasti ainakin vaateapua. Niistä näppärät emännät loivat jälkikasvulleen mieluisia pukimia.
Laitettiin nälästä kärsiville hammastahnaa, jota lapset herkkuna söivät, niin muistelen äitini kertoneen.
Vaikea lie muiden vaikeuksia älytä.
Kuin Ranskan kuningatar kuultuaan leivän loppuneen, loihe kysymään, mikseivät syö leivoksia.
Minusta on todella ikävää,että et ole päässyt katkeruudesta eroon. Puhuisit kohteliaammin, ellet itse olisi katkera.
Palstan nykytilasta johtuen, en ole varma, kelle kippasit kommenttisi.
Jos hälle, kelle kuvittelen, niin sydämellään kukin tuntee, ja sydämeen, sykkivään jää pahimmat haavat.
Kukaan ei ole itsestään katkera. Krooh!
En muista että ihan suoraan koulusta olisin saanut vaatteita tai kenkiä, mutta ainakin mutsi sai ostolappuja kauppaan jolla sitten ostettiin kengät ja takki. Käytiin helsingissä asti, olikohan stokmannilla. Olihan se hienoa kun oli uudet monot jolla sit melkein kuljettiin ympäri vuoden, no ei sentään, kesällä juostiin avojaloin tai kumppareilla.
"Nittaminax"
Ammatti-ihmisten perheissä ei juostu avojaloin, mitä nyt mökillä satunnaisesti.
Faija antoi viissataa ja sanoi että: Hae monosi.
Pienestä rahasta se lapsi on onnellinen, joskus "pienestä" perheestäkin.
Ja perheen "pienuus" on aina lähtöisin vanhempien fiksuudesta.
Rakkaus ei koskaan korvaa rahaa.
H.
Oliko vanhempani ylettömän tyhmiä kun isä meni hölmöyttään sairastumaan ja kuoli paripäivää ennen joulua.
Oli niin pieni perhe et oltiin peräti elinkelvottomia.
Mistähän tiedettiin kuka oli monojen puutteessa?
Pitiköhän niitä anoa?
Loppukaneettini oli ylikorostusta, jotta katkeratkin saataisiin mukaan.
Itse olin tosi ylpeä monoistani, ensimmäisistäni, jotka rinta rottingilla hain opettajan pöydältä, luokan edessä. En tuntenut häpeän häivääkään, josko silloin häpeää moisesta kukaan muukaan tunsi.
Rusetti vain pyöri päässäni, yhtä iloisena kuin minä itsekin.
Miksi eivät olisi tienneet varsinkin pienessä koulussa. Tietäväthän noi opettajat nykyjäänkin kaikkien oppilaittensa sosiaaliset asemat vaikka olisi kyse isommastakin koulusta.
Itse olin kyllä ison kaupungin tosi isossa koulussa.
Saattaahan toki asia olla kuin kerrot?
Väärää ylpeyttä!
Monot täytyi anoa ja jotkut tulo- ja ehkä asumisperusteet olivat myöntämisen ehtoina.
Tietenkin lapsiluku ehkä tärkeimpänä.
Vanhempani suutahtivat ehdottaessani monojen anomista.
Äitini oli kotona ja isäni oli pienipalkkainen sesonkityöläinen.
Sama toistui oppikoulussa vapaaoppilaspaikkaa haettaessa.
Toin lomakkeet kotiin ja esitäytin ne niin pitkälle kuin pystyin.
Pitkin hampain sain isäni nimen papereihin ja vuosittaiset vapaaoppilaspaikat.
Vaatimuksena oli etteivät muut tietäisi meidän köyhyydestämme!!!!!
Jos hunksit ja punksit sattuvat lukemaan tämän niinolen sytynyt 1943 ja silloin tämän tyypin avustustoiminta oli tavallista.
Parempituloinen sululaisperhe sai monojen ja vaatteiden lisäksi amerikan laardia suurissa peltipurkeissa koska heillä oli enemmän lapsia.
"nittaminax"
Siihen aikaan kun olimme koulussa, esiintyi opettaja aina luokan edessä.
Ei istuskellut jonkun oppilaan pöydänkulmalla.
Joten helposti saattoi hän ottaa kantaa ryysyihin.
Ryysyyt olivat aikansa Internet.
Niistä sai opettaja tietoa maitokaupoistakin.
H.
"laiska-lasse"
Minä olin ylpeä:
"Ammatti-ihmisten perheissä ei juostu avojaloin, mitä nyt mökillä satunnaisesti.
Faija antoi viissataa ja sanoi että: Hae monosi.
Pienestä rahasta se lapsi on onnellinen, joskus "pienestä" perheestäkin.
Ja perheen "pienuus" on aina lähtöisin vanhempien fiksuudesta.
Rakkaus ei koskaan korvaa rahaa."
Saattaa kyllä olla, että en osannut olla ylpeä vanhemmistani.
SInäkö teit aloituksen, jos niin niin miksi?
Palsta on 60 .
H.
Jos et sattunut lukemaan, en todellakaan hävennyt monojani, vaan olin niistä suunnattoman ylpeä, essussani.
Missä ne laardit jaettiin? Jaksoiko lapset itse ne kotiinkantaa?
Ei ollut mitään tunnetta, että monot olisivat olleet köyhyyden symboli.
Enkä itseäni köyhäksi tuntenut, enkä tiedä, oltiinko mikään poikkeus sen aikaisesta yleisväestöstä.
Meidän kaltaisiamme oli kaupunki täynnä.
Ei ollut, tai en ainakaan minä kokenut, mitään koulukiusaamista tai pilkkaa avustusmonoilijana.
Meidän koulussamme ei kukaan ollut puettu ryysyihin, en edes minä.
Puhtaat ja ehyet pukimet ylläni hyvin menestyen kävin kouluani.
"ap."
Ehkäpä kuitenkin ystäväiseni, en kertonut koulukiusaamisesta, en köyhyydestäni, en Monoistani.
Laardit ovat minulle vieläkin tuntemattomia, jos ei kauppaa lasketa.
Minua ihmetyttää, miksi kirjoitat tänne ihquvanhan ihmisen tarinaa?
Tarinaa joka meille 60 on tuntematonta ja mielenkiinnotonta.
Tosin, monet meistä tuntevat historian hyvin.
Me emme ole olleet, me olemme.
H.
Vaikka olenkin 50-luvulla syntynyt, aivotoimintani on vielä jonkinasteista.
Miksi puhuttelet itseäsi monikossa?
Miksi et pysty pysymään asiassa, koskaan?
Vähän sekaannun.
Näetkö Hunksz tuossa ylhäällä vasemmalla, miten tämä RYHMÄT/IKÄRYHMÄT jako jatkuu?
Olet aika väsyttävä pitäessäsi liioitteluun asti kiinni hunkszhahmolle luomastasi tyylistä.
Yhteisen palstan etua se ei palvele, päinvastoin kuin ehkä kuvittelet.
"ap."
Olkoon tsättimme tässä.
Lyhyeihin kommentteihin ei minulla ole intoa vastata.
Puhtaat ja ehyet vaatteet eivät ryysyistä eroa, sen enempää kuin meidän nuortenkaan pukeutuminen.
Muotia on seurattava.
Nykyään raittienkansaan ottavat kantaa muutkin kuin opettajat.
H.
Ainakin mun likoilta jatkuvasti udeltiin viikonloppujen jälkeen kaikenlaisia juttuja ja opettajat lukuvuoden alussa jopa kävivät kotona. Siis jos oli uusi opettaja.
Opettaja väitti että näin nyt vaan on tapana tehdä että käyvät kaikkien kotona ja tämä tapahtu siis alaluokilla.
Kai ne silloin aikoinaan kanssa olivat tekemisissä vanhempien kanssa ja saivat tietoa onko tarpeellista joihinkin avustuksiin.
Eipä ole tuo asia ollenkaan tuntematon 60 palstalaisille. Ehkä joillekin, mutta minä olen 61 vuotias ja olen nähnyt alaluokilla kansakoulussa, kun joku oppilaista sai monot. Jostain syystä minä en niitä saanut, vaikka köyhästä perheestä olinkin.
Eivät kai huoltajani osanneet niitä hakea, jos oli semmoinen käytäntö silloin.
Siis on ihan omakohtaista tietoa asiasta, ei vain historian havinaa. Tai kaipa se sitäkin jo on.......
> ap
En minä olisi hävennyt monoja vaan vanhempani eivät suostuneet tunnustautumaan köyhiksi. Monot jäivät saamatta.
Sukulaisperheen laardit ja purkkivoin haki jompi kumpi vanhemmista jostakin.
Laardi oli tavallista sulasta jähmettynyttä sian ihraa.
Voissa oli lievä sivumaku "tavalliseen" verrattuna.
Kansakouluaika, samoin myös keskikoulu- ja lukioaikakin ovat jääneet mieleeni siitä ettei vaatteita verrattu eikä tuijotettu.
Ainoana kateuden aiheena olivat harvat polkupyörät.
Oppikoulun välitunneilla oli kaksi opettajaa valvomassa välitunteja.
Yli 1200:n oppilaan lukumäärästä huolimatta ei ollut merkkiäkään kiusaamisesta.
En tiedä sellaita tapahtuneen koulumatkoillakaan.
Ps. Jotkut kommentit eivät sisältönsä vuoksi ansaitse reagointiani.
Sinullehan vastasin!
Ei meikäläiselle ollut siihen mennessä kasvanut vielä häpeän tunnetta, eikä koskaan ollut kateuden kalvavaa tunnetta kavereille, joilla oli enemmän. Kun oli aina ruokaa ja nälkää.
Alaluokilla en muista mitään koulukiusausta.
Tokihan lapsuuden useimmat muistavat onnellisena aikanna, kun ei ollut tajua kaikesta. Eikä ollut vastuussa.
Varmaan omilla vanhemmilla oli omat huolensa, eivät he niitä minulle selvitelleet.
Kyllä mitä pitemmälle koulua käytiin, sitä enemmän alettiin ainakin me tytöt vaatteilla veikeillä. Koskaan en muista, että varallisuus olisi ollut jokin määräävä asia suhteissa muihin oppilaisiin.
Olet turhan kohtelias, kun jaksat vastata turhan mekastajan höpötyksiin. Anna sen mekastaa. Pitää silläkin olla joku paikka, missä voi leikkiä tärkeetä m-miestä. Koulukiusaaja uransa huipulla. Hui.
En saanut. Muistan kyllä et joitain oppilaita pyydettiin viimeisentunnin loputtua jäämään luokkaan. He olivat saaneet kirjekuoren kotiin vietäväksi.
Joku tiesi kertoa et ne kuoret ovat ostolappuja paikalliseen osuuskauppaan.
En muista et niistä mitään senkummempaa olisi juteltu.
Oppikoulussa ei tälläisiä lappuja jaeltu, anoivat vapaaoppilaspaikkoja jotka syynättiin tarkoin perheen tulojen mukaan.
Hunks@
Tiedän hyvin olet koskelaisia savupiippu teollisuuden juurelta- Jo 1920-luvulla Yhtyneet Paperitehtaat Oy valmisti sellua koskella. Väestö piipun ympärillä eli sotavuosienkin aikana ja jälkeen melko hyvin. Vuorineuvos Walden piti väestään hyvää huolta, esim lainotti työntekijöiden rakennushankkeita. Tämän tiedän ihka varmasti koska oli Kaipolan tehtaan konttorityttö nuorena satunnaisesti useita kesiä.
Koko seutukunta muuttui kun piiskan iskusta Kaipolan tehtaan valmistuttua 1952. Tuli runsaasti työpaikkoja, vaurastuminen näkyi koko seudun asukkaissa. Ne joilla oli maanviljelys elinkeinona jäivät sitä harjoittamaan.
Kirjahyllyssäni komeilee Rudolf Waldenin elämänkerta ja jatkona United Paper Mills Ltd historia. Joskus mietin miksi lähdin maailmalle sieltä savupiipputeollisuuden juurilta maailman tuuliin.
Niistä monoista. Mono lappuja en saanut, mutta paikkakunnan suutari teki nahkasaappaat talvikengiksi, oli muuten hienot kokoa 35 ja pappa maksoi.
Muistan miten vielä 50-luvulla mummo kutoi villasukkia niitä pässinpökkimiä meille ja lähinaapurin lapsille joita oli kymmenkunta.
Hyvä on herra Hunksin muistaa menneitä aikoja kotiseudullaan, olla kiitollinen tänä päivänä vauraasta elämästään, myös sinun vanhempien, isovanhempien uurastuksesta jälkipolven hyväksi. Tuntuu hyvältä että viet halki lumisen nelostien joulukynttilät Koskelle. (Näinhän mainitsit).
Menneen maailman muistelu on hyvää aivovoimistelua muistiongelmien ehkäisyssä, älä siis moiti meitä jotka mennyttä aikaa muistelevat.
"Lorena*"
Paljon on ihmisiä jotka Jämsänkoskella ovat kehittyneet.
Ja muillakin paperipaikkakunnilla.
Me emme puita raiskanneet, muuten kuin raastamalla.
Tuloksilla me sitten raiskattiin, tilille kun rahaa tuli, ja meitä haluttiin.
Kielitaitoisia kun olimme.
Tänäpäivänä haluaisin että lapsemme muistaisivat mistä ovat lähtöisin,
Taivalkosken avarista metsistä tai Jämsänkosken mustista syövereistä.
60 en vielä haluaisi ihquvanhaa aikaa muistella, haluaisin muistella, sitä mitä itse sain aikaiseksi ennen sitä.
Kaikella kunnioituksella vanhempiani kohtaan.
H.
Sain monot opettajalta, ja kiitos opettajalle, että uskoi minun niin, että pärjään hiihtokilpailussa.
Opettajan oman lapsen, liian pieneksi jääneet monot antoi, kun en olisi voinut olla mukana hiihtokilpailussa muuten.
Halusin voittaa, ja se oli tärkeintä, vaikka viimeiseksi jäinkin.Oli muuten hyvät monot ja pidin niitä muutenkin.
Minä muistan hieman pahoilla mielin jotain kuntamme välisiä hiihtokilpailuja. Voitin sarjani ja kunta antoi palkinnoksi Uutukaiset Järviset, siteet ja porkat.... mutta en niitä saanutkaan pitää.
Isäni sanoi et annetaan ne toiseksi tulleelle isolapsiselle perheelle jossa oli sukset monenkin lapsen yhteiset... ja hän ostaa minulle voitostani samanlaiset.
Sainkin... hienommatkin kun lahjasukset , siteetkin oikein rotanloukut ...ei mitään voittositeitä jne..
Kaikesta huolimata minulle jäi siitä mielipaha, voitto ei ollut jotenkaan yhtämakea.
Tämä oli kansakoulun 3 -luokalla, vaan ´ikäni mä muistan sen´ :))
@ en unohda
Minkähän rangaistuksen opettaja nyt saisi, jos menisi tarjoamaan lapsensa käyttämiä kapistuksia oppilaalle.
Nyt homma hoituu toisin, eikä kellekään kelpaa mikään.
"ap."
Hyvä että tulit lukeneeksi:
"Puhtaat ja ehyet vaatteet eivät ryysyistä eroa, sen enempää kuin meidän nuortenkaan pukeutuminen.
Muotia on seurattava.
Nykyään raittienkansaan ottavat kantaa muutkin kuin opettajat."
H.
Varmaankin on väärin kohdeltu tunne , isäsihän oli ihminen köyhempää perhettä kohtaan. Olisipa vielä samanlaisia ihmisiä.
Kuten siellä toisella formaatilla sanoin/toivoin käyntiänne piipahdellen tääkin... niin näette miten 60v välittävät toisistaan :))) Niinkuin nyt näit. Ketään ei kiinnostanut,,, on vain tärkeintä se oma asia. Pashaakos tänne lykkää kokemaansa... oma moka.
Äläs nyt meeri. Voit olla varma siitä, että tuo isäsi menettely jäi ainakin minun mieleeni. Joskus vain ei löydä sanoja... Ja kun siihen jo yksi kommentti tuli, vieläpä samoja tunteita herättänyt , niin vastaaminen jäi.
Näin minulle useinkin käy, etenkin kun nykyisin pääsen ketjuihin auttamattomasti jälkijunassa jos silloinkaan. Mutta kun kyyhky ei voi opettaa etanalle nopeutta..))
Ihmetelen yön avaruudessa, kuka, ken, kummoinen on sinulle antanut avaimet aivoituksiin?
Sinun saavutuksillamme, me tuskin konttaisimme mihinkäään.
Yrittäisit, ymmärtäisit, että palstan tädit säälien sallivat sepustuksesi. Surkeat.
Nuki hyvin, katsotaan taas huomenna, mitä huvittavaa yleensä saat
Monot tuli mieleen kouluajalta.
Muistan miten ylpeä olin kun sain 1km hiihdosta palkinnoksi monot.
Olipa hyvä palkinto. Minulla on vain muutama alpakkalusikka.
Saakohan täältä monoa?
Annetaankohan koulusta nykyisin mopo?
Joo, annetaan ja mopokorttikin..
Kansakoulun neljännellä luokalla ollessani kotona juuri syntynyt viiden tenava.
Asuttiin 26 n4liön mökissä, siskonpetissä nukkuen.
Puute oli joka asiasta.
Koulussapa jaettiin sitten luokn oppilaille kokonaista kahdet monot.
Opettaja kuulutti saajien nimet.
Toiset monot menivät koulun johtokunnan puheenjohtajan, iso maanviljelijän pojalle ja toiset meni kyllä tosi köyhän perheen tytölle.
Illalla, koulupäivän päätyttyä Opettaja, Loistava Ihminen, tuli minun luokseni ja käski sanoa kotona, että huomenna, koulupäivän jälkeen Hän vie minut Turkuun.
Turkuunhan mentiinkin niin että Ifa savusi.
Siellä Opettaja osti minulle oikeat Monot, ihanan sinisen villapuseron ja oikein nahkaiset kintaat. Omilla varoillaan Hän ne hankki.
Voi että tuntui pojan rinnassa ihana rakkauden tunne Opettajaansa kohtaan.
Mistään moisista en olisi osannut edes uneksia. Minulle!!! Ihan omat ketimet.
En kyllä tuntenut mitään häpeää, kulkiessani koulumatkat ja hiihtolenkit, niissä varusteissa.
Ei lapsen kuulukaan sellaisista asioista tietää mitään.
Häpeä, jos sellaista yleensäkään sota-ajan jälkeen, moisesta, kenenkään piti tuntea, kuului kyllä kansanhuollon herroille, jotka häpeämättömästi trokasivat tuttavilleen ne vähätkin tuotteet, mitä huonolla valuuttatilanteella, maahamme saatiin.
No pitihän Neuvostoliiton saada työmme tulokset sotakorvauksina sinne.
Oikea hyvän mielen tarina, tase-pappa, kiitos. Minulla ei ole mitään muistikuvaa monoista eikä vaateavustuksista, paitsi niistä, joita enot lähettivät Amerikasta.
Siskon monoissa hiihtelin ja ilmeisesti hänen suksillaankin, koska niiden Voitto-siteet olivat jo jotenkin epäkurantit. Hiihdin niillä kuitenkin kilpailussa, jopa sijoituin.
Joku sanoi joskus, että Suomeen toimitettiin Marshall-apua jotakin kiertotietä,
Ruotsista ? Virallisesti emme kai sitä saaneet ottaa vastaan. Isoveli kielsi.
Woi eskamandeera. Hymy hiipi kasvoilleni, vaikka tippa tuli linssiin.
On ihanaa, kuinka paljon hyvää mahtuu tähän pahaan maailmaan. Usein vain hyvä kello kauas kuuluu, paha paljon kauemmaksi, kuin sanotaan.
Moni liian helposti unohtaa hyvän, pahaa on helpompi kauan vaikertaa.
Opettaja oli varmaan saanut sappikohtauksen paikkakunnan kihojen kerhon päätöksestä? Vai mikä lie elin monottikin?
Olipa sinulla tosi upea ope, ei voi kuin kiittää.
Silmissäni näen pikkupojan, joka ylväänä sinisessä villapuserossaan ja kintaissaan kävelee välitunnilla, tyttöjen katseidedn ristitulessa.
Nauratti myös tuo Ifa, kaksitahtinen, mutta Itä-Saksan ihme, yksi niistä.
Täytyy kiittää, kuinka hienoja muistoja täällä annetaan meille kaikille luettaviksi.
Ja, kaikesta huolimatta minäkin sanon, rakastan elämää!
Paljon voivat kertoa monotkin.
ap. valikoit kirjoittelija ihanasta. Et ole tasapuolinen. Mitä lässytystä.
Koskettavia kertomuksia on useita, vastailetko vain sinun mieleisillesi?
Jos aloittaa vastaa jokaiselle tai ei sitten kenellekään.
Koko ajan etsin kuumeisesti, koska haluan vastata jokaiselle.
Muutakin kuin vain, juu, niih, samaa mieltä.
Jatkan kärppänä hakemista.
Paivää ja näkemiin.
Muuten, monesti ei minullekaan vastata, kun en ole "tuttu".
Jatkan harjoituksia. :))
Haen suurennuslasin, jonka puolisoni vasta osti saksalaiskaupasta.
Onko täällä muuten jossain muuta kuin lässytystä?
Nasse-täti pian suuttuu, ja mustaksi muuttuu.
@ vieraileva
Joko sain urakkani tehtyä, joko pulkkani on päivässä, viiva päiväinen on siihen vedetty?
Jäi vielä sanomatta, että kaksipuoliseen viestittelyyn en puutu.
Chattailla saa, vapaasti, minun puolestani. Ei kiinnosta.
Me moititaan täällä yhtä tiettyä herraa huomionkipeydestä (ap). Tuntuu vähän siltä, että täällä on muitakin. No, jos joku vastailee niin paneutuen rakastettavasti kuin sinä teet, niin voit olla varma siitä, että jonoja syntyy jatkossakin..))
Hunksi sanoi samassa tilanteessa (kuolemattomasti tietenkin): "En minä ole mikään lentävä hollantilainen".
Kiitos sinulle ketjuistasi. Niistä on jäänyt hyvä mieli päälle.
Tuo edellinen olis siis ap:lle...
Woihan nokka. :)) En siis osaa ajatella nenääni pidemmälle?
Lirkuttelun lyhyen oppimäärän suorittaneena, kokeilen taitojani.
Älähän sinä, nöpönenä, minua tarpeettomasti mairi.
Minä olen tuittu, kuin tulta ja tappuraa, mutta toivon olevani oikeamielinen.
Jollain lailla tuntuu, mitä enemmän sydäntään täällä avartaa, sen enemmän saa arvostelua. Kuin mielen hellyys saisi vain kovuutta kohdatakseen?
Niin, monottaa hiukan. :))
Kyllä minä ainakin siut aloittaja tunnistin.. vaikka sanaista arkkuasi pidättelitkin. :)
Voi keppihevonen, taidan alkaa sillä ratsastamaan.
Minusta palstalle kuuluisi parhaimmillaan iloa ja huumoria.
Leikkiä, muutakin, kuin kulmien kurtistelua ja arvostelua.
Taidan lopettaa, etten häpäise ylisanoillani itseäni. :))
Killille terkkuja ja hyvää oloa!
Sullekin...
Minä olin kahden vaiheilla meeri, onko hän vai eikö ole. Tuo pidättely vähän hämäsi..)).
Olen Oskari Olematon, Nollakatu nolla.
Kovin kumisee palsta hiljaisuttaan, nukkumaan pitänee vetäytyä.
Ottaisinkohan jo monot jalastani?
Mononukleoosikin hellitti jo ajat sitten.:))
Olin onneni kukuloilla kun sain mennä enoni vaimon kanssa ostolapulla ostamaan ihan oikean talvitakin. Enon vaimo sanoi: Valitse siitä, maksan erotuksen.
Takki oli talvitakki Eeva mallinen, samallainen kun koulukaverillani. Sitä ennen olin kulkenut opettajien antamissa vaatteissa ja vuosi oli 1953 - 1960.
maagikko
Witsi, kuinka maan mahtavia muistikuvia maa päällään kantaakin.
Maagikkollekin, kadehdin sanailuasi, olet melko peippo, hienosanainen upea sanaseppo.
nykyään ainakin meitin kunnassa saa duunarit työkengät "talon piikkiin", joten ei kai tuossa ole mitään eroa niihin monoihin joita saivat ennen kouluista (?) ja mites ne SPR:n / kunnan pakolaiset vaatetetaan nykyään. Saavat vielä jopa polkupyörät ja niin edelleen,... ja kaikki jopa ilman mitään suurempia ponnisteluja tulee kun Manulle illallinen.
Onnekseni en osaa köyhempiäni kadehtia.
Onnekseni, elämäni on elämisen arvoista, tälleenkin.
Onnekseni vähä riittää onneen.
Kun on rakkaus.