Yksityisen vuokra-asunnon kosteusvaurio keittiössä!

Muutin nykyiseen asuntooni pari kuukautta sitten, kyseessä yksityinen vuokranantaja ja puukerrostalo. Keittiössäni on mielenkiintoinen ratkaisu, kun tiskialtaan vieressä olevat tasot ovat jonkinmallista puuta (avuton nainen, myönnän etten tiedä materiaalista sen tarkemmin). Tiskiallas on pieni, ja alusta asti olen tiskatessani huomannut, että kaikki vähänkin altaan yli menevä vesi valuu luonnollisesti pöytätasoille, mutta sen lisäksi myös lavuaarin alla olevaan kaappitilaan, koska pöytätasojen liitoskohta ei ole missään vaiheessa ollut kovin pitävä. Kyseessä kuitenkin puupinnat, niin olen kyllä kummastellut ratkaisua alusta asti.

Olen kuitenkin aina kuivannut veden heti kun se on mennyt yli, koska vettä valuu välillä myös lattialle asti (laminaattilattia). Nyt kuitenkin huomasin, että keittiön tiskialtaan viereinen taso nousee hieman koholle ja kupruilee pienesti, ja puu on alla olevan kaapiston sisälläkin hieman turvonnut. Se on todennäköisesti tullut minun asuinaikanani, vaikka olenkin ollut varovainen.

Nyt mietin, että mitä ihmettä minun kannattaa tehdä! Taloyhtiöllä on kyllä kiinteistöhuoltaja, mutten tiedä kuuluuko minun ottaa yhteyttä häneen vai suoraan vuokranantajaani? Minulla on kotivakuutus, mutta se on vain irtaimistolle, koska muunlaista vakuutusta en vakuutusyhtiöltäni kerrostaloon saanut. Nyt huolestuttaa, että mahdollinen remontti ajautuu minun korvattavakseni, vaikka tiedän kyllä ettei tuo keittiön tasorakennelma voi olla ammattimaisten tekemä huonon jäljen perusteella, ja kylpyhuoneestakin löytyy mitä kummallisin muoviseinä-viritelmä. Puolustelen itseäni myös varovaisuudellani, vaikka ilmeisesti se ei ole paljoa auttanut.

Neuvot olisivat todella tarpeen :)
23420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuo voi olla aika pienikin vahinko, sillä varsinkin huonommat laminaatit ja levyt kupruilevat jo tosi vähän vesimäärästä.

Kyllä noiden kalusteiden pitäisi kestää jonkin verran vettä ja jos ei kestä, niin silloin on vuokranantaja vastuussa.

Tietysti voisit tuosta vuokranantajalle sanoa ja toisaalta se huoltomies osaisi ehkä kiihkottomammin katsoa onko tuo vakavampi ongelma. Hirveästi riippuu millainen tyyppi vuokranantaja on.

Mutta kannattaa sanoa asiasta nyt eikä sitten vasta kun muuttaa pois. Joillakin vuokranantajilla on tapana pitää takuuvuokraa remonttirahana tai muuten vaan kivana ylimääräisenä rahana.

Äänestä

Esitä ongelma huoltomiehelle. Vesikalusteet ovat taloyhtiön vastuulla, ja asukas ainoastaan noista raportoi. Todennäköisesti liitos on vuotanut jo kauan.

Tuskinpa joudut maksumieheksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Stressipallo kirjoitti:

Muutin nykyiseen asuntooni pari kuukautta sitten, kyseessä yksityinen vuokranantaja ja puukerrostalo. Keittiössäni on mielenkiintoinen ratkaisu, kun tiskialtaan vieressä olevat tasot ovat jonkinmallista puuta (avuton nainen, myönnän etten tiedä materiaalista sen tarkemmin). Tiskiallas on pieni, ja alusta asti olen tiskatessani huomannut, että kaikki vähänkin altaan yli menevä vesi valuu luonnollisesti pöytätasoille, mutta sen lisäksi myös lavuaarin alla olevaan kaappitilaan, koska pöytätasojen liitoskohta ei ole missään vaiheessa ollut kovin pitävä. Kyseessä kuitenkin puupinnat, niin olen kyllä kummastellut ratkaisua alusta asti.

Olen kuitenkin aina kuivannut veden heti kun se on mennyt yli, koska vettä valuu välillä myös lattialle asti (laminaattilattia). Nyt kuitenkin huomasin, että keittiön tiskialtaan viereinen taso nousee hieman koholle ja kupruilee pienesti, ja puu on alla olevan kaapiston sisälläkin hieman turvonnut. Se on todennäköisesti tullut minun asuinaikanani, vaikka olenkin ollut varovainen.

Nyt mietin, että mitä ihmettä minun kannattaa tehdä! Taloyhtiöllä on kyllä kiinteistöhuoltaja, mutten tiedä kuuluuko minun ottaa yhteyttä häneen vai suoraan vuokranantajaani? Minulla on kotivakuutus, mutta se on vain irtaimistolle, koska muunlaista vakuutusta en vakuutusyhtiöltäni kerrostaloon saanut. Nyt huolestuttaa, että mahdollinen remontti ajautuu minun korvattavakseni, vaikka tiedän kyllä ettei tuo keittiön tasorakennelma voi olla ammattimaisten tekemä huonon jäljen perusteella, ja kylpyhuoneestakin löytyy mitä kummallisin muoviseinä-viritelmä. Puolustelen itseäni myös varovaisuudellani, vaikka ilmeisesti se ei ole paljoa auttanut.

Neuvot olisivat todella tarpeen :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu