Putkassa vangitsemisvaatimus

Minua ihmetyttää ,kun minulle tuotiin putkassa vangitsemismääräys,vaikka myöhemmin sain tietää että ensikertalaiselle sellaisesta rikoksesta ei voi tuomita kuin korkeintaan ehdolliseen.Olisivatko voineet vangita,vai oliko se jokin pelote vaan. Se ei kuitenkaan toteutunut ja sain vaan lähestymiskiellon.osaisiko kukaan vastata mitähän se tarkoitti?
17189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kuulle vaikka yhden litsarin antaa niin kyllä siitä voi joutua vaikka lusiin.Riippuu tuomarista ja ketä lyöt.Uhkailusta esim uhkaa listiä muijan jos jättää voi joutua todellakin häkkiin.Nykyisin tiukentunut kaikki ja kaikki pahoinpitelyt on yleisen syyttäjän juttuja eli ei enään asianomistajarikoksia edes lievissä tapauksissa.

Äänestä
  • En ole ketään pahoinpidellyt.Ja kyllähän asianajajat tietää minkälaisen tuomion voi saada.Tosiaan ensikertalainen ei voi saada kuin ehdollista.(minä sain sakkotuomion)

    Äänestä

Tottakai voidaan myös ensimmäistä kertaa rikoksesta epäilty vangita, ei pakkokeinolain mukaan siihen mitään estettä ole. Ja myös silloin, vaikka odotettavissa olisi ehdollinen rangaistus, tosin usein puolustajat käyttävät vangitsemisen kohtuuttomuutta perustellessaan argumenttina sitä, että vapaudenmenetys on kohtuuton, koska odotettavissa on vain ehdollinen vank.rang.

Samoin se käsitys, että ensikertalaiselle EI VOIDA tuomita mitään muuta kuin ehdollista, ei pidä paikkaansa. Toki, ensikertalaisuus on yksi vahva peruste siihen, miksi ehdollinen vankeus olisi riittävä, mutta kyllä ensikertalaisiakin tuomitaan ehdottomaan vankeuteen.

Äänestä

Ymmärrän kyllä että ensikertalainenkin voi saada ehdotonta vakavammasta rikoksesta. Mitähän takoitat puolustajilla? olen näissä asioissa aivan tietämätön.kyllähän se tuntui aivan kohtuuttomalta ,kun tunsin itseni ihan syyttömäksi.Kiitos kuitenkin kun vastasit.

Äänestä
  • Puolustaja = oikeudenkäyntiavustaja = asianajaja. No, ei ihan yksi yhteen, mutta tarkoitaan siis juristia (Ennen kuin nuo pilkunviilarit pääsevät natisemaan, että avustaja ja puolustaja ovat eri asioita. Niin ovatkin, mutta tässä ei tarvetta ruveta hifistelemään).

    Jos poliisi olisi todella tehnyt sinusta vangitsemisvaatimuksen, niin sinulle olisi hankittu avustaja valtion piikkiin, ellet erityisesti olisi ilmoittanut, ettet halua avustajaa.

    Äänestä

  • oikaisuja kirjoitti:

    Puolustaja = oikeudenkäyntiavustaja = asianajaja. No, ei ihan yksi yhteen, mutta tarkoitaan siis juristia (Ennen kuin nuo pilkunviilarit pääsevät natisemaan, että avustaja ja puolustaja ovat eri asioita. Niin ovatkin, mutta tässä ei tarvetta ruveta hifistelemään).

    Kiitos vastauksesta.Minulle hankittiin kyllä avustaja.Ehkä avustaja sitten oli sitä mieltä että ei ole syytä vangita.Nyt vähän tuli selvemmäksi tämä asia.On se hyvä kun täällä on sentään ihmisiä jotka viitsii selvittää asioita.

    Äänestä

  • oikaisuja kirjoitti:

    Puolustaja = oikeudenkäyntiavustaja = asianajaja. No, ei ihan yksi yhteen, mutta tarkoitaan siis juristia (Ennen kuin nuo pilkunviilarit pääsevät natisemaan, että avustaja ja puolustaja ovat eri asioita. Niin ovatkin, mutta tässä ei tarvetta ruveta hifistelemään).

    Jos poliisi olisi todella tehnyt sinusta vangitsemisvaatimuksen, niin sinulle olisi hankittu avustaja valtion piikkiin, ellet erityisesti olisi ilmoittanut, ettet halua avustajaa.

    Minä rupesin kuitenkin ajattelemaan ,että voiko asianajaja vaikuttaa poliisin tekemään päätökseen kun ei ole mitään oikeudenkäyntiä.Ovatko he edes puheväleissä keskenään.

    Äänestä

  • ihmetyttää kirjoitti:

    "Minä rupesin kuitenkin ajattelemaan ,että voiko asianajaja vaikuttaa poliisin tekemään päätökseen kun ei ole mitään oikeudenkäyntiä.Ovatko he edes puheväleissä keskenään. "

    Vangitsemisesta päättää tuomioistuin, pidättämisestä poliisi, joten jos on annettu vangitsemismääräys, niin on ollut oikeudenistunto siitä vangitsemisasiasta. Esitutkinnan kaikki asiakirjat ovat asianosaisjulkisia.

    Äänestä

  • ... .. kirjoitti:

    Ei siitä vangitsemisvaatimuksesta ollut mitään oikeudenkäyntiä.Vasta kun sain sen lähestymiskieltovaatimuksen niin sitten vasta.Ja sitten pääsinkin pois putkasta.

    Äänestä

  • ihmetyttää kirjoitti:

    Ei siitä vangitsemisvaatimuksesta ollut mitään oikeudenkäyntiä.Vasta kun sain sen lähestymiskieltovaatimuksen niin sitten vasta.Ja sitten pääsinkin pois putkasta.

    Mitä siinä määräyksessä oli sanottu ja mikä viranomainen?

    Äänestä

  • ... .. kirjoitti:

    Mitä siinä määräyksessä oli sanottu ja mikä viranomainen?

    Siinä oli 11 sivua textiä mistä minua todennäköisin syin epäillään.siinä oli tutkijan allekirjoitus ja( tutkinnan johtaja rikoskomisario) oli sen määrännyt.
    Se tapahtui siis poliisivankilassa jossa olin 4 vuorokautta.ja siellä oli sitten oikeudenkäynti missä määrättiinkin lähestymiskielto.jonka jälkeen minut päästettiin pois.Siis vaatimus vangitsemisesta.Sitten siinä luki ...syytteen nostamisen määräpäiväksi ehdotetaan.......

    Kuulostaa siltä, että olet ollut pidätettynä lain salliman maksimiajan ja poliisi on vaatinut vangitsemista, mikä sitten kuitenkaan ei ole syystä tai toisesta toteutunut. Vangitsemisen edellytyksistä on säädetty pakkokeinolain 2-luvun 8 §:ssä ja siinä viitataan 3 §:ssä lueteltuihin pidättämisen edellytyksiin ja ne siis määräytyvät sen rikoksen vakavuuden mukaan, mistä henkilö on todennäköisin tai on syytä olettaa -syin epäiltynä. Käytännössä jättää poliisille harkinnanvaraa, koska mitään täyttä varmuutta ei vaadita, ja todennäköisyyttä arvioidaan sen kyseisen ajankohdan mukaisen näytön perusteella.
    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1987/19870450

    Se mainitsemasi pikaoikeudenkäynti johtuu ilmeisesti siitä, että oli haettu lähestymiskieltoa, mutta oliko istuntopäivä sama kuin syytteen nostamisen määräpäiväksi ilmoitettu?

    Ei ollut sama.Minä vielä siitä että käräjätuomari oli tehnyt suullisen vaatimuksen vangitsemisesta.Syytteen määräpäiväksi oli ilmoitettu yli kuukausi eteenpäin kuin sain sen päätöksen.Sehän se minua ajatuttaa että mikä se syy oli että tulikin lähestymiskieltovaatimus.Sehän oli tietysti
    hyvä koska en olisi kestänyt enää kauempaa siellä.Kai se meni sitten ihan sääntöjen mukaan.

    Tässä on sen verran monta erilaista tilannevaihtoehtoa että menee likimain haarukoinniksi.

    Lähestymiskieltoasia on ratkaistava kiireellisenä, mutta voidaan liittää myös rikosasian yhteyteen. Se vapaudenmenetysaika olisi pitänyt vähentää niistä tuomituista sakoista. Joka tapauksessa siitä esitutkinnan pääsyytekohdasta olisi pitänyt tulla haaste tiedoksi kirjallisena, tai sitten sitä ei ole käsiteltykään.

    Kyllä se vähennettiin sakoista,mutta ei se mitään lohduta .olisin maksanut vaikka koko omaisuuteni jos minua ei olisi pidätetty.Kyllä tuli kirjallinen haaste jonka oikeudenkäynti oli jo .Sitähän minä kirjoitin sille komisariolle että miksi minua ei kuultu vaan poliisilaitoksella,enhän mitenkään olisi vaikeuttanut tutkimusta.Eivät ne ajattele vaikka olisi kuinka herkkä tai sairas ihminen ,niin putkaan vaan,vaikka sinne kuolisi.Ja olisin lopettanutkin itseni jos vaan olisi ollut millä tehdä.

    Äänestä

  • ihmetyttää kirjoitti:

    Ei ollut sama.Minä vielä siitä että käräjätuomari oli tehnyt suullisen vaatimuksen vangitsemisesta.Syytteen määräpäiväksi oli ilmoitettu yli kuukausi eteenpäin kuin sain sen päätöksen.Sehän se minua ajatuttaa että mikä se syy oli että tulikin lähestymiskieltovaatimus.Sehän oli tietysti
    hyvä koska en olisi kestänyt enää kauempaa siellä.Kai se meni sitten ihan sääntöjen mukaan.

    Yksi pieni tarkennus:

    En väitä, että olisit lukenut asiakirjat väärin, mutta oisko mahdollista, että olisi vaadittu MATKUSTUSKIELTOA eikä lähestymiskieltoa, tai siis istunnossa ollut puhetta vangitsemisen sijasta matkustuskiellosta?

    Jos sinut olisi vangittu, niin sitten olisi asetettu määräpäivä syytteen nostamiselle. Ehdotus syytteen nostamisen määräpäiväksi on ollut siinä vangitsemisvaatimuksessa. Samoin, jos on määrätty matkustuskielto, on määrätty myös määräpäivä syytteen nostamiselle. Jos sinut on päästetty "kokonaan" vapaaksi, eli ei ole määrätty pakkokeinoa (vangitseminen, matkustuskielto), ei syytteen nostamisella ole kiirettä (ja siten erityistä asetettua määräpäivää). Mahdollisesti määrätyllä lähestymiskiellolla ei ole merkitystä syytteen nostamisen määräpäivän kannalta, eivät liity toisiinsa.

    Sinänsä tilanne näyttää muutoin selkeältä. Vangitsemisvaatimus on tehty ja pakkokeinoistunto pidetty, mutta vangitsemisvaatimus ei ole menestynyt vaan käräjäoikeus on sen hylännyt, ja olet sitten päässyt vapaaksi. Mutta jos kyse ei ole pahoinpitelyasiasta, niin kummeksuttaa tuo lähestymiskielto. Tuohon tilanteeseen sopisi paremminkin lievempi pakkokeino, eli matkustuskielto (siis pitää pysytellä kotikaupungissa ja kotona yöaikaan ja mahdollisesti ilmoittautua poliisilaitoksella esim. kerran tai kaksi viikossa).

    Tietystikään ei ole hyvä, että asia on sinulle jäänyt epäselväksi, avustajasi olisi pitänyt "vääntää rautalangasta" kunnes olisit ymmärtänyt täysin, mitä tapahtuu. Et huomannut kysyä avustajaltasi, että mitä tämä merkitsee?

    Avustajani ei ota mitään kantaa enää kun meille tuli vähän erimielisyyttä kun ei tullut oikeuteen,ja laittoi edellisiltana aivan tietämättömän pojan tilalleen.Kyllä se oli vuoden lähestymiskielto. vangitsemisvaatimuksessa luki syytteen määräpäivä,vaikka sitä ei puitu missään käräjillä.Siinä luki myös että minut säilytetään joko poliisivankilassa tai vantaan vankilassa,siihen asti. Se jäi vaan unholaan ja tilalle tuotiin lähestymiskieltovaatimus joka seuraavana päivänä poliisilaitoksella (puitiin).Pääsin vapaaksi sen jälkeen kun sain lähestymiskiellon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihmeellistä kirjoitti:

Minua ihmetyttää ,kun minulle tuotiin putkassa vangitsemismääräys,vaikka myöhemmin sain tietää että ensikertalaiselle sellaisesta rikoksesta ei voi tuomita kuin korkeintaan ehdolliseen.Olisivatko voineet vangita,vai oliko se jokin pelote vaan. Se ei kuitenkaan toteutunut ja sain vaan lähestymiskiellon.osaisiko kukaan vastata mitähän se tarkoitti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu