Via Dolorosa

”Kärsimys on niin viekoittelevaa, sellainen vaarallinen lahja. Niin kauan kuin se meitä vallitsee, emme koetakaan mitään, joka paremmin oikeuttaisi meidät nimitykseen, ihminen. Ja kärsiviä on niin paljon, että kärsimys on tullut jokapäiväiseksi eikä enää kiinnitä ihmiskunnan huomiota. Kärsimys on arvoton omaisuus. Älä valita kellekään suruasi, sillä harvoin löydät lohdun sanoissa sitä, mitä niistä etsit. Kun taas rikkain ja merkityksellinen elämä sille, joka taistelee sitä vastaan, mikä häntä elämässä häiritsee. Ja kun taistelet, pakenevat raskaat ja synkät hetket huomaamatta”

Kiitos itsellesi ja hyvää yötä

Savuna saavun kirjoitti:

”Kärsimys on niin viekoittelevaa, sellainen vaarallinen lahja. Niin kauan kuin se meitä vallitsee, emme koetakaan mitään, joka paremmin oikeuttaisi meidät nimitykseen, ihminen. Ja kärsiviä on niin paljon, että kärsimys on tullut jokapäiväiseksi eikä enää kiinnitä ihmiskunnan huomiota. Kärsimys on arvoton omaisuus. Älä valita kellekään suruasi, sillä harvoin löydät lohdun sanoissa sitä, mitä niistä etsit. Kun taas rikkain ja merkityksellinen elämä sille, joka taistelee sitä vastaan, mikä häntä elämässä häiritsee. Ja kun taistelet, pakenevat raskaat ja synkät hetket huomaamatta”

Kiitos itsellesi ja hyvää yötä

Myötäkärsimys

Se joka ei ole kokenut samaa, ei voi ymmärtää toisen ihmisen tuskaa.

Meillä jokaisella pitäisi olla suuremmat korvat ja sydän, jotta pystyisimme kärsimään yhdessä.

"Jokainen nuoli mikä osuu sinuun, osuu myös minuun."

Hyvää viikonloppua!

Sepä se, jokaisen oma henkilökohtainen via dolorosa. Tuskan hetkellä on helppo luvata itselleen ja sielulleen vaikka mitä ja sitten kuitenkin houkutukset taas tekevät kaiken yhdentekeväksi ja merkityksettömäksi. Ihminen on liian heikko pystyäkseen vastustamaan asioita, jotka ovat mielen kerroksissa, se on vähän kuin leikkisi tulella. Kuinka se kiehtookaan ja seuraukset saattavat olla kohtalokkaat. Ikuinen ristiriita, kieltämällä et ole oma itsesi ja tekemällä kadut ja olet itsesi kanssa jatkuvasti tuskan hiessä. Kultaiset keskitiet kuuluvat osaltaan itsensä kieltäjiin, on helppoa olla, mutta liekitkään eivät lyö koskaan kasvoille asti. Vaikea sanoa kummassa on loppujenlopuksi helpompaa tai sanotaanko stimuloivampaa kahlata elämänsä. Pitäköö kaiken olla siloiteltua ja tasattua tunnetta? Minusta tuntuu, että minä kaipaan sitä tasaista ja silti askeleeni vetävät mielumin aina sinne kuilun reunalle.

Kiitos Kahvin ystävä

Savuna saavun kirjoitti:

Sepä se, jokaisen oma henkilökohtainen via dolorosa. Tuskan hetkellä on helppo luvata itselleen ja sielulleen vaikka mitä ja sitten kuitenkin houkutukset taas tekevät kaiken yhdentekeväksi ja merkityksettömäksi. Ihminen on liian heikko pystyäkseen vastustamaan asioita, jotka ovat mielen kerroksissa, se on vähän kuin leikkisi tulella. Kuinka se kiehtookaan ja seuraukset saattavat olla kohtalokkaat. Ikuinen ristiriita, kieltämällä et ole oma itsesi ja tekemällä kadut ja olet itsesi kanssa jatkuvasti tuskan hiessä. Kultaiset keskitiet kuuluvat osaltaan itsensä kieltäjiin, on helppoa olla, mutta liekitkään eivät lyö koskaan kasvoille asti. Vaikea sanoa kummassa on loppujenlopuksi helpompaa tai sanotaanko stimuloivampaa kahlata elämänsä. Pitäköö kaiken olla siloiteltua ja tasattua tunnetta? Minusta tuntuu, että minä kaipaan sitä tasaista ja silti askeleeni vetävät mielumin aina sinne kuilun reunalle.

Kiitos Kahvin ystävä

Niinpä. Jos jotenkin lohtuttaa, kuilun reunalla kurkottelee kaulaansa moni kanssakulkijakin, toisaalta tekemättömiä asioita katuu ehkä enemmän kuin tehtyjä.

http://www.youtube.com/watch?v=__1GvhLTEcc&feature=related

Kommenttisi oli kuin raikas keväinen aamu täynnä aurinkoa ja hehkeyttä, jota linnut säestävät laulullaan. Sinä olit se aurinko tähän aamuun.

Kiitos Liona ;)

Niin no kun ajatus tulee perseestä...niin se tulee...

Nouseeko ylpeys kuollutta luomista vastaan, viskaa elämään, nykäisee siitä irti ja pitää sen jälkeen työtään valmiina. Ja jos koemme itsemme loukatuksi ja ylpeiksi sekä tunnemme kammottavaksi olla heitettynä ajan salaperäisten tarkoitusten valtaan. Kasvaako kunnioitus itseemme. Olla kuin mikäkin tiiliskivi liikkumatta, antaen suojaa, mutta rapautuen ja häviten ajan myötä maailmankaikkeudesta. Meidänhän pitää maistaa täysinäisiä ja pursuavia tunteita, ajatuksista puhumattakaan, ollen samalla ymmärrys ja henki, joka liikuttaa. Mutta valittamalla ei mikään parane, on otettava elämän kauneutta sarvista itseään säästämättä, muuta tietä ei ole.

Toisaalta kuka sitä onnea nyt niin kaipaa...jos elämässä on kuitenkin hauskaa...on jo aika paljon voitettu...mäkin aattelin joskus yhdistää huumorin, musiikin ja viinan juonnin...

http://www.youtube.com/watch?v=cE9oDuUGgII

Kiitos Salander* ja kyllä siinä askissa tikkuja riittää ja jos loppuu, haetaan metästä lisää ;)

Oma valinta antaako vetää kuin pässiä narusta

*** kirjoitti:

Oma valinta antaako vetää kuin pässiä narusta

Nyt en ihan pysynyt perässä, mikä oli ajatus ajatuksen takana? Elämähän on pelkää valintaa, mutta se että valitsee niin kuin valitsee ei välttämättä tarkoita antautumista tai tahdottomuutta, päinvastoin!

Savuna saavun kirjoitti:

Niin no kun ajatus tulee perseestä...niin se tulee...

Nouseeko ylpeys kuollutta luomista vastaan, viskaa elämään, nykäisee siitä irti ja pitää sen jälkeen työtään valmiina. Ja jos koemme itsemme loukatuksi ja ylpeiksi sekä tunnemme kammottavaksi olla heitettynä ajan salaperäisten tarkoitusten valtaan. Kasvaako kunnioitus itseemme. Olla kuin mikäkin tiiliskivi liikkumatta, antaen suojaa, mutta rapautuen ja häviten ajan myötä maailmankaikkeudesta. Meidänhän pitää maistaa täysinäisiä ja pursuavia tunteita, ajatuksista puhumattakaan, ollen samalla ymmärrys ja henki, joka liikuttaa. Mutta valittamalla ei mikään parane, on otettava elämän kauneutta sarvista itseään säästämättä, muuta tietä ei ole.

Toisaalta kuka sitä onnea nyt niin kaipaa...jos elämässä on kuitenkin hauskaa...on jo aika paljon voitettu...mäkin aattelin joskus yhdistää huumorin, musiikin ja viinan juonnin...

http://www.youtube.com/watch?v=cE9oDuUGgII

Kiitos Salander* ja kyllä siinä askissa tikkuja riittää ja jos loppuu, haetaan metästä lisää ;)

Ulkona myrskyää ja vettä sataa. Linnut pitää oksista kiinni ja visertävät kuin viimeistä päivää. Kuin myös.

Ai kuka viskaa elämään ja nykäisee irti? Katoppa peiliin, kuule senkin tuulispää. Ota oikein kaksi peiliä, saat sellaisen panoramakuvan! Ensiksin, olet nostanut, puhdistanut mun polvia ja sitten muuttanut mieltäsi. Kyllähän mä nyt tiedän miksi.. Ja toisekseen, sä ihan ite irrotit, mä tunsin sen varmaan ennenkuin itekään tiesit. Kyllähän mä ny....ai mä sanon sen jo.

Kyllä Onnea löytyy. Mutta sä et tarvi sitä maanpäällistä, suahan odottaa nirvanaa kuoleman jälkeen, voit jättää elämisen siihen. Kärsit nyt vaan oikein paljon, niin sua odottaa ertyisen pehmeä pilvi.

Olin toivonut anteeksipyyntöä. Tuntuisi hyvältä lähteä niin, jonkunlaisessa sielunrauhassa. Mutta se on jo nähty, ei voi saada kaikkea mitä toivoo.

Hyvää tikkujen metsästystä.

*** kirjoitti:

Oma valinta antaako vetää kuin pässiä narusta

Pitää tähtöselle vielä sanoa, että pässinä kulkemista pidän hyvänä asiana. En halua kadottaa mun uskoa ihmiseen mihinkään vainoharhaiseen suohon, missä aina epäillään muita milloin mistäkin, ja suljetaan sydäntä siksi koska toinen kuitenkin vaan haluaa mulle pahaa. Harvemmin kukaan haavoittaa toista tahallaan. Tai jos niin tekee, siihenkin on varmaan syynsä.

Niin joka päivä joku kävelee ulos unista, työstä, kodista, elämästä... minun elämästäni on varmasti kävellyt useampikin asia tai henkilö, mutta sepäs se onkin se minun via dolorosani, uskallus elää tai olla elämättä se tai hän joka ajattelee etten ole huomannut, mutta ei aina ole kysymys huomaamisesta tai mahdollisuudesta. Monet asiat ovat valintoja, joita halua noudattaa tai olla noudattamatta, useampi niistä on omaa tahtoa ja pienempi osa rajoittuneisuutta. Ja niiden isojen asioiden rajoittuneisuuden muodot aihuttavat aika-ajoin sitä kärsimystä. Monetkaan asiat eivät ole kysymys siitä laittaako paljon vai vähän suolaa vaan enemmikin, että syökö vai on syömättä. Elämä mielen ja ajatuksen tasolla on paljon helpompaa kuin ottaa se todellisuutena vastaan ja vastata seurauksista olivatpa ne onnistuneita vai epäonnisia. Pelit voi aina aloittaa alusta uudelleen ja uudellen, kun taas monet asiat ovat peruuttamattomia eli mahdollisuus tai mahdottomuus. Tätähän tässä jokainen punnitsee ja käyttäytyy sen mukaisesti. Minusta kuitenkin aina elämän ohjenuorana täytyy olla myös vastuullisuus. Vapaus ja vastuu, meillä on kanssaihmisiä ympärillämme,joita täytyy myös kunnioittaa.

jatkuen...

"Kaikki Ihmissuhteet nähdään täydellisenä sitoutumisena, eivätkä ne kuitenkaan ole millään lailla ristiriidassa keskenään. Täydellinen usko jokaiseen niistä ja siihen, että jokainen niistä kykenee tyydyttämään sinut täydellisesti, syntyy ainoastaan siitä, erttä uskot itseesi täydellisesti. Mutta se ei ole mahdollista niin kauan kuin sisimmässäsi on syyllisyyttä. Ja syyllisyyttä tulet vaalimaan niin kauan kun mielestäsi on mahdollista ja hyväksyttävää tehdä veljestäsi jotain sellaista mitä hän ei ole, vain koska sinä niin haluat."

Siinäpä on hieno teoria asiaan. Tässähän se yksi ytimistä taitaa olla, mikä on hyväksi käyttämistä, mikä uskoa itseensä ja omaan tekemiseen sekä mikä aiheuttaa syyllisyyttä ja on jotain mitä itse haluaa, ei sitä mitä toinen haluaa tai haluaa toisesta todistaa.

Aivan oikein, oma mieli aiheuttaa kärsimykset ja oma mieli tekee sen nosteen ja onnen tunteen. Jokainen joka ymmärtää tämän, ymmärtää myös, että tekemällä niitä mielen harjoitteita ja olemalla kiitollinen siitä mitä on ja mitä on saanut, on helpompi katsoa tulevaisuuteen ja rakentaa sitä seuraavaa päivää. Jos joku saa mielestään kaiken kärsimyksen ja koettelemukset lukemalla tai uskomalla tai palvomalla parisuhdettaan ...niin hienoa ja onneksi olkoon sille, joka on ja tuntee olevansa onnistunut...mutta minusta se vaan on tunteiden ja elämän jonkin asteista kieltämistä tai pakoa. Sitten me ihmiset ollan vielä niin erilaisia...minusta moni-ilmeisyys ruokkii avarakatseisuutta ja joustoa...erilaisia tapoja ja lähestymismuotoja asioihin, jotka toisten mielestä ovat aina tuomittavia ja aiheuttavat syyllistämistä. Silloin palataan taas siihen, että mikä on sitotutumista ja ristiriidattomuutta.

Savuna saavun kirjoitti:

jatkuen...

"Kaikki Ihmissuhteet nähdään täydellisenä sitoutumisena, eivätkä ne kuitenkaan ole millään lailla ristiriidassa keskenään. Täydellinen usko jokaiseen niistä ja siihen, että jokainen niistä kykenee tyydyttämään sinut täydellisesti, syntyy ainoastaan siitä, erttä uskot itseesi täydellisesti. Mutta se ei ole mahdollista niin kauan kuin sisimmässäsi on syyllisyyttä. Ja syyllisyyttä tulet vaalimaan niin kauan kun mielestäsi on mahdollista ja hyväksyttävää tehdä veljestäsi jotain sellaista mitä hän ei ole, vain koska sinä niin haluat."

Siinäpä on hieno teoria asiaan. Tässähän se yksi ytimistä taitaa olla, mikä on hyväksi käyttämistä, mikä uskoa itseensä ja omaan tekemiseen sekä mikä aiheuttaa syyllisyyttä ja on jotain mitä itse haluaa, ei sitä mitä toinen haluaa tai haluaa toisesta todistaa.

Aivan oikein, oma mieli aiheuttaa kärsimykset ja oma mieli tekee sen nosteen ja onnen tunteen. Jokainen joka ymmärtää tämän, ymmärtää myös, että tekemällä niitä mielen harjoitteita ja olemalla kiitollinen siitä mitä on ja mitä on saanut, on helpompi katsoa tulevaisuuteen ja rakentaa sitä seuraavaa päivää. Jos joku saa mielestään kaiken kärsimyksen ja koettelemukset lukemalla tai uskomalla tai palvomalla parisuhdettaan ...niin hienoa ja onneksi olkoon sille, joka on ja tuntee olevansa onnistunut...mutta minusta se vaan on tunteiden ja elämän jonkin asteista kieltämistä tai pakoa. Sitten me ihmiset ollan vielä niin erilaisia...minusta moni-ilmeisyys ruokkii avarakatseisuutta ja joustoa...erilaisia tapoja ja lähestymismuotoja asioihin, jotka toisten mielestä ovat aina tuomittavia ja aiheuttavat syyllistämistä. Silloin palataan taas siihen, että mikä on sitotutumista ja ristiriidattomuutta.

No en ole yllättynyt, että osasit jatkaa lainausta :)

Ei kai siitä kärsimyksestä ja koettelemuksista pääse pelkästään lukemalla, uskomalla tai ”palvomalla” parisuhdettaan… Sitä paitsi kun yhdestä kärsimyksen aiheesta vapautuu, niin pian jo joku toinen pulpahtaa pintaan… Minulla ainakin ennen tuli oikein kärsimysvyöry päälle, kaikki mahdolliset ongelmat nousi mieleen yhtä aikaa. Kaikenlainen negatiivisuus, pelko ja epäily yms kulkevat käsi kädessä. Sekin on auttanut vähentämään tuskaa ainakin näennäisesti, kun tietoisesti on vähentänyt tuomitsemista ja arvostelua ja syyllistämistä.

Saa olla oikeasti kiitollinen jos ja kun joku ihminen saa kärsimysvyöryn aikaan. Ja joskus todella tarvitaan jonkinlaista pakoa todellisuudesta, irtiottoa, että voi havahtua näkemään asioita toisin.

Niin, kiitollisuus on olennaista, hetkessä eläminen. Eikös juuri läsnäolon tilassa tunne elävänsä? Kokee iloa ja kiitollisuutta? Rakkautta. Sitoutumisen voi minusta ymmärtää myös tietoisena läsnäolona, olemisena. Niin.

jatkuu…

”Luotat itseesi niin vähän, koska et ole halukas hyväksymään sitä tosiasiaa, että sinussa on täydellinen rakkaus. Niinpä etsit ulkopuoleltasi sitä, mitä et voi ulkopuoleltasi löytää.”

http://www.youtube.com/watch?v=Beuc86hX4lw

tuulena tulen kirjoitti:

No en ole yllättynyt, että osasit jatkaa lainausta :)

Ei kai siitä kärsimyksestä ja koettelemuksista pääse pelkästään lukemalla, uskomalla tai ”palvomalla” parisuhdettaan… Sitä paitsi kun yhdestä kärsimyksen aiheesta vapautuu, niin pian jo joku toinen pulpahtaa pintaan… Minulla ainakin ennen tuli oikein kärsimysvyöry päälle, kaikki mahdolliset ongelmat nousi mieleen yhtä aikaa. Kaikenlainen negatiivisuus, pelko ja epäily yms kulkevat käsi kädessä. Sekin on auttanut vähentämään tuskaa ainakin näennäisesti, kun tietoisesti on vähentänyt tuomitsemista ja arvostelua ja syyllistämistä.

Saa olla oikeasti kiitollinen jos ja kun joku ihminen saa kärsimysvyöryn aikaan. Ja joskus todella tarvitaan jonkinlaista pakoa todellisuudesta, irtiottoa, että voi havahtua näkemään asioita toisin.

Niin, kiitollisuus on olennaista, hetkessä eläminen. Eikös juuri läsnäolon tilassa tunne elävänsä? Kokee iloa ja kiitollisuutta? Rakkautta. Sitoutumisen voi minusta ymmärtää myös tietoisena läsnäolona, olemisena. Niin.

jatkuu…

”Luotat itseesi niin vähän, koska et ole halukas hyväksymään sitä tosiasiaa, että sinussa on täydellinen rakkaus. Niinpä etsit ulkopuoleltasi sitä, mitä et voi ulkopuoleltasi löytää.”

http://www.youtube.com/watch?v=Beuc86hX4lw

Niin hyvältä kuin se kuulostaakin niin mä en voi allekirjoittaa tuota. Ihmisessä asuu tuska joka halua asioita, joita rakkaus ei hyväksy ja ymmärrä ja silti minä en tunnustaudu perkeleen ja paholaisen kätyriksi. Päin vastoin, minun rakkauteni on vaan epätäydellinen, ontuva, mutta haluan pitää siitä kiinni ja laitan laastari jokaiseen kolhuun ja haen niitä aina uudelleen.

Savuna saavun kirjoitti:

Niin hyvältä kuin se kuulostaakin niin mä en voi allekirjoittaa tuota. Ihmisessä asuu tuska joka halua asioita, joita rakkaus ei hyväksy ja ymmärrä ja silti minä en tunnustaudu perkeleen ja paholaisen kätyriksi. Päin vastoin, minun rakkauteni on vaan epätäydellinen, ontuva, mutta haluan pitää siitä kiinni ja laitan laastari jokaiseen kolhuun ja haen niitä aina uudelleen.

Epätäydellinen rakkaus: itserakkaus.

tuulena tulen kirjoitti:

Epätäydellinen rakkaus: itserakkaus.

Sitähän se osaltaan varmaan on. Sen takia se tie on joskus niin raskas kulkea!