Tuostahan ilmenee selvästi linjaus, mihin Hypnoosiliitto on menossa, entistä tiiviimpään yhteistyöhön SHY:n kanssa , ei pelkästään yhteisten koulutuspäivien muodossa vaan myös ajatuksellisesti. Tuota ohjelmaa olisi vaikea eroittaa SHY:n päivistä, jollei tietäisi että kyseessä on Hypnoosiliiton päivät. Ainoa luento, mikä viittaa suoranaiseen hypnoosin on tuo Koivusen luento! Järkyttävää edes nähdä Santavuoren nimi esiintyjälistassa, ja vielä aihe, mikä suoraan täyden tyrmäyksen saaneesta kirjastaan, mistä sitten kehittyyi tuo "tajunnantaito"-fraasi. Samaa linjaa noudattaa Heljä Suurosen aihe, onhan hän tullut tunnetuksi Past-Life -terapioistaan ja tarrahenkien poistamiskursseista.
Surullista, mutta totta!
Näyttää sille että ainoa järjestö mikä ajaa puhtaasti hypnoosin asiaa on Tieteellinen yhdistys ry.
Hypnoosiliiton piti olla alkuaan tuo lipunkantaja, mutta on nähtävissä että uuden puheenjohtajan linjaukset ovat jotain muuta.
Kaiken huippu on tuon TV4:n hypnoosishown vetäjän NLP-luento. Onko siis myös koivusen ote heltiämässä, kun puhutaan siitä Minkkinen ja Koivunen tekevät muutenkin yhteistyötä, tämä siis pelkkänä huhuna, mutta onhan Koivusella näkyvä rooli tuossa Minkkinen -showssa.
HYPNOOSILIITTO ry Kutsu / ohjelma
16.4.2012
Koulutuspäivät 19.- 20. 5. 2012
Riihimäki, Hotelli Scandic
Lauantai 19.5
10.00 Päivien avaus Lasse Luostarinmäki
10.15 Hypnoosi ja NLP Sami Minkkinen
- NLP-menetelmät hypnotisoijan työn helpottajina,
- induktioiden rikastuttajina sekä
- hypnotisoitavan kokemuksen syventäjinä
12.00 Lounasbuffet
13.30 Itsehypnoosi Pasi Koivunen
- miten huollan ja valmennan itseäni
- miten opetan toisille itsehypnoosin
- harjoituksia
15.00 Kahvitauko
15.30 …edellinen teema jatkuu… Pasi Koivunen
n.17.00 Päivän päätös
Sunnuntai 20.5.
08.00 - Hotelliaamiainen
09.30 Hypnoosi ja uni Risto Santavuori
- uni, alkuperäisviisaus ja hypnoosi
- ullmanilainen uniryhmätyöskentely
hypnoosikehyksissä
12.30 Keitto- ja salaattilounas
13.15 Hypnoosi ja painonhallinta Heljä Suuronen-Geib
- hyvät induktiot ja suggestiot ovat puoli ruokaa
- entä se toinen puoli…?
15.15 Loppukeskustelu ja päätös
Tervetuloa !
Hypnoosiliitto ry, hallitus
Hypnoosiliiton kevätpäivät
y+y= sekamelska..
2
192
Vastaukset
- Voihan vitsi..
Kaikkinensa aika järkyttävää, vaikka ovathan merkit jo jonkin aikaa viitanneet tämänkaltaiseen kehitykseen, vai pitäisikö sanoa taantumaan.
- `´´`
Liiton päivillä nähdään esitys, missä kaikki miespuoliset osallistujat suggeroidaan näkemään naiset alastomina, mukaanlukien myös muut hotellissa olevat naiset.
Ainoastaan annetaan rajaussuggestio, että jos nainen painaa yli 100kg, niin se nähdään vaatteet päällä.
Tämä juttu on peräisin siitä tv-ohjelmasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai1109789Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki774982Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.694782Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.63251Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j92461Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1061696- 471506
Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.541471Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota591424Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?651341