Kolmenkympin riisi?

ei mitään ihmeen riisiä..........oikee nimitys on KRIISI. Mene takas koulun penkille, jos et osaa kirjoittaa oikein !
KIITOOOOOOS.

Mikä on kolmenkympin kriisi?

Tämä prosessi alkoi n.31 v: kriisini oli semmoinen, että olin unelma-ammatissani, mutta tein liikaa hommia ja uupumus iski. Samoihin aikoihin silloinen parisuhde kariutui kun tajusin, ettei hän ollut sellainen ihminen, jonka kanssa voisin oikeesti perustaa perheen ja jonka kanssa olisin halunnut syventää suhdetta. Kaikki vähän niin kuin mätti... Kävin silloin työkkärin ammatinvalintatesteissä, uusi suunta lähti avautumaan pikkuhiljaa, otin töistä kahden vuoden opintovapaan, kouluttaudu(i)n uudelle alalle ja elämänvirta löytyi uudestaan. Väliin vanhat ystävyyssuhteet haluisi kanssa uudistaa tai ainakin löytää uusia kaverisuhteita. Kriisissä haluaa kasvaa pois entisestä elämästä. Vähän kuin murrosikä taas.

Alan olla pian 40 vuotias, eli keski-ikäinen ja en tiedä vartonaisesti, onko se kriisiä mutta... haikeana olen huomannut ajan kulumisen liian nopeasti, läheisen vanhenemisen ja voimien vähentymisen.

Sen hyväksyy itsensä kohdalla, että krempat lisääntyy, voimat vähenee, ei enää tahdo panostaa ulkonäköönsä... mutta läheisen voimien väheneminen ja kremppojen lisääntyminen on vaikeampi hyväksyä. Ehkä tämä on sitä myöhäisempää 30 kriisiä tai alkavaa 40 kriisiä.

10 vuotta olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä ja invalidisoitunut. Ja omaiseni kanssa olen saanut onneksi elää kaikki nämä vuodet. Mutta aika vähenee.

Ja sillä tavoinkin huomaa, että kukaan ei ole kiinnostunut minusta ja yksinäisyys tulee konkreettisesti esille, kun läheisestäni aika jättää.

Kanadassa ainakin tekevät oikein urakalla kriisiä jo nuoremmillekin: http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=4104
Eikä Kanada ole ainut. Lue kommentitkin niin pikkuisen enemmän tiedät.
Kannattaa seurata enemmän muutakin kuin rikolliseliitin omistamaa Suomen lehdistöä ja TV:tä. Toistaiseksi vielä netistä löytyy muutakin.

Mä uskon, että kolmenkympin kriisillä tarkoitetaan sitä, kun aika moni oikeasti silloin löytää itsensä, pystyy vasta käsittelemään vaikeimpia asioita siihen mennessä esim. nuoruudestaan, ja vaikka kotoa on voitu muuttaa vuosia ja vuosia aikaisemmin, on se vaan niin, että kun aivot kehittyy sinne 20-25 vuoteen, se on se 30-35 vuotta kun alkaa olla itsenäinen aikuinen... Toivottavasti. Vaikka siis olisi käynyt töissä ja elättänyt itsensä, moni kokee henkisiä suuria oivalluksia, vapautumista tai sitten katkeraakin menneen käsittelyä. Se on ne vuodet kun tekee oikeasti tiliä ensimmäisen kerran (muttei viimeistä) eikä tarkoita elämän päättymistä, vaan elämän vaiheen päättymistä, tavallaan. Eli myös uuden alkamista.

Moni kertoo, miten oikeasti vasta kolmosen jälkeen on alkanut elää oikeasti omaa elämäänsä, moni miettii rankastikin, mitä oikeasti tahtoo vasta silloin. Sitä on kaikkea ja ei vielä mitään, ja monella taas perhesitoumuksen tuokin toisenlaisen elämän, toiset taas joutuu tosissaan sen kysymyksen eteen, tekeekö ja saako lapsia vai ei.

Varmaan se johtuu siitä että nuori aikuisuus jää 35 paikkeilla taakse, sen jälkeen on lähempänä 40 kuin 30 eli siis keski-ikään siirtyminen alkaa tuntua konkreettiselta. Ensimmäisen kerran elämässään alkaa tajuta, että OIKEASTI vanhenee. Monelle tulee kriisi "onko mitään siis enää odotettavissa?", koko nuoruushan on vain uutta, toivoa, odottamista, kriisejä ja ties mitä paineita kyllä, mutta se menee, sitä elää, ja jotenkin... Se tilinteon hetki on tilinteon hetki.

Siis kasvumuutoksia. Ensin tulee uhmaikä ja sitten nuoreksi kasvaminen. Teini-ikä on aikuisuuteen siirtymistä ja se väli 20-35 on aikuisena olemisen opettelemista. Eli ihminen syntyy aikuiseksi. Syntymähän taas käy kriisin kautta, ihan siis sieltä putkahdetaan melkoisen huudon kanssa. Joten aikuiseksi syntyminen voi olla tuskaakin. Mutta jos sitä ei tule, ei kyllä kasva. En usko kriisittömien ihmisten kasvavan. Ihmisen kuuluu käydä läpi asioita. Joillain tosin kriisi tulee vasta nelikymppisenä. Esim. ne on usein vaihtoehdot, joku kelaa aikaisemmin joku kelaa myöhemmin.

En usko, että kolmen kympin kriisi tarkoittaa juuri yhtä ikää, tai että sinänsä niitä numeroita jotenkin inhoaisi. Vaan juuri näitä kasvun paikkoja, siirtymää. Keski-iän kriisin käy ehkä kun huomaa, että vanhenee ja viidenkympin villitys johtuu yleensä sen konkretusoitumisesta, että puoliväli on todennäköisesti ylitetty: minä kuolen, ihan oikeasti ja joka päivä kasvattaa sen mahdollisuutta. Nuorena hoetaan miten muka tajutaan, mutta eihän sitä voi tajuta asioita kun pala palalta ja ajan kanssa.

Ei se kriisi mitään lääkkeitä tarvitse. Mutta jos ei huomaa koskaan vanhenevansa, ei ikinä tule tarvetta tosissaan miettiä eikä vaan kasvaminen tunnu missään... Sopii huolestua. Silloin on syytä epäillä, kasvaako ollenkaan.

30 kympin kriisi oli sitä että tajusi sen nuoruuden olevan auttamatta ohi. Pahiten se nappasi siinä että huomasi nuorempien naisten siinä 20 v tienoilla alkavan olla liian nuoria itselle ja kaiken aikaa tilanne menisi huonompaan suuntaan.

Kolmekympin kriisistä ei havaintoa ja neljäs kymmenluku vaihtui varkain... pelottaa jo vuosia etukenossa, jos noi riisit tulevat yhellä kertaa viisissä kymmenissä.... ellei komistuksen käsipuolessa =)