Mitä mieltä oheisesta:
http://yle.fi/uutiset/2_300_espanjalaista_hoitajaa_haluaa_suomeen/5064825
Espanjalaiset hoitajat Suomessa
11
379
Vastaukset
- Osaamistaso?
Kyllähän näitä on kaikenmaalaisia nähty. Maksetaan pientä palkkaa. Se on yksi syy kun heitä palkataan. Osalle maksetaan esimerkiksi lähihoitajan palkkaa.
Näinhän mainittiin jo Tv-uutisissa, jos heitä aletaan rekrytoida suomeen niin palkka olisi alempi kuin ns. suomalaisilla hoitajilla.
Eikö tätä palkka-alennusmyyntiä jo nähdä joka puolella mssä on ulkomaalaistaustaisia työssä.
Näin meillä suomessa arvostetaan omia hoitajia, jotka ilmeisemmin vähenee koko ajan näiden ns. "halvempien maiden hoitajien vuoksi". Miksi liitot ei valvo asiaa.
Minusta edelleen on suomessa koulutettu suomalainen hoitaja paras ja osaavin niin kliinisesti kuin erityisosaamisen eri tasoilla. Mutta valitettavasti tähän ei pysty ulkomaalaiset hoitajat! Kultturi yms erot ovat niin suuria.- joku vaan
Onko sinulla sitten kokemusta muiden maiden sairaanhoidosta? Osaamista löytyy muualtakin kuin vain Suomesta. Espanjastakin voi tulla osaamista, jota Suomesta ei löydy. HETI epäillään osaamistasoa, kun hoitaja EI ole suomalainen. Ärsyttävää. Minulle ainakin tärkeintä on että hoitaja on AMMATTILAINEN, joka osaa työnsä (kielitaitokin tietysti pitää olla). Ammattilaisuus on tärkein asia, ei se, mistä maasta hoitaja on kotoisin tai missä hän on koulutuksensa saanut.
- mvcbö
joku vaan kirjoitti:

No itse ainakin olen törmännyt sellaisen juttuun, että muslimimaista tuleva naishoitaja ei hoida miehiä. Ei taida pitkän päälle homma toimia, kun muutenkin vajaalla mennään.
Toisekseen: suomenkielen taito on aikas monella surkea; työn lomassa saa ruveta selittämään mikä on intiimipesu..:( - Tirppana
joku vaan kirjoitti:
Onko sinulla sitten kokemusta muiden maiden sairaanhoidosta? Osaamista löytyy muualtakin kuin vain Suomesta. Espanjastakin voi tulla osaamista, jota Suomesta ei löydy. HETI epäillään osaamistasoa, kun hoitaja EI ole suomalainen. Ärsyttävää. Minulle ainakin tärkeintä on että hoitaja on AMMATTILAINEN, joka osaa työnsä (kielitaitokin tietysti pitää olla). Ammattilaisuus on tärkein asia, ei se, mistä maasta hoitaja on kotoisin tai missä hän on koulutuksensa saanut.
Nyt nähtyä! Eivät osaa suomea eivätkä englantia. Miten he voivat tehdä sairaanhoitajan työtä. Aivan uusi paikka ja vastuu suuri! Sitten odotetaan, että muut hoitajat auttavat kaikessa! Miten se onnistuu sellaisella mitoituksella kun nyt on! Nyt mennään perse eellä puuhun! Kaiken kukkuraksi he ovat 21 - 22 -vuotiaita. Ja muka työkokemusta jo. Ei meillä suomessa voi olla valmis sairaanhoitaja tuossa iässä ja työkokemuksella. Tää liittyy nyt kaikki tähän Häkämies- systeemiin. Pistetään vaan pienipalkkaiset kyykkyyn!
- urologi
Meneeköhän niiden työaika siestan viettoon ?
- pulinat pois
Toi johtaja joka oli puukannut espanjalaiset hoitajat tänne oli yrmeä ja moitti suomalaisia hijaiseksi ..tiesivät kun tulivat tänne työnperässä ..en ymmärrä tuota valitusta ..täällä on talvi 4 vuodenailkaa...mutta pohjalalainen on kylmähkö verraten itäsuomalaiseen (karjalaiseen) ei siintä pääse yli ei ympäri..ihan ehdottomasti kannatta lähteä pois jos ei kiinnosta..terveydenhuollossa tarvitaan motivoitunutta väkeä ei valittajia...kaveri ketä haastateltiin oli ok..työ oli näköjään tärkeä..tosin hänkin narisi nyt ollan suomessa ei espanjassa..kai he sen tajuavat ...
- He lähtivät
Olikohan Espanjalaisten hoitajien syynä lähteä kotiin todellisuudessa huonot työilmapiirit, liian rankka työ ja muu negatiivinen ilmasto meidän työelämässä.
Maksettiinko heille samaa palkkaa kun suomalaisille hoitajille.- holaespanja1
Itselläni on vain positivista kerrottavaa espanjalaisista sairaanhoitajista. Ovat ahkeria ja pyrkivät tosissaan sopeutumaan Suomalaiseen elämänmenoon. Kielitaito on kehittynyt huimasti, ja käyvät kieliopinnoissa pari kertaa viikossa.
Meillä heille maksetaan niin kauan lähärin palkkaa kokemuslisineen, kun kielitaito on kohentunut niin paljon, että apua ei tarvita esim. kirjaamisessa. Nyt 8kk Suomessa ollessa pärjäävät jo varsin itsenäisesti.Luulisin, että normit sh-palkat alkaa juoksemaan syksyllä, kun vuosi täynnä.
Meidän espanjalaishoitsut ovat n. 3-kymppisiä. - cwsccccas
holaespanja1 kirjoitti:
Itselläni on vain positivista kerrottavaa espanjalaisista sairaanhoitajista. Ovat ahkeria ja pyrkivät tosissaan sopeutumaan Suomalaiseen elämänmenoon. Kielitaito on kehittynyt huimasti, ja käyvät kieliopinnoissa pari kertaa viikossa.
Meillä heille maksetaan niin kauan lähärin palkkaa kokemuslisineen, kun kielitaito on kohentunut niin paljon, että apua ei tarvita esim. kirjaamisessa. Nyt 8kk Suomessa ollessa pärjäävät jo varsin itsenäisesti.Luulisin, että normit sh-palkat alkaa juoksemaan syksyllä, kun vuosi täynnä.
Meidän espanjalaishoitsut ovat n. 3-kymppisiä.2 kertaa viikossa kieliopinnoissa :D Koitappa itse opetella joku
kieli tuolla opintomäärällä. Suomalaiset ei osaa edes ruotsinkieltä
vaikka suurin osa on sitä opiskellut vuosia.
- asxxxaxxx
Jos ammattitaitovaatimuksissa voidaan luistaa niin ihmisiä ne
espanjalaisetkin on. Totuus jota kukaan ei voi kiistää että suurin osa
niistä espanjalaisista ja muistakin ulkomaalaistaustaisista hoitajista
ei tule pitkään pitkään aikaan oppimaan suomenkieltä niin hyvin
että se täyttäisi ammattitaitovaatimukset.
Onhan nyt kaiken peruslähtökohta se että osaa puhua asiakkaiden
kanssa sillä kielellä mitä he puhuvat ja muiden työntekijöiden kanssa.
Näissä asioissa luistetaan kyllä hys hys tyyliin..- hoits
Olen kyllä samaa mieltä. Hyvä kun suomenkielisenä ymmärtää potilaiden puheen ajoittain.
Raportit; kuinka hyvin käsittävät asiat, jos ovat vain hiljaa, eivätkä kysy jos epäselvää?
Kuormittaa suomalaista hoitajatyöparia, jolle jää sitten vastuu.
Sinänsä tervetullutta että on muistakin maista hoitajia, mutta ehkä tulisi huomioida, että eivät ole täysikykyisiä hoitajia, jos kerran eivät ole. Lisätyöpari/lisäpalkka vastuuhoitajalle?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961605- 541083
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4151017- 166952
- 57782
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126752- 51688
- 78675
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38655- 57651