Lupa asioista

Omistuksessani on jo pitempään ollut haulikko ilman lupia. Joskus aikoinaan sain sen perinnöksi. Muuten voisin melkein viranomaisille antaa sen koska en itse sitä juurikaan tarvitse, mutta olettaisin sen olevan ihan jonkin arvionen Tietääkseni jostain 1800-luvun lopulta.

Ei kehtaa ihan "kylmiltään" lompsia poliisi asemalle tms paikkaan aseesta sanomaan. Pian vievät sen, enkä saa kuitenkaan siitä muuta kuin pahanmielen.

Eli mitenkähän pitäisi toimia, että saisi asiaankuuluvat luvat tussarille? Kun en oikein sitä voinut asetta saadessani tehdä, koska olin silloin alaikäinen.
4472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ensinnäkin haulikko on omaisuuttasi, eikä sitä voida sinulta takavarikoida vasten tahtoasi valtiolle. Vuoden alusta on lisäksi tullut voimaan laki, ettei sinua voida syyttää aseen luvattomasta hallussapidosta _jos_ilmoitat_siitä _itse_. On olemassa muutamia vaihtoehtoja:

-Ase luvitetaan sinulle muistoesineeksi. tällöin et saa ostaa siihen patruunoita, mutta tuolla ei varmaan muutenkaan kannata ampua.

-Aseseppä deaktivoi aseen, eli tekee sen pysyvästi käyttökelvottomaksi. Tällöin se ei vaadi lupaa ja sitä voi säilyttää vaikkapa seinällä.

-Ase on mustaruutiase ja valmistettu ennen vuotta 1890, jolloin se ei vaadi lupaa.

-Luovutat aseen korvauksetta valtiolle.

-Ase myydään lukuusi huutokaupalla.

-Myyt aseen liikkeeseen tai yksityiselle.

Voit itse päättää. Kaksi viimeistä kannattavat vain, jos ase on arvokas. Vanhoja kansanhaulikoita on asekaupat pullollaan ja hinnat vaihtelevat liikkeissä 10-100€ tietämillä. Tietysti se voisi olla jokin huippuharvinaisuus, mutta tämä on epätodennäköistä.

Äänestä
  • Andy kirjoittaa asiaa kuten aina, mutta alkuperäisessä viestissä ei mielestäni selviä se onko ase todellakin perintönä saatu vai vain "perintönä" saatu. Mikäli se on virallisesti peritty - toisinsanoen luvallinen tai ainakin aseen kiistaton omistaja on antanut sen joko perintökaaren tai testamentin kautta nykyiselle haltijalle, niin asia menee kuten Andy kertoi. Jos taas aseen omistussuhteissa on jossain kohti kiistanalaisuuksia, niin kyllä ne poliisit voivat sen takavarikoidakin.

    Äänestä

  • futari kirjoitti:

    Andy kirjoittaa asiaa kuten aina, mutta alkuperäisessä viestissä ei mielestäni selviä se onko ase todellakin perintönä saatu vai vain "perintönä" saatu. Mikäli se on virallisesti peritty - toisinsanoen luvallinen tai ainakin aseen kiistaton omistaja on antanut sen joko perintökaaren tai testamentin kautta nykyiselle haltijalle, niin asia menee kuten Andy kertoi. Jos taas aseen omistussuhteissa on jossain kohti kiistanalaisuuksia, niin kyllä ne poliisit voivat sen takavarikoidakin.

    Jos ase on varastettu tai muuten kuuluu jollekulle toiselle (esim. sota-aseet mahdollisesti armeijalle) palautetaan se tietenkin omistajalleen. Myös rikosvälineenä käytetty ase voidaan takavarikoida.

    Lähtökohta kuitenkin on se, että irtain omaisuus kuuluu sille, jonka hallussa se on, ellei muuta voi osoittaa. Olen osallistunut erään kuolinpesästä löytyneen aseen luvittamiseen, jonka alkuperää ei koskaan saatu selville. Kokemukseni mukaan poliisia kiinnostaa lähinnä saada se ase lupajärjestelmän piiriin, jottei se ajautuisi rikollisten käsiin.

    Äänestä

Poliseilla oli vasta.. en tidä onko enää ,niin jotkut "hullut päivät" Sai viedä luvattomia aseita laitokselle eikä joutunut linnaan! Faktaa! Kannattaa varmistaa.. Ne voi olla muuten aika hulluna jos menet sen sukuaarteen kans heiluun kyttälaitokselle! "tarvisin tähän luvat"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Margus kirjoitti:

Omistuksessani on jo pitempään ollut haulikko ilman lupia. Joskus aikoinaan sain sen perinnöksi. Muuten voisin melkein viranomaisille antaa sen koska en itse sitä juurikaan tarvitse, mutta olettaisin sen olevan ihan jonkin arvionen Tietääkseni jostain 1800-luvun lopulta.

Ei kehtaa ihan "kylmiltään" lompsia poliisi asemalle tms paikkaan aseesta sanomaan. Pian vievät sen, enkä saa kuitenkaan siitä muuta kuin pahanmielen.

Eli mitenkähän pitäisi toimia, että saisi asiaankuuluvat luvat tussarille? Kun en oikein sitä voinut asetta saadessani tehdä, koska olin silloin alaikäinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu